Ulkopolitiikka-lehden sivusto on uudistunut!
Analyysi

Kirjava itänaapurusto

Moldova, Georgia ja Armenia ovat ottaneet askeleita EU:n suuntaan. Laajentuminen nousee uudelleen unionin asialistalle mutta on monille vanhoille jäsenmaille kova pala.

Teksti:
Julkaistu: 13.12.2012
Moldovalaiset juhlivat maansa itsenäisyyspäivääpääkaupungissa Chisinaussa viime kesänä.

Euroopan unionin laajentumi­sesta ja naapuruuspolitiikasta vastaava komissaari Stefan Füle lausui lokakuussa jotakin historiallista, joka kuitenkin jäi EU:ssa varsin vähälle huomiolle. ”Minulla on unelma Moldovasta”, visioi Füle Berlii­nissä pidetyllä EU–Moldova-foorumilla, ”joka on uudelleen integroitunut eu­rooppalaiseen perheeseen.”

Fülen mukaan EU:n olisi luvattava Moldovalle jäsenyysperspektiivi. EU-jargonissa se tarkoittaa sitoutumista siihen, että maa voi liittyä unioniin, jos täyttää jäsenehdot. Niihin Moldovalla on kuitenkin vielä matkaa.

EU ja Moldova neuvottelevat par­haillaan assosiaatiosopimuksesta, joka on määrä allekirjoittaa ensi vuonna. Fü­len lausunto oli lähtölaukaus neuvotte­lujen loppumetreille ja enteilee kiivasta keskustelua EU:n sisällä.

Moldova toivoo, että sopimuksessa mainitaan jäsenyysperspektiivi – samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maiden vuonna 1995 allekirjoittamissa assosi­aatiosopimuksissa. Se ankkuroisi pienen ja köyhän Euroopan reunavaltion kehi­tyksen länteen ja antaisi puhtia jatkaa kivuliaita uudistuksia, jotka eivät tarjoa kansalle välittömiä hyötyjä. Monille EU:n jäsenmaille laajentumisen jatku­minen on kuitenkin punainen vaate.

Kumppanuus jäi puolitiehen

EU:lla riittää sisäisiä ongelmia, ja joi­denkin mielestä laajentumisen rajat ovat kerta kaikkiaan tulossa vastaan Länsi-Balkanilla. Itäisissä ja pohjoisissa jäsen­maissa kuitenkin ajatellaan myös, ettei unionilla ole oikeutta jättää Moldovaa oman onnensa nojaan.

Moldovaa vuodesta 2009 johtanut länsimielinen hallitus on todistanut ole­vansa tosissaan toteuttaessaan EU:n vaa­timia uudistuksia esimerkiksi tuomiois­tuinten ja poliisin sekä energiasektorin toiminnan parantamiseksi ja verotuksen tehostamiseksi. Jos Moldova, kiistatta Eurooppaan kuuluva maa, yrittää par­haansa päästäkseen mukaan integraa­tioon, maalle on suotava mahdollisuus. Samalla EU voisi todistaa, etteivättalous­kriisi ja Euroopan globaalin painoarvon kutistumisen ole hävittäneet unionin pehmeää valtaa ja vetovoimaa.

Fülen lausunnon historiallisuutta korostaa se, että Moldovan naapurimaa Ukraina, joka on vuosikausia vaatinut EU:lta jäsenyysperspektiiviä, ei ole saa­nut osakseen vastaavaa korkean tason tunnustusta. Ukrainalaisilla ei ole aihetta moittia EU:ta epäjohdonmukaisuudesta: Riippumattoman European Integration Index for Eastern Partnership Countries -selvityksen mukaan Ukrainan uudistus­prosessi on selvästi Moldovaa jäljessä. Talousuudistuksissa Ukrainaa edellä ovat Moldovan lisäksi Georgia ja jopa Armenia.

Pieni ja köyhä Moldova on siis kiis­tatta itänaapuruston uusi valopilkku. Muuten tilanne näyttää synkältä: Vuon­na 2009 luodun EU:n itäisen kumppa­nuuden politiikan tavoitteena on talou­dellinen integraatio ja läheinen poliitti­nen yhteistyö kuuden naapurimaan eli Armenian, Azerbaidžanin, Georgian, Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän kanssa. Kumppanuuden saavutukset ovat kuitenkin toistaiseksi vähäisiä.

Euraasian unioni ei kiinnosta

EU on epäonnistunut tavoitteissaan suh­teessa Ukrainaan, Valko-Venäjästä puhu­mattakaan. Syksyiset parlamenttivaalit vahvistivat kummassakin maassa autoritaarista kehitystä. Ukrainalla tosin on Valko-Venäjästä poiketen vielä matkaa diktatuuriin, eikä maasta todennäköi­sesti koskaan tule yhtä keskusjohtoista ja tukahdutettua; tästä pitävät huolen Ukrainan poliittinen moniäänisyys ja suhteellisen vireä kansalaisyhteiskunta.

Presidentti Viktor Janukovytš on kuitenkin johtanut maan ulkopoliitti­seen umpikujaan, josta ei näytä olevan helppoa ulospääsyä. Assosiaatiosopimus EU:n kanssa saatiin neuvoteltua valmiiksi viime vuonna, mutta EU on lykännyt sen allekirjoittamista demokratian ja oikeus­valtion heikkenemisen vuoksi.

Ukrainan johto vakuuttaa yhä pitä­vänsä EU-suhteita ensiarvoisen tärkeinä mutta ei ota lännen demokratiapuheita todesta. Johdon laskelmien mukaan EU ei anna Ukrainan luisua Venäjän valtapii­riin ja Ukraina on ylipäätään EU:lle niin tärkeä, ettei suhteiden syventymistä voi pysäyttää. EU puolestaan on arvioinut väärin oman vaikutusvaltansa Ukrai­naan eikä ole viestinyt riittävän selke­ästi siitä, mitä suhteiden syventäminen edellyttää.

Myös Georgiassa pidettiin syksyllä parlamenttivaalit, joissa oppositio vei yllätysvoiton. Demokraattinen vallan­vaihto on historiallinen saavutus, mutta Georgian uusi hallitus on hajanainen. Myös Georgian tavoitteena on allekir­joittaa assosiaatiosopimus EU:n kans­sa ensi vuonna. Tavoite on realistinen, sillä neuvottelut ovat edenneet hyvin ja tuore pääministeri Bidzina Ivanišvili on vakuuttanut jatkavansa maan ulkopoli­tiikan länsisuuntausta.

Oikeuslaitoksen heikkous ja opposi­tion tukahduttamisyritykset varjostivat entisen presidentin Mihail Saakašvilin toteuttamia poliittisia uudistuksia. Sen sijaan talouden vahva kilpailukyky kuu­luu Saakašvilin saavutuksiin.

Naapurimaa Armenia on perinteises­ti ollut Venäjän turvallisuuspoliittinen liittolainen ja jatkanee tasapainottelua idän ja lännen välissä. Maa on kuiten­kin viime aikoina osoittanut kiinnos­tusta EU:n itäisen kumppanuuden poli­tiikkaa kohtaan ja pyrkii vahvistamaan taloudellista yhteistyötä EU:n kanssa. Azerbaidžan puolestaan pysynee mittavi­en öljyvarojensa ansiosta autoritaarisena valtiona ja EU:lle tärkeänä energiakump­panina.

Kaikkiaan alueen tulevaisuus on vahvasti sidoksissa kahden alueellisen voimatekijän eli EU:n ja Venäjän kehi­tykseen. Kumpikin on tällä hetkellä sisäi­sesti epävakaa eikä tarjoa naapureilleen vahvaa kiinnekohtaa.

EU:n vetovoima alueella ei kui­tenkaan ole heikentynyt ratkaisevasti. Kuudesta maasta vain Valko-Venäjä on mukana Venäjän johtamassa tulliliitos­sa, jonka pohjalta Venäjän presidentti Vladimir Putin haluaa luoda Euraasian unionin. Tulliliiton jäsenyys sulkee pois niin kutsutun syvän vapaakauppasopi­muksen EU:n kanssa.

Ukraina, Moldova ja Armenia ovat toistaiseksi torjuneet Venäjän kutsun ja painostuksen liittyä tulliliittoon. Maat tavoittelevat sopimusta EU:n kanssa, sillä ne uskovat unionin tukevan kehitystään paremmin kuin Venäjän. Azerbaidžan ei ole kiinnostunut kummastakaan tar­jouksesta. Georgian suhteet Venäjään ovat olleet jäissä vuoden 2008 elokuun sodasta lähtien.

EU:n suhteissa itänaapurustoon ko­rostunevat lähitulevaisuudessa kahden­keskisyys ja EU:n tuki sellaisille uudistuk­sille, joita kukin maa on tosissaan halu­kas toteuttamaan. Unionin vaikutusvalta alueella on rajallinen, ja maiden väliset erot ovat niin suuria, ettei yhtenäisestä lähestymistavasta ole mielekästä puhua. EU:n on hyväksyttävä alueen eriytymi­nen ja tuettava uudistuksia Moldovassa, Georgiassa ja mahdollisuuksien mukaan muualla.

Ukraina pysyy alueen johtavana valtiona mutta myös korkeimpana kompastuskivenä EU:n pyrkimyksille ”eurooppalaistaa” itänaapurustoaan. EU tarvitsee Ukraina-suhteissaan kärsivälli­syyttä, johdonmukaisuutta ja aktiivisia yhteyksiä maan poliittiseen kenttään ja kansalaisyhteiskuntaan.

Assosiaatiosopimus houkuttelee Ukrainaa edelleen, ja EU:n on pidettä­vä kiinni sopimuksen allekirjoittamisen ehdoista. Jos Ukrainan nykyjohto ei ota ehtoja tosissaan, on luotettava siihen, et­tä Ukrainan sisäiset muutosvaatimukset vahvistuvat ja johtavat vallanvaihdok­seen – mahdollisesti vuoden 2015 presi­dentinvaaleissa.

 

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin tutkija.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu