Pommeja paossa

Syyrialaisäiti Safaa sytyttää tot­tuneesti kynttilöitä. Ne ovat ainoa keino valaista pieni kolmio, jonka nelikymppinen Safaa jakaa kahden aikuisen tyttärensä ja yhden alivuokralaisen kanssa Beirutin Achrafiehin kaupunginosassa. Alueella on jälleen kerran sähkökatkos.

”Libanon!” Safaa naurahtaa väsy­neenä. ”Kaikki täällä on niin hankalaa.”

Libanon on Syyrian naapurimais­ta pienin, mutta se on ottanut vastaan eniten syyrialaispakolaisia. Reilun nel­jän miljoonan asukkaan Libanoniin on saapunut kaikkiaan ainakin miljoona syyrialaista, joista YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on rekisteröinyt noin 880 000. Maassa, joka on pinta-alaltaan vain hie­man Uudenmaan maakuntaa suurempi, noin joka viides asukas on tätä nykyä syyrialainen.

Syyrialaispakolaisten tulo näkyy myös Beirutin katukuvassa. Esimerkik­si al Hamran kaupunginosassa, joka vielä muutama vuosi sitten oli turistien suosiossa, käyskentelee tätä nykyä mat­kailijoiden sijaan syyrialaiskerjäläisiä se­kä purukumia ja kukkia ohikulkijoille kaupittelevia syyrialaislapsia. Nuorim­mat nuhruisista kauppiaista ovat hädin tuskin viisivuotiaita.

Safaa tyttärineen on asunut Beiru­tissa kolme kuukautta. Aiemmin perhe, johon kuuluu myös isä ja kaksi poikaa, asui Damaskoksen esikaupunkialueel­la, jossa koko perhe osallistui Syyrian hallintoa vastustaviin mielenosoituk­siin, Safaa kertoo ylpeänä. Kun perheen asuintalo tuhoutui Syyrian ilmavoimien pommituksessa, Safaa ja perheen van­himmat lapset lähtivät Beirutiin. Safaan aviomiehellä on Damaskoksessa työ­paikka, ja hän jäi perheen nuorimmaisen kanssa Syyriaan.

Libanonissa Safaan ja hänen tyttä­riensä ongelmana ovat sekä päivittäiset sähkökatkokset että Syyriaa huomatta­vasti korkeampi hintataso.

”Valtaosa ihmisistä kohtelee mei­tä täällä epäystävällisesti, kun huomaa meidän olevan syyrialaisia,” Safaa ku­vailee. ”Saamme usein töykeää palvelua kaupoissa, ja joskus meille huudellaan kadulla.”

Syyrian pakolaiset naapurimaissa // Grafiikka: Kauko Kyöstiö

Seitsemän miljardin dollarin lasku

Toisin kuin moniin muihin Syyrian naa­purimaihin, Libanoniin ei ole perustettu syyrialaisille virallisia pakolaisleirejä. Va­rakkaimmat syyrialaiset ovat vuokran­neet Libanonista yksityisasuntoja, mikä on vuokranantajien iloksi ja Libanonin köyhän kansanosan harmiksi nostanut vuokria varsinkin Beirutissa. Osa syy­rialaisista on majoittunut Libanonissa asuvien sukulaistensa luo.

Loput syyrialaispakolaiset asuvat esimerkiksi tyhjillään olevissa kouluis­sa, keskeneräisissä rakennuksissa sekä Syyrian rajan tuntumaan nousseissa epävirallisissa telttaleireissä. Leireistä puut­tuu perusinfrastruktuuri, ja olosuhteet ovat ala-arvoiset etenkin talvella, jolloin lämpötila laskee Libanonissa monin pai­koin alle nollan.

Leireissä asuvien syyrialaisten ja pai­kallisten libanonilaisten kesken esiintyy tämän tästä eripuraa. Joulukuun alussa paikalliset kyläläiset polttivat maan ta­salle Bekaan laakson itäosissa sijaitsevan telttaleirin. Kyläläiset olivat kuulleet hu­hun, jonka mukaan leirissä asuva syy­rialaismies olisi raiskannut paikallisen, kehitysvammaisen miehen. Huhu osoit­tautui sittemmin perättömäksi.

UNHCR:n rekisteröimillä pakolaisilla on oikeus muun muassa kuukausittaisiin ruoka-avustuksiin. Lisäksi Libanonissa toimii useita paikallisia ja kansainvälisiä järjestöjä, jotka auttavat syyrialaispako­laisia eri tavoin. Käytännössä avun tarve ylittää kuitenkin sen saatavuuden.

Libanonin päätös olla perustamatta virallisia pakolaisleirejä on ollut tietoi­nen: syyrialaisten pysyvää asettumista Libanoniin halutaan välttää kaikin kei­noin. Jo ennen syyrialaisten saapumista

Libanonissa asui noin 300 000 palestii­nalaista, joista suuri osa elää köyhyydes­sä ja vailla oikeutta Libanonin kansalai­suuteen. Myös palestiinalaispakolaisten oli alun perin määrä asua Libanonissa vain väliaikaisesti.

Pääosin sunnimuslimeista koostuvan syyrialaisväestön pysyvä asettuminen Li­banoniin horjuttaisi myös maan haurasta demografista tasapainoa sekä poliittista järjestelmää, jossa keskeiset poliittiset vi­rat sekä paikat parlamentissa on jaettu suhteellisesti eri uskontokuntien kesken.

Syyrialaisten saapuminen Libanoniin on kuormittanut myös maan heikkoa infrastruktuuria. Jo ennen pakolaisten tuloa Libanonin valtiolla oli ongelmia sähkönjakelussa, ja tunteja kestävät sähkökatkokset olivat arkipäivää jopa pääkaupunki Beirutissa. Vesijohtovettä oli parhaimmillaan saatavilla kolmena päivänä viikossa. Erityisen kuormitettu on Libanonin terveydenhuoltojärjestel­mä: The Economist -lehden mukaan syyrialaiset vastasivat syksyllä 2013 noin 40 prosentista Libanonin sairaalakäyn­neistä.

Maailmanpankki arvioi syyrialais­pakolaisten maksaneen Libanonille syksyyn 2013 mennessä noin seitsemän miljardia dollaria.

Lisäksi Syyrian sisällissota on muren­tanut Libanonin jo ennestään haurasta turvallisuustilannetta. Maassa, joka ei koskaan kunnolla toipunut 15 vuotta kestäneestä sisällissodasta, Syyrian ti­lanne on kiristänyt etenkin šiia- ja sun­nimuslimien välisiä jännitteitä. Pommi-iskut ovat surmanneet kymmeniä ihmisiä sekä šiia- että sunnimuslimien asuttamil­la alueilla.

Turkkiin pääsee viisumitta

Myös Turkissa ollaan huolestuneita sa­lakuljettajien ja ääriryhmien mahdolli­sesta liikehdinnästä Syyrian-vastaisella rajalla. Turkin ja Syyrian välinen raja on toistaiseksi auki, vaikka joitain rajanylityspisteitä onkin ajoittain suljettu Syyriassa riehuvien taisteluiden vuoksi. Tehostaakseen rajavalvontaansa Turkki aikoo rakentaa aidan Syyrian-vastaiselle rajalleen Cilvegözüün, Karkamişiin ja Nusaybiniin.

Pääosin sunnimuslimeista koostuvan syyrialaisväestön pysyvä asettuminen Libanoniin horjuttaisi entisestään maan haurasta demografista tasapainoa.

Toistaiseksi rajan ylittäminen Syyri­asta Turkkiin on helppoa, jos tulijalla on voimassa oleva Syyrian passi – maiden välinen viisumivapaus on edelleen voi­massa. Virallisia teitä maahan saapuneet syyrialaiset rekisteröidään ja majoitetaan Turkkiin leireille, joilla asukkaat saavat majoituksen lisäksi ilmaisen ruoan ja pe­rusterveydenhuollon.

Virallisia teitä saapuneiden syyria­laisten toimeentuloa kuitenkin hanka­loittaa se, ettei Turkki myönnä heille työlupaa. He saavat vain väliaikaisen oleskeluluvan mutta eivät virallista pa­kolaisstatusta, joka oikeuttaisi heidät työntekoon ja opiskeluun sekä antaisi heille valmiudet osallistua paikallisen yh­teiskunnan arkeen leirien ulkopuolella.

UNHCR on rekisteröinyt Turkissa yli 580 000 syyrialaispakolaista. Turkin hallituksen mukaan maassa kuitenkin oleskelee arviolta yli 700 000 syyria­laista, sillä osa heistä saapuu Turkkiin ilman virallisia henkilöllisyyspapereita. Syyrialaisten määrän odotetaan nouse­van tämän vuoden aikana miljoonaan.

Ilman henkilöpapereita rajan ylittä­villä ei ole mahdollisuutta päästä Turkis­sa viralliselle leirille, vaan he ovat omien säästöjensä ja paikallisten ihmisten avus­tusten varassa. Suurin osa passittomista syyrialaisista on kurdeja, joilta Syyrian valtio epäsi kansalaisuuden vuonna 1962. Arviolta 15 prosenttia eli 300 000 Syyrian kahdesta miljoonasta kurdista on edelleen vailla kansalaisuutta.

Leirien ulkopuolella asuvat syyrialai­set ovat vuokranneet asuntoja erityisesti Syyrian rajaseuduilta Şanlıurfasta, Gazi­antepista ja Hataysta, mutta heitä oleske­lee suurin joukoin myös pohjoisemmas­sa, Istanbulissa, Ankarassa ja Bursassa. Osa laittomasti maahan saapuneista, vähävaraisista syyrialaisista asuu Turkin puistoissa ja kaduilla, osa on majoittunut paikallisten ihmisten koteihin.

Sekä turkkilaiset yksityishenkilöt että paikalliset avustusjärjestöt toimit­tavat tulijoille apua, mutta apu ei riitä tavoittamaan kaikkia papereitta maahan saapuneita syyrialaisia. Lisäksi alue, jolle syyrialaiset ovat saapuneet, on yksi Tur­kin köyhimmistä, sanoo Elif Gündüzyeli Tukea elämälle -avustusjärjestöstä.

”Kun paikalliset ovat nähneet mei­tä esimerkiksi Şanlıurfassa jakamassa syyrialaisille kortteja, joita vastaan he voivat ostaa supermarketista ruokaa ja hygieniatarvikkeita, myös he ovat pyytä­neet saada kortin, koska ovat yhtä lailla vähävaraisia.”

Paikalliset asukkaat Kaakkois-Tur­kin raja-alueilla valittavat, että alueen työnantajat suosivat syyrialaista halpa­työvoimaa kotimaisten työnhakijoiden kustannuksella. Osa Turkissa oleskelevis­ta syyrialaisista tekee pimeästi töitä maa­tiloilla, tehtaissa ja ravintoloissa 15–17 liiralla eli noin 7 eurolla päivässä. Se on noin puolet turkkilaisille työntekijöille esimerkiksi Hatayn maaseudulla mak­settavasta palkasta.

Tavallisten turkkilaisten asenteita ovat Syyrian lähialueilla kiristäneet myös vuokratason nousu – paikoin jopa tup­laantuminen – sekä syyrialaisten ja pai­kallisten väliset arkiset kärhämät.

Sisällissodan jatkuessa Turkissa on alettu keskustella syyrialaisten maahantulon pitkäaikaisista vaikutuksista. Mo­ni kysyy, onko Turkkiin syntymässä uusi syyrialainen vähemmistö, kun kaikki Turkkiin paenneista eivät kuitenkaan palaa kotimaahansa, vaikka sota loppuisi.

”Useimmat avustamamme syyrialai­set haaveilevat paluusta Syyriaan. Mutta tietysti osa sopeutuu tänne hyvin, alkaa opiskella, löytää töitä tai perustaa per­heen ja jää Turkkiin”, Elif Gündüzyeli sanoo.

Syyrialaisten halusta palata kotimaa­hansa kertoo muun muassa Istanbuliin yksityisin lahjoitusvaroin perustetun syyrialaisen koulun nimi. Mendresin kaupunginosaan vuonna 2012 perus­tetussa koulussa opiskelee noin 3 000 syyrialaislasta, ja koulun nimi on Kadi­mun, ”tulemme takaisin”. Se viittaa su­kupolveen, joka palaa takaisin Syyriaan koulutettuna.

Harmanlin leirillä Bulgariassa syyrialaispakolaiset on majoitettu pieniin parakkeihin.

Leirin portilla odottaa poliisi

Miljoonien ihmisten pako on heikentänyt Syyrian taloutta huomattavasti. Maan talous supistui jo vuonna 2011 yli kaksi prosenttia, ja teollisuustuotanto väheni vuonna 2012 lähes kolmanneksen.

Satojentuhansien työntekijöiden läh­tö on ollut kova isku myös Syyrian maa­taloustuotannolle. Maatalous muodosti vuonna 2012 Syyrian kansantuotteesta noin 16 prosenttia, teollisuus 23 ja pal­velut 61 prosenttia.

”Talousongelmat heikentävät As­sadin valtaa. Syyrian talous on romah­tamispisteessä”, toteaa Istanbulin Koç-yliopistossa kansainvälisiä suhteita ja siirtolaisuutta tutkiva professori Ahmet İçduygu.

Lisäksi pakolaisten siirtyminen ulko­maille ja maan sisällä muuttaa Syyrian sisäisiä voimasuhteita.

”Voisimme olettaa, että kun opposi­tion kannattajia lähtee Syyriasta eli kun hallituksen vastustajien määrä vähenee, Assadin hallinto vahvistuisi. Osittain näin onkin, mutta toisaalta suuri osa maasta pakenevista ihmisistä on naisia ja lapsia, joilla ei ole erityisen aktiivista osuutta vastarintaliikkeissä”, İçduygu sanoo.

”Lisäksi monet maasta poistuneet Assadin vastustajat käyvät maassa edel­leen. Syyrian rajoilla on Turkissakin jatkuvasti paljon liikehdintää. Tilanne elää.”

Syyrian tilanne heijastuu myös EU:n ulkorajoille. EU-maa Bulgariassa kaa­vaillaan aidan rakentamista Turkin-vastaiselle rajalle Elhovon alueelle. Bulgariaansaapui viime vuonna Turkin kautta 11 600 siirtolaista, joista suurin osa oli syyrialaisia.

Hillitäkseen turvapaikanhakijoiden tuloa Bulgaria siirsi Turkin vastaiselle rajalle viime vuoden lopulla 1 500 polii­sia ja tiivisti yhteistyötään Turkin viran­omaisten kanssa. Tehostettu rajavalvonta vähensi tulijoiden määrää välittömästi: lokakuussa Bulgariaan saapui Turkin kautta laittomasti noin 3 000 rajanylit­täjää, joulukuussa 300.

Yksi Syyriasta Turkin kautta Bulga­riaan paenneista on pohjoissyyrialainen kurdi Mohammed Huseyin. Hän päätyi Bulgariaan Turkin Qamishlin kaupungis­ta ja asuu nyt Etelä-Bulgariassa Harman­lin pakolaisleirillä.

Turkin heikot tulevaisuudennäkymät saivat Huseyinin jatkamaan matkaansa Eurooppaan.

”En halunnut jäädä Turkkiin, koska siellä on jo niin paljon syyrialaisia. Ha­luan päästä Saksaan ja saada opintoni loppuun mahdollisimman pian. Turkis­sa kunnon työn, saati kunnon palkan, löytäminen on kiven takana”, Huseyin sanoo. Jos hän ei olisi joutunut pakene­maan Syyriasta, hän valmistuisi ensi ke­sänä öljyalan insinööriksi Damaskoksen yliopistosta.

Huseyin kertoo paenneensa, koska pelkäsi al-Qaidaa tukevan islamistisen al-Nusran taistelijoita.

”Al-Nusran taistelijat sieppasivat minut ja 16 muuta kurditaustaista opis­kelijaa viime syksynä bussimatkalla Qa­mishliin. He pitivät meitä vankeinaan vii­si päivää ja uhkasivat tappaa meidät, jos heidän johtajalleen sattuisi jotakin. He sanoivat pitävänsä kurdeja pettureina, koska emme tue heitä”, Huseyin kertoo.

Kolme päivää opiskelijoiden va­pautumisen jälkeen ääriryhmän piilo­paikkaan hyökättiin. Huseyin kertoo kuulleensa, että al-Nusra syytti kur­diopiskelijoita taistelijoiden olinpaikan paljastamisesta.

”Päätin lähteä maasta heti”, Huseyin sanoo.

Syyriasta Huseyin matkusti Istanbu­liin ja sieltä rajakaupunkiin Edirneen, jossa hän maksoi 400 euroa salakul­jettajalle päästäkseen EU-rajan yli Bul­gariaan. Rajalta hän päätyi Harmanlin pakolaisleirille.

Leiri koostuu entisestä sotilastukikohdan rakennuksesta ja turvaa hakevien ihmisten asuttamista konteis­ta. Tammikuussa leirillä asui noin 1 700 turvapaikanhakijaa, joista suurin osa on syyrialaisia. He edustavat useita et­nisiä ryhmiä, kuten arabeja, kurdeja ja turkmeeneja. Suuri osa heistä on naisia ja lapsia.

Syyrialainen Siham Nair asuu noin kymmenen neliön kontissa miehensä ja neljän alle kouluikäisen lapsensa kans­sa. Hän kertoo paenneensa perheineen Syyriasta viime lokakuussa, kun perheen koti Damaskoksessa oli tuhoutunut pommi-iskussa.

”Meillä ei ollut enää mitään mene­tettävää eikä edes paikkaa minne mennä. Ylitimme Turkin ja Bulgarian rajan kä­vellen metsässä viisi tuntia ja kantaen mukana vain lapsiamme. Halusin tuo­da lapseni suojaan tappamiselta”, Nair sanoo.

Ahtaissa tiloissa henkilötietojensa rekisteröintiä odottavat leiriläiset ovat YK:n pakolaisjärjestön jakaman päi­vittäisen aterian, avustusjärjestöjen sa­tunnaisten ruokalahjoitusten ja omien säästöjensä varassa. Talvivaatetuksesta on huutava pula; osa asukkaista liikkuu ulkona ohuet tikkitäkit olkapäillään. Tulijoiden rekisteröinti on hidasta, eikä leiriltä pääse ulos. Asukkaiden henki­löllisyystodistukset ovat Bulgarian vi­ranomaisten hallussa, ja leirin suljetulla portilla vartioi Bulgarian poliisi.

Tammikuun alussa YK:n pakolaisjär­jestö suositteli, ettei Bulgariasta muihin EU-maihin saapuvia turvapaikanhaki­joita toistaiseksi palautettaisi Bulgari­aan niin kutsutun Dublin-säännöksen mukaisesti.

 

Kirjoittajat ovat vapaita toimittajia.