Saksan pakolaiskeskustelu jakautui
Anja Reschke (toim): Und das ist erst der Anfang. Deutschland und die Flüchtlinge. Rowohlt Polaris 2015, 334 s.
Saksassa on viime kuukausina tervehditty turvapaikanhakijoita sekä ystävällisellä avunannolla että polttopulloilla. Kristillisdemokraatteja edustava parlamentaarikko Jens Spahn on toimittanut aiheesta teoksen, jonka kirjoittajien joukossa on Spahnin puoluetovereita. Samaa aihetta käsittelevään tv-toimittaja Anja Reschken kirjaan on koottu kirjoituksia tutkijoilta ja toimittajilta, joista muutamien tausta on vasemmistossa.
Kiistellyimpiä seikkoja pakolaiskeskustelussa on ollut, voidaanko vastaanotettavien pakolaisten määrälle asettaa yläraja. Liittokansleri Angela Merkel (CDU) on todennut, että pakolaisten määrää on pyrittävä vähentämään, mutta pitänyt kiinni siitä, että oikeus turvapaikkaan on perusoikeus.
Spahnin kirjassa Baijerin valtiovarainministeri, Merkelin CDU:n sisarpuoluetta CSU:ta edustava Markus Söder myöntää, että Merkelin kanta kuulostaa hyvältä. Söderin mukaan maahanmuuttoa tulee kuitenkin rajoittaa ennen kuin väestön myötätunto joutuu liian kovalle koetukselle. Söder pitää kantaansa »vastuullisen eetikon» mielipiteenä.
Söder vetoaa vuoden 2014 tilastoihin ja katsoo niiden perusteella, että Saksan turvapaikkapolitiikka ei toimi. Saksa vastaanotti tuona vuonna yli 202 000 turvapaikka-anomusta, joista hylättiin 43 000, mutta maasta poistui vain 15 000 henkilöä. Lisäksi Söder muistuttaa yleisesti todetusta epäonnistumisesta aiempien vierastyöläisten kotouttamisessa.
»Jopa joissakin kolmannen polven (maahanmuuttaja)perheissä šaria ja klaani ovat perustuslain yläpuolella. Miehet eivät puhu naisten kanssa, kieltäytyvät kädenpuristuksesta ja torjuvat naispuoliset lääkärit ja poliisit», Söder väittää.
Kristillisdemokraattien johtama Baijerin osavaltio on suhtautunut turvapaikanhakijoihin Saksassa kaikkein kielteisimmin. Aihe on repinyt hajalle Saksan hallituksen rivejä puolueen sisällä.
Jens Spahn katsoo kirjassaan, että Saksan valtio on epäonnistunut monessa suhteessa. Hän perustelee väitettään sillä, että viranomaisten arvioiden mukaan ainakin 300 000 maahantulijaa on jäänyt rekisteröimättä ja että poliisin on vaikea hoitaa varsinaisia tehtäviään, kun se tekee ylityötunteja toisensa jälkeen Saksan ja Itävallan rajalla.
Toisaalta Spahn myöntää, että Saksa on Dublin-sopimuksen avulla pyrkinyt helpottamaan tilannettaan liikaakin, kun se on halunnut siirtää turvapaikkahakemusten käsittelytaakan EU:n rajavaltioille. Dublinin sopimuksen mukaan hakemuksen käsittelee se EU-maa, johon turvapaikanhakija on ensimmäiseksi tullut.
Jens Spahn (toim.): Ins Offene. Deutschland, Europa und die Flüchtlinge. Herder 2015, 202 s.
Muiden muassa toimittaja Gabriele Gillen edustaa vastakkaista näkökulmaa Anja Reschken toimittamassa kirjassa. Gillenin mielestä Euroopan maat torjuvat kasvavaa pakolaismäärää kiivaasti muun muassa siksi, että rikkaan pohjoisen valkoinen valhe uskottelee hyvinvointimme olevan pelkästään oman työmme ansiota. Toivomme kaiken jäävän ennalleen, kun olemme hyötyneet epäoikeudenmukaisesta maailmankaupasta ja riistosta, Nordrhein-Westfalenin yleisradioyhtiössä työskentelevä Gillen kirjoittaa.
Useat kirjoittajat käsittelevät kriittisesti Saksan turvapaikkapolitiikkaa ja pitävät sitä paljon viime kuukausien yleiskuvaa tiukempana. Vuonna 1992 Saksaan tuli Jugoslavian sotien takia 440 000 turvapaikanhakijaa. Tästä seurasi lukuisia tuhopoltto- ja muita hyökkäyksiä ulkomaalaisia vastaan. Poliittinen eliitti säikähti, ja perustuslakia muutettiin niin, että turvapaikkaa ei saa henkilö, joka tulee turvalliseksi katsotusta kolmannesta maasta.
Süddeutsche Zeitungin Heribert Prantl katsoo, että Dublin-asetuksella rangaistaan niitä EU:n ulkorajamaita, jotka eivät saa rajojaan suljettua. Suojelun tarpeesta siinä ei välitetä. Kaksikymmentä vuotta järjestelmä toimi Saksan, ei Kreikan eikä Italian eduksi, kunnes se romahti viime vuonna, Prantl kirjoittaa.
Zeit-Magazinin toimittaja Mohamed Amjahid puolestaan pitää Merkeliä tekopyhänä: »Angela Merkel viittoilee toisella kädellä apua hakeville pakolaisille Euroopan turvalliselta rannalta ja huolehtii toisella kädellä siitä, että he astuvat kumiveneisiin. Laillisia, turvallisia reittejä EU:hun ei juuri ole.»
Politiikan tutkija Herfried Münkler on kirjoittanut molempiin teoksiin. Jens Spahnin kirjassa hän toteaa kotoutumisen edellyttävän, että kantaväestö näkee maahanmuuton mahdollisuutena. Münklerin mukaan niin Saksan kuin Ranskankin kokemukset osoittavat, että maahanmuuttajien kotouttaminen on onnistunut pienissä kaupungeissa paremmin kuin suurissa. Poliitikkojen pitäisi pystyä viestimään onnistumisista kansalaisille.
Anja Reschken toimittamassa kirjassa Münkler huomauttaa, että nykyinen muuttoliike eroaa olennaisella tavalla aiemmista. Se kohdistuu yhteiskuntiin, jotka ovat nyt haavoittuvia siksi, että niiden alimmat yhteiskuntaluokat pelkäävät joutuvansa kilpailemaan maahanmuuttajien kanssa hyvinvointivaltion eduista.
Münkler arvioi, että jos Saksa onnistuu kotouttamaan nyt tulleet siirtolaiset osaksi yhteiskuntaa, Saksan vaikutusvalta kasvaa. Tämän vuoksi osassa Eurooppaa on vähätelty Saksan humanitaarista toimintaa, ja Unkarin pääministeri Victor Orbán on moittinut epäsuorasti Merkeliä moraalisesta imperialismista.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.