Skip to main content

Kone antaa, kone ottaa

Kone antaa, kone ottaa

Digitalisoituminen tekee vahvoista entistä vahvempia. Pilaako se kaikkien muiden tulevaisuuden?

Teksti Pekka Vahvanen

Kuvat Antti Valta

Jokaisen kahden minuutin aikana ikuis­tetaan nykyisin yhtä paljon hetkiä kuin 1800-luvulla yhteensä.

Esimerkiksi valokuvapalvelu Instagra­min noin 300 miljoonaa käyttäjää jakavat palvelussa kymmeniä miljardeja älypuhelimil­la otettuja valokuvia vuodessa – ilmaiseksi. Kun Facebook osti Instagramin kolmisen vuot­ta sitten miljardilla dollarilla, palvelu työllisti 13 ihmistä.

Sen sijaan vanhan mallisille valokuvayrityk­sille ei ole markkinoilla tilaa. Valokuvabisnestä vuosikymmeniä hallinnut Kodak hakeutui kol­me vuotta sitten velkasaneeraukseen ja lopet­ti valokuvaustuotteiden valmistamisen. Par­haimmillaan yritys työllisti 145 300 ihmistä.

Tekoälyn kehityksen taloudellisista vaiku­tuksista kirjoittaneet Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) tutkijat Erik Brynjolfs­son ja Andrew McAfee pitävät valokuvauksen digitalisoitumista hyvänä esimerkkinä suures­ta trendistä: valtavan vaurauden aikaansaami­seksi tarvitaan yhä vähemmän ihmisiä.

Robotit hoitavat yhä suuremman osan tuotteiden valmistuksesta. Palvelut tuotetaan pitkälti internetissä, ja algoritmit huolehti­vat asioista ihmisten sijaan. Uudet teknolo­giat tuottavat ennennäkemätöntä vaurautta, mutta se, kuinka vauraus jakautuu, on eri asia.

»Ei ole mitään talouden lainalaisuutta, jonka mukaan kaikki työntekijät, tai edes suurin osa heistä, hyötyisivät tästä kehityksestä», Bryn­jolfsson ja McAfee toteavat kirjassaan The Second Machine Age.

On mahdollista, että suuri osa työvoimasta jää hyödyttömäksi, ainakin nykyisestä työs­tään.

Oxfordin yliopiston Carl Benedikt Freyn ja Michael A. Osbornen suurta huomiota saa­neen tutkimuksen mukaan noin puolet nykyi­sistä työpaikoista on vaarassa kadota Yhdys­valloissa digitalisaation ja tekoälyn kehityksen takia. Etlan tutkimusjohtaja Petri Rouvinen ja tutkija Mika Pajarinen laskivat viime vuonna, että Suomessa tilanne ei ole aivan yhtä paha työmarkkinoiden erilaisen rakenteen takia. Meiltä on vaarassa kadota noin kolmannes työpaikoista.

Nyt myös tietotyö automatisoituu. Lisäksi markkinat ovat jo globaalit, eikä laajeneminen pelasta työpaikkoja eikä taloutta.

Kyse ei ole enää siitä, että vain ruumiilli­sen työn tekijät korvautuisivat koneilla. Tie­totekniikan kehittyessä myös ajattelua vaati­vat mutta rutiininomaiset työt tehdään usein ihmistyöntekijän sijaan erilaisilla tietokonesovelluksilla.

Koneet tekevät myös paljon sellaisia älylli­siä tehtäviä, jotka eivät vaikuta edes erityisen rutiininomaisilta. Googlen itsestään ajavat au­tot ovat pystyneet matkaamaan satojatuhan­sia kilometrejä ilman vakavia onnettomuuksia. IBM:n Watson-supertietokone pystyy jo diag­nosoimaan tiettyjä syöpäkasvaimia ihmislää­käreitä paremmin, ja tietokoneohjelmistot korvaavat Yhdysvalloissa aloittelevan tason juristeja.

Etlan viimevuotisen raportin mukaan Suomessa suurimmassa vaarassa ovat myy­jien, sihteerien, pankki- ja muiden toimistovirkailijoiden työt. Hyvin vähäisessä vaarassa ovat sen sijaan esimerkiksi sellaiset ammatit kuin sairaanhoitaja, lastenhoitaja ja sosiaali­työntekijä.

Suuri kysymys on, mitä töitä poistuvien työ­paikkojen tilalle syntyy.

Pennsylvanian yliopiston sosiologian profes­sori Randall Collins uskoo, että katoavien am­mattien tilalle on turha odotella uutta työtä.

Aikaisemmin teknologian kehitys ei aiheut­tanut massatyöttömyyttä, koska taloudella oli pakoteitä pois työttömyyskierteestä. Aikai­semmin teollisuudesta automatisaation takia menetetyt työpaikat korvautuivat esimerkiksi tiedon käsittelyyn ja kommunikaatioon perus­tuvilla töillä.

Toinen keskeinen pakotie oli markkinoiden laajeneminen maantieteellisesti. Aikaisemmin voitiin laajentua maailmanmarkkinoille, kun kotimaan markkinoiden kysyntä hyytyi.

Nyt myös tietotyö automatisoituu. Lisäksi markkinat ovat jo globaalit, eikä laajeneminen pelasta työpaikkoja eikä taloutta. Pakoteitä ei enää ole, Collins väittää viiden amerikkalais­sosiologin kirjoittamassa teoksessa Onko kapi­talismilla tulevaisuutta.

Nyt on Collinsin mielestä se hetki, jota Marx odotti: kapitalismin omat lainalaisuudet kään­tyvät itseään vastaan.

Teknologian kehitys jättää valtaosan keski­luokasta työttömäksi. Massatyöttömyys puo­lestaan johtaa kysynnän ja massamarkkinoi­den tyrehtymiseen, talousjärjestelmän kriisiin ja todennäköisesti liikehdintään hallituksia vastaan.

Collins ennakoi, että kapitalismin täysimittainen kriisi koittaa vuosina 2030–2050. Hän pitää mahdollisena, että nykyinen järjes­telmä kumoutuu joko väkivaltaisesti tai insti­tutionaalisen muutosten takia. Tilalle tulisi jo­kin kapitalismia valtiokeskeisempi järjestelmä.

Etlan Petri Rouvinen ei tähän erityisem­min usko. Hän pitää todennäköisenä, että uudenlaista taloudellista toimeliaisuutta ja siten myös uutta työtä tulee, koska ihmisen tarpeet ovat rajattomat.

Myös samainen Marx, joka kirjoitti kapita­lismin kaatumisesta omiin jalkoihinsa, korosti sitä, kuinka kapitalismi tekee ihmisen tarpeis­ta kyltymättömiä.

Kyse ei ole siitä, että ihmiset ostaisi­vat kaksitoista Toyotaa pihaansa, Rouvinen huomauttaa. Kyse on ennemmin siitä, että palkataan joku auttamaan kodintekniikan hallinnassa, hoitamaan sosiaalisen median päivityksiä tai laatimaan henkilökohtaista kuntoiluohjelmaa.

»Vielä parikymmentä vuotta sitten personal traineria olisi pidetty naurettavana ajatuksena. Nyt tuntuu luonnolliselta maksaa kuntoilu­neuvonnasta.»

Taloustieteilijä Tyler Cowen on kirjoitta­nut, että merkittävä osa tulevaisuuden työpai­koista syntyy juuri rikkaiden ihmisten palve­lemisesta. Jos rahaa on käytettävissä paljon ja aikaa vähän, on kannattavaa palkata pieniin­kin tehtäviin joku ulkopuolinen. Rikkaat siis työllistäisivät yhä suurempaa »palvelijoiden» luokkaa.

Rouvinen painottaa myös uuden nettipoh­jaisen talouden nousukkaiden merkitystä. Esi­merkiksi majoitusyritys Airbnb ja taksipalvelu Uber ovat kasvaneet nopeasti. Airbnb:n arvo on noin kymmenen miljardia dollaria, Uberin yli 40 miljardia. Silti Uber työllistää vain noin tuhat ihmistä.

Ja vaikka uudenlaista työtä tulisi, siinä saattaa kestää. The Economist -lehti ennus­ti viime lokakuussa, että teknologiasta johtuva työn merkittävä väheneminen ja massojen kurjistuminen saattaisivat olla parin vuosikymmenen mittainen mutta ohimene­vä vaihe.

Teollisessa vallankumouksessakin kes­ti muutama vuosikymmen ennen kuin sen hyödyt alkoivat jakautua yhteiskunnan kaikille osille. Ehkä myös tähän muutokseen sopeudu­taan vasta pitkän kipuilun jälkeen.

Yhdysvalloissa työllisyys on ollut viime vuodet alimmalla tasollaan yli 30 vuoteen, hieman alle 60 prosentissa. Suomen työl­lisyysaste on työ- ja elinkeinoministeriön mukaan ollut 1990-luvun lamavuosista toi­pumisen jälkeen pääosin 66–70 prosentissa. 1980-luvulla työllisyys oli yli 70 prosentissa, ja 1960-luvun alussa ylitettiin parhaimmillaan 80 prosenttia.

Lisäksi ei-kokoaikaisen työn osuus on kas­vanut. Työllisiksi tilastoitavista suomalaisista nykyään noin viidennes tekee alle 35 tunnin työviikkoa.

Brynjolfsson ja McAfee pitävät selvänä, että uusi teknologia lisää eriarvoisuutta. Yhtenä merkkinä polarisaatiosta on mediaanitulo­jen laskeminen Yhdysvalloissa vuosituhan­nen vaihteen jälkeen. Ne ovat nyt 1980-luvun lopun tasolla.

Suomessa mediaanitulot ovat nousseet maltillisesti. Rouvinen pitää todennäköisenä, että ne seuraavat kuitenkin lähitulevaisuudes­sa Yhdysvaltain synkkää kehitystä.

Myös pääoman osuus bruttokansantuot­teesta on viime vuosina lisääntynyt ja työn osuus on vastaavasti vähentynyt. Teknologia näyttää siis vahvistavan vahvimpia: niitä, joilla on pääomaa, ja niitä jotka ovat parhaista par­haita alallaan.

Digitalisaation aikakaudella marginaaliset erot osaamisessa voivat johtaa suuriin eroihin tulotasossa.

Digitalisaation aikakaudella marginaa­liset erot osaamisessa voivat johtaa suuriin eroihin tulotasossa. Olemme siirtyneet abso­luuttisesta työn suorittamisesta suhteelliseen suorittamiseen.

»Jos joku ei ollut nopea ojan kaivaja, mutta kaivoi silti metrin, hänestä oli hyötyä työnantajalle. Mutta nykyään koodaajasta, joka kirjoittaa vähän huonompaa koodia kuin toi­nen, ei ole paljon apua. Paras koodi kun voi­daan vaivatta kopioida ja myydä kaikkialle», Rouvinen sanoo.

Siksi parhaille kannattaa maksaa digitaloudessa entistä enemmän.

Samalla uusi tekniikka jäytää keskiluo­kan tulotasoa. Silloin kun keskiluokkaisia töitä ei kokonaan korvata koneilla, työt voi­daan ulkoistaa internetin avulla minne päin maailmaa tahansa – sille joka tekee halvim­malla.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen mukaan keskipalkkaisten töiden osuus väheni Suomessa noin 12 prosenttia vuosina 1995–2008.

Tampereen yliopiston tutkijakollegiumin johtaja Risto Heiskala huomauttaa, että kyse on vasta digitaalisen murroksen alkusoitosta. Hänen mukaansa on mahdollista, että lähi­vuosikymmeninä näemme huomattavasti nykyistä enemmän teknologian aiheuttamaa työttömyyttä.

»Meidän pitää pohtia, miten pystymme muodostamaan uusissa olosuhteissa mielek­kään yhteiskunnan. Siinä kaikki ei perustu työhön, vaan keskeistä on hyvä elämä ja leikki. Tulonjako tulee järjestää niin, että tämä toteu­tuu», professori Heiskala sanoo.

Tässä yhteydessä Heiskala ja monet muut nostavat esiin kansalaispalkkamallin. Automatisaation tuottamasta työttömyydes­tä kirjan The Lights in the Tunnel kirjoittanut amerikkalainen ohjelmistoyrittäjä Martin Ford jakaisi kansalaispalkan kahteen osaan. Perustoimeentulon saisivat kaikki; lisäosan saisivat ne, jotka osallistuisivat yhteiskuntaa hyödyttävään kansalaistoimintaan, kuten itsensä sivistämiseen tai ympäristönsuojeluun.

Eri asia on, miten valtiot pystyisivät rahoittamaan mahdollisesti laajenevia tulon­siirtoja.

Yritysten veronmaksuhalukkuus tuskin kasvaa. Veroparatiisit ovat jo ongelma, ja viime aikoina esimerkiksi Facebookin suursijoittaja Peter Thiel ja Googlen perustaja Larry Pageovat puhuneet mahdollisuudesta siirtää yritystoimintaa meren päälle rakennettaville lau­toille. Siten yritykset olisivat sääntelyn ja verotuksen ulottumattomissa.

Vaikka suuryritysten verokikkailua vastaan on vaikea kamppailla, tilanteen kärjistyessä valtioilla on omat keinonsa huolehtia veron­kannosta ja sosiaaliturvasta.

»Sitä varten valtioilla on armeijat, että ne voivat tarvittaessa panna päätökset täytän­töön. Se on poliittisen vallan ominaislaatu», professori Heiskala sanoo.

Ilman valtioidenvälistä yhteisymmärrystä yritysten verotuksen kiristäminen olisi tietysti vaikeaa. Mutta ostovoiman turvaaminen mahdollisesti laajenevalle työttömien joukolle olisi pitkällä aikavälillä yrityksillekin eduksi. Pitäähän niiden tuotteilla olla kysyntää.

Heiskala pitää mahdollisena, että keski­luokan kurjistuminen johtaa tulevaisuudessa levottomuuksiin.

»Jos keskiluokka menettää merkit­tävästi töitä eikä sillä ole mitään tulevaisuudennäkymää, paljon voi tapahtua. Etelä Euroopassa näkyvä kuohunta voi tulla myös tänne.»

Heiskala ja Rouvinen pitävät ongelmana sitä, että poliitikot eivät ole heränneet vielätyön suureen muutokseen. Poliitikot ja intressiryhmät elävät yhä vanhassa maailmassa.

»Poliitikot katsovat harvoin tarpeelliseksi miettiä asioita seuraavaa vaalikautta pidem­mälle», Heiskala sanoo.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.