Valtio muistaa puolestasi

Kirjailija Milan Kundera pitää muistia valtion ja sen kansa­laisten välisenä taisteluväli­neenä. Valtio kontrolloi kan­saa kirjoittamalla omien intressiensä mu­kaista historiaa. Kansalaiset taistelevat valtiota vastaan muistamalla. Muistilla on huomattava osansa myös Turkin po­litiikassa. Se määrittää vastapuolet useis­sa merkittävissä sisä- ja ulkopoliittisissa kysymyksissä.

Yksi näistä on kurdikysymys. Sen juuret juontuvat aina tasavallan alku­ajoille 1920-luvulle, jolloin Osmanien valtakunnan raunioille syntyneen valtion silloinen johto otti tiukan linjan: kansal­linen muisti tulee yhtenäistää.

Turkin valtion yhtenäistämispyrki­mys johti kurdien olemassaolon kieltä­miseen. Muistijälki kurdien identiteetistä pyrittiin korvaamaan ajatuksella turk­kilaisesta yhtenäiskulttuurista: saamme kaikki olla turkkilaisia.

Virallisen historiankirjoituksen mu­kaan kurdit tekivät kolme kansannousua valtion politiikkaa vastaan. Aikalaiset kuitenkin puhuvat yli kahdestakymme­nestä kansannoususta. Kansalaisten muis­ti sotii valtion virallista linjaa vastaan.

Silti useat turkkilaiset ja kurdimieli­set tahot torjuvat aikalaisten muistelot. Turkkilaiset ovat omaksuneet valtion virallisen linjan yhtenäiskulttuurista. Kurdeille taas heidän passiivisesta, vä­kivallattomasta vastarinnastaan on muo­dostunut ylpeyden aihe ja osa identiteet­tiä. Valtion ajamasta totuudesta on tullut osa kansallista muistia.

Unohtamisen taito

Toinen muistiin liittyvä poliittinen mit­telö Turkissa on kysymys armenialaisten kansanmurhasta. Mitä tuolloin todella tapahtui? Armenialaiset ja useat länsi­maiset tahot väittävät, että Turkissa ta­pahtui vuonna 1915 valtiojohtoinen, ar­menialaisiin kohdistunut kansanmurha.

Turkissa asiaan suhtaudutaan skep­tisemmin. Turkin valtio on kieltänyt väitteen systemaattisesti. Asiasta on väi­telty ulkomaisia parlamentteja myöten. Vastakkain ovat jälleen Turkin valtio ja yksityishenkilöiden muisti.

Kansallisen muistin totuudenmukai­suus on nostettu nykyisin Euroopassa korkeiden arvojen joukkoon. Aina ei ole kuitenkaan ollut näin. Suomessa kirjai­lija Olavi Paavolainen kirjoitti vuonna 1943, että kansan ratkaisevissa vaiheissa saattaa unohtamisen taito olla yhtä suuri ja ylevä kuin muistamisen taito. Lause oli tarkoitettu Mannerheimin päiväkäskyyn, mutta jäi pois lopullisesta versiosta.

1900-luvun alkupuoliskon Euroo­passa kansallinen selviytyminen meni kaiken edelle. Myös Turkin muistin po­litiikka kumpuaa näiltä ajoilta.

Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa EU:n ja Turkin suhteista Turun yliopiston poliittisen historian laitoksella.