Moldovalaiset juhlivat maansa itsenäisyyspäivääpääkaupungissa Chisinaussa viime kesänä.Euroopan unionin laajentumisesta ja naapuruuspolitiikasta vastaava komissaari Stefan Füle lausui lokakuussa jotakin historiallista, joka kuitenkin jäi EU:ssa varsin vähälle huomiolle. ”Minulla on unelma Moldovasta”, visioi Füle Berliinissä pidetyllä EU–Moldova-foorumilla, ”joka on uudelleen integroitunut eurooppalaiseen perheeseen.”
Fülen mukaan EU:n olisi luvattava Moldovalle jäsenyysperspektiivi. EU-jargonissa se tarkoittaa sitoutumista siihen, että maa voi liittyä unioniin, jos täyttää jäsenehdot. Niihin Moldovalla on kuitenkin vielä matkaa.
EU ja Moldova neuvottelevat parhaillaan assosiaatiosopimuksesta, joka on määrä allekirjoittaa ensi vuonna. Fülen lausunto oli lähtölaukaus neuvottelujen loppumetreille ja enteilee kiivasta keskustelua EU:n sisällä.
Moldova toivoo, että sopimuksessa mainitaan jäsenyysperspektiivi – samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maiden vuonna 1995 allekirjoittamissa assosiaatiosopimuksissa. Se ankkuroisi pienen ja köyhän Euroopan reunavaltion kehityksen länteen ja antaisi puhtia jatkaa kivuliaita uudistuksia, jotka eivät tarjoa kansalle välittömiä hyötyjä. Monille EU:n jäsenmaille laajentumisen jatkuminen on kuitenkin punainen vaate.
Kumppanuus jäi puolitiehen
EU:lla riittää sisäisiä ongelmia, ja joidenkin mielestä laajentumisen rajat ovat kerta kaikkiaan tulossa vastaan Länsi-Balkanilla. Itäisissä ja pohjoisissa jäsenmaissa kuitenkin ajatellaan myös, ettei unionilla ole oikeutta jättää Moldovaa oman onnensa nojaan.
Moldovaa vuodesta 2009 johtanut länsimielinen hallitus on todistanut olevansa tosissaan toteuttaessaan EU:n vaatimia uudistuksia esimerkiksi tuomioistuinten ja poliisin sekä energiasektorin toiminnan parantamiseksi ja verotuksen tehostamiseksi. Jos Moldova, kiistatta Eurooppaan kuuluva maa, yrittää parhaansa päästäkseen mukaan integraatioon, maalle on suotava mahdollisuus. Samalla EU voisi todistaa, etteivättalouskriisi ja Euroopan globaalin painoarvon kutistumisen ole hävittäneet unionin pehmeää valtaa ja vetovoimaa.
Fülen lausunnon historiallisuutta korostaa se, että Moldovan naapurimaa Ukraina, joka on vuosikausia vaatinut EU:lta jäsenyysperspektiiviä, ei ole saanut osakseen vastaavaa korkean tason tunnustusta. Ukrainalaisilla ei ole aihetta moittia EU:ta epäjohdonmukaisuudesta: Riippumattoman European Integration Index for Eastern Partnership Countries -selvityksen mukaan Ukrainan uudistusprosessi on selvästi Moldovaa jäljessä. Talousuudistuksissa Ukrainaa edellä ovat Moldovan lisäksi Georgia ja jopa Armenia.
Pieni ja köyhä Moldova on siis kiistatta itänaapuruston uusi valopilkku. Muuten tilanne näyttää synkältä: Vuonna 2009 luodun EU:n itäisen kumppanuuden politiikan tavoitteena on taloudellinen integraatio ja läheinen poliittinen yhteistyö kuuden naapurimaan eli Armenian, Azerbaidžanin, Georgian, Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän kanssa. Kumppanuuden saavutukset ovat kuitenkin toistaiseksi vähäisiä.
Euraasian unioni ei kiinnosta
EU on epäonnistunut tavoitteissaan suhteessa Ukrainaan, Valko-Venäjästä puhumattakaan. Syksyiset parlamenttivaalit vahvistivat kummassakin maassa autoritaarista kehitystä. Ukrainalla tosin on Valko-Venäjästä poiketen vielä matkaa diktatuuriin, eikä maasta todennäköisesti koskaan tule yhtä keskusjohtoista ja tukahdutettua; tästä pitävät huolen Ukrainan poliittinen moniäänisyys ja suhteellisen vireä kansalaisyhteiskunta.
Presidentti Viktor Janukovytš on kuitenkin johtanut maan ulkopoliittiseen umpikujaan, josta ei näytä olevan helppoa ulospääsyä. Assosiaatiosopimus EU:n kanssa saatiin neuvoteltua valmiiksi viime vuonna, mutta EU on lykännyt sen allekirjoittamista demokratian ja oikeusvaltion heikkenemisen vuoksi.
Ukrainan johto vakuuttaa yhä pitävänsä EU-suhteita ensiarvoisen tärkeinä mutta ei ota lännen demokratiapuheita todesta. Johdon laskelmien mukaan EU ei anna Ukrainan luisua Venäjän valtapiiriin ja Ukraina on ylipäätään EU:lle niin tärkeä, ettei suhteiden syventymistä voi pysäyttää. EU puolestaan on arvioinut väärin oman vaikutusvaltansa Ukrainaan eikä ole viestinyt riittävän selkeästi siitä, mitä suhteiden syventäminen edellyttää.
Myös Georgiassa pidettiin syksyllä parlamenttivaalit, joissa oppositio vei yllätysvoiton. Demokraattinen vallanvaihto on historiallinen saavutus, mutta Georgian uusi hallitus on hajanainen. Myös Georgian tavoitteena on allekirjoittaa assosiaatiosopimus EU:n kanssa ensi vuonna. Tavoite on realistinen, sillä neuvottelut ovat edenneet hyvin ja tuore pääministeri Bidzina Ivanišvili on vakuuttanut jatkavansa maan ulkopolitiikan länsisuuntausta.
Oikeuslaitoksen heikkous ja opposition tukahduttamisyritykset varjostivat entisen presidentin Mihail Saakašvilin toteuttamia poliittisia uudistuksia. Sen sijaan talouden vahva kilpailukyky kuuluu Saakašvilin saavutuksiin.
Naapurimaa Armenia on perinteisesti ollut Venäjän turvallisuuspoliittinen liittolainen ja jatkanee tasapainottelua idän ja lännen välissä. Maa on kuitenkin viime aikoina osoittanut kiinnostusta EU:n itäisen kumppanuuden politiikkaa kohtaan ja pyrkii vahvistamaan taloudellista yhteistyötä EU:n kanssa. Azerbaidžan puolestaan pysynee mittavien öljyvarojensa ansiosta autoritaarisena valtiona ja EU:lle tärkeänä energiakumppanina.
Kaikkiaan alueen tulevaisuus on vahvasti sidoksissa kahden alueellisen voimatekijän eli EU:n ja Venäjän kehitykseen. Kumpikin on tällä hetkellä sisäisesti epävakaa eikä tarjoa naapureilleen vahvaa kiinnekohtaa.
EU:n vetovoima alueella ei kuitenkaan ole heikentynyt ratkaisevasti. Kuudesta maasta vain Valko-Venäjä on mukana Venäjän johtamassa tulliliitossa, jonka pohjalta Venäjän presidentti Vladimir Putin haluaa luoda Euraasian unionin. Tulliliiton jäsenyys sulkee pois niin kutsutun syvän vapaakauppasopimuksen EU:n kanssa.
Ukraina, Moldova ja Armenia ovat toistaiseksi torjuneet Venäjän kutsun ja painostuksen liittyä tulliliittoon. Maat tavoittelevat sopimusta EU:n kanssa, sillä ne uskovat unionin tukevan kehitystään paremmin kuin Venäjän. Azerbaidžan ei ole kiinnostunut kummastakaan tarjouksesta. Georgian suhteet Venäjään ovat olleet jäissä vuoden 2008 elokuun sodasta lähtien.
EU:n suhteissa itänaapurustoon korostunevat lähitulevaisuudessa kahdenkeskisyys ja EU:n tuki sellaisille uudistuksille, joita kukin maa on tosissaan halukas toteuttamaan. Unionin vaikutusvalta alueella on rajallinen, ja maiden väliset erot ovat niin suuria, ettei yhtenäisestä lähestymistavasta ole mielekästä puhua. EU:n on hyväksyttävä alueen eriytyminen ja tuettava uudistuksia Moldovassa, Georgiassa ja mahdollisuuksien mukaan muualla.
Ukraina pysyy alueen johtavana valtiona mutta myös korkeimpana kompastuskivenä EU:n pyrkimyksille ”eurooppalaistaa” itänaapurustoaan. EU tarvitsee Ukraina-suhteissaan kärsivällisyyttä, johdonmukaisuutta ja aktiivisia yhteyksiä maan poliittiseen kenttään ja kansalaisyhteiskuntaan.
Assosiaatiosopimus houkuttelee Ukrainaa edelleen, ja EU:n on pidettävä kiinni sopimuksen allekirjoittamisen ehdoista. Jos Ukrainan nykyjohto ei ota ehtoja tosissaan, on luotettava siihen, että Ukrainan sisäiset muutosvaatimukset vahvistuvat ja johtavat vallanvaihdokseen – mahdollisesti vuoden 2015 presidentinvaaleissa.
Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin tutkija.
