Skip to main content

Kirja: Näkymiä diplomatian aitiopaikalta

Teksti Kai Sauer

Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1961 saanut jugoslavialainen kirjailija-diplomaatti Ivo
Andrić (1892–1975) on tiettävästi maailman ainoa ihminen, jolla on ollut henkilökohtainen kosketus sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan alullepanijaan.

Sarajevossa opiskellessaan Andrić liikkui samoissa nuorten kansallismielisten piireissä Itävalta-Unkarin kruununperijän, arkkiherttua Ferdinandin ampuneen Gavrilo Principin
kanssa. Palvellessaan Jugoslavian kuningaskunnan suurlähettiläänä Berliinissä Andrić luovutti valtuuskirjeensä Adolf Hitlerille.

Frankfurter Allgemeine Zeitungin kirjeenvaihtaja Michael Martens on kirjoittanut ensimmäisen läntisen elämäkerran Ivo Andrićin elämästä. Andrić syntyi kroaattiperheeseen Itävalta-Unkarin keisarikunnassa Bosnian Travnikissa. Kielitaitoinen Andrić pääsi suhteidensa avulla vastasyntyneen kuninkaallisen Jugoslavian diplomaatiksi Italiaan, Itävaltaan, Ranskaan, Espanjaan, Romaniaan, Belgiaan ja Saksaan. Pariisin ja Wienin arkistoista löytyivät esikuvat teokseen Konsulit: Travnikin kronikat (1947), kuvaukseen ranskalaisen ja itävaltalaisen diplomaatin vaiheista ottomaanien visiirin hallitsemasta Travnikista 1800-luvun alun Bosniassa.

Konsulien kuvauksen perusteella Napoleonin ajan ja nykyisen diplomaattiarjen kesken vallitsee tietty yhtäläisyys. Jo tuolloin diplomaatit kokivat etäisyyden omaan pääkaupunkiinsa turhauttavaksi, purnasivat esimiesten kitsastelevaa resurssien käyttöä ja kilpailivat kyseenalaisinkin menetelmin asemamaansa päättäjien suosiosta. Andrićin teoksen tulisi kuulua jokaisen diplomaatin kotikirjastoon.

Sopeutuva Andrić eteni Jugoslavian varaulkoministeriksi saakka ja siirtyi keväällä 1939 suurlähettilääksi Berliiniin. Hitlerin Saksassa Andrićin merkittävin tavoite oli pitää Jugoslavia irti sodasta. Andrićin keskustelut natsi-Saksan ulkoministeriön kansliapäällikön Ernst von Weizsäckerin kanssa jäivät lähettilään kannalta valitettavan tuloksettomiksi: Saksa valtasi Jugoslavian vuonna 1941 ja Andrić palasi Belgradiin.

Sodanaikaisessa Belgradissa syntyi Andrićin pääteos Drina-joen silta (1945), kuvaus ottomaanien Višegradin pikkukaupunkiin rakentamasta sillasta historian eri aikakausien todistajana. Toisen maailmansodan päätyttyä Jugoslaviassa alkoivat Josip Broz Titon puhdistukset. Poliittinen vainu ja hyvät suhteet pelastivat Andrićin. Suhteet marsalkka Titoon eivät olleet lämpimät, mutta Tito tunnisti Andrićin arvon Jugoslavian kulttuurilähettiläänä. Kirjallisuuden Nobel-palkinto vuonna 1961, jonka Tito olisi suonut mieluummin ystävälleen Miroslav Krlezalle, nosti Andrićin kansainväliseksi tähdeksi ja Jugoslavian kansallissankariksi.

Martens tuo esille myös Andrićin heikkoudet, kuten poliittisen ja inhimillisen opportunismin. Entisen Jugoslavian alueella Andrić on kiistelty hahmo. Serbien kerrotaan vihaavan Andrićia, koska tämä syntyi kroaattina, vaikka kuolikin serbinä. Kroaatit taas vihaavat Andrićia, koska tämä syntyi kroaattina mutta kuoli serbinä. Bosniakit taas vihaavat Andrićia, koska tämä syntyi.

Michael Martens: Im Brand der Welten. Ivo Andrić – ein europäisches Leben. Paul Zsolnay Verlag 2019, 494 s.

Kirjoittaja on ulkoministeriön alivaltiosihteeri ja Ulkopoliittisen instituutin hallituksen puheenjohtaja.