»Hän kohtelee äitiään maata ja veljeään taivasta kuin tavaroita, joita voi ostaa, ryöstää ja myydä kuin lampaita tai lasihelmiä. Hänen ahneutensa nielaisee kaiken ja jäljelle jää vain autiomaa.»
En voinut olla ajattelematta intiaanipäällikkö Seattlen vastausta Suurelle valkoiselle päällikölle, kun tutustuin niin kutsuttuun Dasguptan raporttiin biodiversiteetin suhteesta talouteen. Britannian valtiovarainministeriön tilaamassa raportissa taloustieteen professori Sir Partha Dasgupta ehdottaa, että luonnolle olisi määriteltävä hintalappu. Vain siten tajuaisimme, että luonto todellakin on korvaamaton, eikä ylikulutukseen perustuva talousjärjestelmämme voi vain jauhaa menemään.
Professori Dasgupta on kirjoittanut 600 sivua taloustieteellistä tekstiä perustellakseen ajattelunsa. Viestiä on paha puristaa muutamaan virkkeeseen, mutta jotenkin näin sen ymmärrän: Luonto on ihmiskunnan tärkein omaisuuserä ja omaisuutena sitä pitäisi hoitaa.
Luonto ja sen monimuotoisuus on talousjärjestelmämme perusta, emmekä voi kuluttaa pääomaamme kestämättömästi. Perustavanlaatuisia muutoksia pitäisi tehdä sekä talous- että rahoitusjärjestelmiimme. Myös taloukasvun mittareita pitäisi muuttaa, koska BKT ei ota huomioon rajallisten luonnonvarojen kulutustamme.
Helmikuussa julkaistun Dasguptan raportin yhteydessä mainitaan usein toinenkin Britannian valtiovarainministeriön tilaama järkäle, Sternin raportti 15 vuoden takaa. Tuolloin Maailmanpankin entinen pääekonomisti Nicholas Stern kirjoitti ilmastonmuutoksen maailmanlaajuisista talousvaikutuksista. Viesti oli, että ilmastonmuutoksesta voi tulla kautta aikojen suurin markkinahäiriö.
Raportti sai aikaan valtaisan keskustelun ja muutti ilmastonmuutoksen tieteellisestä kysymyksestä vihdoin talouden aiheeksi. Myös presidentti Sauli Niinistö on sanonut Sternin vaikuttaneen suuresti hänen ajatteluunsa. Dasguptan raportin toivotaan antavan biodiversiteetille saman kuin mitä Sternin raportti antoi ilmastonmuutokselle – sysäyksen, joka laajentaa keskustelun ympäristöväen keskuudesta talouden ja politiikan päättäviin pöytiin.
Vielä nyt voi biodiversiteetti vaikuttaa helpommalta aiheelta kuin täysin politisoitunut ilmastonmuutos. Vaikeita päätöksiä, valintoja ja luopumisia on kuitenkin edessä.
Mennyt vuosi, koronakin, on antanut viestille voimaa ja vauhtia.
Viime toukokuussa EU-komissio julkaisi oman biodiversiteettistrategiansa, ja syyskuussa YK:n pääsihteeri järjesti aiheesta huippukokouksen. Myös luontodokumenttien grand old man, 95-vuotias Sir David Attenborough julisti omaelämäkerrallisessa dokumenttielokuvassaan, että ihmiskunta on tekemässä historiansa suurinta virhettä: olemme hitaasti mutta varmasti tuhoamassa luonnon ja sen elonkirjon ja siten tulevan hyvinvointimme edellytykset.
Vielä nyt voi biodiversiteetti vaikuttaa helpommalta aiheelta kuin täysin politisoitunut ilmastonmuutos. Vaikeita päätöksiä, valintoja ja luopumisia on kuitenkin edessä.
Väestöräjähdys, liikakalastus, saasteet, maankäyttö, sademetsien hakkuu, arktisen alueen kohtalo, kehittyvien maiden kansalaisten oikeus talouskasvuun. Lajikadon seuraukset ovat globaalit ja globaalilla tasolla ne on ratkaistava. Samalla kriisi on mitä paikallisin. Metsäkeskustelu, tyrkyllä olevat kaivoshankkeet, turve, maatalous, Itämeren tila ja moni muu kietoutuvat kaikki luonnon ja talouden mutkikkaaseen suhteeseen.
Muodostuuko Dasguptan raportista todellinen herättäjä, sitä on aikaista sanoa. Suomalainen yritysmaailma osoittaa pieniä havahtumisen merkkejä. Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo on sanonut olevansa enemmän huolissaan biodiversiteetistä kuin ilmastonmuutoksesta. Työeläkeyhtiö Ilmarinen käyttää uusimmassa vuosiraportissaan jo termiä luonnonpääoma.
Mikä on tajunnan taso Suomen valtiovarainministeriössä, siihen antaa jotain osviittaa sen maaliskuussa julkaisema kestävän kasvun ohjelma. Ilmastonmuutos mainitaan ohjelmassa 48 kertaa, biodiversiteetti viisi.
»Opettakaa lapsillenne mitä me olemme opettaneet lapsillemme: että maa on meidän äitimme. Mitä tahansa tapahtuu maalle, tapahtuu maan lapsille. Jos ihminen sylkee maata, hän sylkee itseään.»
Intiaanipäällikön viesti valkoiselle miehelle vuonna 1854 kuulostaa yksinkertaiselta, mutta kaikui kuuroille korville. Samaa on vuosien varrella yrittänyt moni muukin sanoa, mutta turhaan. Vuonna 2021 on taloustieteilijän vuoro yrittää.
