Kiinassa kartat eivät tahdo pysyä kehityksen perässä. Yhdysvaltalaistoimittaja Peter Hessler kummastelee, miten ihmiset voivatkaan rakentaa nopeammin kuin piirtää.
Hesslerin Country Driving on kertomus 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana tapahtuneesta muutokses. Hessler kertoo Kiinan monista ilmiöistä periamerikkalaisen linssin läpi. Kyseessä on road trip, matkakuvaus tai oikeastaan useamman matkan ketju, joiden kuluessa hän pyrkii jäsentämään Kiinaa tien päältä.
Country Driving on The New Yorkerin Pekingin-kirjeenvaihtajan ja National Geographicin vakituisen avustajan kolmas Kiina-kirja. Se jakautuu kolmeen erilliseen osioon.
Heti alkuun Hessler läpäisee kiinalaisen ajokokeen. Kortti kourassa hän etsii autonvuokraamon, jonka pitäjä ei liiemmin kysele, minne Hessler autolla ajelee. Ensimmäiset pidemmät matkat suuntautuvat kauas Länsi-Kiinaan, jonne Hessler seuraa tuhansia kilometrejä pitkää Kiinan muuria tai pikemminkin sen osia. Hän kartoittaa Kiinan menneisyyttä ja kuvaa historian vaiheita muurin avulla.
Kun Hessler on häädetty harvaan asutun lännen kylistä ja pikkukaupungeista tarpeeksi monta kertaa, hän suuntaa takaisin Pekingiin. Kirjan seuraavakin osa tapahtuu muurin varjossa, mutta tällä kertaa aivan pääkaupungin kupeessa sijaitsevassa maalaiskylässä. Sieltä amerikkalaistoimittaja vuokraa mökin, asettuu taloksi ja lopulta pääsee osaksi pienyhteisöä. Hessler kuvaa, miten 2000-luvun alussa nykyisyys saapui ja jäi kylään esimerkiksi autojen sekä vanhaa Kiinaa kaipaavien pekingiläisten viikonlopun viettäjien muodossa.
Teoksen viimeinen osio kertoo Etelä-Kiinan teollisuuskaupungeista, jotka elävät ainaista tulevaisuutta. Hessler seuraa tarkimmin rintaliivien kaaritukia valmistavan tehtaan vaiheita, mutta myös Euroopan turistikaupunkien myyntikojuihin toimitettavia maisemakuvia maalaavien taideopiskelijoiden elämää. Muun maailman tarpeet ja erityisesti niiden vivahteet näyttävät kovin kummallisilta kulutustarvikkeiden alkulähteillä.
Country Driving on selkeän temaattinen teos. Se kertoo murroksesta, joka ei jätä rauhaan. Hessler ei ole poliittinen kirjailija, vaan pikemminkin tarinankertoja, joka ammentaa niin menneestä, nykyhetkestä kuin tulevasta. Vaikka politiikka ei ole pinnassa Hesslerin kerronnassa, se nostaa välillä väkisinkin päätään. Kirjoituksissa sivutaan rajaseutujen epäluuloja, kehityksen nimissä tehtyjä maanviljelijöiden maiden pakkolunastuksia sekä teollisuustyöntekijöiden elinolosuhteita.
Hessler selvästi vierastaa kaikenkattaviin selityksiin pyrkiviä suuria Kiina-kirjoja, joissa Kiina nousee ja valloittaa tai hajoaa ja jää pelkäksi ilmiöksi. Tästä huolimatta osa hänen omista havainnoistaankin jää suurpiirteisiksi. Eräs niistä liittyy Kiinan kehityksen luonteeseen. Hessler vertaa tilannetta avoimesti 1800-luvun Yhdysvaltoihin, joka tunnettiin ”ryöstökapitalismista”. Kapitalismin rinnalla tosin kulki muu yhteiskunnallinen kehitys.
Kiinassa kapitalismi etenee yksin, sillä kasvu on pelkkää bisnestä. Tehtaiden mukana ei kehity vapaata lehdistöä ja vielä vähemmän ammattiyhdistysliikettä. Uskontokin pysyy visusti taka-alalla, jos sitä ylipäätään on. Toisin kuin 1800-luvun Pohjois-Amerikassa, kehittyvässä Kiinassa ei ole pulaa työväestä. Koska maaseudulta tulijoita riittää, työnantajilla on edelleenkin valta-asema työmarkkinoilla.
Vaikka Hessler ei ole kirjassaan sotajalalla, hän ei myöskään kaunistele Kiinan todellisuutta. Hänen esittämistään ihmiskohtaloista saakin enemmän pontta poliittisille näkemyksille kuin monen kovaäänisemmän keskustelijan sanomisista.
Kirjoittaja viimeistelee historian väitöskirjaansa Cambridgen yliopistossa
