Ukrainan konfliktissa on ennen kaikkea kysymys Venäjän pyrkimyksestä pysäyttää EU:n ja Yhdysvaltojen valtapiirin laajeneminen, sanoo rajatutkimuksen ohjelmaa Belfastin yliopistossa johtava professori Liam O’Dowd.
”Euroopan unioni ja Yhdysvallat muodostavat yhdessä eräänlaisen imperiumin. Se on dominoinut Neuvostoliiton romahduksesta asti, kun yhä uusia maita on liittynyt Naton ja EU:n jäseniksi. Ukrainassa olemme nähneet, miten Venäjän uudelleen herännyt imperialismi on asettanut tälle rajoja.”
O’Dowdin mukaan imperiumin käsite on syytä ottaa uudestaan käyttöön, koska vanhat imperiumit eivät ole lakanneet olemasta. Erityisesti niiden rajaseudut ovat konfliktialttiita, ja näillä konflikteilla on yhteisiä piirteitä.
”Ukraina on klassinen esimerkki geopoliittisesta rajaseudusta”, O’Dowd tähdentää. ”Venäjän ja läntisen imperiumin rajat menevät Ukrainassa limittäin.”
Tyypillisessä konfliktissa osa rajavaltion asukkaista haluaa irtautua entisestä imperiumistaan – kuten etniset ukrainalaiset Venäjästä tai Pohjois-Irlannin katolilaiset Britanniasta. Pohjois-Irlannissa tästä jännitteestä syntynyt konflikti kesti 30 vuotta (1968–1998). O’Dowd on selvittänyt aiemmissa tutkimuksissaan, miten erilaiset rajalinjat jakavat yhä hänen kotikaupunkiaan Belfastia.
”Historia opettaa, että jännitteestä muodostuu helposti pysyvä. Jos rajavaltion väestö on etnisesti, kielellisesti tai uskonnollisesti sekoittunutta, valtion ja kansakunnan rakentaminen käy vaikeaksi – etenkin jos ulkomaat sekaantuvat tilanteeseen ajaakseen omia etujaan.”
Ukrainan tilanne muistuttaa siltä osin ikävästi myös toista rajamaata Libanonia, jossa uskonnolliset ryhmittymät ovat taistelleet vuosikymmeniä keskenään ulkomaiden tukemina.
”Toisaalta ei ole Yhdysvaltojen ja Venäjän etujen mukaista ajautua Ukrainassa suoraan keskinäiseen voimankäyttöön, ja tämä on omiaan hillitsemään konfliktia.”
Imperiumin täytyy laajentua
O’Dowd ajoittaa Ukrainan konfliktin juuret ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin Venäjän ja Itävalta-Unkarin imperiumit olivat hajonneet. Ukrainan kansallismieliset hyödynsivät hajaannusta ja julistivat maansa itsenäiseksi, mutta joutuivat muutamaa vuotta myöhemmin taipumaan bolševikkien vallan alle.
Neuvostoliiton romahdettua sen entiset itäeurooppalaiset satelliittivaltiot ja Baltian maat siirtyivät vajaassa parissa vuosikymmenessä lännen leiriin, Euroopan unionin ja sotilasliitto Naton jäseniksi. Venäjä kokee nyt olevansa lännessä Nato-maiden saartama.
”On ymmärrettävää, miksi Venäjä haluaa pysäyttää tämän kehityksen”, O’Dowd sanoo.
Kaikkien imperiumien tarkoitus on O’Dowdin mukaan laajentua ja levittää omaa sivistystään muualle: Yhdysvaltojen ja EU:n pyrkimyksenä on levittää uusliberaalia kapitalismia ja vaalidemokratiaa sekä oikeusvaltion aatetta.
O’Dowdin mielestä kuva Ukrainan konfliktista jää virheelliseksi, jos näemme vain toisen osapuolen toimivan imperialistisesti. ”Konfliktissa on kyse kahdesta erilaisesta imperialismin muodosta, vaikka niillä on keskenään sukulaisuutta.”
Läntinen imperialismi keskittyy rakenteisiin. Sen tavoitteena on pystyttää tarkoin säännelty alue, jossa pääomat saavat liikkua vapaasti ja ihmisten toimintaan voidaan vaikuttaa oikeusvaltion ja kansalaisyhteiskunnan avulla.
EU:n ja Yhdysvaltojen imperialismilla on läheinen suhde yritysten pääomaliikkeisiin, O’Dowd huomauttaa. Niin on tosin myös Venäjän valtiolla omiin yrityksiinsä, mutta muodot ovat erilaisia ja perustuvat usein henkilösuhteisiin.
Venäjän malli muistuttaa läheisesti vanhaa imperialistista tyyliä: otetaan ulkomaiden alueita haltuun ja puututaan niiden asioihin, jolloin myös sotilaallisella voimalla on suuri merkitys.
”Läntisille demokratioille oleellisinta on rajata reuna-alueiden väkivalta kauas omista metropoleistaan”, O’Dowd sanoo. Todellinen kriisi syntyy silloin, kun väkivalta pääsee riistäytymään reuna-alueilta omiin keskuksiin, kuten tapahtui syyskuun 2001 terrori-iskuissa Yhdysvaltoihin.
”Irakin ja Afganistanin sotien pitkittymistä voidaan selittää juuri tarpeella rajata sodankäynti kauas kotikentästä.”
Hieman yli puolet opiskelijoista sijoitti Euroopan rajan Ukrainan ja Venäjän väliin.
Argumenttinsa tueksi O’Dowd laskee, että ensi vuodesta voi tulla ensimmäinen lähes sataan vuoteen, kun Britannia ei sodi missään, mikäli maa vetäytyy suunnitellusti Afganistanista tämän vuoden loppuun mennessä. Britannia on ollut vuodesta 1914 lähtien, muutamaa 1920- ja 1930-luvun ajanjaksoa lukuun ottamatta, jatkuvasti osapuolena yhdessä tai useammassa sotilaallisessa konfliktissa.
”EU sai vuoden 2012 Nobelin rauhanpalkinnon ylläpidettyään maanosassa rauhaa yli 60 vuoden ajan. Mutta hyvällä syyllä voidaan kysyä, minkälaisesta rauhasta on puhe, kun sota on noina vuosikymmeninä raivonnut esimerkiksi Balkanilla ja Lähi-idässä”, hän toteaa.
Perusteluissaan Nobel-palkintokomitea kiitti EU:ta myös siitä, että ”idän ja lännen välinen vastakkainasettelu on suurelta osin saatu päätökseen.”
Euroopan raja siirtyy
Näkemys Ukrainasta Euroopan ja Venäjän rajamaana saa tukea kansainvälisestä haastattelututkimuksesta, jonka Venäjän akatemian alainen maantieteen instituutti toteutti 18 maassa. Kyselyyn vastasi yhteensä kymmenentuhatta opiskelijaa eri Euroopan maissa, muutamassa Afrikan maassa ja suurimmissa nousevissa talouksissa, kuten Kiinassa ja Intiassa.
”Hieman yli puolet opiskelijoista sijoitti Euroopan rajan Ukrainan ja Venäjän väliin. Se yllätti meidät tutkijat, koska perinteisesti itäslaavilaiset kansat on nähty yhtenä kokonaisuutena”, sanoo instituutin professori Vladimir Kolossov, joka toimii myös Kasainvälisen maantieteellisen seuran IGU:n puheenjohtajana.
Euroopan itäraja on Pietari Suuren ajoista asti piirretty yleensä Uralille. Kolossov tähdentää, että rajanveto oli silloin tietoista politiikkaa: tsaari halusi uudistaa valtakuntansa ja antoi siksi myös maantieteilijöilleen tehtäväksi liittää Venäjän Eurooppaan.
”Rajat ovat aina yhteiskunnallisia määritelmiä, jotka muuttuvat ajan mittaan”, Kolossov lisää.
Venäjällä maantiede on noussut muutamassa vuodessa jälleen kansalliseen erityisasemaan. Tästä osoituksena valtio otti Venäjän maantieteellisen seuran uudelleen suojiinsa vuonna 2009. Presidentti Vladimir Putinista tuli seuran puheenjohtaja ja puolustusministeri Sergei Šoigusta pääsihteeri. Seuran historiallinen rakennus Pietarissa kunnostettiin, ja esimerkiksi arktisia alueita koskeviin tutkimusmatkoihin alkoi virrata rahaa venäläisiltä suuryrityksiltä.
Venäjän valtion näkökulmasta yksi aihe on ollut Neuvostoliiton hajoamisesta saakka ylitse muiden: miten lähentää entisen Neuvostoliiton ydinalueita uudestaan toisiinsa hajonneen imperiumin jäännöksistä.
Ensin integraatioon pyrittiin rakentamalla Itsenäisten valtioiden yhteisöstä IVY:stä toimiva tulli- tai talousyhteisö. Sitten Venäjä tarjosi Valko-Venäjälle vuonna 2000 maiden välistä unionia. Viime vuosina Venäjä on keskittynyt yhdistämään entisen Neuvostoliiton maita Euraasian unioniin.
”Ainakin entisen Neuvostoliiton ytimen säilyttämistä on pidetty alueen identiteetin ja talouden kannalta elintärkeänä. Tähän ytimeen kuuluvat Valko-Venäjä, Ukraina, Kazakstan ja Venäjä. Rajojen tulisi olla avoimia ihmisten, tavaroiden ja pääoman vapaalle liikkumiselle”, Kolossov kuvailee integraation tavoitteita.
Ukrainassa Venäjän hanke on törmännyt etenkin maan länsiosissa vahvistuneeseen ukrainalaiseen kansallistunteeseen. Länsi-Ukraina liitettiin samaan valtakuntaan Venäjän kanssa vasta Molotovin–Ribbentropin sopimuksella vuonna 1939, johon saakka se kuului historiansa eri vaiheissa Liettuaan, Itävalta-Unkariin ja Puolaan.
”Maaseutuvaltaisen alueen kaupungeissa asui puolalaisia ja juutalaisia. Esimerkiksi Lvivin kaupungin asukkaista oli ennen toista maailmansotaa ukrainalaisia vain 15 prosenttia. Väestö ukrainalaistui vasta kun juutalaiset hävisivät ja puolalaiset lähtivät sodan jälkeen.”
Länsi-Ukrainan kulttuuri suosi yrittäjyyttä, individualismia, poliittista moniarvoisuutta ja suvaitsevaisuutta. Itä-Ukraina sen sijaan kaupungistui ja teollistui voimakkaasti Neuvostoliiton kaudella hiilen ja teräksen varassa.
Itä-Ukrainan Donbassin väestö venäläistyi teollistumisen aikana 1800-luvun lopulta lähtien. Kiovan sosiologisen instituutin keväällä tekemän tutkimuksen mukaan reilu neljännes Donetskin ja Luhanskin alueiden väestöstä haluaisi kuulua Venäjään. Kolossovin mukaan separatismissa ei ole kuitenkaan ensisijaisesti kysymys kielestä, koska varsinkin nuoret ovat kaksikielisiä.
”Mentaliteettiin vaikuttavat yhteiskunnalliset tulkinnat neuvostoajasta: suuresta isänmaallisesta sodasta, Neuvostoliiton teollistumisesta ja teknologisista saavutuksista”, Kolossov arvioi. ”Osa Ukrainan eliitistä yrittää rakentaa maansa identiteettiä länsiukrainalaisten mallien varaan. Osa itäukrainalaisista on kokenut, että heidän arvojaan ei ole otettu huomioon.”
Ukrainan Venäjän-vastainen pohjoisraja on pysynyt konfliktin ajan suhteellisen rauhallisena. Seutu on muuta maata vähemmän kaupungistunutta, ja ukrainalaisten ja venäläisten välinen etninen jako noudattaa pohjoisessa rajalinjaa. Idässä taas isolla osalla väestöä on sukulaisia rajan toisella puolella, ja monet ovat käyneet Venäjällä töissä.
