Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ennusteen mukaan Venäjän talous kutistuu tänä vuonna 3,4 prosenttia ja palaa ensi vuonna pieneen 0,2 prosentin kasvuun. Tutkija Natalja Zubarevitš arvioi tilanteen selvästi pessimistisemmin.
»En odota lähivuosilta lainkaan kasvua.»
Kuluvan vuoden toisella neljänneksellä Venäjän talous supistuikin jo 4,4 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna. Zubarevitšin mukaan Venäjän talous on ajautunut pitkään kriisiin ja tilanne heikkenee hitaasti, mutta vielä kauan.
»Ongelmista tulee ajan myötä vain vaikeampia ja kivuliaampia», Zubarevitš kertoo puhelimitse.
Talousmaantieteessä kannuksensa hankkinut Zubarevitš toimii tutkijana Itsenäisessä sosiaalipoliittisessa instituutissa Moskovassa. Pääosin projektirahoitteinen instituutti saa epäsuoraa tukea myös amerikkalaiselta Ford-säätiöltä, mutta sitä ei ole ainakaan vielä listattu Venäjän oikeusministeriön ulkomaisten agenttien luetteloon.
Zubarevitš perustelee Venäjän talousongelmien pitkäkestoisuutta sillä, että ongelmien syyt ovat syvemmällä kuin Ukrainan sodassa tai sitä seuranneissa pakotteissa. Viime vuotinen öljyn hinnan romahduskaan ei ole kriisin perimmäinen syy, eikä sen vaikutus toisaalta haihdu vuodessa.
»Suuret ongelmat alkoivat ennen kuin kukaan oli kuullutkaan Krimin tai Ukrainan tapahtumista. Venäjän investoinnit kääntyivät laskuun loppuvuonna 2012 ja teollisuuden kasvu pysähtyi vuonna 2013», Zubarevitš sanoo.
Ukrainan konfliktin voi nähdä osittain myös heikon taloustilanteen oireena: Venäjän johdon piti kääntää ihmisten huomio pois kotimaan kurjuudesta. Sodan lietsominen nosti vallanpitäjien suosion huippulukemiin, mutta voi kostautua ajan myötä.
Tämänhetkistä tilannetta ei Zubarevitšin mukaan voi verrata finanssikriisiin. Nyt ei ole luvassa äkillistä romahdusta, vaan vähittäinen ja pitkittyvä surkastuminen.
»Tämä ei ole mikään šokki, kuten vuosina 2008–2009. Lisäksi edellinen kriisi oli globaali, mutta tämä on sisäsyntyinen ja koskettaa vain Venäjää», hän sanoo.
Teemu PokelaVenäjän talouden merkittävin ongelma on Zubarevitšin mukaan se, että maan työikäinen väestö vähenee voimakkaasti. Työelämään tulevat uudet ikäluokat ovat koko ajan aiempaa pienempiä, sillä 1990-luvun talouskriisissä syntyvyys romahti 1980-luvun vauvabuumin jälkeen.
YK:n väestöennusteen mukaan Venäjän työikäinen väestö supistuu 0,7 prosentin vuosivauhtia. Vuoteen 2035 mennessä työikäinen väestö vähenee nykyisestä 90,7 miljoonasta 78,7 miljoonaan ihmiseen – eli yli 13 prosenttia. Venäjällä on jo nyt noin 40 miljoonaa eläkeläistä.
2000-luvun alun lihavat vuodet luetaan usein ovista ja ikkunoista tulvineen öljyrahan ansioksi. Paljon merkitystä oli myös sillä, että tuolloin kaikkein suurin osuus venäläisistä oli kytkettynä työelämään ja yhteiskunnasta otettiin tehoja irti. Nyt Venäjä painii samojen ongelmien kanssa kuin suuri osa länsimaistakin: maan väestö ikääntyy ja huoltosuhde heikkenee kovaa vauhtia.
Presidentti Vladimir Putinin hovikriitikkona pidetty entinen valtiovarainministeri Aleksei Kudrin myönsi kesäkuussa Kultarannassa vieraillessaan, että Venäjän talouden suurimmat haasteet ovat sisäisiä ja maa kärsii vakavasta väestöongelmasta. Huolenaiheet tiedostetaan laajemminkin: kesäkuussa Pietarin talousfoorumissa Venäjän bisneseliitti peräänkuulutti laajoja rakenteellisia uudistuksia.
Ongelmiin puuttumisen sijaan Venäjän johto näyttää kuitenkin ajavan täyttä vauhtia seinää päin. Poliittista vakautta ja omaa asemaansa varjelevien vallanpitäjien mielestä asioiden korjaaminen olisi liian tulenarkaa.
Yksi selkeä keino tilanteen korjaamiseksi olisi eläkeiän nostaminen. Miesten eläkeikä on nyt 60 ja naisten 55 vuotta.
Eläkeikään ei kuitenkaan ole uskallettu koskea, vaikka Putin myönsikin tänä vuonna idean olevan »teoriassa oikea». Yksi Putinin vaalilupauksista ennen vuoden 2012 presidentinvaaleja oli, että eläkeikää ei nosteta.
Yleensä Putin pysyttelee etäällä talouspolitiikasta varjellakseen kansansuosiotaan ja antaa hallituksen avainministerien sekä keskuspankin pääjohtajan Elvira Nabiullinan toimia syntipukkeina. Näin toimittiin esimerkiksi viime talvena, kun rupla romahti.
Valtiojohto ei ota vastuuta myöskään kipeiden esitysten tekemisestä: ehdotus eläkkeiden irrottamisesta elinkustannusindeksistä tuli kesäkuussa valtiovarainministeriöstä. Se olisi erittäin epäsuosittu veto Putinin keskeisissä kannattajaryhmissä.
Eläkeuudistuksen lisäksi toinen ilmeinen keino työllisyyden parantamiseksi olisi maahanmuuton lisääminen. Venäjän vetovoima on kuitenkin laskenut talousongelmien takia. Lisäksi muukalaisvihan kasvu, jota Kreml on osittain ruokkinut, on tehnyt maahanmuuton lisäämisestä poliittisesti vaikeaa.
»Työperäinen maahanmuutto Keski-Aasiasta Venäjälle hiljenee. Lisäksi varjotaloudessa työskentelevien ihmisten määrä kasvaa koko ajan, mikä heikentää muutenkin pientä verokertymää», Zubarevitš sanoo.
Ongelmiin puuttumisen sijaan Venäjän johto näyttää ajavan täyttä vauhtia päin seinää.
Pitkään kytenyt talouden näivettyminen näkyy nyt selvästi myös Venäjän kansantalouden tunnusluvuissa, jotka ovat karua luettavaa. Teollisuustuotanto supistui kesäkuussa 4,8 prosenttia vuotta aiemmasta, investoinnit 7,1 prosenttia. Rakennusala supistui 10 prosenttia ja vähittäiskauppa 9,4 prosenttia.
»Yksityisen kulutuksen romahtaminen on kaikkein hälyttävintä. Se laskee dramaattisesti, mikä iskee kovaa palvelusektoriin ja vähittäiskauppaan», Zubarevitš sanoo.
Kulutuksen romahdukseen vaikuttaa esimerkiksi se, että Venäjän johto kytkee vastapakotteilla maata parhaillaan irti länsimaisten kulutustuotteiden piiristä. Venäjän tuonti supistui kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lähes 40 prosenttia vuotta aiemmasta.
Venäjä on esittänyt vastapakotteet kansalaisilleen mahdollisuutena: nyt voimme valmistaa itse omat kulutustavaramme. Ihmiset ovat kuitenkin ehtineet tottua länsitavaraan, ja nyt he äänestävät jaloillaan. Tilalle tyrkytetyt venäläiset tuotteet eivät kelpaa, jos niitä on ylipäätään saatavilla.
»Strategia, jolla tähdättiin tuontitavaran korvaamiseen kotimaisella tuotannolla, on epäonnistunut. Sillä ei oikeastaan ollut mitään mahdollisuuksia», Zubarevitš toteaa tylysti ja viittaa investointien romahtamiseen: kun niitä ei ole, ei synny tuotantoakaan.
Länsimaiden Venäjää kohtaan asettamista talouspakotteista on esitetty monenlaisia arvioita. Aleksei Kudrin arvioi kesäkuussa, että pakotteet supistaisivat Venäjän bruttokansantuotetta jopa 1,5 prosenttia. Zubarevitš on eri mieltä: hänen mukaansa talouden kutistuminen ei johdu pakotteista, vaan niiden todellinen vaikutus on ehkä parin promillen luokkaa.
Kansalaismielipiteessä toistuu kuitenkin voimakkaasti piiritetyn maan mentaliteetti: Levada-keskuksen tutkimuksen mukaan kaksikolmasosaa venäläisistä katsoo pakotteiden tarkoituksen olevan Venäjän nöyryyttäminen. Vain viiden prosentin mielestä niillä haetaan ratkaisua Ukrainan konfliktiin.
Venäjä yrittää paikata talouspakotteiden, öljyn hinnan romahduksen ja sitä seuranneen ruplan kurssilaskun vaikutuksia vararahastoistaan. Liittovaltion reserveissä näyttäisi nykymenolla riittävän rahaa 1–2 vuodeksi.
Venäjän valtiovarainministerin Anton Siluanovin mukaan Venäjä käyttää 5 000 miljardin ruplan (reilun 60 miljardin euron) reservirahastostaan tänä vuonna 60 prosenttia, eli rahasto kuivuisi nykymenolla puolessatoista vuodessa kokonaan.
Reservirahastosta ja kansallisesta hyvinvointirahastosta on etupäässä pääomitettu valtiota lähellä olevia suuryrityksiä. Käytännössä rahat käytetään siis tulonsiirtoihin Putinin suosikkioligarkeille. Zubarevitš kuitenkin korostaa, että puskurien hupeneminen, öljyn halpuus tai Venäjän ulkopoliittiset seikkailutovat toissijaisia asioita talouden rakenneongelmiin verrattuna.
»Varsinaisiin ongelmiin puuttuminen vaatisi instituutioiden ja rakenteiden uudistamista. Siihen ei ryhdytä, sillä instituutiot on nimenomaan luotu vallasta kiinni pitämiseksi.»
Venäjän julkistaloutta rasittaa tällä hetkellä etenkin puolustusmenojen valtava kasvu, kun maa uudistaa armeijaansa. Vuosina 2011–2014 puolustusmenot kasvoivat 18 prosentin vuosivauhtia, ja kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä puolustusmenoja kasvatettiin jo 50 prosenttia vuotta aiemmasta.
Samaan aikaan ihmiset pyritään pitämään tyytyväisinä nostamalla julkisen sektorin palkkoja sekä subventoimalla kunnallismaksuja, kuten kaasun ja sähkön hintaa. Se ei kuitenkaan riitä: palkat kasvavat vain seitsemän prosentin vuosivauhtia, kun inflaatio laukkaa yli 15 prosentissa. Ostovoima hupenee ja kulutus vähenee entisestään.
Venäjän kansantalous ei nykyvirityksessään yksinkertaisesti toimi, ja maksumiehiksi joutuvat tavalliset venäläiset. Tai oikeastaan maksunaisiksi, sillä aina vain suurempi osa venäläisistä on vanhoja naisia.
»Venäjä mukautuu hiljalleen huonontuvaan tilanteeseen. Ihmiset kärsivät, mutta he sinnittelevät», Zubarevitš sanoo.
Venäjän tilastokeskuksen Rosstatin mukaan köyhyysrajan alapuolelle luisui kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 3,1 miljoonaa ihmistä lisää vuotta aiempaan verrattuna. Köyhyydessä elää yhteensä jo 22,9 miljoonaa venäläistä, ja sosiaalipolitiikasta vastaava varapääministeri Olga Golodets myönsi heinäkuussa tilanteen olevan kriittinen. Venäjä luokittelee köyhyysrajan kaiken lisäksi alemmaksi kuin muut maat: vertailukelpoisilla mittareilla köyhien määrä olisi huomattavasti suurempi.
Tilanteen paradoksaalisuutta kuvastaa se, että ihmiset kyllä ymmärtävät taloustilanteen huononemisen, mutta eivät Zubarevitšin mukaan yhdistä sitä harjoitettuun politiikkaan. Putinin kannatus oli Levada-keskuksen mukaan kesäkuussa 89 prosenttia, mikä on kaikkien aikojen kovin lukema.
»Se on hullua, mutta niin se vain on. Valtion propagandakone jyllää niin voimakkaasti, että suurin osa ihmisistä hyväksyy heikentyvän tilanteen, sillä he uskovat Venäjän olevan vihollisten ympäröimä. Vain modernit kaupunkilaiset ymmärtävät, mitä todella tapahtuu», Zubarevitš sanoo.
Taloustilanteen kurjistuminen iskee voimakkaimmin Venäjän syrjäseuduille, mutta toisaalta juuri siellä ollaan uskollisimpia nykyhallinnolle, koska niin on televisiosta opittu. Eräät yksittäisten tehtaiden varassa toimivat kaupungit eli monogorodit ovat lehtitietojen mukaan romahduksen partaalla. Palkkoja on paikoin maksamatta lähes koko alkuvuodelta.
Kriisipaikkakunnat pidetään kuitenkin juuri ja juuri hengissä liittovaltion varoin. Näin Moskovan vallanpitäjät pääsevät näyttäytymään vapahtajina, jotka korjaavat paikallishallinnon virheitä maksamalla työntekijöiden palkkarästit. Laajamittaisia poliittisia protesteja ei Zubarevitšin mukaan ole luvassa, koska heikolta oppositiolta puuttuvat johtajat sekä kunnollinen poliittinen koneisto.
Entä kuinka kauan tilanne jatkuu ankeana?
»En ole psykologi tai lääkäri. En tiedä, minkä sen yhden ihmisen pään sisässä pitäisi muuttua, jotta Venäjän politiikan suunta muuttuisi. Ei sitä tiedä kukaan.»
»Stagnaatio jatkuu luultavasti pitkään. Herrayksin tietää, milloin se päättyy.»
