Euroopan parlamentin vaalituloksen selvittyä monet huokaisivat helpotuksesta: populististen ja kansallismielisten jytky jäi tussahdukseksi. Vaalien perusteella voisi tehdä hätiköidyn päätelmän, että kansallispopulismin voittokulku on takana. Tällaiset päätelmät »paluusta normaaliin» ovat ennenaikaisia. Tästä kertovat Suomen kesän gallupit, joissa ykköspaikkaa ovat pitäneet perussuomalaiset.
Kansallispopulismi vaikuttaa läntisten maiden politiikassa hyvin pitkään, tähdentävät Roger Eatwell ja Matthew Goodwin. He perustelevat »kansallispopulismin» käsitettä sillä, että muut kansallismielisistä liikkeistä käytetyt käsitteet ovat historian raskauttamia tai antavat ilmiöstä vääristyneen kuvan. Kansallispopulistiset liikkeet eivät esimerkiksi pyri kaatamaan demokraattisia instituutioita, kuten aikoinaan fasismi, vaan lähinnä haastamaan liberaalin demokratian.
Arvostetut brittitutkijat oikovat tarkoitushakuisia käsityksiä ja myyttejä. He torjuvat yksioikoiset tavat tulkita kansallispopulismia pelkkänä fasismina, äärioikeistolaisuutena ja rasismina. He selittävät kansallispopulismin kannatusta kansalaisten aidoilla ja legitiimeillä huolilla kansallisvaltion ja kansallinen kulttuurin näivettymisestä sekä nopeasta etnisestä muutoksesta.
Epäluulo omassa kuplassa elävää globaalia ja liberaalia eliittiä kohtaan vaikuttaa ilmiön taustalla. Kansallispopulistien kannattajat kokevat, että eliitin pyrkimykset eivät paranna heidän asemaansa, päinvastoin.
Eatwell ja Goodwin romuttavat käsityksen, että kansallispopulismin nousua voisi selittää vain taloudesta käsin. Kansallispopulismi ei ole seurausta pelkästään markkinaliberalismista häviäjineen ja voittajineen tai finanssikriisistä. Kansallispopulismi sai monissa maissa jalansijaa jo 1900-luvun puolella, kauan ennen vuoden 2008 finanssikriisiä. Kansallispopulismi ei liioin kumpua vain vieraan pelosta ja pakolaiskriisistä, vaikka myös ne ovat ruokkineet sen kannatusta.
Kirjoittajat pureutuvat neljään pitkään vaikuttaneeseen trendiin, »neljään d:hen», jotka ovat epäluottamus politiikkaa ja poliitikkoja kohtaan (distrust), pelko kansallisen arvoyhteisön hajoamisesta muun muassa maahanmuuton takia (destruction), kokemus oman aseman heikkenemisestä (deprivation) sekä perinteisten puolueiden ja kansalaisten hiipunut yhteys (de-alignment). Trendit ovat raivanneet kaikupohjaa kansallispopulismille ja houkuttelevat myös nuoria ja korkeasti koulutettuja kannattamaan kansallisen elämäntavan puolustajina esiintyviä populisteja.
Eatwell ja Goodwin eivät usko, että kansallispopulismista päästään vain sitä vastustamalla. He arvelevat, että voiton korjaavat lopulta saman suuntauksen kevytversiot, joita edustaa esimerkiksi Itävallan konservatiivisen kansanpuolueen Sebastian Kurz. Joka tapauksessa poliittinen kenttä muokkautuu populistisemmaksi ja muutosherkemmäksi kuin millaiseksi liberaalin demokratian uskottiin vakiintuvan kylmän sodan jälkeen.
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja Otavan tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö.
Roger Eatwell ja Matthew Goodwin: National Populism. The Revolt Against Liberal Democracy. Pelican 2018, 336 s.
