Keksin aikoinaan Ukrainan sodan alkuvaiheissa kesällä 2014, että rauhaa vaativia kylttejä voi heilutella myös virtuaalisesti. Loin tunnisteen #rauhaakiitos ja pyysin ihmisiä tiettynä hetkenä twiittaamaan sen ja liittämään viestiin Venäjän Suomen-suurlähetystön tilin. Reilut toistakymmentä meitä oli rauhaa vaatimassa, joten valtaisa menestys se ei ollut.
Reaktiot tempaukseen kertoivat kuitenkin, että Venäjällä informaatiovaikuttamiseen oli varauduttu ja toimintasuunnitelmat olivat valmiina.
Ensin Venäjän suurlähetystö vastasi kehottamalla kääntymään asiassa Ukrainan suurlähetystön puoleen. Sitten se otti Twitter- ja Facebook-viesteissään käyttöön #rauhaakiitos-tunnisteen. Jopa Venäjän ulkoministeriön tili käytti sitä kertoessaan Kiinassa pidetystä maailmanrauhan foorumista.
Uhkaavaksi koettu tunniste otettiin omaan haltuun. Tapahtumaketju kertoi, miten vakavasti kamppailu informaatiotilasta otettiin. Mitätöntä Twitter-aktivismia harvojen ymmärtämällä kielellä ammuttiin järeillä aseilla.
Sittemmin mittakaavat ja keinot ovat kehittyneet.
Noiden tapahtumien jälkeen aloin kirjoittaa enemmänkin informaatiovaikuttamisesta ja sen ilmenemisestä myös suomalaisessa ympäristössä.
Kukaan ei enää epäile, etteikö meihin suunnattaisi informaatiovaikuttamista monilla tavoilla.
Muistan hiukan lasittuneet katseet, kun viime vuosikymmenen puolivälin jälkeen pidin alueellisella maanpuolustuskurssilla esitystä informaatiovaikuttamisesta. Tai kun eräs turvallisuusalan korkeahko viranomainen totesi esitykseni jälkeen, ettei kylähulluista tarvitse välittää.
Ymmärrys asiasta on kuitenkin kehittynyt, kantapään kautta. Kukaan ei enää epäile, etteikö meihin suunnattaisi informaatiovaikuttamista monilla tavoilla. Nykyään sitä epäillään silloinkin, kun syytä ei välttämättä ole.
Neuvostoliittolainen trubaduuri Vladimir Vysotski ei nähnyt internetiä mutta tunsi neuvostojärjestelmän ja ihmisluonnon. Hän kertoi laulussaan Valhe ja totuus, miten valhe ajaa maailmalla kultaisilla vaunulla totuudeksi naamioituneena. Laulussa alastomaksi ryöstettyä totuutta pilkataan ja kivitetään.
Epäluottamus ja viha ovat informaatiovaikuttamisen päätavoitteita, valheen lietsoessa niitä korskeasti totuudelta varastetuissa vaatteissa.
Monille käsitys informaatiovaikuttamisen voimasta valkeni Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaalien jälkeen. Senaatin tiedusteluvaliokunta julkaisi vaalien jälkeisinä vuosina viisiosaisen sarjan raportteja Venäjän toimista. Niistä käy hyvin ilmi, miten venäläiset pystyivät tunkeutumaan syvälle Yhdysvaltain poliittiseen järjestelmään. Olen nimittänyt tätä menestyksellistä operaatiota informaatiosalamasodaksi.
Kuten alkuperäisessäkin salamasodassa, kyse oli uuden teknologian mahdollistamasta uudesta taktiikasta. Brittilaivaston aloittama tankkiprojekti toi teräshirviöt ensimmäisen maailmansodan taistelukentille. Kun reilu 20 vuotta myöhemmin nämä koneet olivat kehittyneet nopeiksi ja luotettaviksi, ottivat ne taistelukentän haltuunsa.
Yhdysvaltalainen teknologiateollisuus alkoi 1990-luvulla kehittää internetin palveluja, ja parikymmentä vuotta myöhemmin Venäjä kehitti taktiikan käyttää niitä Yhdysvaltoja vastaan. Demokratian itsepuolustus jäi ihmettelemään, mitä oikein tapahtui.
Nyt kaikkialla demokraattisessa maailmassa ymmärretään varautua häirintään, lietsontaan ja disinformaatioon, joka pyrkii hajottamaan yhteiskunnallisia rakenteita. Teknologiajätit ovat lähteneet enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti mukaan talkoisiin. Esimerkiksi Facebookin säännölliset raportit poistetuista sivuverkostoista kertovat autoritaaristen maiden vaikuttamisyrityksistä niin koti- kuin ulkomailla.
Autoritaariset maat ovat myös puolustautuneet vahvasti omilla keinoillaan. Niille informaatiovaikuttamisen kannalta tärkein kohderyhmä on oma kansa. Toisaalta sille suunnataan viestejä, toisaalta kaikki epätoivottu aines pyritään sulkemaan sen näköpiiristä.
Informaatiovaikuttamisesta on tullut olennainen osa kansainvälisen politiikan maisemaa. Lisääntynyt läpinäkyvyys, mahdollisuus tavoittaa suoraan suuria yleisöjä ja viestinnän reaaliaikaisuutta tavoitteleva nopeusvaatimus edellyttävät kaikilta yhä enemmän vauhtia, tarkkuutta ja resursseja.
Toisaalta tilanne antaa mahdollisuuden manipuloida tulkintoja ja levittää disinformaatiota valheen kultaisilla vaunuilla.
Kirjoittaja on tietokirjailija ja viestintäasiantuntija.
