Skip to main content

Tukahdutettu vallankumous

Tukahdutettu vallankumous

Moskovan suurmielenosoituksissa huudettiin kolme talvea sitten Putinin vastaisia iskulauseita. Venäjän mielipideilmasto on muuttunut sen jälkeen niin perusteellisesti, että protestit tuskin toistuvat, arvioi tutkija Maria Lipman.

Teksti Toivo Martikainen

Kuvat Denis Sinjakov

Jouluaattona 2011 Moskovan kaduilla oli väki liikkeellä. Eri arvioiden mukaan jopa 120 000 ihmistä kokoontui Akateemikko Saharovin valtakadulle osoittamaan rau­hanomaisesti mieltään.

Pääkaupungissa ei ollut nähty niin paljon mielenosoittajia sitten Neuvostoliiton romah­tamisen. Väkijoukon olivat saaneet liikkeelle joulukuun alun parlamenttivaalien väären­netyt lopputulokset, joista hyötyi valtapuolue Yhtenäinen Venäjä.

»Vuosina 2009–2011 kansalaisaktivismi oli nostanut päätään Venäjällä. Ihmiset olivat val­miita toimimaan. Heitä turhauttivat vaalei­hin liittyneet väärinkäytökset sekä Vladimir Putinin ilmoitusasiana julkistettu paluu Kremliin», sanoo moskovalainen politiikan tutkija Maria Lipman.

»Mielenosoittamiseen ei myöskään liittynyt tuolloin riskejä, vaan ainoa este oli kylmyys. Toisin kuin vaikkapa Kairon tai Istanbulin mielenosoituksissa, tunnelma oli juhlava ja ihmiset tulivat kaduille aina muutamaksi tun­niksi kerrallaan.»

Missä tämä kriittinen kaupunkiväestö on nyt, kolme vuotta myöhemmin, kun Venäjän sisäinen tilanne kiristyy ja maa käy Ukrainas­sa sotaa?

»Heidät on lannistettu, marginalisoitu ja peloteltu pysymään poissa», Lipman sanoo.

Lipman toimi pitkään Moskovan Carne­gie-keskuksen tutkijana, mutta sai viime elo­kuussa potkut. Niiden muodollinen syy oli se, että hänen päätoimittamansa ja neljästi vuo­dessa ilmestynyt journaali Pro et Contra lakkau­tettiin pikapäätöksellä. Lehti käsitteli Venäjän asioita ja kansainvälisiä kysymyksiä kriittisellä otteella. »Minut irtisanottiin, koska Carnegie lopetti Pro et Contran julkaisemisen», Lipman tyytyy kommentoimaan potkujaan. Irtisano­misensa jälkeen hän on työskennellyt Euro­pean Council on Foreign Relations -ajatus­hautomon vierailevana tutkijana Moskovasta.

Lipmanin mukaan talvella 2011–2012 mieltään osoittaneet venäläiset eivät edustaneet yhte­näistä »urbaania keskiluokkaa», vaan kaduilla oli ihmisiä monilta eri elämänalueilta.

»Valtaosa mielenosoittajista oli liberaaleja, mutta joukossa oli myös Putiniin pettyneitä nationalisteja», hän sanoo.

Mielenosoitukset jatkuivat kevään mit­taan, mutta niiden paras terä oli jo taittu­nut. Putinin tehdessä paluuta presidentiksi toukokuussa 2012 viranomaiset päättivät, et­tä mielenosoittajien touhua oli katseltu riittämiin.

Toukokuun kuudentena 2012 – päivää en­nen Putinin kolmansia virkaanastujaisia – poliisi ja Moskovan keskustassa järjestettyyn »miljoonien marssiin» matkalla olleet mielen­osoittajat ottivat väkivaltaisesti yhteen, pää­osin poliisin aloitteesta.

Viranomaiset pidättivät satoja mielenosoit­tajia, ja lopulta 27:lle luettiin syytteet. Tapa­uksia seuraavien verkkosivustojen mukaan pi­dätetyistä seitsemän tuomittiin vankeuteen, ainakin yksi on lähtenyt maanpakoon, yksi tehnyt itsemurhan ja yksi on mielisairaalas­sa. Tuomittujen osallisuudesta väkivaltaisuuk­siin ei ihmisoikeusjärjestöjen mukaan saatu näyttöä.

Kriitikoiden mielestä oikeudenkäynnit oli­vat poliittisia. Lipmanin mukaan keskeisintä ei kuitenkaan ole se, kuinka oikeutta käytiin, vaan se, ketä vastaan.

Maria Lipman

Syntynyt 1952.

Maisterintutkinto Moskovan valtionyliopistosta 1974.

Vieraileva tutkija European Council on Foreign Relationsissa.

Toimi vuodesta 2003 viime elokuiseen irtisanomiseensa saakka Moskovan Carnegie-keskuksen tutkijana ja Pro et Contra -lehden päätoimittajana.

Työskennellyt muun muassa Eženedelnyi Žurnal – ja Itogi-lehtien apulaispäätoimittajana, Washington Postin kolumnistina sekä New Yorkerin bloggarina.

Julkaissut useita kirjoja Venäjän politiikasta ja yhteiskunnasta.

Naimisissa, kaksi aikuista lasta.

»Oikeuteen joutuneet eivät olleet mielen­osoitusten järjestäjiä tai aktivisteja, vaan rivi­jäseniä, protesteihin mukaan lähteneitä taval­lisia ihmisiä», hän sanoo.

»Tämä on ollut viesti monille muille: ha­luatteko tosiaan ryhtyä tähän?»

Sittemmin mielipideilmasto on muuttunut vallanpitäjien kannalta huomattavasti suo­tuisammaksi.

Levada-keskuksen kuluvan vuoden tam­mikuussa tekemässä mielipidetiedustelussa Putinia ilmoitti kannattavansa 85 prosenttia vastaajista, ja vastustajia oli enää 15 prosenttia. Muutos on suuri, sillä reilu vuosi sitten mar­raskuussa 2013 kannatus oli 61 prosenttia ja vastustus 37 prosenttia.

»Kommunismin romahtamisen jälkeisi­nä vuosina venäläisestä yhteiskunnasta ehti tulla paljon monimuotoisempi. Nyt, Krimin valtauksen jälkeen, mennään taas yhdenmu­kaisempaan suuntaan, mikä näkyy Putinin kannatuksen kasvussa», Lipman sanoo.

Levadan viime joulukuussa tekemän mieli­pidetiedustelun mukaan enää yhdeksän pro­senttia vastaajista piti mahdollisena sitä, et­tä osallistuisi poliittiseen mielenilmaukseen omalla alueellaan. Kolme vuotta sitten osal­listumistaan piti mahdollisena 17 prosenttia vastaajista.

»Protestimieliala on murskattu. Mielen­osoitusten johtohahmoihin kuulunut Aleksei Navalnyi on tuomittu ehdolliseen vankeuteen tekaistujen syytteiden nojalla, jotka eivät liity mitenkään hänen poliittiseen aktivismiinsa. Hänen veljensä on tuomittu vankilaan, ja osa hänen tukijoukostaan on lähtenyt pakoon», Lipman sanoo.

»Mielenosoitustalven tapahtumat tuskin toistuvat. Venäjän sisäinen tilanne on muut­tunut vuoden 2011 jälkeen niin paljon, että voisi puhua jopa kokonaan eri maasta ja eri yhteiskunnasta.»

Mielenosoitushalujen tukahduttamiseen ei ole Lipmanin mukaan tarvittu ainakaan tois­taiseksi mitään erityisiä sortotoimia. Kyse on enemmänkin mielipideilmaston onnistunees­ta säätelemisestä sellaiseksi, että yhteiskunta ei suvaitse soraääniä.

»Sosiaalinen paine yhdenmukaisuuteen on kasvanut huomattavasti. Suuri enemmis­tö vastustaa nykyään liberaaleja ja länsimaisia arvoja ja kannattaa Putinia.»

»Sortotoimet ovat silti mahdollisia. Sortavia elementtejä on yhä enemmän, sillä hallitus saa hyväksytyksi kaikki haluamansa aktivismia ja ilmaisunvapautta rajoittavat lait. Lisäksi val­lan tasapaino on siirtynyt merkittävästi lainvalvonta- ja turvallisuuseliitin suuntaan», Lip­man sanoo.

Levadan mielipidetiedustelun mukaan enää yhdeksän prosenttia vastaajista piti mahdollisena sitä, että osallistuisi poliittiseen mielenilmaukseen.

Venäläisten suuren enemmistön tyytymistä nykyhallinnon toimiin selittää syvälle juur­tunut vakauden kaipuu. Sen vuoksi ihmiset ovat valmiita luopumaan riippumattomasta tiedonvälityksestä ja sallimaan jopa hallituk­sen suoranaisen valehtelun.

FOM-tutkimussäätiön viime vuonna teke­mässä mielipidetiedustelussa 72 prosenttia osallistujista vastasi, että viranomaisilla on oikeus salata tietoja kansalaisilta, jos se edis­tää yleistä hyvää. 54 prosentin mielestä viran­omaiset saavat myös esittää vääristeltyjä tie­toja yleishyödyllisistä syistä.

»Ihmiset eivät halua mitään muuta näkökulmaa kuin hallituksen näkökulman. He saattavat kenties epäillä, että heille kerrotut asiat eivät ole täysin totta, mutta he eivät silti halua muutakaan tietoa», Lipman kuvailee.

»Vallalla on paternalistinen mentaliteetti, ihmiset antautuvat holhottaviksi.»

Valtion hallitsemien joukkotiedotusvälineiden rummuttamalla ulkoisen vihol­lisen uhalla ja kansallismielisellä kiihkolla on vakava varjopuolensa. Venäjällä on nyky­hallintoa huomattavasti radikaalimpia äärinationalistisia ryhmittymiä, jotka pitävät ään­tä itsestään.

»Nationalismin nousu on uhka Venäjälle. Sen voima kasvaa koko ajan, ja myös maan or­todoksinen kirkko tukee sitä merkittävästi», Lipman sanoo.

»Riski, että joku omavaltainen radikaaliryhmittymä turvautuu väkivaltaan, on ole­massa ja todellinen.»

Venäjällä tapahtuneen muutoksen läpi­tunkevaa voimaa kuvastaa se, että suuri osa mielenosoitustalvena vaalivilppiä vastaan protestoineista on luultavasti ottanut Krimin valtauksen vastaan ilouutisena.

»Eikä sekään ole mahdotonta, että joitain nationalistisimpia mielenosoittajia olisi tällä hetkellä Itä-Ukrainassa sotimassa separatis­tien puolella.»