Keskiluokka kitisee Argenzuelassa

Valuutanvaihtajat kuiskivat taas tarjouksiaan porttikon­kien varjoista Florida-kadulla Buenos Airesin keskus­tassa. Se on varma merkki ongelmista. Viimeksi pimeää valuuttakauppaa käytiin 1980-luvulla, kun luottamus Argentiinan hallituksen kykyyn vakauttaa talous romahti. Seu­rasi hyperinflaatiokriisi.

Nyt argentiinalaisten luottamus maan taloushallintoon on jälleen murenemassa. Varoja pakenee maasta, kun ihmi­set yrittävät suojautua korkealta inflaatiolta ja valuutan heik­kenemiseltä. Hallituksen populistiset toimet ja talouslukujen suoranainen manipulointi eivät ole olleet omiaan parantamaan luottamuspulaa.

Hallitus on yrittänyt tukahduttaa valuuttapakoa kieltämäl­lä valuutanvaihdon. Tämä on luonut pimeän valuuttakaupan uudelleen. Trokareille on taas töitä.

Puheet ”Argenzuelasta” alkoivat reilu vuosi sitten lähinnä vit­sinä siitä, kuinka Argentiinan presidentti Christina Kirchner jäljitteli joitakin Venezuelan presidentti Hugo Chavezin toi­mintatapoja.

Argentiinan keskiluokkaa vitsi ei naurata. Keskiluokka hak­kaa taas raivoisasti paistinpannujaan presidenttipalatsin edessä. Viimeksi marraskuussa noin 700 000 ihmistä tulvi kaduille Buenos Airesissa osoittamaan tyytymättömyyttään presidenttiä ja hallituksen politiikkaa kohtaan. Mielenosoittajien määrä oli suurin sitten vuoden 1983.

Kyse on nimenomaan keskiluokan tyytymättömyydestä, sillä köyhät ovat olleet tyytyväisiä hallituksen jakopolitiikkaan, erityisesti työttömyys- ja perhetukien lisäyksiin. Keskiluokkai­set valittavat, kuinka hallituksen yhä epätoivoisemmat toimet vaikeuttavat heidän elämäänsä, kuten ulkomailla lomailua. Sen lisäksi, että valuuttaa ei pysty laillisesti vaihtamaan, matka-aikeista joutuu ilmoittamaan verotoimistoon.

Myös unelmat omasta autosta ja asunnosta tuntuvat yhä kaukaisemmilta. Korkea inflaatio nakertaa ostovoimaa. Sitä paitsi asunto- ja autokauppaa käydään dollareissa, koska myy­jät eivät luota kotimaan valuutan vakauteen. Tarvittaisiin siis kovaa valuuttaa, mutta sitä on tarjolla vain pienissä määris­sä – paitsi hallituksen virkailijoille, joita valuuttarajoitukset eivät koske. Heidän epäillään hyötyvän tilanteesta ostamalla ökyasuntoja hienostoalueilta.

Keskiluokkaa suututtavat myös uudet tuontirajoitukset, joilla hallitus yrittää pönkittää maan heikkenevää vaihtotasetta ja valuuttavarantoja. Yhtiöt saavat tuoda tavaraa maahan vain samasta arvosta kuin vievät tavaraa ulkomaille. Esimerkiksi dvd-soittimia on alkanut kadota myynnistä, ja apteekeista on vaikea löytää joitakin lääkkeitä.

Samalla presidentti Kirchner näyttää omaksuvan yhä itseval­taisempia piirteitä. Presidenttiä arvostelleita toimittajia odot­taa julkinen ripitys. Kirchner saattaa myös määrätä televisio-ohjelmat keskeytettäväksi omien puheittensa ajaksi. Jopa oi­keuslaitos on joutunut presidentin ryöpytyksen ja suoranaisen painostuksen kohteeksi.

Lisäksi presidentin avustajat ovat alkaneet valmistella pe­rustuslain muutosta, joka avaisi Kirchnerille mahdollisuuden hakea kolmatta presidenttikautta. Samaan aikaan hallitus syyttää mielenosoittajia huonoiksi, kitiseviksi kansalaisiksi ja ahneiksi oligarkeiksi, joita huolestuttaa ainoastaan omien etu­oikeuksiensa menettäminen.

Juristiystäväni Matías kiihtyy hallituksen syytöksistä raivon partaalle. Hän sanoo haluavansa muuttaa ulkomaille – kunhan sitä kovaa valuuttaa vain saisi jostakin. Sillä välin hän aikoo jatkaa paistinpannujensa hakkaamista.

Rouva presidentin olisi syytä pelätä keskiluokan raivoa. Ve­nezuelasta poiketen Argentiinas­sa ei voiteta vaaleja ilman keski­luokan tukea. Eikä presidentillä sitä paitsi ole Chavezin öljyvaro­ja, millä ostaa kannatusta.

Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.