Skip to main content

Suomalais-saksalaista toisinajattelua

Teksti Yrjö Lautela

Marcel Fratscher: Die Deutschland-Illusion. Warum wir unsere Wirtschaft überschätzen und Europa brauchen. Carl Hanser Verlag 2014, 278 s.

Marcel Fratscher: Die Deutschland-Illusion. Warum wir unsere Wirtschaft überschätzen und Europa brauchen. Carl Hanser Verlag 2014, 278 s.

Saksalainen taloustieteen professori Marcel Fratscher ja toimittaja Timo Harakka ryöpyttävät kumpikin kirjoissaan totut­tuja käsityksiä eurokriisistä. Fratscher osoittaa Saksan talouskunnon olevan paljon huonompi kuin yleisesti us­kotaan. Harakka kritisoi EU:n kuripolitiikkaa, joka on tyreh­dyttänyt talouskasvun ja aja­nut esimerkiksi kreikkalaisia inhimilliseen kurjuuteen, mikä alkuvuodesta johti vasemmis­ton vaalivoittoon.

Fratscher haluaa kumota kolme illuusiota. Ensimmäinen niistä on se, että Saksan tu­levaisuus olisi turvattu maan harjoittaman erinomaisen talouspolitiikan vuoksi. Toisen illuusion mukaan Saksa ei tar­vitse Eurooppaa, koska maan talous nojaa mantereemme ulkopuolelle. Kolmas illuusio on, että Saksa olisi uhri, jonka rahoja Eurooppa havittelee.

2000-luvun alun teknolo­giakuplasta seurannut taan­tuma koetteli Saksaa erityisen kovasti. Liittokansleri Gerhard Schröder käynnisti vuonna 2003 Agenda 2010 -ohjelman, jossa useita sosiaalietuuk­sia leikattiin. Fratscher pitää kyseenalaisena, kuinka rat­kaiseva ohjelman merkitys oli Saksan toipumiselle.

Saksan työttömyys on vä­hentynyt näyttävästi, vuoden 2005 yli viidestä miljoonasta alle kolmeen miljoonaan vuon­na 2014. Fratscherin mukaan tämä johtui ennen muuta työ­markkinaosapuolten sopimista joustavista työaikajärjestelyis­tä. Saksalla oli myös onnea, kun Aasian, Itä-Euroopan ja Latinalaisen Amerikan kysyntä loi uusia markkinoita.

Talouspolitiikka sinänsä ei Fratscherin mielestä kui­tenkaan ole ollut laadukas­ta. Fratscher moittii etenkin investointien vähyyttä koti­maassa: 2000-luvun ensim­mäisellä vuosikymmenellä investoinnit vähenivät lähes kautta yrityskentän. Fratsche­rin mukaan talouspolitiikas­sa tulisi kehittää esimerkiksi koulutusta ja laiminlyötyä liikenneinfrastruktuuria. Myös saksalaisesta ujoudesta riski­pääomaa kohtaan pitäisi pääs­tä eroon, Fratscher katsoo.

Työllisyysihmeen kään­töpuoli on määrä- ja osa-aikaisten työsuhteiden suuri määrä. Prekariaatti tekee sa­mat työt kuin vakituisessa työ­suhteessa olevat, mutta huo­nommilla työehdoilla. Kaikissa muissa EU- ja teollisuusmaissa palkat ovat nousseet 15 vuo­dessa enemmän kuin Saksassa, Fratscher kirjoittaa.

Toisen esittämänsä illuusion Fratscher kumoaa toteamalla, että globaalissa mittakaavas­sa Saksa on avoin ja kansainvälisistä taloussuhteista hyvin riippuvainen pieni kansantalous, joka voi puolustaa etujaan vain Euroopan unionin jäsenenä. Saksan oma paino­arvo vähenee väistämättä, ja siksi Saksa tarvitsee Euroop­paa, Fratscher toteaa.

Lisäksi valuuttakurssien hei­lahtelut merkitsevät yrityksille suurta epävarmuutta. Yhteis­valuutta on kasvattanut EU:n sisämarkkinoiden kaupankäyn­tiä, ja euron rooli kansainväli­senä valuuttana helpottaa sak­salaisten yritysten toimintaa myös Euroopan ulkopuolella.

Fratscherin mukaan saksa­laiset eurokriitikot maalaavat synkkää kuvaa, jossa apupaketit aiheuttavat Saksal­le suuria tappioita ja Saksa vastaa osaltaan kriisimaiden ongelmista myös Euroopan keskuspankin kautta. Tämä­kään illuusio ei ole totta: Apu­paketeilla on suojattu saksa­laisia investointeja ja luottoja, ja Saksan keskuspankki on kerännyt paljon rahaa EKP:n luottojen avulla. Voitot ovat Fratscherin mielestä oikeutet­tuja, koska Saksa vastaa myös eurokumppaneiden riskeistä.

Myöskään Timo Harakka ei päästä Saksaa vähällä. Hänen vauhdikkaaseen teokseensa sisältyy samoja aineksia kuin Fratscherinkin. Harakan mu­kaan »saksalaiset eivät ole havaitsevinaan, että hyötyvät toisten haavoittuvuudesta».

Harakka muistuttaa Saksan 1900-luvun historiasta. Ensim­mäisen maailmansodan »hä­peärauhassa» Saksalle mää­rättiin mahdottoman suuret sotakorvaukset. Toisen maail­mansodan jälkeen seurauksista oli opittu ja Saksaa elvytettiin Marshall-avulla. Miksi saksalai­set eivät ole halunneet eläytyä kreikkalaisten vaikeaan ase­maan, Harakka ihmettelee.

Saksan ylijäämän takia euron kurssi asettuu nyt Sak­salle sopivaksi, mutta Suomelle liian korkeaksi. Suomi on me­nettänyt markkinaosuuksiaan muita EU-maita enemmän, Harakka kirjoittaa.

Markkinavoimia Harakka ei arvosta. Niiden hyväksyn­tä tai tuomio ei osoita poli­tiikkaa oikeaksi tai vääräksi, sillä »markkinoilla etsitään hinnoitteluvirheiden tarjo­amia tuottotilaisuuksia». Sa­maan tapaan Fratscher puhuu toimimattomista finanssi­markkinoista yhtenä nykykriisin aiheuttajana.

Timo Harakka: Suuri kiristys. Tie ulos eurokriisistä. Schildts & Söderströms 2014, 299 s.

Timo Harakka: Suuri kiristys. Tie ulos eurokriisistä. Schildts & Söderströms 2014, 299 s.

EU-komission kiristyspolitiikka, jota Olli Rehn enti­senä talouskomissaarina ajoi, on aiheuttanut euroalueen haavoittuvimmissa maissa sosiaalisen katastrofin, Ha­rakka toteaa. Itsemurhat ovat lisääntyneet, ja esimer­kiksi malaria leviää Kreikassa ensimmäistä kertaa 40 vuo­teen. Harakka ei kuitenkaan pidä Kreikkaa syyttömänä: Kreikan poliittinen järjestelmä on silkkaa kaupantekoa lahjuk­sineen ja palkintovirkoineen, hän sivaltaa.

Kirjoittajien ajatukset EU:n tulevasta suunnasta vaikutta­vat samankaltaisilta: tarvitaan entistä syvempää integraa­tiota ja demokraattista legi­timointia. Fratscher puhuu taloushallituksesta, jonka europarlamentti valitsisi omis­ta edustajistaan ja jota parla­mentti myös valvoisi. Talous­hallituksella tulisi olla oikeus puuttua rajoitetusti kansalli­siin budjetteihin, varsinkin jos vakauskriteerejä on rikottu, Fratscher kaavailee.

 

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.