Kesällä eduskunnassa runnottiin ennennäkemättömällä tavalla läpi niin sanottu käännytyslaki. Kolmen äänen erolla saatiin tarvittava 5/6 enemmistö edustajista lain taakse.
Kaikki 18 perustuslakivaliokunnan kuulemaa asiantuntijaa tyrmäsivät lain perustuslain ja Suomen kansainvälisoikeudellisten velvoitteiden vastaisena. Ylivoimainen enemmistö kansanedustajista asettui kuitenkin sen taakse, kuten myös mielipidekyselyissä äänestävä kansa.
Miksi niin moni tuki ja tukee lakia, joka asettaa Suomen oikeusvaltiokehityksen vaaraan?
Näen taustalla kaksi mahdollista selitystä. Ensimmäinen on, että suomalaisia on sumutettu, ja se onnistui voimakkaan Venäjän pelon takia. Vaihtoehto sumutukselle on, että enemmistö niin kansanedustajista kuin kansasta hyväksyy perussuomalaisten ajaman rasistisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan.
Ennen lain hyväksymistä perussuomalaisten silloinen sisäministeri Mari Rantanen toisti toistamistaan, että laissa ei ole kyse turvapaikanhausta vaan Suomen turvallisuudesta. Itse lakiteksti ei puolla Rantasen selitystä.
Laissa on kaksi selittävää pykälää ja neljä operatiivista pykälää. Kaikki operatiiviset pykälät koskevat turvapaikanhaun ja Suomeen pyrkivien maahanpääsyn estämistä sekä maasta poistamista ”rajatulla osalla Suomen valtakunnanrajaa”, toisin sanoen itärajalla. Yksi pykälistä avaa pienen mahdollisuuden ”erityisen haavoittuvassa asemassa oleville” päästä Suomeen hakemaan turvaa.
Venäjän uhka on todellinen, mutta kesällä hyväksytyllä lailla ei ole paljonkaan tekemistä tämän uhan kanssa, vaikka laaja rintama poliitikkoja niin väittää. Onko todella niin, että ”Suomen täysivaltaisuus ja kansallinen turvallisuus” ovat sellaisella pohjalla, että epätoivoisista tilanteista paenneet ja turvaa hakevat ihmiset sitä järkyttävät?
Syyt hakea turvaa ovat todellisia, vaikka ihmiset olisivat saaneet apua venäläisiltä Eurooppaan pääsemiseksi. Näkeekö Suomi kotinsa jättäneillä ihmisarvon ja onko se valmis sitä suojelemaan? Vai heitämmekö turvaa hakevat takaisin Venäjän tai kotimaansa epävarmuuteen, edes selvittämättä täyttyvätkö suojeluperusteet?
Suurin osa rajan syksyllä 2023 ylittäneistä on edelleen turvapaikkaprosessissa. Useimmat heistä tulevat Syyriasta tai Jemenistä ja muista vastaavista maista, joista aiemmin tulleet ovat usein saaneet turvapaikan. Heidän haastatteluistaan on ilmennyt, että he siirtyivät rajalle omasta tahdostaan saatuaan tiedon, että sitä kautta pääsisi EU:n alueelle hakemaan turvaa. Monet olivat aiemmin yrittäneet muuta kautta.
Venäjällä ulkomaalaisten tilannetta seuraavat ja heitä auttavat järjestöt eivät ole nähneet poikkeuksellista liikehdintää Suomea kohti.
Olen pitkin syksyä keskustellut laista kymmenien ihmisten kanssa ja osallistunut lukuisiin seminaareihin, joissa lakia ja siihen johtanutta prosessia on käyty läpi. Kaikissa keskusteluissa nousee esille tuo Venäjän uhka, jolla on todella syvä kaikupohja suomalaisten mielissä.
Jopa akateemisissa piireissä olen kuullut kehuttavan, miten hyvä oli, että keskityttiin Venäjän uhkaan ja lainsäädäntöprosessiin eikä turvapaikanhakijoiden tilannetta sotkettu keskusteluun. Siis vaikka laki ei mitään muuta koske kuin heidän tilannettaan.
Kun selostan ihmisille lain operatiivisia pykäliä, moni hämmästyy. Tästäkö olikin kyse?
Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Suomi on vastaanottanut yli 70 000 sotaa paennutta ukrainalaista. Tätä ei pidetä turvallisuusuhkana, vaan vankkana solidaarisuuden osoituksena kärsiville ihmisille, ja hyvä niin. Ukrainalaisten etuna on se, että he näyttävät meikäläisiltä ja tunnustavat sitä suomalaisille tutuinta uskontoa.
Kysymys on yhä: onko meitä kaikkia sumutettu Venäjän pelon varjolla tai olemme kollektiivisesti omaksuneet perussuomalaisten ajaman islamofobisen rasismin?
Käännytyslain hyväksymisen jälkeen niin presidentti kuin pääministeri ovat ilmoittaneet, että se pysyy pöytälaatikossa ja Venäjän raja pysyy toistaiseksi kiinni. Laki erääntyy itsestään ensi kesänä, ellei sen jatkamiselle löydy taas laajaa enemmistöä.
Hienoa, jos lakia ei koskaan tulla käyttämään, mutta huonoa, että sen ehtona on rajan pitäminen kiinni.
Ilmastokriisi ja taloudellinen eriarvoisuus sekä näiden yhteisvaikutuksesta syntyvät konfliktit tulevat väistämättä johtamaan kiihtyvään muuttoliikkeeseen. Muutaman kymmenen vuoden sisällä, riippumatta Venäjän sen hetkisestä poliittisesta tilanteesta, rajoillamme on todennäköisesti huomattavasti suurempi määrä Suomen kautta EU:hun pyrkiviä ihmisiä.
Rajan sulkemisen ja aitojen rakentamisen sijaan tähän kannattaisi jo nyt valmistautua luomalla turvaa hakevien vastaanotolle ja kotouttamiselle rakenteita, jotka tarjoaisivat suurta hätää pakeneville mahdollisuuden uuteen elämään Suomessa.
Toivottavasti näin käy, emmekä näe uutta sumutusta tai rasismin voittoa.
Kirjoittaja on Amnesty Internationalin Suomen osaston pitkäaikainen toiminnanjohtaja, joka maailman tilanteesta huolimatta haluaa uskoa oikeudenmukaisuuden voittoon. Kun jaksaminen on koetuksella hän pakenee katsomaan jalkapalloa ja lukemaan romaaneja.
