Kahdeksantoista päivää viime keväänä muuttivat Egyptin peruuttamattomalla tavalla. Tahririn eli Vapautuksen aukiolle kokoontunut mielenosoitus kasvoi kansanliikkeeksi, joka onnistui syöksemään maata 30 vuotta hallinneen presidentti Hosni Mubarakin vallasta.
Armeija tuli sen jälkeen väliin ja asetti väliaikaishallituksen. Joulukuun parlamenttivaaleissa islamistit veivät voiton, mutta armeija pitää edelleen kiinni vallasta. Mielenosoitukset jatkuvat. Jäikö vallankumous puolitiehen?
Kairossa työskentelevä toimittaja Ashraf Khalil taustoittaa erinomaisesti vallankumoukseen johtaneita tapahtumia kirjassaan Liberation Square. Khalilin mukaan Mubarak ei ollut sadistinen diktaattori, kuten Irakin Saddam Hussein tai Syyrian edellinen presidentti Hafez al-Assad. Sen sijaan Mubarakin perimmäiseksi rikokseksi jää oman kansansa ylenkatsominen, Khalil kirjoittaa. ”Hän halveksui egyptiläisiä avoimesti ja niin kauan, että monet menettivät sekä itsekunnioituksensa että tunteen siitä, että voisivat vaikuttaa mihinkään ympärillään.”
Varsinkin nuorten tilanne oli Mubarakin aikana toivoton: yliopistotutkinto ei taannut työtä, ja ilman työtä ei voinut muuttaa kotoa eikä mennä naimisiin. Khalil ehdottaakin, että vallankumouksessa oli myös paljon seksuaalista turhautuneisuutta. Ikävä kyllä se purkautui usein myös naisten ahdisteluna Tahrir-aukiolla.
Liberation Square ei valitettavasti ylety vallankumouksen jälkeisiin parlamenttivaaleihin saakka, uuden Egyptin syntyyn, kuten kirjan otsikko lupaa. Muslimiveljeskunnan arvioitiin jo ennakkoon menestyvän joulukuun vaaleissa, mutta vanhoillistien salafistien esiinmarssi ja neljänneksen paikkasaalis tulivat täytenä yllätyksenä. Salafistit olivat pitäneet pidätyksen pelossa niin matalaa profiilia Mubarakin aikana, että harva osasi ennustaa heidän suosiotaan.
Näkemättä jäi, että Egyptin maaseudulla, jossa konservatiiviset arvot ja saudiarabialainen uskonnontulkinta ovat kovassa kurssissa, kannatettiin kyllä vallankumousta, muttei vallankumouksen airueita, liberaaleja nuoria – eikä etenkään naisia.
Vallankumousnuoret ovat jääneet paitsioon paitsi parlamentissa, myös perustuslakia valmistelevassa neuvostossa. Islamistit ovat ohjailleet satajäsenistä neuvostoa, ja siksi liberaalit jäsenet ja koptikristityt vetäytyivät siitä protestina. He pelkäävät oikeutetusti, ettei uusi perustuslaki edusta kaikkia egyptiläisiä vaan vie Egyptiä lähemmäs islamilaista lainsäädäntöä. Perustuslaista on tarkoitus järjestää kansanäänestys.
Egyptissä on nyt saatu koolle ensimmäinen demokraattisesti valittu parlamentti vuosikymmeniin, mutta sillä ei ole vielä valtaa. SCAF eli valtaa pitävä sotilasneuvosto takaa vanhan väliaikaisen hallituksen aseman kesäkuuhun saakka. Silloin pitäisi olla selvillä, kuka on Egyptin seuraava presidentti.
Armeijan tarrautuminen valtaan voi johtaa Egyptissä uuteen konfliktiin. Nuoret mielenosoittajat ovat palanneet Tahrir-aukiolle vaatimaan sotilasneuvoston eroa. Armeijan määräysvalta syö myös parlamenttivaalit voittaneen Muslimiveljeskunnan uskottavuutta, eikä kukaan tiedä, millaisesta vallanjaosta järjestö on lopulta sopinut kenraalien kanssa. Armeija haluaa turvata taloudelliset etunsa, sillä sen lonkerot ulottuvat eri teollisuudenaloille.
Erityisesti nuorten kapinallisten mielestä vallankumous on jäänyt puolitiehen niin kauan kuin armeija on Egyptin johdossa. Mutta varmaa on se, että vallankumous muutti egyptiläisten mielentilan. Mubarakin hallinnon aikainen apatia ja toivottomuus katosivat ainakin hetkellisesti. Tosin niiden tilalle on tullut taloudellinen epävarmuus ja turvattomuus. Ja varovainen toivo kirkkaammasta tulevaisuudesta.
Kirjoittaja on pitkään Lähi-idässä työskennellytvapaa toimittaja.
