Kurdikevät

Irakin Kurdistanin pääkaupungissa Erbilissä huomio kiinnittyy ensim­mäiseksi valtavaan Kurdistanin lippuun, joka liehuu keskustassa sijaitsevan linnoituksen päällä. Vierailu Salahaddinin yliopistossa ei jätä epäilys­tä siitä, että itsehallintoalue kouluttaa tulevan itsenäisen Kurdistanin älymys­töä lähettämällä tuhansia opiskelijoita täydellä stipendillä opiskelemaan ulko­maille.

Itsenäisyyden janon voi aistia.

Kurdistania pidetään Irakin tur­vallisimpana alueena, ja vakaus ja tur­vallisuus ovat houkutelleet alueelle paljon ulkomaisia sijoittajia. Luonnonrikkauksia, kuten öljyä ja maakaasua riittää. Valtion rakenteet aina omaa ar­meijaa myöten ovat olemassa.

Suhteet Irakin keskushallintoon ovat kuitenkin kireät: Irakin ärsytykseksi kaikkia tuloja ei kierrätetä Bagdadin kautta, vaan öljyntoimitussopimuksia on solmittu suoraan ulkomaisten öljy-yhtiöiden kanssa. Myös itsehallintoalueen ja Irakin raja-alueista kiistellään.

Irakin Kurdistan tuskin tyytyy jää­mään Bagdadin alaisuuteen pitkään. Itsehallintoon tyydytään vain niin kauan kuin se edistää itsenäisyyden tavoitetta. Sen saavuttamisessa Irakin Kurdistanin itsehallintoalue on kaikista kurdialueista pisimmällä.

Kurdit kilpailevat vallasta

Kurdit ovat maailman suurin kansa, jolla ei ole omaa valtiota: kaikkiaan kurdeja on 30–40 miljoonaa. Kurdien alue pirstaloitui Osmanien valtakunnan hajotessa, kun Ranska ja Iso-Britannia sopivat Lähi-idän jakamisesta ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Kurdialue on jakautunut Turkin, Irakin, Iranin ja Syyrian kesken, mutta kurdien vahvaa kansallistunnetta on ylläpitänyt erityisesti oma kieli.

Kurdit ovat suunnitelleet alueidensa yhdistämiseksi kurdialueiden liittoa, joka yhdistäisi eri valtioiden kurdialueet ilman muodollista itsenäisyyttä. Kaksi vuotta sitten käynnistynyt arabimaailman muutos ja erityisesti Syyrian sisällissota ovat herättäneet toiveita kurdikeväästä: myllerrysten katsotaan avanneen ovia kurdialueiden itsemääräämisoikeuden vahvistamiseen ja jopa itsenäisen Kur­distanin syntymiseen.

Yhteisen itsehallintoalueen perus­tamisen tiellä on silti monia esteitä. Kurdien asuttamat valtiot suhtautuvat itsehallintoaikeisiin nihkeästi, ja eten­kin Turkilla on lusikkansa sopassa niin omalla kuin muiden valtioiden kurdi­alueilla. Lisäksi kurdit ovat jakautuneet sisäisesti erimielisiin poliittisiin ryhmiin.

Turkin Kurdistanin työväenpuolue PKK ja Irakin Kurdistanin demokraatti­nen puolue KDP muodostavat tärkeim­män kurdialueen sisäisen poliittisen jakolinjan, ja pienemmät kurdipuolueet ryhmittyvät tämän jakolinjan eri puolille. Kurdien sisäinen valtataistelu on jo ai­kaisemmin johtanut aseellisiin yhteenottoihin, kuten Irakin Kurdistanin kah­den kilpailevan puolueen PUK:n ja KDP:n sisällissotaan vuosina 1994–98.

Irakin Kurdistanin demokraattinen puolue KDP perustettiin jo vuonna 1946, ja se on perinteinen kurdipuolue. Turkin PKK puolestaan on vallankumoukselli­nen, Turkin kurdialueiden autonomiaa tavoitteleva puolue. Yksi tärkeimmistä syistä puolueiden erimielisyyksiin on ollut se, että Irakin KDP on liittoutunut Turkin valtion kanssa. PKK:n tärkeitä tu­kijoita ovat olleet Iran ja Syyria. Tämä on johtanut Turkin ja Irakin Kurdista­nin yhteisiin sotilasoperaatioihin PKK:ta vastaan.

Kurdien asuttamat alueet

Kauko Kyöstiö

Kolmikymmenvuotinen sota

Turkissa kurdit taistelevat Turkin val­tiota vastaan nykyistä laajemman itse­määräämisoikeuden saavuttamiseksi. Kurdeja on Turkin kansasta noin vii­dennes, mahdollisesti jopa 25 miljoo­naa, ja kurdit pitävät nykyisen Turkin itäosaa perinteisinä asuma-alueinaan. Separatistijärjestö Pkk aloitti aseellisen taistelun Turkin kurdien oikeuksien puo­lesta vuonna 1984.

Turkki on vastannut kurdien kan­sannousuun sotilaallisesti. Lähes kol­me vuosikymmentä kestänyt verinen konflikti on vaatinut jopa 45 000 uhria. 2000-luvun alun suhteellisen rauhallisten vuosien jälkeen taistelut ovat jälleen kiih­tyneet parin viime vuoden aikana.

2000-luvun alussa Turkissa val­taan nousseen maltillisen islamistisen AK-puolueen hallintokaudella kurdien kulttuurisia ja kielellisiä oikeuksia on alettu toteuttaa. Turkin valtiollisessa televisiossa on aloittanut kurdinkielinen kanava, ja yksityiset oppilaitokset saa­vat järjestää kurdin kursseja. Parlamentti päätti hiljattain myös sallia syytettyjen puolustaa itseään kurdiksi oikeudessa.

Muutokset ovat kuitenkin jääneet kosmeettisiksi, eikä kurdeilla edelleen­kään ole oikeutta perusopetukseen omalla kielellään. Pääministeri Recep Tayyip Erdoğan on toistuvasti toden­nut tiedostavansa kurdien kurjuuden ja aikovansa ”ratkaista kurdikysymyksen”. Kurdiliikkeen näkökulmasta Erdoğan on kuitenkin pettänyt suurimman osan lu­pauksistaan, joita hän on antanut erityi­sesti vaalien alla.

Kolmen sotaisan vuosikymmenen ai­kana kurdien keskuudessa on kasvanut myös uudella tavalla ajatteleva, korkeasti koulutettujen sukupolvi. Se näkee kurdi­liikkeen demokraattisen politisoitumisen merkittävänä osana ongelmanratkaisua.

Turkin hallituksen suhtautuminen poliittiseen kurdiliikkeeseen ei silti juuri eroa suhtautumisesta separatistisissei­hin. Tuhansia kurdipoliitikkoja ja rau­hanomaista ratkaisua etsiviä aktiviste­ja on tuomittu vankilaan ”terrorismin tukemisesta”. Heidän joukossaan on useita kansanedustajia ja muita poliitti­sia toimijoita, tavalla tai toisella PKK:n sympatisoinnista epäiltyjä ja toimittajia, jotka ovat vain kirjoittaneet kurdeista.

Kurdiliikkeen politisoituminen on kuitenkin nykyhallinnolle parempi vaih­toehto kuin sodan jatkuminen, sillä Kur­dikysymys on Turkissa merkittävä sisäpoliittinen pelinappula. kur­dikysymys on Turkissa merkittävä sisäpoliittinen pelinappula. Erdoğan hakee kurdeilta tukea vuoden 2014 presidentinvaaleihin ja 2015 parlamenttivaaleihin sekä saadakseen läpi tahtomiaan kohtia uuteen perustuslakiin.

Kurdien poliittista liikettä on myös helpompi hallita kuin sissisotaa käyviä kapinallisia.

PKK:n johtajan Abdullah Öcalanin 13 vuotta jatkunut vankeus ja ajoittai­nen totaalieristäminen eivät ole heiken­täneet hänen suosiotaan Turkin kurdien keskuudessa, mutta on epävarmaa, voiko ja haluaako Öcalan toimia parlamenta­rismin rajoissa. Kurdiliikkeessä on monia radikaaleja, jotka vastustavat rauhan­omaista ratkaisua.

Turkin tiedustelupalvelu MIT kävi vuosina 2005–2011 rauhanneuvotteluja PKK:n kanssa. Neuvotteluihin osallistui tiettävästi myös Pariisissa tammikuus­sa 2013 murhattu Sakine Cansız, joka kuului PKK:n perustajiin. Tämän vuoden tammikuussa Turkki kertoi aloittavansa uudet keskustelut PKK:n kanssa ja otta­vansa neuvottelupöytään myös vangitse­mansa PKK-johtaja Öcalanin.

Neuvotteluihin on Turkin näkökulmasta sekä sisä- että ulkopoliittisia syitä.

Yksi Turkin tärkeimmistä tavoitteista tulevissa rauhanneuvotteluissa on saada PKK laskemaan aseensa. Turkissa esite­tään julkisesti yhä enemmän vaatimuksia siitä, että Turkin pitää löytää oman ”ter­rorismin vastaisen sotansa” sijaan aitoja poliittisia ratkaisuja kurdikysymykseen. Neuvottelemalla ”terroristien” kanssa Erdoğanin hallitus ottaa riskin kansallis­mielisten turkkilaisten suosion suhteen, mutta saattaa kerätä ääniä kurdeilta.

Ulkopoliittiset syyt liittyvät ennen kaikkea Syyriaan. Turkin ja Syyrian suhteet ovat perinteisesti heijastuneet kurdikysymykseen. Syyria tarjosi PKK:lle ja Öcalanille turvapaikan, kun Turkin ja Syyrian välit olivat kireät 70-luvulta aina vuoteen 1998 asti. Syyriassa PKK kyke­ni jatkamaan taistelijoiden koulutusta ja Turkin vastaista toimintaa. Kun maiden välit paranivat, Syyria karkotti PKK:n, ja molemmat valtiot katsoivat yhtei­seksi edukseen pitää kurdinationalismi aisoissa.

Syyrian kansannousun ja sisällissodan aikana Turkki on tukenut Syyrian oppositiota. Nyt Turkin hallitus pelkää, että tuki saattaa kostautua PKK:n kiih­tyvänä aseellisena toimintana Turkissa, sillä Syyrian kurdien saavuttama vapaus on antanut uutta pontta PKK:lle. Neuvot­teluilla Turkki pyrkii pitämään tilanteen hallinnassa.

Yksi kulma Syyriaa

Syyrian kansalaisista noin kymmenesosa eli hieman yli pari miljoonaa on kurde­ja. Perinteisesti he asuttavat Hasakan aluetta Turkin ja Irakin raja-alueilla. Tärkein kurdikaupunki on Qamishli, mutta kurdeja asuu myös Aleppossa ja Damaskoksessa. Syyrian suurimmat öljy- ja kaasuvarannot ovat kurdialueilla.

Syyrian kurdien keskuudessa laajinta kannatusta nauttii Demokraattisen uni­onin puolue PYD, joka on Turkin kurdijärjestön PKK:n liittolainen tai jopa osa sitä. PYD:llä on oma kansan puolustus­komiteaksi kutsuttu aseellinen siipi.

Huomattavasti vähemmän kannatusta on 16 pienestä Syyrian kurdipuolueesta koostuvalla Syyrian kurdien kansallisella neuvostolla KNC:llä, joka on puolestaan Irakin Kurdistanin presi­dentin Masoud Barzanin KDP-puolueen liittolainen.

Syyrian kansannousun alkaessa maalis­kuussa 2011 sadat tuhannet Syyrian kur­dit olivat vailla Syyrian kansalaisuutta, ja kurdin kielen opettaminen oli kielletty. Kurdit olivat ennen kansannousua tam­mikuussa 2011 osoittaneet mieltään oi­keuksiensa puolesta, mutta jäivät kansannousun alettua odottavalle kannalle.

Yhtenä ensimmäisistä uudistuksis­taan Syyrian presidentti Bašar al-Assad tarjosi kurdeille Syyrian kansalaisuu­den. Kurdit suhtautuivat varautuneesti al-Assadin vastaiseen oppositioon, sillä oppositio ei ollut valmis tunnustamaan kurdien asemaa. Lisäksi oppositiolla oli läheiset suhteet Turkkiin, ja muslimiveljeskunnalla oli oppositiossa vahva edustus. Sen sijaan perinteisiin Syyrian kurdipuolueisiin tyytymättömät kur­dinuoret osallistuivat al-Assadin vastai­siin mielenosoituksiin.

Kun al-Assadin joukot viime heinä­kuussa vetäytyivät Syyrian kurdialueilta ja kaupungeista, joko sovitusti kurdipuolue PYD:n kanssa tai olosuhteiden pakotettua siirtämään joukkoja Alep­pon ja Damaskoksen turvaksi, kurdit pääsivät harjoittamaan itsemääräämisoikeutta asuttamillaan alueilla.

Kurdistanin liput nostettiin liehu­maan kaupungintaloihin. PYD:n perus­tamat kurdien kansalaisneuvostot ja kansan puolustuskomitea alkoivat val­voa turvallisuutta ja pääsyä alueille niin Turkista kuin muualta Syyriasta.

Turkki havahtui siihen, että sen ra­jalle oli hetkessä syntynyt uusi kurdien hallinnassa oleva alue, jolla on läheiset suhteet Turkin hallitusta vastaan taiste­levaan PKK:hon. Erityisesti Turkki pel­kää Qamishlin kaupungin Syyrian rajalla päätyvän Syyrian kurdien tulevan itse­hallintoalueen pääkaupungiksi.

Al-Assadille tilanne sopii paremmin kuin hyvin: hän haluaa luoda painetta Turkille, koska maa on tukenut avoimesti Syyrian oppositiota.

Hajota ja hallitse

Turkki on rakentanut toisaalta aktiivises­ti suhteita Irakin Kurdistanin itsehallintoalueen kanssa. Turkilla on tähän kaksi motiivia: Turkki tavoittelee yhteistyöstä taloudellista hyötyä ja koettaa samalla painostaa PKK:ta, Irakin kurdipuolueen pahinta kilpailijaa.

Kaupallisesti Turkkia ja Irakin Kurdistania lähentävät erityisesti öljy- ja maakaasureitit, kuten öljyputki Kir­kukista Turkin Yumurtalikiin. Irakin Kurdistanista on lisäksi määrä syöttää maakaasua Nabucco-kaasuputkeen, jota suunnitellaan rakennettavaksi Turkin läpi Eurooppaan.

Turkin painostusyritykset näyttävät myös tuottavan tulosta. Irakin Kurdistanin presidentti Masoud Barzani on vaatinut PKK:ta laskemaan aseensa ja Turkin kurdiliikettä ajamaan oikeuksiaan rauhanomaisin ja poliittisin kei­noin. Aselepovaatimuksellaan Barzani on pyrkinyt vahvistamaan puolueensa KDP:n asemaa kurdien keskinäisessä valtataistelussa.

Barzani on sekoittanut pakkaa myös neuvottelemalla Syyrian kurdien kanssa viime kesänä. Barzani veti Irakin Kurdis­tanissa neuvotteluja, joiden tarkoitus oli vahvistaa sekä kurdialueiden välistä että Syyrian kurdien keskinäistä yhteistyötä.

Neuvottelujen tuloksena perustettiin kurdien korkein neuvosto, mutta käytän­nössä Syyrian kurdiryhmien keskinäiset erimielisyydet ovat vesittäneet sopimuk­sen. Syyrian kurdeilla on kahinoistaan huolimatta mielessään samankaltainen itsehallintomalli kuin Pohjois-Irakissa.

Valtioraja murtuu

Kurdien itsenäisyys- ja itsehallintohaaveiden tulevaisuus riippuu siitä, kuinka yhtenäisesti kurdit onnistuvat ajamaan poliittisia tavoitteitaan.

Kurdien itsenäisyys- ja itsehallintohaaveiden tulevaisuus riippuu siitä, kuinka yhtenäisesti ja millä keinoin kurdit onnistuvat ajamaan poliittisia tavoitteitaan.

Irakissa tärkeä kurdi- ja öljykaupunki Kirkuk on Irakin Kurdistanin itsehallintoalueen ulkopuolella. Toistaiseksi on epäselvää, olisiko Irakin Kurdistan valmis itsenäisyyteen ilman Kirkukia vai johtaako kiista kaupungista ja itsehallintoalueen muista rajoista sotaan arabienemmistöisen Irakin kanssa.

Turkissa ja Syyriassa kurdipoliitikot ovat ottaneet ohjelmaansa toistaiseksi jäsentymättömän tavoitteen demokraat­tisesta autonomiasta. Syyriassa kurdien liikehdintä johtanee itsehallintoon kurdienemmistöisellä alueella, jolla on ennes­tään läheiset suhteet Turkin PKK:n kanssa.

Turkissa todennäköisempää on kuitenkin aseellisen konfliktin jatku­minen. Rauhanneuvottelujen sisältö ja tavoitteet ovat vielä liian epämääräisiä. Turkin kurdialueiden itsehallinto edel­lyttäisi, että Turkin kurdiliike pystyisi vakiinnuttamaan asemansa poliittisena toimijana ja hallituksen kanssa käydyt rauhanneuvottelut onnistuisivat.

Kurdien aseman vahvistuminen he­rättää joka tapauksessa huolta Iranissa, jolla on oma kurdivähemmistönsä, mutta ensisijaisesti tietysti Irakissa. Itsenäinen Kurdistan ei ole vielä mahdollinen koko kurdien asuttamalle alueelle, mutta Ira­kin Kurdistaniin se on syntymässä. Tämä murtaa ensimmäisen kerran osmani-imperiumin jälkeiset Lähi-idän valtiorajat.

 

Ari Kerkkänen on Suomen Lähi-idän instituutin johtaja.

Mirva Helenius on globaalikysymyksiin keskittynyt vapaa toimittaja ja valokuvaaja.