Kiina tuli osaksi ulkoasiainneuvos Annikki Arposen elämää niin kuin hullut ideat usein tulevat: sattumalta.
1970-luvun alussa hänen silmiinsä osui oikeusministeriön ilmoitus. Ilmoituksessa kerrottiin stipendistä, jonka turvin pystyi lähtemään Pekingiin opiskelemaan kiinaa.
Annikki Arponen oli juuri valmistunut opiskeltuaan ranskaa ja venäjää Helsingin yliopistossa. Hän etsi töitä Suomesta.
”Mikään Kiinassa ei vielä silloin viehättänyt minua. En haaveillut ulkomaille lähdöstä. Päätin vain kokeilla onneani.”
Hän aloitti opinnot vuonna 1973 Pekingin kieli-instituutissa ja oppi kiinaa vuodessa kohtuullisen hyvin. Kun kiinalainen huonetoveri ei tiennyt, mitä vaalit tarkoittavat, Annikki Arponen pystyi kertomaan tälle Suomen vaaleista. Huonetoveri ihmetteli, pitääkö Annikin tietää, kuka on paras ehdokas Suomen presidentiksi.
Sittemmin hän on työskennellyt Kiinassa useissa jaksoissa lähes 20 vuotta esimerkiksi Suomen Pekingin-suurlähetystössä lehdistö- ja kulttuurivirkamiehenä ja kääntäjänä. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2014 Hongkongin pääkonsulaatin päällikön tehtävästä.
Miltä nyky-Kiinan politiikka näyttää?
Samanlaiselta kuin ennenkin. Kiinan linja ei ole muuttunut sitten 1980-luvun, kun maa avasi ovensa länsimaille. Liikkeet ovat aina niin harkittuja, että julkiset ulostulot on helppo ennakoida.
On turha odottaa, että Kiina muuttaisi suhtautumistaan sille periaatteellisiin kysymyksiin, kuten Taiwanin ja Tiibetin asemaan. Tiukkoihin periaatteisiin kuuluu myös se, ettei Kiina arvostele muiden maiden sisäisiä asioita, esimerkiksi presidentti Donald Trumpia.
Eikö Kiinan paljon puhuttu politiikka ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ole uutta?
Ei. Kiina on puhunut ympäristöasioista ainakin 30 vuotta, ja maan ympäristölainsäädäntö on ollut pitkään edistyksellinen. Ongelma on se, että lakien noudattamista ei valvota, mutta sekin on tasapainoilua ja tarkkaan punnittu päätös.
Esimerkiksi Pekingin saasteisiin olisi voitu puuttua rajoittamalla yksityisautoilua. Kiinassa auto on kuitenkin merkittävä statussymboli, ja maan johto on valinnut, että autoilun salliminen on tärkeämpää kuin ympäristön suojelu.
Mikä yksittäinen kehityskulku vaikuttaa Kiinan suuntaan?
Merkittävin on Kiinan ja Yhdysvaltojen symbioosi. Maat ovat naimisissa keskenään valuutan ja investointien kautta. Kiina ja Yhdysvallat ovat samassa veneessä, jota kummallakaan ei ole varaa keikuttaa.
Millaista politiikkaa Kiina ajaa suurvaltana?
Nykyajan ulkopolitiikka on kauppapolitiikkaa. Jos mailla ei ole keskinäisiä konflikteja, ne voivat keskittyä kauppa- ja tutkimusyhteistyöhön.
Kiinaa arvostellaan oman edun tavoittelusta enemmän kuin muita maita. Kiina saa kritiikkiä esimerkiksi siitä, että se ostaa viljelymaita Afrikasta. Kiinan näkemyksen mukaan siinä ei kuitenkaan ole mitään väärää, koska se on neuvotellut maankäytöstä Afrikan maiden kanssa.
Myös Kiinan periaatteet vaikuttavat kauppapolitiikkaan. Kun Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin ihmisoikeusaktivisti Liu Xiaobolle vuonna 2010, Kiina lopetti lohikaupan Norjan kanssa kuin veitsellä leikaten.
Kiina teloittaa paljon ihmisiä ja kiduttaa ihmisoikeusaktivisteja. Miksi Kiina kohtelee kansalaisiaan niin säälimättömästi?
Kiinassa yhteisön oikeus menee yksilön oikeuden edelle. Ihmisillä ei automaattisesti ole oikeuksia, vaan valtiojohto antaa ne. Jos johtajat katsovat, että jonkun käytös vahingoittaa yhteisöä, häntä rangaistaan kovilla otteilla. Kiinalaiset ajattelevat, että ihmiset oppivat, jos rangaistukset ovat tuntuvia ja näkyviä. Suuri osa kiinalaisista hyväksyy rangaistukset.
Kiinalaiset tekevät hyvin paljon läheistensä eteen, mutta eivät välitä tuntemattomista. Siksi ihmisoikeustaistelijoiden rangaistukset eivät kiinnosta suurta yleisöä Kiinassa, ellei asia osu oman perheen kohdalle.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
