Brasiliaa hypetetään kansain­välisessä mediassa. The Eco­nomist-lehden mukaan maa on vihdoinkin lunastamassa sille asetetut odotukset tulevaisuuden taloussuurvaltana. Seurauksena menes­tyksellisestä talouden vakauttamisesta kansainväliset investointilaitokset nosti­vat Brasilian investointiluokkaan vuonna 2008. Brasiliasta onkin tullut yksi maail­man suosituimmista investointikohteista.

Brasilia kärsii kuitenkin rakenteel­lisista heikkouksista jotka ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Maan kilpailu­kyky on ollut laskussa kansainvälisillä mittareilla, eikä talouskasvu kaikesta huolimatta ole ollut erityisen nopeata varsinkaan vertailussa muiden BRIC-maiden kanssa. Monipuolisen ja kestä­vän taloudellisen pohjan rakentamiseksi kaivattaisiin mittavia rakenneuudistuksia.­ Maan poliittinen järjestelmä ei kui­tenkaan ole omiaan edesauttamaan tätä työtä.

Vertailukohtaa voi hakea Meksikos­ta, joka ennen Brasiliaa paistatteli sijoit­tajien suosiossa. Vuoden 1994 jälkeen mikään puolue ei ole Meksikossa saanut enemmistöä parlamenttiin eikä maan po­liittinen johto ole kyennyt viemään läpi tarvittavia talouden uudistuksia.

Brasilian tavoin Meksiko on vai­keasti hallittava liittovaltio, jossa osa­valtioilla ja kunnilla on laaja itsehal­linto. Uudistusten toimeenpanemiseksi tarvitaan laaja poliittinen yksimielisyys, mikä vaikeuttaa päätösten läpiviemistä. Taloudellisten uudistusten puuttuessa Meksikossa on turvauduttu lypsämään valtiollisen öljymonopolin varoja, joilla ylläpidetään tehottomia julkisen sektorin palveluja ja subventioita.

Brasilia sai järjestettä­väkseen sekä jalkapallon MM-kisat 2014 että olympialaiset 2016, minkä pitäisi panna vauhtia ainakin liikenneverkoston parantamiseen.

Myös Brasiliassa uudistusten ties­tä on tulossa vaikea, eivätkä poliittiset edellytykset onnistumiselle ole kovin hyvät. Tammikuun 1. päivänä virka­valansa vannonutta Dilma Rousseffia pidetään kyllä rautarouvana, joka ei kaihda kamppailuja päämääriensä saa­vuttamiseksi. Sotilasdiktatuurin aikana 1960-luvulla hän toimi aseellisessa vas­tarintaliikkeessä.

Sittemmin Rousseff on niittänyt mainetta voimakkaana ministerinä, jo­ka runnoo tahtonsa läpi vastaväitteistä piittaamatta. Ottaen huomioon Brasili­an mutkikkaan poliittisen järjestelmän Rousseffin pitäisi kuitenkin nyt kyetä kompromissiratkaisuihin, mitä ei pidetä hänen vahvana puolenaan.

Tällä on merkitystä koko Eteläiselle Amerikalle, jonka kasvuveturina Brasi­lia on toiminut. Maan talouskasvusta ovat hyötyneet varsinkin Argentiina, Bolivia, Paraguay sekä Uruguay, joiden vientihyödykkeitä Brasilia on ostanut yhä enemmän. Lisäksi brasilialaisten investoinnit naapurimaihin ovat pön­kittäneet alueen talouskasvua.

Jo yksinomaan kokonsa puolesta Brasilialla on valtava merkitys Eteläisen Amerikan kehitykselle. Brasiliassa asuu noin puolet Etelä-Amerikan väestöstä ja maan BKT on noin 60 prosenttia koko alueen BKT:sta. Brasiliasta on tullut tär­keä kauppakumppani myös EU:lle. Kah­denvälinen kauppa oli arvoltaan noin 47 miljardia euroa vuonna 2009.

Brasilia on kiistatta muuttanut muotoaan viimeisten kahdenkymmenen vuo­den aikana. Aiemmasta taloudellisesta epävakaudesta maa siirtyi 2000-luvulla vakaan kasvun aikaan. Perusta talouden vakaudelle luotiin 1990-luvulla pre­sidentti Cardoson toimesta uusimalla makrotaloushallintoa: keskuspankki sai tehtäväkseen inflaation kontrolloimi­sen, siirryttiin kelluvaan valuuttajärjes­telmään ja luotiin uusi säännös valtion budjettiylijäämän takaamiseksi.

Presidentti Lulan aikakaudella (2003–2010) tätä mallia syvennettiin. Keskuspankille myönnettiin laajempi itsenäisyys ja markkinoiden avaamista jatkettiin. Laajaa kansainvälistä huomio­ta on saanut osakseen ehdollinen tulon­siirto-ohjelma Bolsa Familia, joka pyrkii estämään periytyvää pitkäaikaisköyhyyt­tä. Lulan aikana Brasilian keskiluokka kasvoi 35 miljoonalla kansalaisella, mikä on vahvistanut sisämarkkinoita ja talouskasvua.

Brasiliasta on myös hyvää vauhtia tulossa energiasuurvalta. Kaakkoisran­nikon öljy- ja kaasulöydöt nostavat Bra­silian energiavarannot yhdeksi maailman suurimmista.Virallisten ennusteiden mukaan Brasilian raakaöljyn tuotanto kasvaa vuoteen 2020 mennessä viiteen miljoonaan barreliin päivässä. Brasilia on jo nyt maailman suurimpia bioeta­nolin vientimaita.

Vaarana on kuitenkin, että öljytulot paisuttavat julkishallintoa ja korruptio­ta. Todennäköisesti öljytulot myös lisää­vät ennestäänkin valuuttapaineita, mikä tietää ongelmia maan teollisuustuotan­nolle ja lisää talouden riippuvuutta ener­giasektorista.

Koulutusta ja terveyttä

Rousseffin päätavoitteita on siis saada Brasilian korkotaso laskemaan tinki­mättä inflaatio kontrollista. Merkkejä talouden ylikuumenemisesta ilmaantui viime vuoden lopulla. Niinpä hallitus on kaavaillut isoja leikkauksia valtion me­noihin, mutta jää nähtäväksi, kykeneekö se viemään ne läpi.

Yksikään hallitus ei ole kyennyt tä­hän sen jälkeen kun Brasilia palasi de­mokratiaksi vuonna 1985. Lulan aikana valtion palkkakustannukset kaksinker­taistuivat. Myös eläkekustannukset nousivat paljon inflaatiota nopeammin. Nimitettyään ministerinsä Rousseff käs­kikin ensi töikseen jokaisen heistä etsi­mään säästöjä valtion budjettimenoihin.Valtion menoleikkaukset eivät saisi kuitenkaan kohdistua koulutuksen ja infrastruktuurin investointeihin, jotka päinvastoin kaipaavat kipeästi uusia satsauksia. Investointiastetta on yritetty nostaa Lulan toisella hallituskaudella käynnistetyllä yhteensä reilun 800 mil­jardindollarin ohjelmalla. Ongelmana on kuitenkin ollut toimeenpanokapasi­teetin heikkous. Brasilia sai järjestettä­väkseen sekä jalkapallon MM-kisat 2014 että olympialaiset 2016, minkä pitäisi panna vauhtia ainakin liikenneverkoston parantamiseen.

Rousseffin poliittiset ongelmat

Brasilian kaltaisessa hajautetussa liittoval­tiossa on iso joukko poliittisia toimijoita, jotka voivat estää uudistusten läpiviemi­sen. Brasilian osavaltioilla ja kunnilla on laaja itsehallinto. Alueelliset päätöksente­kijät vaikuttavat oleellisesti siihen, miten koulutus-, terveyshuolto- ja verojärjestel­mien uudistaminen onnistuu.

Presidentin täytyy käydä jatkuvas­ti neuvotteluja kuvernöörien ja näiden johtamien alueellisten puoluekoneistojen kanssa, jotka vaativat myönnytyksiä vas­tineeksi uudistusten läpiviemisestä. Val­tion budjettileikkauksia on tästä syystä Brasiliassa ollut äärimmäisen vaikeaa toteuttaa ja uudistukset ovat usein jää­neet puolitiehen. Lisäksi päätöksentekoa vaikeuttaa parlamentissa puoluejärjestel­män hajanaisuus yhdistettynä heikkoon puoluekuriin.

Dilma Rousseffilla on siis pitkä työ pitääkseen hajanaisen hallituskoalition kasassa. Presidentti ei voi luottaa edes oman puoleensa tukeen. Toisin kuin Lula, Rousseff ei kuulu puolueensa sisäpiiriläisiin. Vaalikampanjan aika­na kävi myös selväksi, ettei Rousseff herätä intohimoja työväenpuolue PT:n kannattajissa. Hän liittyi PT:hen vasta vajaat kymmenen vuotta sitten, eikä hänessä ole samanlaista karismaa kuin edeltäjässään.

Lula onnistui pitämään hallituskoalition yhtenäisenä henkilökohtaisella arvovallallaan. Tässä auttoi myös silta­rumpupolitiikka, jossa poliittiset kump­panit saivat osansa valtion tukiaisista. Rousseff tarvitseekin Lulaa neuvotel­lakseen poliittista tukea ohjelmalleen. Samalla on muistettava, ettei edes Lula, huolimatta valtavasta kansansuosios­taan, kyennyt viemään läpitarvittavia uudistuksia.

Rousseff joutunee Lulaa kovempaan poliittisten intressien ristituleen. Halli­tuskumppani PMDB on vaatinut suurem­paa vaikutusvaltaa hallitustyöhön ja on uhannut vesittää Rousseffin kaavailemat menoleikkaukset. PMDB on kasauma po­litiikan alueellisia paroneja, jotka ovat erikoistuneet siltarumpupolitiikkaan. Pienimuotoinen hallituskriisi koettiin jo, kun puolue boikotoi työväenpuolueen ministereiden virkaanasettajaisia.

Lisäksi Rousseffin omat puoluetove­rit vaativat korotuksia valtion määrä­rahoihin ja minimipalkkaan. Öljytuloja odotellessa rautarouvan kyvyt johtaa talouspolitiikkaa joutuvat siis kovaan testiin.

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin tutkija