Tuhannet mustat koululaiset marssivat vihaisina kohti Soweton Orlando-stadionia kesäkuun 16. päivänä vuonna 1976. Osa heistä oli kuullut mielenosoituksesta vasta samana aamuna koulujensa oppilaskuntien jäseniltä. Protesti oli suunniteltu salassa. Nuoria oli silti matkalla stadionille ainakin 10 000, ehkä 20 000.
»Alas afrikaans!» luki kylteissä. Rytmikäs laulu innosti marssijoita. He kieltäytyivät opiskelemasta valkoisen sortovallan kielellä.
Etelä-Afrikan apartheid-hallinto oli määrännyt afrikaansin opetuskieleksi mustien kouluihin englannin rinnalle. Soweton lapset halusivat valita opetuskielensä itse: samat oikeudet kuin valkoisille! Afrikaans oli heille vieras kieli, jolla piti opiskella esimerkiksi matematiikkaa ja yhteiskuntatieteitä. Kieli vaikeutti oppimista.
Sadat raskaasti aseistautuneet poliisit tukkivat koululaisten reitin panssariautoillaan, ja marssi muuttui mellakoinniksi. Poliisit avasivat tulen lapsia kohti automaattikivääreillä. Ensimmäinen kuollut oli 13-vuotias Hector Pieterson.
Tuota päivää seuranneissa väkivaltaisuuksissa menehtyi vuoden loppuun mennessä 700 ihmistä. Soweton tapahtumat eivät muuttaneet Etelä-Afrikan hallituksen kielipolitiikkaa, mutta olivat yksi alkusysäys koko apartheid-hallinnon kaatumiselle.
Soweton koululaiset voittivat lopulta kielitaistelunsa. Etelä-Afrikan nykyisessä perustuslaissa englanti ja afrikaans ovat virallisia kieliä yhdeksän bantukielen rinnalla. Zulun ja xhosan puhujia on eniten, yhteensä 39 prosenttia väestöstä. Yhdentoista virallisen kielen lisäksi maassa puhutaan siirtolaisuuden seurauksena myös esimerkiksi portugalia, hindiä, tamilia, gujaratia ja kreikkaa.
Englantia puhuu äidinkielenään vain 9,6 prosenttia eteläafrikkalaisista, mutta maan kielellisessä mosaiikissa siitä on tullut politiikan ja tiedotusvälineiden valtakieli. Englanti on välttämätön kieli myös Etelä-Afrikan liike-elämälle. Sillä voi käydä kauppaa kaikissa Britannian vanhoissa siirtomaissa, Afrikan eteläkärjestä aina Egyptin rajoille saakka.
Tilanne on samankaltainen Nigeriassa, taloudeltaan ja asukasluvultaan suurimmassa Afrikan maassa. Nigerialaisista 30 miljoonaa puhuu äidinkielenään jorubaa ja 25 miljoonaa hausaa, jolla pärjää myös Länsi-Afrikan islaminuskoisissa naapurimaissa. Muita puhuttuja kieliä on yli 500. Harva puhuu englantia äidinkielenään, mutta se on välttämätön yleiskieli, jota ilman maata olisi vaikea hallita. Yli puolet nigerialaisista, arviolta 83 miljoonaa ihmistä, puhuu englantia ainakin auttavasti.
Samoista poliittisista syistä vuonna 1947 itsenäistynyt Intia sääti vuoden 1950 perustuslaissa, että englanti säilyisi hindin rinnalla virallisessa käytössä 15 vuoden siirtymäajan. Kun se päättyi, tamilinkielisessä Tamil Nadun osavaltiossa puhkesi verisiä mellakoita, joissa puolustettiin oikeutta käyttää edelleen englantia. Englanti on säilyttänyt asemansa maan toisena yleiskielenä, vaikka Intian tavoitteena on lisätä hindin käyttöä.
Pakistanissa englantia puhuu liki puolet maan 192-miljoonaisesta väestöstä, ja kielen asema on vielä vahvempi kuin Intiassa. Tiedotusvälineet, oikeuslaitos ja koulujärjestelmä ylläpitävät englannin osaamista. Englannin puhujia on Aasiassa paljon myös Filippiineillä, Bangladeshissa ja Kiinassa, jossa 200 miljoonaa koululaista opiskelee englantia ensimmäisenä vieraana kielenä.
Jos maailman kielet asetetaan järjestykseen äidinkielen puhujien määrän perusteella, mandariinikiina on selvästi suurin. Kiinaa puhuu yli kaksi kertaa useampi kuin englantia, joka jää espanjan taakse kolmannelle sijalle. Englanti kuitenkin jyrää kokonaispuhujien määrällä. Arviolta puolitoista miljardia ihmistä voi jo nyt kommunikoida keskenään englanniksi, ja heidän määränsä kasvaa nopeasti.
Englannin kielen asemaa edistävät samanaikaisesti useat mekanismit. Englanti on kaupan, viihteen, tietotekniikan ja turismin kieli. Kun yritykset kasvavat kotimaan rajojen ulkopuolelle, englanti otetaan käyttöön ainakin organisaation ylimmillä tasoilla. Lisäksi Englanti on ainoa kieli, jolla turisti pärjää miltei maassa kuin maassa. Englanniksi voi suorittaa sukelluskurssin Balilla tai varata huoneen majatalosta Marokossa.
Englannista on tullut Britannian siirtomaakauden valloitusten seurauksena maailman yleiskieli, lingua franca. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltojen taloudellinen voima on vahvistanut kielen asemaa entisestään.
Ranska oli 1700- ja 1800-luvuilla diplomatian valtakieli, jolla ylhäisö seurusteli keskenään ja jolla kirjoitettiin kaikki valtiolliset sopimukset. Saksa kukoisti 1900-luvun alkupuolella tieteen ja teknologian kielenä. Neuvostoliiton valtapiirissä koko Itä-Eurooppa osasi venäjää. Eurooppalaisten valtojen keskinäinen kilpailu, maailmansodat ja kommunismin romahdus tasoittivat tietä englannin nousulle maailmankieleksi.
Kiinan talouden odotetaan kasvavan tällä vuosisadalla maailman vahvimmaksi, mutta mandariinikiina tuskin syrjäyttää englantia. Kiinan tuhansien kirjoitusmerkkien osaaminen on vaikeaa jopa kiinalaisille itselleen.
Englannin kielen leviämistä selittää osaltaan kielen suhteellinen helppous. Nykyenglanti on kieliopiltaan yksinkertaisempaa kuin se muinaisenglanti, joka syntyi, kun anglit, saksit ja juutit saapuivat Englannin itäosiin Saksan ja Tanskan rannikolta 400-luvulta alkaen. Kieliopilliset koukerot vähenivät jo, kun viikingit saapuivat Skandinaviasta 800-luvulla ja opettelivat uuden kotisaarensa kielen. Heidän kansankielessään englannista putosivat pois esimerkiksi sijamuodot, jotka germaaniheimot olivat tuoneet mukanaan.
»Pienet kielet ovat rakenteeltaan yleensä monimutkaisempia kuin isot kielet. Pienissä kielissä kieliopilliset hienoudet ovat kasautuneet sukupolvesta toiseen, koska lapsilla ei ole vaikeuksia oppia niitä», sanoo kielten monimuotoisuutta tutkinut slaavilaisen filologian professori Jouko Lindstedt.
Lindstedt innostui itse esperantosta kuunneltuaan Yleisradion kielikurssia vuonna 1969. Esperanto on suomen jälkeen Lindstedtin toiseksi vahvin kieli, jota hän puhuu kotikielenä kolmen lapsensa kanssa.
1800-luvun lopussa kehitetyllä esperantolla olisi ollut hyvät edellytykset maailmankieleksi. Sen kielioppi ja kirjoitusasu ovat yksinkertaisempia kuin englannin, ja sanasto perustuu romaanisiin kieliin. Keinotekoiselta kieleltä puuttui kuitenkin luonnollinen kotikenttä, jonka pohjalta se olisi voinut vahvistua. Esperanto oli 1920-luvulla ehdolla Kansainliiton kieleksi, mutta Ranskan edustaja torppasi aloitteen.
Nykyisin kieltä puhuu maailmassa arviolta miljoona ihmistä, joista sujuvasti noin satatuhatta. Esperantolla on sama ongelma kuin monilla muilla kielillä: englannin opiskelusta on todennäköisesti enemmän hyötyä.
Maailman kattavinta kielten luetteloa ylläpitävä yhdysvaltalainen SIL International laskee, että maailmassa on 7 102 puhuttua kieltä. Kielitieteen piirissä on kannettu voimakasta huolta kielten häviämisestä. Lähes 370 kieltä on hävinnyt sen jälkeen, kun SIL julkaisi ensimmäisen Ethnologue-luettelonsa vuonna 1951. Yksi niistä on itämerensuomalainen liivin kieli, jonka viimeinen tunnettu puhuja Grizelda Kristiņa kuoli Torontossa 103-vuotiaana vuonna 2013.
Michiganin ja Havaijin yliopistojen kokoamassa uhanalaisten kielten luettelossa on lähes 3 200 kieltä. Lähes puolet maailman puhutuista kielistä on vaarassa kadota seuraavan sadan vuoden aikana. Sadoilla näistä kielistä on alle kymmenen puhujaa.
»Mediaanikielellä on maailmassa noin 10 000 puhujaa», Lindstedt sanoo. »Pienenä vähemmistönä ovat suomen kaltaiset kielet, joilla on miljoonia puhujia. Suuri osa maailman kielistä ei siirry perheessä seuraavalle sukupolvelle. Niillä ei voi myöskään opiskella kouluissa, minkä vuoksi ne eivät ole kovin arvostettuja.»
Lindstedtin mukaan kielten määrä ei ole sinänsä itseisarvo, mutta jokainen erilainen kieli kertoo tutkijalle jotakin kielen ja samalla ihmisen kognition eli tiedon ja havaintokyvyn rajoista. »Tutkijan kannalta kielitieteen suurin ja perustavanlaatuisin kysymys on, mitkä ovat kaikkien ihmiskielten yhteisiä piirteitä ja kuinka paljon kielet voivat erota toisistaan. Kun kieliä katoaa, kysymykseen on aina vain vaikeampi vastata.»
Kognitiotiede ja psykologia ovat viime vuosina osoittaneet, että eri kielten puhujat myös jäsentävät maailmaa eri tavoin. Esimerkiksi venäjän kielessä tumman- tai vaaleansinistä kuvataan eri sanoilla. Englannin kielen lauseet puolestaan korostavat tekijää. Stanfordin yliopiston psykologian professori Lera Boroditsky on todistanut, että englannin puhujat etsivät siksi videolla näkemälleen onnettomuudelle herkemmin syyllistä kuin muiden kielten puhujat. Kieli vaikuttaa ajatteluumme ja sen välityksellä esimerkiksi siihen, mitä pidämme oikeudenmukaisena.
Lähteet: Encyclopedia Britannica, Euroopan historia I (WSOY 2012), Wikipedia.Jos tarkastellaan uhanalaisten kielten maantieteellistä jakaumaa, englanti näyttää tappajakieleltä, joka nielaisee kitaansa kokonaisia kieliperheitä. Pohjois-Amerikassa oli eurooppalaisten saapuessa vähintään 300 kieltä. Kielellinen variaatio oli suurta. Alkuperäisasukkaat puhuivat yksistään Kaliforniassa 74:ää eri kieltä, jotka kuuluivat 18 eri kielikuntaan. Euroopassa kielikuntia on kolme: indoeurooppalainen, uralilainen ja eristyksissä oleva baski.
Ethnologue-kieliluettelon mukaan kymmenet intiaanikielet ovat jo kokonaan hävinneet, ja jäljellä olevista kielistä vain seitsemän prosenttia on navajon tai creen kielen tavoin elinvoimaisia. Tilanne on vastaava Australiassa, jossa vain yhdeksän prosenttia aboriginaalien kielistä näyttää toistaiseksi säilyvän.
Toisaalta kielellinen monimuotoisuus on huvennut myös Etelä-Amerikassa. Kun espanjalaiset ja portugalilaiset valloittajat saapuivat 500 vuotta sitten, maanosassa oli arviolta 1 500 kieltä. Nyt niistä on jäljellä 300. Kiinassa tai Venäjällä monet jäljellä olevat pienet kielet ovat yhtä lailla uhanalaisia.
Nyt maailman kielellinen monimuotoisuus ei vähene niinkään englannin vaan alueellisten valtakielten paineen vuoksi. Papua-Uusi-Guinea on maailman kielellisesti rikkain valtio, jonka hajallaan asuvat etniset ryhmät puhuvat yli 830:tä eri kieltä. Maan kieliä uhkaavat lähinnä kaupungistuminen ja yleiskieleksi vakiintunut kreolikieli tok-pisin, joka on syntynyt indoeurooppalaisten ja paikallisten kielten sekoituksena.
Myös Afrikka on toistaiseksi säilyttänyt kielellisen rikkautensa. Ei ole lainkaan selvää, että niin jatkuu tällä vuosisadalla. Suurten maailmankielten voittokulku on siellä vasta alussa.
Englannin kielen trendinomainen nousu maailman valtakieleksi voi saavuttaa pian lakipisteensä, arvioi brittiläinen lingvisti ja sosiologi David Graddol. Englannin puhujien määrä kasvaa vielä vuosikymmenien ajan, mutta englanti ei tarjoa työmarkkinoilla osaajilleen enää samanlaista suhteellista etua kuin aikaisemmin. Englannista on tullut välttämätön kieli, jonka rinnalla on kysyntää etenkin espanjan, arabian ja mandariinikiinan taidolle.
Väestönkasvua ja talouden kehitystä ennustavat indikaattorit osoittavat, että useat suuret maailmankielet kilpailevat tällä vuosisadalla aiempaa tasaisemmin keskenään. Esimerkiksi arabiankielisten maiden väestö kasvaa YK:n arvion mukaan 400 miljoonasta yli 700 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä. Espanjan merkitystä korostaa Latinalaisen Amerikan ja erityisesti Meksikon, Kolumbian, Argentiinan ja Perun taloudellinen nousu.
Espanjaa puhuu äidinkielenään yli 400 miljoonaa ihmistä, joista 30–40 miljoonaa asuu Yhdysvalloissa. Espanjaa opiskellaan ahkerasti myös Kiinassa, koska maailmantalouden painopiste on siirtynyt asteittain Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta Tyynellemerelle.
British Council selvitti vuonna 2013 julkaisemassaan raportissa, mitä kieliä britit tarvitsevat menestyäkseen maailmassa tällä vuosisadalla. Tärkeimmiksi kieliksi nousivat espanja, arabia ja ranska. Niitä seuraavat listauksessa mandariinikiina, saksa ja portugali, italia, venäjä, turkki ja japani.
Raportin tulos oli, että britit osaavat kieliä aivan liian vähän, jotta maa voisi huolehtia eduistaan kansainvälisen talouden, turvallisuuden tai kulttuurin saralla. Kolme neljäsosaa briteistä ei pysty keskustelemaan millään listatuista kielistä.
Samanlaiseen tulokseen tuli vuonna 2012 Britannian ulkoministeriö, joka selvitti, missä kantimissa maan diplomaattikunnan kielitaito on. Lähes 2 000 diplomaatista alle 50 osasi asemamaansa kieltä riittävästi ansaitakseen kielitaidosta maksettavaa palkanlisää. Toisin sanoen 90 prosenttia ei osannut kieltä.
Kielitaidon rapistuminen on vaikeuttanut maan etujen ajamista. Britannian ulkoministeriö arvioi, että vuonna 2011 alkanut arabikevät tuli yllätyksenä maan diplomaateille, koska he eivät osanneet riittävästi kieliä. Ministeriö pitää paikallisten kielten ja kulttuurien tuntemuksen heikkoutta keskeisenä syynä myös siihen, että Irakin vakauttamisessa ajauduttiin vaikeuksiin sen jälkeen kun liittouma valtasi maan vuonna 2003. Vastaavasti Afganistanissa vuonna 2010 työskennelleistä 161 brittidiplomaatista vain kolme osasi sujuvasti darin tai paštun kieltä.
Etenkin kiinaa ja arabiaa tarvittaisiin kipeästi diplomatian ja kybertuvallisuuden alueilla, mutta hyvin harva britti opiskelee näitä kieliä. Arabian kielen taitoa olisi syytä kohentaa jo siitä syystä, että arabimaissa pärjää englannilla huonosti. Englannin osaamista tarkastelevassa 63 maan indeksissä (English proficiency index) huonoimmin sijoittuvat Libya ja Irak. Kymmenen huonoimmin sijoittuneen joukossa on kaikkiaan seitsemän arabimaata ja Iran. Vahvinta englannin taito on Pohjoismaissa ja Hollannissa.
Ranskan puhujien määrä voi kasvaa nykyisestä 270 miljoonasta 700 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä.
Tämän vuosisadan yllättäjä maailmankielten listauksessa voi olla ranska. Ranskankielisten maiden järjestö OIF arvioi viime vuonna raportissaan, että ranskan puhujien määrä kasvaa nykyisestä 270 miljoonasta 700 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä. Nopea väestönkasvu ja perusopetuksen kohentuminen lisäävät ranskan puhujien määrää Saharan eteläpuolisessa Länsi-Afrikassa. »Ranskan kielen tulevaisuus on Afrikassa», julisti OIF:n puheenjohtaja Abdou Diouf.
Edellytys on, että ranska säilyy yleiskielenä suuressa osassa Afrikkaa. Esimerkiksi Ruanda vaihtoi hallintokielensä vuonna 2008 ranskasta englantiin. Ruandan hallitus perusteli päätöstä liittymisellä englanninkieliseen Itä-Afrikan unioniin, mutta taustalla oli myös poliittisia syitä. Ruanda on Belgian entinen siirtomaa, jonka presidentti Paul Kagame on syyttänyt Ranskaa hutuhallinnon tukemisesta vuoden 1994 kansanmurhan aikana.
Pohjois-Afrikassa ranska on menettänyt jalansijaa arabialle. Kaakkois-Aasiasta ranskan taito on lähes hävinnyt sitten 1950-luvun, jolloin Ranskan siirtomaat alueella itsenäistyivät.Myös Libanonissa yhä useammat opiskelijat valitsevat ranskan sijasta englannin.
OIF:n toisena huolena on, että afrikkalaiset opettajat eivät osaa ranskaa riittävän hyvin. Ranskan kielen virallisesta asemasta huolimatta kielen taito on monissa maissa heikkoa. Afrikassa puhutaan ranskaa yhä enemmän, mutta samalla kieli yksinkertaistuu ja loittonee vanhan emämaan kielellisistä konventioista, joita L’Académie française vartioi. OIF puolustaa ranskan asemaa maailmalla 850 kieli- ja kulttuurikeskuksen voimalla.
Englannin taito on yhtä lailla heikkoa monissa Afrikan maissa. Esimerkiksi Namibia vaihtoi itsenäistymisensä jälkeen vuonna 1990 afrikaansista englantiin, jota puhui äidinkielenään alle prosentti väestöstä. Nyt maan kouluissa opiskellaan englanniksi, vaikka 70 prosenttia jopa lukioiden opettajista osaa kieltä huonosti. Taso näkyy oppimistuloksissa. Vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä kahden miljoonan asukkaan maassa, jossa puhutaan kolmeakymmentä eri kieltä.
Englannin ylivalta on ollut viime vuosikymmeninä erityisen selvää tieteellisessä tutkimuksessa. Srilankalaissyntyinen tutkija Suresh Canagarajah arvioi 2000-luvun alussa, että 80 prosenttia maailman tieteellisestä tutkimuksesta kirjoitetaan englanniksi. Angloamerikkalainen tutkimusperinne on hallinnut tieteellistä käsitteistöä, kirjoittamisen tapaa, tyyliä ja rakennetta.
Englannin ylivallalla on ollut monenlaisia seurauksia, myös taloudellisia. Yhdysvaltalaisista ja brittiläisistä yliopistoista on tullut akateemisen maailman keskuksia, jotka voivat valita parhaat tutkijat ja opiskelijat. Siksi ne hallitsevat myös yliopistojen ranking-listoja.
Keskittyminen on ollut selvää myös kansainvälisen politiikan tutkimuksessa. Kööpenhaminan yliopiston professori Ole Wæaver laski vuonna 1998, että 60–90 prosenttia alan johtavien akateemisten julkaisuiden artikkeleista oli yhdysvaltalaisten ja brittiläisten tutkijoiden kirjoittamia. »Teoriat tuotetaan pääosin Yhdysvalloissa», Wæver päätteli International Organization -lehden artikkelissaan.
Tilanne on sittemmin alkanut tasoittua. Wæverin oppilas Peter Marcus Kristensen kuvaa tänä syksynä hyväksytyssä väitöskirjassaan, että kansainvälisen politiikan tutkimusta luonnehtii nyt »pikemminkin läntinen kuin amerikkalainen hallinta».
»Keskustelu viittaa siihen, että angloamerikkalainen hegemonia on pikkuhiljaa murtumassa», toteaa Jyväskylän yliopiston maailmanpolitiikan professori Pekka Korhonen. »Eurooppalainen teoriaperinne on nykyisin monipuolinen ja vahva.»
»Kansainvälisten konferenssien kieli on englanti, harva voi osallistua konferensseihin muilla kielillä. Se ei sinänsä tarkoita, että angloamerikkalaisella teorialla olisi tutkimuksessa hegemonia», Korhonen sanoo.
Turun yliopiston valtio-opin professori Henri Vogt muistuttaa, että kansainvälisen politiikan tutkimusala syntyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1919 Walesissa Aberystwythin yliopistossa, johon perustettiin ensimmäinen oppituoli. Esimerkiksi Ranskassa kansainvälisen politiikan tutkimus on käynnistynyt omana tieteenalanaan vasta viime vuosina.
Myös Vogt toteaa, että angloamerikkalainen vaikutus tutkimusalaan on vähenemässä. »1980-luvulta alkaen uudet avaukset ovat tulleet muualta. Esimerkiksi Pierre Bourdieun, Michel Foucault’n ja muiden ranskalaisten filosofien vaikutus on ollut viime vuosikymmeninä maailmanlaajuista.»
Nousevissa talouksissa on omaksuttu politiikan teoriat ja jopa tutkimuskysymykset pääsääntöisesti lännestä. Esimerkiksi kiinalainen kansainvälisen politiikan tutkimus keskittyy paljolti Kiinan rauhanomaiseen nousuun suurvallaksi. Tämän voi nähdä heijastelevan länsimaissa virinnyttä huolta siitä, että Kiinan nousu heiluttaa kansainvälistä voimatasapainoa, Peter Marcus Kristensen huomauttaa väitöskirjassaan.
Intiaan ja Brasiliaan verrattuna Kiinassa on kuitenkin voimakkaampi pyrkimys luoda läntisestä ajattelusta itsenäistä teoriapohjaa. Innoitusta ammennetaan Kiinan taistelevien valtioiden ajan (475–221 eaa.) filosofian ja strategian klassikoista.
Englannin kaltaisesta yleiskielestä on akateemiselle maailmalle suunnattomasti hyötyä, koska sen avulla tutkijat eri puolilta maailmaa voivat työskennellä yhdessä. Varjopuoliin kuuluu, että esimerkiksi tiedonvälitys helposti yhdenmukaistuu ja kaventuu, kun koko maailma seuraa samoja englanninkielisiä lähteitä.
Professori Jouko Lindstedt kertoo havahtuneensa jokin aika sitten siihen, että suuntaa aina ensin englanninkielisille uutissivustoille, vaikka voisi kielitaidon puolesta lukea paljon muutakin.
»Kun otin tavaksi avata Der Spiegelin ennen The Guardiania, syntyi aivan erilainen käsitys maailman tapahtumista. Jos haluaa ymmärtää, mitä Euroopassa tapahtuu esimerkiksi nyt pakolaiskriisin aikana taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti, kannattaa seurata Saksaa, joka määrää tahdin, eikä sivussa olevia brittiläisiä uutislähteitä.»
