Rotuopin pohjoinen suurvalta

Ruotsissa on tehty esi­merkillistä hyvinvoin­tipolitiikkaa, mutta maalla on myös pimeä puolensa.

Kulttuuriantropologi Tapio Tamminen kirjoitti kirjan Ruotsin äärinationalismista.

Miksi äärinationalismi kasvattaa suosiotaan sosiaalidemokraattisessa maassa?

Äärinationalismi on kasvattanut Ruotsissa suosiotaan 1980-luvulta saak­ka, mutta sitä on ollut Ruotsis­sa 1900-luvun alusta lähtien. Viime syksyn valtiopäivävaaleissa Ruotsidemokraatit sai lähes 13 prosentin kannatuksen. Ruotsalaisten puolue on vielä muukalaisvihamielisempi, mutta sen kannatus on vähäistä.

Äärinationalismin suosion laukaisi maahanmuuton lisääntyminen. Jotkut sanovat, ettei kannatus olisi niin suurta, jos siirtolaisia olisi tullut vä­hemmän. Tällaisella argumen­tilla vastuu äärinationalismista vieritetään maahanmuut­tajille, vaikka vastuu kuuluu nationalisteille. Nationalis­tinen liikehdintä olisi voinut voimistua, vaikka siirtolaisia olisi otettu vähemmän.

Ruotsin maahanmuuttopolitiikka on onnistunut hyvin ottaen huomioon, kuinka lyhyessä ajassa ja kuinka paljon Ruotsiin on tullut maahanmuuttajia. Vuonna 1960 neljä prosenttia ruotsalaisista oli syntynyt ulkomailla; vuonna 2011 ulkomailla syntyneitä oli 15 prosenttia. Ongelmia­kin on, kuten maahanmuuttajien työttömyys ja köyhien maahanmuuttajien keskittyminen tietyille asuinalueille. Näitä ongelmia äärinationalistit käyttävät hyväkseen.

Millaiset juuret Ruotsin äärinationalismilla on?

Ennen toista maailmansotaa Ruotsi oli sisäänpäin lämpiävä maa. Sen vähemmistö- ja siirtolaispolitiikka oli tiukkaa.

1920-luvulla Ruotsista tuli rotubiologian johtava maa. Yksi merkittävimmistä tutki­joista oli geneetikko ja antropologi Herman Lundborg, joka valittiin 1922 peruste­tun Ruotsin rotubiologisen instituutin johtajaksi. Insti­tuutti organisoi esimerkiksi Pohjois-Ruotsissa laajan kou­lulaisten pääkallojen mittaus­tutkimuksen. Saksaan vastaava instituutti perustettiin viisi vuotta myöhemmin.

Vuonna 1943 Ruotsin kanta juutalaisiin muuttui, kun Sak­san häviö oli jo odotettavissa. Maa vastaanotti juutalaisia pakolaisia, ja nationalistiset asenteet alkoivat höltyä.

1970- ja 1980-luvuille asti äärinationalismi pysyi margi­naali-ilmiönä, mutta pinnan alla muhi. 1980-luvulla syntyi Ruotsi ruotsalaisille -liike ja vähän myöhemmin Valkoinen arjalainen veljeskunta, jonka jäsenistä osa irtautui Ruotsidemokraatit-puolueeksi.

Nykyään uusnatsit ihannoi­vat kansankodin ensimmäisiä vuosikymmeniä, jolloin Ruotsi kuului ruotsalaisille. Heidän retoriikassaan se oli Ruotsin kulta-aikaa.

Miten äärinationalismi ja kansankoti-idea istuvat yhteen?

Kansankoti-termi (folkhemmet) on alun perin tarkoittanut muuta kuin nykyisin. Ruotsa­laisen äärinationalismin isä, oikeistolainen kansanedustaja ja geopoliitikko Rudolf Kjellén alkoi puhua kansankodista 1910-luvulla. Hän vastusti sosialismia, mutta ymmärsi, että esimerkiksi kohentamalla köyhien olojen voitiin vahvistaa kansan yhtenäisyyttä.

Alun perin kansankodil­la viitattiin yhdistysten ylläpitämiin paikkoihin, joissa köyhätkin pystyivät juomaan kupin kahvia ja esimerkiksi lukemaan kirjoja ja sanoma­lehtiä. Sittemmin käsite alkoi tarkoittaa kaikkien yhteiskuntaluokkien, mutta vain ruotsalaisten yhteiskuntaa.

Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Per Albin Hansson käytti kansankoti-termiä puheessaan valtiopäivillä vuonna 1928. Hän omaksui Kjelléniltä vaikutteita, kuten organistisen yhteiskuntakäsityksen. Kjellénin mukaan valtio on kuin eliölaji, joka pyrkii luontaisesti laajen­tumaan.

Myöhemmin alettiin aja­tella, että kansankotiin kuu­luvat myös muualta tulleet. 1960-luvulla Olof Palme alkoi tehdä liberaalia politiikkaa. Ihmisoikeudet, kansainvälinen solidaarisuus ja hyvinvointivaltio nousivat poliittiseen keskiöön.

Maan menneisyydestä kuitenkin vaiettiin pitkään. Rotuoppia kehittänyt Gustaf Retzius oli lääketieteen ja fysiologian Nobel-ehdokkaana 23 kertaa 1900-luvun alussa, mutta hänestä tai geneetik­ko Lundborgin aatteellisesta perinnöstä ei ole keskusteltu.

Mihin äärinationalismin nousu johtaa?

Ilmastonmuutos, väestön­kasvu ja ruokakriisi lisäävät siirtolaisuutta. Se lisää äärinationalistien kannatusta jasiten yhteiskunnallista epävakautta. Epävakaus taas ruokkii ääriliikkeiden kanna­tusta.

Maahanmuutto ja monikulttuurisuus voivat hyö­dyttää Ruotsia ja muu­takin Eurooppaa, jos ne ymmärretään voimavarana. Kotoutumispolitiikan ongelmakohtien ratkaiseminen leikkaisi äärinationalistien kannatusta tulevaisuudessa.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli. Atena Kustannus 2015, 262 s.