Maailma on siirtymävaiheessa. 1900-luku – Amerikan vuosisata – päättyi, ja 2000-luvun keskeinen toimija on Kiina. Emme tiedä, milloin ja miten siirtymävaihe päättyy. Euroopan kohtalon ratkaisee poliittinen ja taloudellinen yhtenäisyys. Sen on puolustettava demokratiaa, oikeusvaltiota ja vallanjakoa. Näin sanoo Saksan entinen ulkoministeri (1998–2005) Joschka Fischer kirjassaan Der Abstieg des Westens, jonka nimi ennakoi lännen alamäkeä.
Lähiaikojen kansainvälisen politiikan tärkein kysymys on, kuinka rauhanomaisesti Kiinan nousu maailmanvallaksi ja vahdinvaihto Yhdysvaltain kanssa sujuu. Kestääkö amerikkalaisten itsetunto putoamisen toiselle sijalle tai edes kärkipaikan jakamisen Kiinan kanssa?
Fischer toteaa, että vuonna 1970 Kiinan osuus maailman bruttokansantuotteesta oli 0,8 prosenttia ja vuonna 2015 jo 9,5 prosenttia. Hänen mielestään mikään muu nykyvaltio ei pyri yhtä pitkäjänteisesti asetettuihin päämääriin, valmiina hyväksymään myös mahdollisten takaiskujen aiheuttamat kustannukset.
Kiinan järjestelmää leimaavat kuitenkin läpinäkymättömyys, korruptio, riippumattoman oikeuslaitoksen puuttuminen, yhden lapsen politiikan kärjistämä demografinen ongelma, rikkaiden ja köyhien vastakohtaisuus sekä talouskasvun ja saasteiden kytkeytyminen. Fischerin mielestä Kiina voi selviytyä haasteista, jos se pystyy ylläpitämään näkymää aineellisesta noususta miljoonille köyhille ja kasvavalle keskiluokalle.
Kilpailussa Yhdysvaltain kanssa Kiina ei voi tarjota vastaavaa pehmeää valtaa. Mandariinikiinasta ei ole maailmankieleksi. Venäjään nähden Kiinalla on etulyöntiasema. Kiina on modernisoinut maatalouden, teollisuuden, asevoimat, tieteen ja tekniikan, Venäjä vain asevoimat. Venäjä on tehnyt saman virheen kuin Neuvostoliitto ja joutuu kuluvalla vuosisadalla taloudelliseen riippuvuuteen Kiinasta, arvioi Fischer.
Huolimatta Kiinan »digitaalisen leninismin» menestyksestä Euroopan ei pidä antaa periksi, Fischer korostaa. Inhimillinen luovuus on olennaista myös digiaikakaudella, ja se kytkeytyy yksilölliseen ja yhteiskunnalliseen vapauteen.
2000-luvulla ihmiskunnan ongelmat eivät ole yksittäisten valtioiden ratkaistavissa, olivatpa valtiot kuinka mahtavia tahansa. Tämän tajuamista vaikeuttaa nouseva ahdasmielinen nationalismi. EU:ssa kansallisvaltiot säilyvät, mutta taloudellisen integraation ohella myös poliittista integraatiota on syvennettävä. Saksa ja Ranska ovat avainasemassa, toteaa Fischer.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
