Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti yllättäen viime joulukuussa, että Venäjä luopuu South Stream -kaasuputken rakentamisesta. Mustanmeren ali Itä-Eurooppaan suunniteltu kaasuputki oli ollut poliittisten intohimojen ja oikeudellisten kiistojen kohde jo vuosia. Kyseessä oli Putinin strateginen lippulaivahanke, jonka toteutumiseen uskottiin laajalti sekä lännessä että idässä, vaikka putken kaupallinen kannattavuus oli ollut alusta alkaen kyseenalainen.
Joulukuun alussa Gazpromin osakekurssi nousi lievästi Moskovan pörssissä. Markkinoiden positiivinen reaktio luopumisuutiseen vahvisti sen, että kaasuputken luonne oli ensisijaisesti poliittinen ja strateginen. South Stream heijastaa laajempaa geoekonomista eli strategiseen talousvaikuttamiseen perustuvaa valtakamppailua. Tässä kamppailussa geopoliittisia tavoitteita ajetaan taloudellisin keinoin.
Erityisesti kylmän sodan jälkeen toivottiin, että molempia osapuolia hyödyttävä maakaasukauppa voisi sitoa Venäjän ja EU:n rauhanomaiseen, kaupalliseen yhteistyöhön Pax Mercatorian hengessä. Maakaasukaupan pelisäännöistä muodostui kuitenkin strateginen valtakamppailu.
Erityisesti Ukrainan kaasukriisit talvina 2006 ja 2009 herättivät EU:ssa pelkoja huoltovarmuuden horjumisesta ja »kaasuaseen» käyttämisestä Keski- ja Itä-Eurooppaa vastaan. Putinin Venäjällä geoekonominen ajattelu voimistui kaupallisen yhteistyön sijaan.
Venäjän tärkein geoekonominen tavoite oli South Streamin avulla kiertää Ukraina, vähentää sen merkitystä kaasun kauttakulkumaana ja siten viedä maalta tärkeä poliittinen vipuvarsi. Toisaalta Venäjä pyrki lisäämään vaikutusvaltaansa erityisesti Keski- ja Itä-Euroopan pienissä talouksissa, kuten Bulgariassa ja Serbiassa sekä horjuttamaan siten EU:n yhtenäisyyttä. Lisäksi Venäjä pystyi South Streamin avulla estämään eurooppalaiset investoinnit kilpailevaan putkihankkeeseen Azerbaidžanista Turkin läpi Eurooppaan.
Euroopan komission tavoitteena on puolestaan ollut saada Venäjän valtion energiayhtiö Gazprom sopimuskumppaneineen noudattamaan EU:n energiapolitiikan ja kilpailuoikeuden sääntöjä. Ne koskevat kolmansien osapuolten pääsyä verkkoon, kaasuputken käyttömaksujen määräytymistä sekä tuotannon ja jakeluverkon omistuksen erottamista.
Venäjä ei kuitenkaan tähän sääntelyyn suostu: jos EU:n vaatimat säännöt toteutuisivat, ne veisivät Venäjän putkipolitiikalta sen strategisen merkityksen eli vähentäisivät Venäjän mahdollisuutta käyttää maakaasua ulkopolitiikan jatkeena EU:ssa.
South Stream -strategia joutui Venäjän Ukrainan-sotatoimien uhriksi.
Pitkään näytti siltä, että komissio saattaisi taipua poikkeuslupiin jäsenmailta tulevan paineen vuoksi. Kun Venäjän sotilaallinen aggressio Ukrainassa kuitenkin kävi ilmeiseksi, EU otti tiukan kannan myös South Streamiin. Komissio jäädytti keskustelut poikkeuksista maaliskuussa 2014.
Brysselistä lähetettiin erityisen tiukka viesti Bulgariaan ja EU-jäsenyydestä neuvottelevaan Serbiaan: rakennustöiden valmistelu oli pantava jäihin, kunnes energiamarkkinoihin liittyvät oikeudelliset kiistat olisi ratkottu. Silti vielä viime kesänä Gazprom lastasi putkia Varnan satamaan Bulgarian rannikolla. Melko yleisestiuskottiin, että muutaman kuukauden molemminpuolisen kovistelun jälkeen rakennustyöt alkaisivat.
Putinin ja Gazpromin toimitusjohtajan Aleksei Millerin viralliset vierailut ja uudet rahakkaat sopimukset eurooppalaisten teollisuustoimittajien kanssa eivät auttaneet Itävaltaa, Bulgariaa, Italiaa ja Serbiaa nousemaan kyllin voimakkaasti komissiota vastaan. Ukrainan ahdinko lujitti EU:n yhtenäisyyttä ja lisäsi epäluuloa Venäjän intressejä kohtaan.
Moskovassa uskottiin vielä maaliskuussa 2014, että geoekonominen South Stream -projekti ja geopoliittiset toimet Ukrainassa voitaisiin toteuttaa samanaikaisesti. Tässä Venäjä teki mahdollisesti suurehkon virhearvion, eikä analyyseissa toistuva kuvaus Putinista »mestaristrategina» siten ole täysin perusteltu.
Vuosia suunniteltu ja noin neljä ja puoli miljardia dollaria Gazpromille maksanut South Stream -strategia joutui Venäjän Ukrainan-sotatoimien uhriksi. Energiakentän muut muutokset, kuten öljyn hinnan lasku, nesteytetyn maakaasun kaupan kasvu tai uusiutuvien energiamuotojen kilpailukyvyn parantuminen, eivät yksin riitä selittämään kaasuputken kohtaloa.
South Stream -tapaus kertoo kansainvälisistä suhteista yleisemminkin: perinteisen, voimaperustaisen geopolitiikan käyttäminen saattaa heikentää geoekonomian eli strategisen talousvaikuttamisen mahdollisuuksia.
Viime vuosikymmenet ovat kuitenkin osoittaneet, että Putin ei luovuta helpolla. Tammikuussa Venäjä ilmoitti, että maa pyrkii yhä lopettamaan kaasutoimitukset Ukrainan läpi muutamassa vuodessa. South Streamin tilalle kaavaillun, Turkin kautta kulkevan Turkish Stream -putken rakentamisneuvottelut on aloitettu.
Maakaasukaupan pelisäännöistä kamppaillaan vielämonesti niin EU-maiden vaalikentillä, unionin kokouksissa, komission ja Venäjän neuvotteluissa kuin Euroopan eri oikeusasteissa, ja valtapelissä on kyse muustakin kuin energiapolitiikasta tai kauppasuhteista. Vaikka pelin lopputulos on vielä epäselvä, Venäjän energiamahti näyttäytyy haavoittuvampana kuin aikaisemmin.
