Skip to main content

Kansan valitsema presidentti

Kansan valitsema presidentti

Ydinsovun jälkeen Iranin johto tarvitsee uuden kriisin pysyäkseen vallassa, sanoo maan ensimmäinen presidentti, maanpaossa elävä Abolhassan Banisadr. Hän on taistellut koko elämänsä demokratian puolesta.

Teksti Erik Nyström & Kambiz Ghafouri

Iranin talouspakotteita alettiin purkaa tammikuussa. Presidentti Hassan Ruhani kävi heti alkuvuodesta Ranskassa sopi­massa kaupasta, jossa Airbus-yhtiö toi­mittaa yli sata matkustajakonetta Iranin valtiolliselle lentoyhtiölle.

»Kuin lapsi, joka on saanut viikkorahansa», kommentoi Iranin ensimmäinen presidentti Abolhassan Banisadr tarkasti vartioidussa kartanossaan Ranskan Versailles’ssa. Maanpa­ossa asuva poliitikko on tottunut sanomaan, mitä ajattelee.

»Iranissa yli puolet ihmisistä elää köyhyys­rajan alapuolella. Miksi rahoja ei käytetä inf­rastruktuurin ja teollisuuden kehittämiseen kotimaassa?» hän kysyy.

Iranin vuoden 1979 vallankumouksen henki kulkee yhä, kun 83-vuotias Banisadr vie kes­kustelua eteenpäin tottuneen puhujan elkein. Sorbonnen yliopistosta valmistunut Banisadr on talouden ja politiikan asiantuntija, jonka kriittisiä kirjoituksia ja haastatteluita ilmestyy iranilaisten lehtien lisäksi kansainvälisissä jul­kaisuissa, kuten Guardianissa ja Huffington Postissa.

Banisadr on piikki Iranin johdon lihassa. Kirjahyllyssä seisoo hopeinen kyltti, jossa lukee vallankumouksen iskulause: »Itsenäisyys ja vapaus». Se alleviivaa hänen näkemystään ydinsovun jälkeisistä uudistuksista Iranissa.

»Oikeita uudistuksia tapahtuu vasta, kun oikeus hallita siirretään kansalle.»

NEUVONANTAJA. »Khomeini vetosi ihmisten kokemukseen laiminlyönnistä», Abolhassan Banisadr muistelee. / Kuva: Jamal Paknejad

NEUVONANTAJA. »Khomeini vetosi ihmisten kokemukseen laiminlyönnistä», Abolhassan Banisadr muistelee. / Kuva: Jamal Paknejad

Aktivismi on ollut Banisadrille elämäntapa. Hän on taistellut demokratian puolesta vuo­desta 1953 lähtien.

Silloin Iranin demokraattisesti valittu pää­ministeri Mohammed Mossadeq syrjäytettiin vallankaappauksessa, jota avusti Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA. Iraniin palautettiin šaa­hin hallitsema monarkia.

Vuoden 1979 vallankumouksen johto­hahmo, ajatollah Ruhollah Khomeini pakeni šaahin valtaa Irakiin vuonna 1964. Hän oli tul­lut tunnetuksi kansalaisoikeuksien puolusta­jana, kun hän 1960-luvulla vastusti šaahin län­sivaikutteisia uudistuksia. Khomeinille antoi uskottavuutta se, että hän oli marja, šiiaislamin korkein johtaja.

Banisadr oli paennut Ranskaan vuonna 1963. Khomeini oli Banisadrin perheen tuttu, ja heidän yhteistyönsä tiivistyi vuonna 1972 Banisadrin isän hautajaisten jälkeen. Bani­sadrista tuli neuvonantaja, jonka tehtäviin kuului Khomeinin vastausten valmistelemi­nen haastatteluihin.

»Khomeini vetosi eniten laiminlyönnin tunteeseen. Ihmiset näkivät, että Iran oli vau­ras maa, mutta he elivät köyhyydessä piittaa­mattoman hallinnon takia», Banisadr sanoo.

Banisadrilla ja Khomeinilla oli yhteinen näkemys siitä, että kansalaisten itsemäärää­misoikeus voidaan perustella islamin opeilla. Siitä kehittyi vallankumouksen ydinviesti.

»Ennen vallankumousta Khomeini sanoi, ettei edes profeetta Muhammed voi hallita vas­toin ihmisten tahtoa», Banisadr sanoo.

Khomeini ja Banisadr palasivat helmikuussa voitokkaina Teheraniin. Khomeini nousi valtaan, ja Iraniin julistettiin islamilainen tasavalta.

Khomeini oli kiistaton johtaja, mutta myös Banisadr nautti laajaa kansansuosiota. Riip­pumattomana ehdokkaana hänet valittiin helmikuussa 1980 tuhansia vuosia kestäneen monarkian jälkeen Iranin ensimmäiseksi pre­sidentiksi 76,5 prosentilla äänistä.

Vapaat vaalit jäivät Iranissa poikkeukseksi. Vuodesta 1981 ehdokkaat kaikkiin Iranin vaa­leihin on seulonut niin kutsuttu vartijoiden neuvosto, jonka kokoonpanon määrää käytän­nössä Iranin ylin johtaja, suurajatollah.

Lyhyeksi jääneellä presidenttikaudellaan Banisadr yritti ajaa alas vallankumouksen jäl­keisiä tuomioistuimia ja vallankumouskaar­tia. Hän sai vastaansa Khomeinia ympäröineet uskonnolliset johtajat, muun muassa Iranin nykyisen suurajatollahin Ali Khamenein. He tekivät kaikkensa supistaakseen presidentin valtaa ja saivat parlamentissa enemmistön puolelleen.

Banisadr alkoi aavistaa, että demokratia oli ajautumassa raiteiltaan, kun Khomeini antoi luvan teloittaa vanhan hallinnon jäseniä ilman oikeudenkäyntiä. Banisadrin vastustuksesta huolimatta lähes tuhat kuoli.

»Khomeini saneli kaiken uudelleen sano­malla, että hänen asemansa sallii hänen toimia myös uskontoa vastaan, jos toimet pelastavat islamilaisen valtion.»

1980-luvulla antamassaan haastattelussa Banisadr kertoi, että Khomeinin valtaannousu oli kuin seuraisi isänsä alkoholisoitumista. Valta oli hänen huumeensa.

Banisadrin asemaa heikensi myös hänen kantansa yli vuoden kestäneessä Teheranin panttivankikriisissä vuosina 1979–1981. Bani­sadr vaati Yhdysvaltojen suurlähetystön työn­tekijöiden vapauttamista, kun taas uskonjoh­tajat onnistuneesti lietsoivat amerikkalaisvas­taisuutta.

Kesäkuussa 1981 parlamentti vaati luotta­musäänestyksessä lähes yksimielisesti Bani­sadrin eroa. Khomeini petti lupauksensa Bani­sadrille ja allekirjoitti parlamentin vaatimuk­sen presidentin erosta.

Kun vallankumouskaarti valtasi presiden­tinpalatsin, Banisadr oli jo kadonnut Tehera­nista. Viikkojen piileskelyn jälkeen hän pääsi maasta loikkaavan sotilaslentäjän koneessa Pariisiin, josta hän sai poliittisen turvapaikan.

Paon jälkeen Banisadrilta takavarikoitiin lähes kaikki omaisuus Iranissa. Vaikka Parii­sin-kartano antaa persialaisilla matoillaan ylellisen vaikutelman, Banisadrin mukaan kartano on hänelle uskollisten iranilaisten ansiota. Heitä on ollut esimerkiksi kartanon henkilökunnassa jo vuosikymmeniä.

»Jopa sohva, jolla istutte, on täällä vapaaehtoisten ja ystävien ansiosta», hän sanoo.

Banisadr kirjoittaa nyt kärkeviä analyyseja siitä, kuinka Iranin on muututtava taloudelli­sesti omavaraiseksi, vähennettävä riippuvuut­taan öljyn viennistä ja irrottauduttava muiden valtioiden otteesta. Uudistuksiin tarvitaan demokratiaa.

Pohjimmiltaan ehdotukset ovat samat kuin 36 vuotta sitten, ja Banisadr allekirjoittaa yhä tekstinsä Iranin ensimmäisenä presidenttinä.

Ydinsovulla Iran on raottanut oveaan maa­ilmalle, ja lännessä kehutaan maltillista ja uudistusmielistä presidentti Ruhania, joka on asettunut vanhoillista ajatollah Khameneita vastaan. Banisadr ei halua painottaa miesten välistä eroa.

»Iranissa presidentti ja ylin johtaja ajautu­vat väistämättä vastakkain, koska presidentti on vastuussa kansalle mutta ajatollah pelkäs­tään muille vallanpitäjille», hän sanoo.

Edeltäjänsä Mahmud Ahmadinejadin kaltaiseen populistiin verrattuna Ruhani on maailman silmissä maltillisempi. Hän on kui­tenkin presidenttinä puhunut Israelista »isla­min haavana, joka täytyy puhdistaa». Vuonna 1999 Ruhani oli kansallisen turvallisuusneuvoston johtaja ja kertoi mieltään osoittaville opiskelijoille, että kaikki maanpetturit on hirtettävä.

Abolhassan Banisadr

  • Syntyi vuonna 1933 Luoteis-Iranin Hamedanissa.
  • Väitteli taloustieteiden tohtoriksi Sorbonnen yliopistossa Pariisissa.
  • Osallistui šaahin vastaisiin mielenosoituksiin 1960-luvulla Iranissa.
  • Tapasi Khomeinin isänsä hautajaisissa Irakissa vuonna 1972 ja nousi sen jälkeen Khomeinin neuvonantajaksi.
  • Toimi Iranin vallankumouksen jälkeen talous- ja ulkoministerinä ja nousi presidentiksi 1980.
  • Palveli Iranin armeijan väliaikaisena komentajana Irakia vastaan käydyn sodan alussa.
  • Pakeni vuonna 1981 Ranskaan, missä asuu edelleen.

»Länsi oikeuttaa kaupankäyntinsä öljyvarallisuutta hallitsevien valtiojohtajien kanssa luokittelemalla heidät maltillisiksi», Banisadr sanoo.

Ydinsovun taloudelliset hyödyt jäävät Banisadrin mukaan pieniksi. Vaikka Iran voi pakotteiden poistamisen ansiosta kaksinkertaistaa öljyntuotantonsa ja palata maailman toiseksi suurimmaksi öljyntuottajaksi, öljyn hinta on romahtanut parin vuoden takaisesta noin 30 dollariin barrelilta.

»Ja nyt Iran on suostunut yli sataan sitoumukseen, joiden rikkominen voi johtaa pakotteiden uudelleenaktivointiin. Ulkovallat ovat saaneet otteen Iranista.»

Banisadrin omat yhteydet Iraniin ovat tiiviit. Niiden avulla hän paljasti kansainväliselle lehdistölle esimerkiksi tuhansien iranilaisten mielipidevankien joukkoteloitukset vuonna 1988. Arkaluonteisen tietojenvaihdon takia turvajärjestelyt ovat tiukat, eikä Banisadr liiku paljon ulkona.

Iranin tiedustelupalvelu oli Euroopassa erityisen aktiivinen 1990-luvulla, jolloin muun muassa Pariisiin paennut šaahin viimeinen pääministeri Shapour Bakhtiar tapettiin kotonaan.

»Ystävämme Iranissa ovat monesti paljastaneet potentiaalisia turvallisuusuhkia, joista olemme kertoneet Ranskan sisäministeriölle», Banisadr sanoo.

Pakotteet iskivät kuin flunssa heikkoon ihmiseen. Toimivalla vastustuskyvyllä siitä olisi selvitty.»

Lähteet tarjoavat myös ajantasaisia tietoja Iranin talouden tilasta. Iranin talousongelmat ovat Banisadrin mukaan lähtöisin huonosta hallinnosta ja korruptiosta. Ilman sen syövyttävää vaikutusta talouteen pakotteet eivät olisi iskeneet Iraniin yhtä kovaa.

Presidentti Ahmadinejadin aikana talous supistui useita prosenttiyksikköjä muun muassa siksi, että hallinto käytti 800 miljardia dollaria vahvistaakseen ostovoimaa. Kysynnän kasvuun vastattiin tuontitavaroilla, kunnes rahat loppuivat.

»Huonon hallinnon takia kotimainen tuo­tanto kuihtui. Kun Ruhani nousi valtaan, Ira­nin teollisuus käytti enää vain 40 prosenttia kapasiteetistaan», Banisadr sanoo.

»Pakotteet iskivät kuin flunssa heikkoon ihmiseen. Toimivalla vastustuskyvyllä siitä olisi selvitty.»

Niin kauan kuin todellista demokratiaa ei ole, Iranin johto tarvitsee muiden itsevaltaisten hal­lintojen tavoin kriisejä oikeuttamaan olemassa­oloaan, Banisadr sanoo. Maan rajojen ulkopuo­lelta tulevat uhkat tarjoavat kriisien ainekset.

Ydinkiistan avulla Iran pystyi syyttämään länsimaita taloutensa romahtamisesta, vaikka vika oli Iranin sisällä. Siksi sopu ydinohjel­masta oli Khameneille poliittinen tappio.

Sovun jälkeen Iran on saanut uuden vastus­tajan Saudi-Arabiasta.

Tuorein selkkaus saatiin šiiapappi Nimr al-Nimrin teloituksesta Saudi-Arabiassa. Ira­nilaiset reagoivat tunkeutumalla Saudi-Ara­bian suurlähetystöön Teheranissa. Mielen­osoitusta epäillään kuitenkin valtion masi­noimaksi, mikä viittaa siihen, että Iran lietsoo tahallaan diplomaattista konfliktia.

Iran on osapuoli myös Syyrian sodassa, johon se on lähettänyt aseita ja vallankumouskaartin sotilaita tukemaan presidentti Bašar al-Assa­dia. Tuen ansiosta al-Assad on edelleen vallassa.

Banisadr arvioi, että vastaisuudessa Iran seuraa Syyriassa isoveljeään Venäjää. »Iran on jo esittänyt oman osansa osallistumalla rau­hanneuvotteluihin ja vaikuttamalla al-Assadin kohtaloon», hän sanoo.

PRESIDENTTI. Abolhassan Banisadrin virkaanastujaiset helmikuussa 1980. Istumassa Iranin hengellinen johtaja ajatollah Khomeini.

PRESIDENTTI. Abolhassan Banisadrin virkaanastujaiset helmikuussa 1980. Istumassa Iranin hengellinen johtaja ajatollah Khomeini.

Lähi-idän konflikteja on selitetty sunnien ja šiiojen välisellä vastakkainasettelulla, jonka pääosassa ovat šiialainen Iran ja sunnalainen Saudi-Arabia. Banisadr vakuuttaa, etteivät maat ole kiinnostuneita uskonnosta, vaan val­lasta. Hän tuntee uskonnollista ajattelua, sillä hänen isänsä oli ajatollah.

Banisadr on vedonnut henkilökohtaisesti sunnien ja šiiojen ylimpiin johtajiin, Al-Azha­rin imaamiin Egyptissä ja ajatollah Ali al-Sis­taniin Irakissa, jotta nämä tuomitsisivat uskonnon nimissä käydyt sodat. Kumpikaan ei ole vastannut Banisadrille.

»Sunnalaiset uskonjohtajat eivät uskalla ottaa kantaa, koska he ovat riippuvaisia Saudi-Arabian ja Egyptin rahoituksesta. Šiialaiset eivät ole taloudellisesti riippuvaisia, mutta he eivät halua uhmata Iranin johtoa.»

Iranin ydinsopu on herättänyt suuttumusta Saudi-Arabiassa, joka pelkää Yhdysvaltojen lähentyvän nyt Irania saudien kustannuksella. Keskustelu Lähi-idän valtatasapainon järkky­misestä on käynyt kuumana, mutta Banisadrin mukaan valtatasapainoa ei ole olemassakaan.

»Kapitalismin logiikalla yksi osapuoli vah­vistaa itseään päihittääkseen muut. Lähi-idässä yksi osapuoli heikentää muita, vaikka se samalla heikentää itseään», hän toteaa.

Laskemalla öljyn hintaa Saudi-Arabia on pystynyt heikentämään Irania – mutta koska Saudi-Arabian öljyntuotanto on Iranin tuotan­toa moninkertaisesti suurempi, myös maan taloudelliset menetykset ovat eri luokassa. Omaa vahvistumista tärkeämpää on varmis­taa, että muut pysyvät heikkoina.

Nurinkuriselta kuulostava logiikka johtuu Banisadrin mukaan siitä, ettei yhdelläkään Lähi-idän maista ole mahdollisuuksia nousta alueelliseksi suurvallaksi. Kaikilta mailta puuttuu jokin suurvallan kriteeri: Saudi-Ara­bialla on öljyvaransa, mutta ei vahvaa armei­jaa, Iranilla on vahvempi armeija ja keskeinen sijainti mutta ei tarpeeksi varallisuutta, Bani­sadr selittää.

Suurvalta osaisi hyötyä itseään heikompien maiden asemasta taloudellisesti.

»Suurvalta edistäisi Yhdysvaltojen tavoin kaupankäyntiään tarjoamalla muille maille vastineeksi turvallisuustakuita», Banisadr sanoo.

Yksikään Lähi-idän maa ei hyödy sodista taloudellisesti. Maat eivät kuitenkaan voi lakata rahoittamasta konflikteja, sillä ilman ulkoista uhkaa kansalaiset alkaisivat syyttää hallintoa yhteiskunnan epäoikeudenmukai­suudesta. Lähi-itä on noidankehässä.

»Se, joka pystyy maksamaan eniten, voit­taa lyhyellä aikavälillä, mutta kaikki häviävät kamppailun suurvalta-asemasta. Lähi-idässä jopa Yhdysvallat on epäonnistunut siinä.»

Iranin 80 miljoonasta kansalaisesta yli 60 prosenttia on alle 30-vuotiaita. He elävät tur­vattomassa yhteiskunnassa, joka pakottaa kor­keakoulutetut lähtemään maasta, jos he ovat eri mieltä hallinnon politiikasta.

Banisadrin mielestä oikeat uudistukset vaatisivat Iranissa paluuta vallankumouksen henkeen, jossa koko kansa tulisi tietoiseksi oikeuksistaan.

»Pyrin joka päivä ja yö herättelemään ihmi­siä. Se on elämäntehtäväni», hän toteaa. Kir­jahyllyssä on useita hänen kirjoittamiaan demokratiaan ja taloustieteeseen pureutuvia teoksia.

Banisadr saa kirjoituksistaan ja haastatte­luistaan yhä lokaa niskaansa Iranin valtiolli­sessa mediassa. Helmikuun parlamenttivaaleja edeltävissä keskusteluissa sanottiin, että ilman vartijoiden neuvostoa vaaliehdokkaiksi saattaa päätyä »uusia Banisadreja», jotka eivät osaa hal­lita. Kannustus tuntuu kuitenkin suuremmalta. Banisadrin kartanossa henkilökunta nousee sohvalta, kun entinen presidentti antaa merkin.

Banisadr ei ole periaatteesta ottanut vas­taan Ranskan kansalaisuutta, vaikka hänellä olisi siihen mahdollisuus. Kartanoonsa luk­kiutuneena Banisadr tuntee itsensä fyysisesti vangiksi, mutta vakuuttaa, että hänen mie­lensä on vapaa.

»Ajattelen Irania niin paljon, että tuntuu kuin eläisin siellä.»