Olipa kerran pääkaupunki, jonka nimi oli Pääkaupunki. Kaupunki nousi kymmenessä vuodessa kituvan neuvostoaikaisen kaupungin raunioille värikkäänä kuin Las Vegas. Tänään Pääkaupunki on täynnä lasisia liikekeskuksia, teräväpäisiä pilvenpiirtäjiä ja sykkiviä neonvaloja. Pääkaupungissa on kaikkea, mitä pääkaupungilta odotetaan: rahaa, valtaa ja suihkulähteitä.
Paha vain, että suuri osa pääkaupungista on pelkkää kangastusta ja suurin osa kaupungin asukkaista on valunut sinne muista kituvista neuvostoaikaisista kaupungeista. He ajavat taksia ja tarjoilevat sushia ja miettivät, miksi niin suuri osa uusista luksustaloista seisoo tyhjillään.
Kazakin kielellä pääkaupungin nimi on Astana. Kukaan ei tarkalleen tiedä, miksi Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajev päätti siirtää pääkaupungin lähes tuhat kilometriä pohjoiseen entisestä pääkaupungista Almatysta. Looginen syy lienee, että lähellä Kirgisian rajaa sijaitseva Almaty ei mahtunut enää kasvamaan.
Huhu taas väittää ennustajan sanoneen Nazarbajeville, että tämä joutuu vielä maanjäristykseen. Pohjois-Kazakstanin aroilla ei ole maanjäristyksiä. Astanassa on äärimmäinen mannerilmasto, kesäisin kuuma ja pölyinen tuuli ja talvella hyiset lumipyryt. Syyssateilla kaupunki tulvii. Se ei onneksi haittaa niitä, jotka ovat saaneet asuntonsa pilvenpiirtäjistä.
***
Astanan kadut ovat vaikuttavia. Nopealla vilkaisulla kaikki on kaunista ja siistiä. Oikeasti vanhojen talojen päälle on kuitenkin vedetty levyä kuin lavasteeksi. Rappukäytävissä haisee virtsa ja postilaatikot repsottavat kuten aina ennenkin.
Kaupungin pilvenpiirtäjistä liikkuu monia tarinoita. Eräässä pilvenpiirtäjässä rikkoutui hissi, ja matkustajat putosivat toistakymmentä kerrosta. Kukaan ei kuollut, mutta kaikki loukkaantuivat – eivätkä paikalliset tiedotusvälineet kertoneet asiasta sanaakaan. Toiset pilvenpiirtäjät ovat olleet puolivalmiita vuositolkulla. Kuka sopi, kenen piti rakentaa, miksi ei rakennettu – kukaan ei tiedä.
Kaupungin kulttuuri on kazakkiversio sosialistisesta realismista. Mauttomuuden huippu on kultaan valettu Nazarbajevin kädenjälki, mutta presidentin vaikutus näkyy muuallakin. Modernin taiteen museossa on näytillä tauluja, joissa paimentolaiset istuvat jurtan edustalla tai kansantanssijat valmistautuvat esitykseen. Suuren kansan suuri menneisyys: konservatiivista, tylsää ja Isä Nazarbajevin siunaamaa.
***
”Papa” Nazarbajevin vaikutusvalta meni jo aikaa sitten naurettavuuksiin. Entinen kommunistipuolueen johtaja on vaientanut opposition, rakentanut henkilökultin ja lobannut länteen päin niin ansiokkaasti, että sai maalleen Etyjin puheenjohtajuuden vuonna 2010.
Kun Pääkaupungin Isä käskee, häntä totellaan. Näin kävi myös silloin, kun Nazarbajev sanoi henkeäsalpaavan typerästi, että ”Kazakstanissa on kaksi uskontoa, ortodoksikristityt ja muslimit; kaikki muut ovat lahkoja, ja niiden kanssa on selvitettävä välit.”
Vaikka lausunto oli perustuslain vastainen, sen perusteella alkoi hiljainen työ. Pienten uskonnollisten yhdistysten toimistoihin virtasi tarkastajia. Palotarkastus, ympäristötarkastus. Joskus tarkastajia oli enemmän kuin yhdistyksessä jäseniä.
Nyt toimistoissa varotaan: Julkisesta presidentin arvostelusta määrätään erillisessä rikoslain pykälässä. Maksimirangaistus on kolme vuotta vankeutta.
Ihmiselämän päättymistä ei silti estä edes miljardi öljydollaria. Jonain päivänä Pääkaupunkia tärisyttää uutinen Isän kuolemasta. Mitä sitten tapahtuu? Kyllästyvätkö Länsi-Kazakstanin lakkoilevat, palkankorotuksia vaativat öljytyöläiset lopullisesti? Entä ekokatastrofien rampauttamat Araljärven entiset kalastajat ja Semipalatinskin ydinkoealueen asukkaat?
Toistaiseksi kangastuskaupungin kuhina jatkuu, lahjukset ja öljymiljoonat vaihtavat omistajaa. Mutta satunnainen matkailija ei tahdo uskoa näkyä todeksi. Kulissit ovat liian kiiltävät kestääkseen pystyssä pitkään.
Kirjoittaja on toimittaja.
