Skip to main content

Eliitti estää kehityksen

Teksti Pasi Nokelainen

Kirja pyrkii vastaamaan kysymyk­seen, missä olosuhteissa kehittyvien maiden eliitit harjoittavat köyhyyttä vä­hentävää politiikkaa tai eivät ainakaan estä sitä. Kirja koostuu erillisistä artikke­leista, joiden viesti on usein tyly: teet niin tai näin, aina menee väärin päin.

Asiaa valaistaan muun muassa esi­merkillä bangladeshilaisen kylän kehityshankkeesta, jonka oli määrä vähentää köyhyyttä. Paikalliset rahanlainaajat, jotka kiskurikorkoineen vaikuttivat enemmistön köyhyyteen, jätettiin syr­jään hankkeen hallinnosta. Tulos: rahanlainaajat kokivat hankkeen itselleen uhaksi ja torpedoivat sen sivusta.

Vastaavasti Ghanan ja Burkina Fason rajajoen varrella sijaitsevissa ghanalais­kylissä paikalliset päälliköt kontrolloivat maankäyttöä ja pitivät siten osaa ihmi­sistä köyhyydessä. Kehityshankkeessa noudatettiin erilaista taktiikkaa: päälli­köt otettiin mukaan kehityshankkeiden hallintorakenteisiin. Tulos: hankkeista koituneet hyödyt koettiin päälliköiden ansioksi, ja heidän valta-asemansa vah­vistui entisestään köyhimpien kustan­nuksella.

Alice H. Amsden, Alisa DiCaprio & James A. Robinson (toim.): The Roles of Elites in Development. Oxford University Press 2012, 400 s.

Alice H. Amsden, Alisa DiCaprio & James A. Robinson (toim.): The Roles of Elites in Development. Oxford University Press 2012, 400 s.

Vaikka eliittien olemassaolosta ja paikallisista valtasuhteista ollaan tie­toisia, ei köyhyyttä vähentävien ke­hitysyhteistyöhankkeiden tai yhteiskuntapolitiikan onnistumisesta ole ta­keita. Ennakkoehdoksi pitää lisätä vielä köyhimpien voimauttaminen, sillä ilman sitä on epärealistista olettaa tavallisten ihmisten haastavan eliittejä.

Kirja muistuttaa myös, että eliittejä on kaikilla hierarkian tasoilla. Siksi län­tisten avunantajien ajama kehitysmaiden keskitetyn hallinnon hajauttaminen ei automaattisesti takaa köyhiä suosivaa politiikkaa, kuten edellä kuvatut ruohonjuuriesimerkit osoittavat.

Kirjassa on omistettu turhankin paljon sivuja sen esittelemiseen, kuinka eliitin edut eivät aina käy yksiin köy­hyyden vähentämisen tai talouskasvun tukemisen kanssa. Esimerkiksi Liberian yhdysvaltalaisperäisen eliitin vallassa py­syminen 1800-luvulta aina vuoden 1980 vallankumoukseen asti edellytti etujen kanavoimista laajalle sukulaissuhteisiin perustuvalle verkostolle. Etelä-Afrikassa vanha valkoinen eliitti turvasi itseään suosivan talousjärjestelmän tarjoamalla osalle hallitsevan ANC-puolueen johta­jista omistusosuuksia suuryhtiöissä. Kun mustat ANC-johtajat oli näin vedetty mukaan liike-elämään, heidän kannatti säilyttää järjestelmä entisellään vastoin puolueensa radikaalia talousohjelmaa.

Kirjassa esitellään myös eliittien omia näkemyksiä köyhyyden vähentämisestä. Kirjan mukaan esimerkiksi Brasilian eliitti kokee, että köyhyys vaikuttaa sen elämään negatiivisina ulkoisvaikutuksina, kuten rikollisuutena.

Brasilialaiseliitin edustajien mukaan köyhyyteen voitaisiin puuttua tehok­kaasti ennen kaikkea yksilöllisten kei­nojen, kuten koulutuksen avulla, mutta ei esimerkiksi tuloja tasaavalla verotuk­sella. Eliitti ei kuitenkaan koe olevansa vastuussa köyhyyden vähentämisestä. Se on valtion tehtävä, mutta eliitti ei koe valtiota omakseen eikä siksi muodosta poliittista painetta, joka pakottaisi puut­tumaan köyhyyteen. Kirjan tutkimusaineiston keräämisen jälkeen Brasilian ehdollisista tulonsiirtojärjestelmistä on kuitenkin saatu hyviä kokemuksia.

Kokonaisuudeksi editoitu monitietei­nen artikkelikokoelma on julkaistu YK-yliopiston kehitystaloustieteen tutkimus­laitoksen WIDERin julkaisusarjassa. Kirja on suunnattu erityisesti kehityspolitiikan tekijöille. Suoranaisia toimintaohjeita siitä ei saa, mutta kirja onnistuu siirtä­mään kehityspoliittisessa keskustelussa monen pilkun paikkaa.

 

Kirjoittaja on ulkoministeriön tiedottaja ja vapaa toimittaja.