Amerikkalaisten meritokratian kunnioitus syntyi vastalauseena 1700–1800-luvun eurooppalaiselle aristokratialle, joka mahdollisti ihmiselle vaurauden vain syntyperän, ei lahjakkuuden tai ahkeruuden perusteella. Meritokratia – eteneminen ja sosiaalinen nousu ansioiden mukaan – toimi Yhdysvalloissa likimain viime vuosisadan lopulle saakka. Sittemmin amerikkalaisesta unelmasta on tullut keskiluokalle illuusio, joka ei enää konkretisoidu, kirjoittaa Yalen yliopiston oikeustieteen professori Daniel Markovits.
Nyky-Yhdysvalloissa rikkaat aloittavat jo lapsuudessa ihmiselämän mittaisen turnauksen, jossa kilpaillaan ensin koulutus- ja myöhemmin työpaikoista. Pyrkimys huipputyöpaikan ja -tulojen saavuttamiseksi eristää eliitin lapset muusta yhteiskunnasta jo elämän alkumetreillä: turnajaiset alkavat pääsystä parhaisiin esikouluihin. Keskimäärin yksi kymmenestä nelivuotiaasta hyväksytään kilpailluimpiin esikouluihin vanhempien kirjoittamien esseiden, arviointien sekä haastatteluiden perusteella. Kun lapset kasvavat aikuisiksi, palkintona odottavat jopa 100-tuntiset työviikot.
Oikea koulutus on Yhdysvalloissa pääomaa ja välttämättömyys huipputyöpaikan saamiseksi. Yli viisi miljoonaa dollaria vuodessa ansaitsevista amerikkalaisista neljällä viidestä on tutkinto jostain US News & World Report -julkaisun Yhdysvaltojen parhaiksi listaamista oikeustieteellisistä, kuten Yalesta, Harvardista tai Columbiasta. Luokka-asemien ylisukupolvinen lukkiutuminen on vienyt Yhdysvaltoja de facto aristokratian suuntaan.
Keskiluokalle sosiaalinen liikkuvuus ei juuri kuulu. Todennäköisyys sille, että keskiluokkainen lapsi ylittäisi vanhempiensa tulotason, on laskenut alle puoleen 1950- luvun tasosta. Tuloeroja kuvaava gini-kerroin on noussut samassa ajassa 0,38:sta 0,49:ään. Kertoimen arvo 1 kuvaa maksimaalisen epätasaista tulonjakoa, jossa yksi ihminen saisi kaiken tulon. Samaan aikaan yhä useampi valkoinen keskiluokkainen amerikkalainen tekee itsemurhan tai kuolee huumeiden yliannostukseen tai alkoholismiin.
Markovitsin mukaan meritokratiasta on seurannut kaksi amerikkalaista maailmaa samassa yhteiskunnassa – yksi rikkaille, yksi muille. Keski- ja työväenluokka sekä eliitti elävät toisistaan irrallaan ymmärtämättä toistensa kulttuuria, ajatuksia tai tuntemuksia.
Ironista on, että katkeroituneen keskiluokan ja eksistentiaalisesti ahdistuneiden rikkaiden oireet ovat peräisin samasta yhteisesti hyväksytystä lähtökohdasta: siitä, että työllä ansaittu meriitti ratkaisee. Sekä politiikan oikea että vasen laita osoittavat keskiluokkaisen
ahdingon syypääksi rikkaita. Presidenttiehdokkaista Joe Biden on ottanut politiikkansa keskiöön keskiluokan aseman parantamisen. Jää Average Joen päätettäväksi, kuinka uskottava miljonääri ja entinen varapresidentti on pyrkimyksessään.
Kirjoittaja työskentelee Eurooppafoorumin projektipäällikkönä ja on Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteisiin erikoistunut kansainvälisten suhteiden väitöskirjatutkija Turun yliopistossa.
