Gazalaisäidin nurja todellisuus
Julkaistu: 26.3.2013
Laila el-Haddad: Gazamom. Into Kustannus 2012, 320 s.
Gazassa sodittiin viimeksi viime vuoden marraskuussa, kun Israel jälleen kerran hyökkäsi saartamalleen kaistaleelle. Hyökkäys oli vastalause Gazasta ammutuille raketeille, vaikka osapuolet olivat tiettävästi olleet lähellä tulitaukosopimusta.
Kahdeksan päivää kestäneessä hyökkäyksessä kuoli 158 palestiinalaista ja 6 israelilaista. Gaza on nyt entistä kurjempi, ja Israelkaan tuskin tuntee oloaan yhtään aiempaa turvallisemmaksi.
Palestiinalainen toimittaja ja aktivisti Laila el-Haddad ei ollut Gazassa viimeisimmän sodan aikana, mutta hänen viime vuonna suomeksi ilmestyneestä Gazamom-kirjastaan tulee usein déjà vu -tunne – niin usein Gazassa on sodittu.
Gazamom kattaa vuodet 2004–2010 ja perustuu el-Haddadin palkittuun blogiin ja al-Jazeera-kanavalle kirjoittamiin nettiartikkeleihin. El-Haddad kuvailee, millaista on elää äitinä, toimittajana ja aktivistina maailman suurimmassa avovankilassa. Ja miltä tuntuu, kun lapsen ensimmäisiä sanoja ovat Hamas ja kranaattituli.
Gazamom on rohkea, oivaltava ja paikoin hauska henkilökohtainen raportti, piristys varsin miesvaltaisessa Gaza-kirjallisuudessa.
El-Haddad asuu pienen poikansa ja vanhempiensa kanssa Gazassa useita pätkiä, ja hänen toinen kotinsa on Yhdysvalloissa. El-Haddadin mies on Libanonin palestiinalainen eikä saa siksi matkustaa Gazaan.
Kirja alkaa Israelin vetäytymisestä Gazasta 2005. Miehitys ei suinkaan päättynyt siihen, sillä Israel valvoo Gazan maa- ja merirajoja sekä kaupankäyntiä edelleen. Kun siirtokuntalaiset ovat lähteneet, el-Haddad virkoaa voitonhuumasta.
”Lopulta en kuitenkaan voi välttää tuntemasta itseäni pieneksi hamsteriksi, joka on päässyt ärsyttävällä esteradalla varustetusta pienestä ja rähjäisestä häkistä avarampaan ja vähemmän rajoittavaan ja joka paistattelee vasta löytyneen vapautensa riemussa ja unohtaa hetkeksi, että on yhä lukkojen takana”, hän kirjoittaa.
Israelin vetäytyminen ei poistanut Gazasta väkivaltaa. Enemmistö palestiinalaisista äänesti ääri-islamilaista Hamasia korruptoituneen mutta maltillisemman Fatahin sijaan tammikuussa 2006; Israel kiristi saartoa ja hyökkäsi lopulta maateitse. El-Haddad pihisee kiukkua, turhautuneisuutta ja yksinäisyyttä ja kokee muun maailman hylänneen Gazan.
Vuonna 2007 el-Haddad siirtyi Rafahin rajan kautta Egyptiin ja sieltä Yhdysvaltoihin. Kirjan rajakuvaukset ovat palestiinalaisten arkipäivää raadollisimmillaan: tuntien, jopa vuorokausien odotusta epäinhimillisissä oloissa epätietoisuuden vallitessa.
El-Haddad jatkaa blogiaan Yhdysvalloista ja on jatkuvasti yhteydessä edelleen Gazassa asuviin vanhempiinsa. Israel hyökkää jälleen joulukuussa 2008.
”Tänään Israel julisti Gazan virallisesti ’vihamieliseksi yksiköksi’ (vaikka se tavallaan sai minut hieman hämmennyksiin – tarkoittaako se, että sen status oli aiemmin ’ystävällismielinen yksikkö’?)”, el-Haddad kysyy.
Hän kyseenalaistaa myös, mitä Israelin käyttämä termi ”Hamas-kohde” tarkoittaa. Hamas hallitsee Gazaa, ja siksi kaikki Gazan hallintorakennukset ja muut erikseen määritellyt kohteet ovat Israelin mukaan Hamas-kohteita. Niitä pommitettiin myös viimeisimmässä sodassa, eli Israel rankaisee gazalaisia edelleen siitä, että he äänestivät Hamasia – siis ”väärin”.
”Tuntuu olevan suosittua ajatella, että Israelilta ovat yksinkertaisesti loppuneet ’oikeutetut kohteet’ – mitä helvettiä ne sitten ovatkaan (parlamentin jäseniä? koteja?) –, ja se on siksi turvautunut pommittamaan rahanvaihtajia ja supermarketteja”, el-Haddad kirjoittaa.
Vuonna 2010 el-Haddad yrittää päästä Gazaan Egyptin kautta, mutta hänet karkotetaan Yhdysvaltoihin. Nyt hän kirjoittaa ruokakirjaa gazalaisesta keittiöstä.
Kirjoittaja on toimittaja, joka asui Jerusalemissa 2006–2010.
Laila el-Haddadin blogia voit lukea osoitteessa gazamom.com.