Kapitalismin uudet kasvot

 

Kapitalismi on toistaiseksi menes­tynein järjestelmä taloudellisen ja teknologisen kehityksen edistämiseksi, mistä on osoituksena Yhdysvaltojen ja Länsi-Euroopan vaurastuminen. Mutta kuten talouskriiseissä on käynyt ennen­kin, yleisesti hyväksytty taloudellinen ajattelu on nyt kyseenalaistettu.

Myös talouden uusien suurvaltojen nousu on haastanut läntisen kapitalismin mallin entistä voimakkaammin. Kapita­lismin heikkoudet ovat nousseet selkeästi näkyviin, ja ne voidaan tiivistää kolmeen sanaan: eriarvoisuus, epätasapaino ja kestämättömyys.

Markkinatalouden tulevaisuutta kä­sitellään kahdessa tuoreessa kirjassa hy­vin erilaisista näkökulmista. Molempia kirjoja voi silti lukea osana keskustelua kapitalismin rajojen määrittelemisestä.

Christopher Meyer ja Julia Kirby antavat optimistisen kuvan kapitalismin tulevai­suudesta. Kirjassaan Standing on the Sun he kuvaavat kapitalismin sopeutuvaksi järjestelmäksi, joka kehittyy toimintaym­päristönsä dramaattisten muutosten mu­kana.

Kopernikus uhmasi 1500-luvulla vallalla ollutta käsitystä aurinkokunnas­tamme asettamalla auringon maan sijaan aurinkokunnan keskelle. Meyerin ja Kir­byn mukaan nykypäivän liikkeenjohta­jien täytyy muuttaa katsantokantaansa samantapaisesti: tuloksen maksimoimi­sen, arvon kasvattamisen ja kilpailuun keskittymisen sijaan tulee siirtyä yhteis­työhön ja innovaatioon perustuvaan lii­ketoimintaan, jossa toteutetaan eri sidos­ryhmien – asiakkaiden, työntekijöiden ja yhteiskunnan – etua.

Kirjoittajat katsovat, että perintei­nen läntisen kapitalismin malli muuttuu perustavanlaatuisesti, kun maailmanta­louden painopiste siirtyy nouseviin ta­lousvaltoihin ja uudet teknologiat, kuten pilvi- ja mobiilipalvelut, leviävät. Mitä ”litteämmäksi” maailma muuttuu, sitä nopeammin kapitalismin eri yhteiskun­nissa ilmenevät muodot ovat vuorovai­kutuksessa toistensa kanssa, kilpailevat keskenään ja synnyttävät uusia liiketoi­minnan muotoja.

Kirjan tekijät uskovat, että yrityk­set luovat tulevaisuudessa sekoituksen taloudellista ja sosiaalista arvoa. Idea ei sinänsä ole uusi. Monet muistavat Bill Gatesin Maailman talousfoorumissa vuonna 2008 lanseeraaman luovan ka­pitalismin käsitteen. Gates visioi, että yritysten ja kansalaisjärjestöjen tulisi työskennellä yhdessä luodakseen mark­kinajärjestelmän, joka lieventäisi maail­man epäoikeudenmukaisuutta.

Samoilla linjoilla on Harvard Business Schoolin professorin Michael Porterin shared value -ajattelu. Yrityksen ei Por­terin mukaan pidä tavoitella pelkkää tuottoa vaan yhteiskunnallista arvoa. Yrityksen kilpailukyky ja ympärillä ole­van yhteisön hyvinvointi ovat toisistaan riippuvaisia, ja jos yritykset onnistuvat hyödyntämään näitä kytköksiä, ne voi­vat määrittää kapitalismin uudelleen ja lisätä kasvua globaalisti.

Meyerin ja Kirbyn mukaan yritykset voivat lisätä yhteiskunnallista arvoaan kartoittamalla kaikki tuottamansa ul­koisvaikutukset ja sisäistämällä ne suo­raan omaan toimintaansa tai antamalla tukensa ulkopuolisiin hankkeisiin, ku­ten luonnonsuojeluun. Kilpailun sijaan innovaatio tulisi asettaa kapitalistisen mallin keskiöön. Yritykset voivat lisätä innovaatiotoimintaa ”näkymättömien kädenpuristusten” eli yhteistyön avulla. Se voi perustua esimerkiksi avoimeen tie­donjakoon, kuten vapaita ohjelmistoja kehitettäessä.

Michael Sandel puolestaan pohtii kir­jassaan What Money Can’t Buy, missä kaupallisuuden raja kulkee. Sandel ei analysoi, miten markkinatalous kehittyy tai miltä tulevaisuus tältä osin näyttää, vaan kuvaa, miten markkinat ovat tun­keutuneet elämäämme. Sandelin mukaan hintalapun asettaminen asioille muuttaa niiden perusluonteen.

Hintajärjestelmä kohdentaa tava­rat ja palvelut ihmisten mieltymysten mukaan mutta ei arvostele noita miel­tymyksiä. Sandelin mukaan taloustiede kuitenkin joutuu maailman muuttuessa vastaamaan moraalikysymyksiin yhä useammin.

Eräs kirjan kiinnostavimmista esi­merkeistä käsittelee israelilaista päivä­kotia, jossa joidenkin lasten vanhemmat olivat jatkuvasti myöhässä hakiessaan lapsiaan. Päiväkoti alkoi periä myöhäs­tyjiltä sakkoa – mikä kuitenkin lisäsi myöhästymisiä. Sandelin mukaan van­hemmat eivät kokeneet summaa sakoksi vaan korvaukseksi siitä, että lapset voi­tiin jättää päiväkotiin tavallista pidem­mäksi aikaa. Päiväkoti poisti maksut, mutta myöhästymiset eivät vähentyneet. Näin raha oli Sandelin mukaan korvan­nut moraaliarvot.

Sandel haluaa saada lukijan pohti­maan omia toimiaan ja tiedostamaan, kuinka syvälle yhteiskuntaan kaupalli­suus ulottuu. Sen sijaan, että meillä olisi toimivat markkinat, meistä on Sandelin mukaan tullut markkinayhteiskunta, jossa kaikki on kaupan. Sandel ei kui­tenkaan selvitä, miksi tai miten meidän pitäisi puolustaa markkinayhteiskunnan rapistamia moraaliarvoja. Hintojen yli­valta ei vähene niin kauan kuin emme onnistu riittävästi perustelemaan, miksi muut arvot pitäisi yhteiskunnassa asettaa etusijalle.

Molemmat kirjat kannustavat pohtimaan, onko nykyisenlainen markkina-ajattelun voittokulku tullut tiensä päähän. Ta­louskriisi herättelee liikkeenjohtajia ja muita talouden toimijoita. Kaupanteko on muuttunut ja muuttuu vastakin radi­kaalisti samalla kun taloudellisten toimi­joiden mieltymykset ja arvot kehittyvät.

Teollisuusmaat tuottavat nykyään noin 70 prosenttia maailman yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta, mutta luku las­kee noin kolmanneksen vuoteen 2050 mennessä. Nousevien talouksien liik­keenjohtajat ja kuluttajat muokkaavat tulevaisuudessa maailmantaloutta ja vaikuttavat kapitalistiseen järjestelmään myös teollisuusmaissa. Heitä eivät rasita perinteisen kilpailukeskeisen kapitalis­min uskomukset ja pelisäännöt. Inno­vaatio, yhteistyö ja kolmannen sektorin tuominen mukaan liike-elämään ovat tu­levaisuuden kapitalismin avainteemoja.

Moniarvoisessa yhteiskunnassamme on vaikeaa saavuttaa yhteisymmärrys­tä niin sanotun hyvän elämän sisällöstä ja markkinoiden moraalirajoista. Jos tulevaisuuden markkinatalous, kuten kirjailijat sen visioivat, on yhteistyö­hön kannustava, avoin, tasavertainen ja kaikki huomioonottava, se saattaa tuoda meidät lähemmäksi noiden rajojen löy­tämistä. Molempien kirjojen heikkous on kuitenkin se, että kirjoittajat eivät käsittele politiikan roolia tässä yhtälössä.