Monet taloustieteilijät pitävät viime vuosikymmenen lopun globaalia finanssikriisiä pahimpana sitten 1930-luvun laman. Se herätti monet pohtimaan talousjärjestelmämme heikkouksia. Julkiselta vallalta alettiin peräänkuuluttaa vahvempaa finanssimarkkinoiden sääntelyä. Jopa Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki myönsivät, että niiden 30 vuoden ajan antamat suositukset ankarasta talouspolitiikasta ja valtion roolin pienentämisestä kehitysmaille olivat virheellisiä.
Globaalin talouskriisin vanavedessä Kreikka ajautui syvään velkakriisiin. Euromaat ja IMF tulivat apuun, mutta ehtonaoli, että Kreikka sitoutuu tiukkaan säästökuuriin. Viime vuonna IMF myönsi tehneensä vakavia virheitä myös Kreikan säästöpakettien laatimisessa. Herää kysymys, oppivatko globaalit toimijat ja talouspoliittiset päättäjät virheistään.
Suomessa keskustelu talouspolitiikan perusteista on vähäistä. Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan kirja Rahatalous haltuun onkin tervetullut avaus talouskeskusteluun.
Kirjoittajien mukaan Suomessa taloustieteen uusklassisella valtavirralla on erityisen vahva hegemonia: Toimittajat haastattelevat uusklassisen koulutuksen saaneita taloustieteilijöitä neutraaleina asiantuntijoina. Taloustieteen laitoksillakaan ei kirjoittajien mukaan ole mahdollista haastaa valtavirtateoriaa.
Kirja aloittaa uusklassisen suuntauksen kyseenalaistamisen sen perustarinasta. Valtavirtateorian mukaan nykyinen talousjärjestelmämme perustuu hyödykkeiden vaihtokauppaan. Rahaotettiin käyttöön, koska se helpotti vaihtokaupan tekemistä. Taloustieteen valtavirta näkee rahan näin ollen vain neutraalina hyödykkeenä.
Antropologinen tutkimus kumoaa vaihtokauppatarinan. Sen mukaan ihmiset ovat luoneet keskenään velkasuhteita jo tuhansia vuosia ennen metallirahan käyttöönottoa. Kirjoittajien kannattaman jälkikeynesiläisen teorian mukaan talouden ytimessä onkin hyödykkeiden vaihtamisen sijaan velkasuhde, joka syntyy kahden toimijan välille. Raha on merkki tästä velkasuhteesta.
Ahokkaan ja Holapan mukaan rahaon siis kaikkea muuta kuin neutraali vaihdon väline. Se on kaiken taloudellisen toiminnan keskiössä.
Maallikolle kuulostaa epäintuitiiviselta, että raha syntyy talouteen tyhjästä. Rahatalous haltuun -kirjan mukaan näin kuitenkin on. Käytännössä keskuspankkilainaa pankeille rahaa aina, kun sitä tarvitaan. Rahapoliittisesti suvereeni valtio tai talousalue ei voi koskaan ajautua maksukyvyttömäksi, varsinkaan jos sen valuuttaa käytetään kansainvälisesti kauppavaluuttana. Esimerkiksi Yhdysvalloilla ja euroalueella on tällainen asema.
Jälkikeynesiläinen ratkaisu kapitalistisen järjestelmän epävakauteen on sääntely. Kokonaisvaltaisin – ja samalla utopistisin – ehdotus on kansainvälinen keskuspankkien selvitysjärjestelmä.
Ajatus on peräisin taloustieteilijä Paul Davidsonilta, joka sai vaikutteita John Maynard Keynesiltä. Ideana on, että selvitysjärjestelmä tasaisi rahavirtoja talousalueiden välillä. Valtioiden ei siis kannattaisi rajoittaa kotimaista kysyntää ja palkkojen kasvuvauhtia alle tuottavuuden kasvun, kuten Saksa on kirjoittajien mukaan tehnyt viime vuosina. Myös spekulatiivinen sijoittaminen saataisiin kuriin.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja Juhana Vartiainen kertoi Taloussanomissa pitäneensä kirjasta, mutta moitti sitä olkiukkojen rakentelusta: hänen mukaansa valtavirran taloustieteilijät eivät vaella pimeydessä, kuten kirja antaa ymmärtää. Olisikin kiinnostavaa kuulla valtavirran suomalaisten taloustieteilijöiden vastaus Ahokkaan ja Holapan avaukselle.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
