Suomalais-saksalaista toisinajattelua
Julkaistu: 31.3.2015
Marcel Fratscher: Die Deutschland-Illusion. Warum wir unsere Wirtschaft überschätzen und Europa brauchen. Carl Hanser Verlag 2014, 278 s.
Saksalainen taloustieteen professori Marcel Fratscher ja toimittaja Timo Harakka ryöpyttävät kumpikin kirjoissaan totuttuja käsityksiä eurokriisistä. Fratscher osoittaa Saksan talouskunnon olevan paljon huonompi kuin yleisesti uskotaan. Harakka kritisoi EU:n kuripolitiikkaa, joka on tyrehdyttänyt talouskasvun ja ajanut esimerkiksi kreikkalaisia inhimilliseen kurjuuteen, mikä alkuvuodesta johti vasemmiston vaalivoittoon.
Fratscher haluaa kumota kolme illuusiota. Ensimmäinen niistä on se, että Saksan tulevaisuus olisi turvattu maan harjoittaman erinomaisen talouspolitiikan vuoksi. Toisen illuusion mukaan Saksa ei tarvitse Eurooppaa, koska maan talous nojaa mantereemme ulkopuolelle. Kolmas illuusio on, että Saksa olisi uhri, jonka rahoja Eurooppa havittelee.
2000-luvun alun teknologiakuplasta seurannut taantuma koetteli Saksaa erityisen kovasti. Liittokansleri Gerhard Schröder käynnisti vuonna 2003 Agenda 2010 -ohjelman, jossa useita sosiaalietuuksia leikattiin. Fratscher pitää kyseenalaisena, kuinka ratkaiseva ohjelman merkitys oli Saksan toipumiselle.
Saksan työttömyys on vähentynyt näyttävästi, vuoden 2005 yli viidestä miljoonasta alle kolmeen miljoonaan vuonna 2014. Fratscherin mukaan tämä johtui ennen muuta työmarkkinaosapuolten sopimista joustavista työaikajärjestelyistä. Saksalla oli myös onnea, kun Aasian, Itä-Euroopan ja Latinalaisen Amerikan kysyntä loi uusia markkinoita.
Talouspolitiikka sinänsä ei Fratscherin mielestä kuitenkaan ole ollut laadukasta. Fratscher moittii etenkin investointien vähyyttä kotimaassa: 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä investoinnit vähenivät lähes kautta yrityskentän. Fratscherin mukaan talouspolitiikassa tulisi kehittää esimerkiksi koulutusta ja laiminlyötyä liikenneinfrastruktuuria. Myös saksalaisesta ujoudesta riskipääomaa kohtaan pitäisi päästä eroon, Fratscher katsoo.
Työllisyysihmeen kääntöpuoli on määrä- ja osa-aikaisten työsuhteiden suuri määrä. Prekariaatti tekee samat työt kuin vakituisessa työsuhteessa olevat, mutta huonommilla työehdoilla. Kaikissa muissa EU- ja teollisuusmaissa palkat ovat nousseet 15 vuodessa enemmän kuin Saksassa, Fratscher kirjoittaa.
Toisen esittämänsä illuusion Fratscher kumoaa toteamalla, että globaalissa mittakaavassa Saksa on avoin ja kansainvälisistä taloussuhteista hyvin riippuvainen pieni kansantalous, joka voi puolustaa etujaan vain Euroopan unionin jäsenenä. Saksan oma painoarvo vähenee väistämättä, ja siksi Saksa tarvitsee Eurooppaa, Fratscher toteaa.
Lisäksi valuuttakurssien heilahtelut merkitsevät yrityksille suurta epävarmuutta. Yhteisvaluutta on kasvattanut EU:n sisämarkkinoiden kaupankäyntiä, ja euron rooli kansainvälisenä valuuttana helpottaa saksalaisten yritysten toimintaa myös Euroopan ulkopuolella.
Fratscherin mukaan saksalaiset eurokriitikot maalaavat synkkää kuvaa, jossa apupaketit aiheuttavat Saksalle suuria tappioita ja Saksa vastaa osaltaan kriisimaiden ongelmista myös Euroopan keskuspankin kautta. Tämäkään illuusio ei ole totta: Apupaketeilla on suojattu saksalaisia investointeja ja luottoja, ja Saksan keskuspankki on kerännyt paljon rahaa EKP:n luottojen avulla. Voitot ovat Fratscherin mielestä oikeutettuja, koska Saksa vastaa myös eurokumppaneiden riskeistä.
Myöskään Timo Harakka ei päästä Saksaa vähällä. Hänen vauhdikkaaseen teokseensa sisältyy samoja aineksia kuin Fratscherinkin. Harakan mukaan »saksalaiset eivät ole havaitsevinaan, että hyötyvät toisten haavoittuvuudesta».
Harakka muistuttaa Saksan 1900-luvun historiasta. Ensimmäisen maailmansodan »häpeärauhassa» Saksalle määrättiin mahdottoman suuret sotakorvaukset. Toisen maailmansodan jälkeen seurauksista oli opittu ja Saksaa elvytettiin Marshall-avulla. Miksi saksalaiset eivät ole halunneet eläytyä kreikkalaisten vaikeaan asemaan, Harakka ihmettelee.
Saksan ylijäämän takia euron kurssi asettuu nyt Saksalle sopivaksi, mutta Suomelle liian korkeaksi. Suomi on menettänyt markkinaosuuksiaan muita EU-maita enemmän, Harakka kirjoittaa.
Markkinavoimia Harakka ei arvosta. Niiden hyväksyntä tai tuomio ei osoita politiikkaa oikeaksi tai vääräksi, sillä »markkinoilla etsitään hinnoitteluvirheiden tarjoamia tuottotilaisuuksia». Samaan tapaan Fratscher puhuu toimimattomista finanssimarkkinoista yhtenä nykykriisin aiheuttajana.
Timo Harakka: Suuri kiristys. Tie ulos eurokriisistä. Schildts & Söderströms 2014, 299 s.
EU-komission kiristyspolitiikka, jota Olli Rehn entisenä talouskomissaarina ajoi, on aiheuttanut euroalueen haavoittuvimmissa maissa sosiaalisen katastrofin, Harakka toteaa. Itsemurhat ovat lisääntyneet, ja esimerkiksi malaria leviää Kreikassa ensimmäistä kertaa 40 vuoteen. Harakka ei kuitenkaan pidä Kreikkaa syyttömänä: Kreikan poliittinen järjestelmä on silkkaa kaupantekoa lahjuksineen ja palkintovirkoineen, hän sivaltaa.
Kirjoittajien ajatukset EU:n tulevasta suunnasta vaikuttavat samankaltaisilta: tarvitaan entistä syvempää integraatiota ja demokraattista legitimointia. Fratscher puhuu taloushallituksesta, jonka europarlamentti valitsisi omista edustajistaan ja jota parlamentti myös valvoisi. Taloushallituksella tulisi olla oikeus puuttua rajoitetusti kansallisiin budjetteihin, varsinkin jos vakauskriteerejä on rikottu, Fratscher kaavailee.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.