Kiinan kansantasavalta saattaa olla maailman monimutkaisin poliittinen organisaatio. Se koostuu kymmenistä eurooppalaisen valtion kokoisista maakunnista, lukemattomista miljoonakaupungeista ja puoliautonomisista alueista. Niiden elimissä, kuten kansankongresseissa, ministeriöissä ja komiteoissa, istuvien avainhenkilöiden kokonaismäärä nousee helposti satoihin, ellei tuhansiin.
Politiikan virallisen ja ulospäin näkyvän rakenteen tunteminen ei edes riitä, sillä Kiinan »mustaksi laatikoksikin» kutsutussa poliittisessa järjestelmässä epäviralliset suhteet ja kirjoittamattomat käytännöt ovat keskeisessä roolissa.
Se, mitä Kiinan politiikan huipulla käytännössä tapahtuu, on asiantuntijoillekin hämärän peitossa, sillä vuotoja Kiinan johdosta tulee ani harvoin. Kerrotaan jopa murhayrityksistä ja nyrkkitappeluista, joilla voimaryhmät ratkovat erimielisyyksiään. Jopa arvostetuimpien Kiinan-tuntijoiden veikkaukset kommunistipuolueen seuraavista liikkeistä menevät usein metsään.
Tätä kaikkea avaa uutuusteos Kiinan poliittinen järjestelmä. Kirja luo kaivatun läpileikkauksen Kiinan politiikan kokonaisuuteen ja sen eri osa-alueisiin, kuten virallisen politiikan toimijoihin, ideologiaan ja talousjärjestelmään, mutta myös epävirallisempiin aspekteihin kuten kansalaisyhteiskunnan merkitykseen. Ajankohtaisena omana lukunaan teos pureutuu Kiinan ulkopolitiikkaa ajaviin voimiin ja sen laatimisen prosesseihin.
Kokonaisuutta nivoo yhteen käsitys Kiinasta jälkitotalitaristisena valtiona. Jälkitotalitarismissa vallanpitäjien alkuperäinen visio utopistisesta yhteiskunnasta on menettänyt voimansa eikä kykene enää oikeuttamaan väkivaltakoneiston käyttöä. Kiinakaan ei enää vakavissaan tavoittele kommunismia vaan antaa yhteiskunnan pyöriä mahdollisimman pitkälle omalla painollaan. Väkivaltakoneisto on yhä taustalla pelotteena, ja siihen tarvittaessa turvaudutaan, mutta ihannetilanteessa valtiolla ei ole tarvetta tunkeutua kansalaisten yksityiselämän alueelle.
Myös virallinen »kiinalaistyyppisen sosialismin» ideologia on lähinnä vallan instrumentti, jolla ei ole tavalliselle kansalaiselle juurikaan merkitystä. Ideologia määrittää virallisen kielen, jolla poliittisista ja yhteiskunnallisista asioista tulee puhua, mutta se ei kuvasta enää alkuperäisiä utopistisia tavoitteita. Kirjassa lainatun tšekkipoliitikko Václav Havelin mukaan ideologinen kieli on jälkitotalitarismissa eräänlainen yhteinen valhe, jota pidetään yllä rituaalisesti toistaen.
Kirja asettaa Kiinan poliittisen järjestelmän osaksi vuosituhantista historiallista jatkumoa. Järjestelmä ei ole tullut tyhjästä vaan ammentaa dynastisilta edeltäjiltään – ja on toisaalta jatkuvassa muutoksessa. Muutos ohjaa pohtimaan myös Kiinan tulevaisuutta ja sitä, miten jykevällä pohjalla autoritaarinen järjestelmä todellisuudessa seisoo.
Kirjoittaja toimii strategian erikoistutkijana Maanpuolustuskorkeakoulussa.
