Skip to main content

Suomen historia brittitutkijan hampaissa

Teksti Jonathan Clements

George Maude: Aspects of the Governingof the Finns. Peter Lang Publishing 2010, 314 s.

George Maude: Aspects of the Governingof the Finns. Peter Lang Publishing 2010, 314 s.

Suomessa pitkään asuneen brittiläi­sen historioitsijan George Mauden Suomen poliittista historiaa käsittele­vä kirja on huomattavasti eloisampi ja värikkäämpi kuin mitä sen nimi antaa olettaa. Maude haastaa lukijansa painiin, jossa pyritään saamaan niskalenkki mo­nista Suomen historian kiistanalaisista ”totuuksista”.

Kirjan kantavana ajatuksena on Mauden näkemys, että Suomen poliitti­nen historia on täynnä stereotyyppisesti kuvattuja henkilöitä, epätodennäköisiä liittolaissuhteita sekä käyttämättä jätet­tyjä mahdollisuuksia.

Maude aloittaa provosoivalla väit­teellä: hänen mukaansa saksalaissoti­laiden ”ratkaiseva rooli” Helsingin val­tauksessa keväällä 1918 saattoi estää valkoisia toimeenpanemasta punaisten joukkoteurastuksen. Hän myös huo­mauttaa, että nuorekkaaksi luonneh­dittu suomalaiskenraali Mannerheim oli itse asiassa viisissäkymmenissä oleva entinen Venäjän armeijan upseeri, joka oli palvellut uskollisesti tsaaria kolme vuosikymmentä.

Englannin kielellä yleisesti saatavilla oleva kirjallisuus painottaa hyvin vah­vasti valkoista tulkintaa Suomen histori­asta. Tätä taustaa vasten Maude tarjoaa ulkomaisille lukijoille runsaasti uusia näkökulmia. Vuoden 1918 tapahtumista hän käyttää kaksoisnimitystä sisällissota/ vallankumous.

Oikeistolaisempaa suomalaisluki­jaa saattaa ärsyttää se kyynisyys, jolla Maude käsittelee Suomen historian kohtalonkysymyksiä. Avoimin silmin lähestyvä lukija puolestaan voi arvostaa Mauden osoittamaa empatiaa vihollisia ja hävinneitä osapuolia kohtaan tai hä­nen jatkuvaa kyselyään siitä, mitä kon­servatiivit oikein haluavat konservoida, säilyttää.

Maude hyödyntää hyvin laajaa läh­devalikoimaa, väitöskirjoista sanomaleh­tiartikkeleihin, mutta joissakin väitteis­sään hän nojaa vähemmän vakuuttavasti tuoreisiin televisiodokumentteihin.

Kuten useimmat Suomesta kirjoit­tavat ulkomaalaiset, Maude on löytä­nyt aiheensa avioliiton kautta. Hänen vaimonsa sukujuuret ovat Viipurissa, ja ehkä tästä johtuen hän on kiinnostunut siitä Suomesta, joka olisi voinut olla. Niinpä Maude käy läpi erilaisia ”entä jos” -skenaarioita: Entä jos Suomi olisi itsenäistymisen sijasta liitetty takaisin Ruotsiin, kuten Britannia ehdotti? Entä jos Suomi olisi noudattanut Saksan keho­tusta oman ”elintilansa” laajentamisesta ja vallannut Kuolan niemimaan? Entä jos Terijoen hallitus olisi päässyt valtaan ja tehnyt Suomesta neuvostotasavallan?

Vaikuttaa siltä, että Maude haluaa herätellä väittelyitä kaikista mahdolli­sista suomalaisuuteen liittyvistä kysy­myksistä. Yllättävän poikkeuksen hän kuitenkin tekee jättäessään kysymykset saamelaisten asemasta kokonaan käsit­telemättä.

Erityisen vakuuttava Maude on kä­sitellessään kylmän sodan aikakautta ja sitä lannistavaa reaalipolitiikkaa, jota Suomi oli pakotettu noudattamaan. Ul­komaiselle lukijalle hän kykenee osoit­tamaan, miksi Urho Kekkosen kaltainen hahmo saa Suomessa edelleen osakseen niin syvää kunnioitusta.

Maude ei oikeastaan kunnolla lopeta kirjaansa; pikemminkin se loppuu kes­ken kaiken, aivan kuin joku olisi yhtäk­kiä kiskaissut luennoitsijan alas korok­keeltaan. Hieman hutaisten kirjoitetussa päätösjaksossa hän tekee ilkikurisen rin­nastuksen suomalaisten ja Afganistanin talibanien välillä. Maude arvioi, että suomalaiset rauhanturvaajat ovat Af­ganistanissa osallisina samankaltaisessa taistelussa, joka odottaisi Venäjää, mikäli se yrittäisi valloittaa Suomea: vastassa olisivat fanaattiset vastarintataistelijat ja kansa, jonka uhmakkuus ja sisukkuus ovat jo legendaarisessa maineessa.

Se on sopivan röyhkeä päätös kir­jalle, jonka kiehtovat ja ironisetkin huomiot piirtävät Suomen politiikasta kiinnostavan kuvan.

 

Kirjoittaja on Suomessa asuva englantilainen tietokirjailija