Internetin historiassa kaksi vastakkainasettelua on ylitse muiden. Yksi koskee verkon vapautta: internet on lähtökohtaisesti vapaa, mutta monet valtiot pyrkivät harjoittamaan alueellaan kybersuvereniteettia esimerkiksi vaikuttamalla suoraan saatavilla olevaan sisältöön. Toinen näkemysero koskee verkon infrastruktuurin hallintaa: internetin toiminnan kannalta olennaisten palveluiden hallinta tulisi antaa joko hallituksista riippumattomille toimijoille tai hallitustenvälisille elimille.
Näin kuvaa kyberturvallisuuden asiantuntija Alexander Klimburg teoksessaan The Darkening Web. Vapaan ja hallituksista riippumattoman internetin leiri on toistaiseksi niskan päällä, ja verkon hallinta on jakautunut monille eri toimijoille. Esimerkiksi internetin osoitekirjana toimivia juurinimipalvelimia hallitsee voittoa tavoittelematon yhdysvaltalaisjärjestö Internet Corporation for Assigned Names and Numbers (ICANN). Etenkin Venäjä ja Kiina ajavat kuitenkin sekä valtiollista kybersuvereniteettia että hallitustenvälistä verkon hallintoelintä.
Epäselväksi ei jää, kumpaan leiriin Klimburg lukeutuu. Vapauden eetos on pitkän linjan internet-vaikuttajalla vahva, ja kansainvälinen yhteisö näyttää nykytilassaan kykenemättömältä hoitamaan internetin ylläpitoa – tai oikeastaan mitään muutakaan.
Klimburg tuntuu ihailevan verkon protokollaa kehittävän Internet Engineering Task Forcen (IETF) päätöksentekotapaa, jossa ehdotusten sijasta esitetään »kommenttipyyntöjä» ja äänestetään kovempaa tai hiljempaa »hyräilemällä» niin, että kovaäänisin ehdotus menestyy. Tässä »yhteisö» on kuitenkin lähinnä joukko omistautuneita insinöörejä. Avoimeksi jää kysymys siitä, ovatko tehdyt ratkaisut oikeasti neutraaleja ja epäpoliittisia, vaikka ne voivat näyttää sellaisilta verkon käytön ja sisällön suhteen.
Varsinaisesta kyberturvallisuudesta vastaaminen on paljolti jäänyt valtiolle. Klimburg huomauttaa, että presidentti Barack Obaman hallinnon ajama »koko kansakunnan kyberturvallisuuden» projekti on kärsinyt läpinäkyvyyden puutteesta. Samalla vakoilupaljastukset ovat rapauttaneet luottamusta kyberturvallisuuteen.
Klimburgin teos tarjoaa kätevän yleisesityksen internetin syntyvaiheista, sääntelyn historiasta sekä merkityksellisimmistä tietomurroista ja -vuodoista. Kirjoittaja mainitsee ulkovaltojen informaatiovaikuttamisen Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleissa, mutta ei tarjoa analyysia sen seurauksista. Sittemmin Yhdysvaltain senaatti ja kongressi ovat vaatineet sosiaalisen median palveluilta puuttumista disinformaatioon, ulkomaisiin poliittisiin mainoksiin sekä kansalaisina esiintyvien bottien toimintaan.
Jos vuonna 2017 ilmestynyt kirja olisi kirjoitettu hieman myöhemmin, olisi ollut hyvä tilaisuus pohtia, koituvatko reaktiot lopulta kansallista verkkosuvereniteettia ja hallitustenvälistä kontrollia ajavan leirin eduksi.
Kirjoittaja työskentelee tutkijatohtorina Oulun yliopistossa.
