Skip to main content

Venäjän kuudes kolonna

Venäjän kuudes kolonna

Venäjä horjuttaa Euroopan unionia solmimalla yhteyksiä Euroopan äärioikeistoon. Autoritaarinen valtio tarvitsee ulkomaisia kumppaneita myös omien kansalaistensa rauhoittamiseksi.

Teksti Joonas Pörsti

Maaliskuussa 2014 Ranskan kansallisen rintaman puheenjohtaja Marine Le Pen ylisti Krimin niemimaalla järjestettyä kansanäänestystä moitteettomaksi. Le Penin ulkopoliittinen neuvonantaja Aymeric Chauprade oli osallistunut kansanäänestykseen paikan päällä, yhtenä ulkomaisista tarkkailijoista. Kaksi päivää äänestyksen jälkeen Venäjä liitti miehittämänsä Krimin osaksi liittovaltiota.

Kremlissä mietittiin äänestyksen jälkeen, mitä ranskalaisille tulisi antaa vastineeksi tuestaan. Tämä käy ilmi Anonymous International -ryhmän venäläisten hakkereiden viime vuonna julkaisemista tekstiviesteistä, jotka on ladattu Venäjän presidentinhallinnossa työskennelleen Timur Prokopenkon puhelimesta. Prokopenko sai viestejä yhteyshenkilöltään ”Kostjalta”, joka oli järjestänyt Chaupraden Krimille.

”Ranskalaiset on palkittava tästä jotenkin. Se on tärkeää”, Kostja viestitti Prokopenkolle.

Kansallinen rintama sai samana vuonna yli yhdeksän miljoonan euron lainan Venäjältä. Ranskalaisen Mediapart-verkkolehden toimittajat julkistivat marraskuussa 2014, että rahat välitettiin Moskovassa päämajaansa pitävän First Czech Russian Bankista. Le Pen puolustautui kertomalla, että useat läntiset pankit olivat kieltäytyneet rahoittamasta puoluetta.

Ranskan kansallisen rintaman yhteydet Venäjälle eivät rajoitu Krimin tapahtumiin. Le Pen on vieraillut viime vuosina kolmesti Moskovassa, jossa hän on tavannut esimerkiksi varapääministeri Dmitri Rogozinin ja duuman puheenjohtajan Sergei Naryškinin. Le Pen on kiitellyt Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia ”eurooppalaisen sivilisaation puolustajaksi”. Le Penin antamien lausuntojen mukaan EU on syyllinen Ukrainan kriisiin ja Venäjän kanssa uudelleen puhjenneeseen ”kylmään sotaan”.

Krimin liittämistä Venäjään tukivat myös useat muut Euroopan äärioikeistopuolueet. Kansanäänestykseen lähettivät edustajia ainakin Itävallan vapauspuolue, Unkarin Jobbik, Bulgarian Ataka, Belgian Vlaams Belang sekä Italian pohjoinen liitto ja Forza Italia. Joukossa oli lisäksi laitavasemmistoa Saksasta, Kreikasta, Puolasta – sekä Johan Bäckman Suomesta. Bäckman oli nimitetty kahta kuukautta aikaisemmin Venäjän presidentinhallinnon alaisen strategian tutkimuslaitoksen RISI:n edustajaksi Suomessa.

Monet näistä puolueista ovat rakentaneet yhteyksiä Venäjälle jo vuosien ajan. Uusfasistiseen Niklot-ryhmään aiemmin kuulunut puolalainen poliitikko ja entinen kansanedustaja Mateusz Piskorski on esiintynyt Venäjän tiedotusvälineissä vuodesta 2007 European Centre of Geopolitical Analysis -ajatushautomon johtajana. Piskorskia on haastateltu ”geopolitiikan asiantuntijana”, ja hän on tukenut Venäjän politiikkaa jäätyneissä konflikteissa Georgiassa, Moldovassa ja Ukrainassa.

Tosiasiassa Piskorskin ajatushautomo on olemassa lähinnä paperilla. Lisäksi hänen perustamansa venäläismielisen Zmiana-puolueen kannatus on Puolassa niin heikkoa, ettei se onnistunut keräämään riittävästi allekirjoituksia rekisteröityäkseen viime syksyn parlamenttivaaleihin.

Monien muiden Putinin politiikkaa avoimesti tukevien puolueiden kannatus on vahvaa. Ranskan ja Italian muukalaisvastaisten oikeistopuolueiden kannatus on noussut yli 27 prosenttiin, Unkarin Jobbikin kannatus noin 20 prosenttiin. Äärimmäisenä oikealla Kreikan Kultainen aamunkoitto sai viime vuoden parlamenttivaaleissa seitsemän prosenttia äänistä, vaikka natsitunnuksia jäljittelevää puoluetta on syytetty poliittisen väkivallan lietsomisesta.

Euroopan äärioikeiston vaikutus EU:n yhtenäisyyteen on herättänyt kasvavaa huolta Yhdysvalloissa. Kongressi määräsi tammikuussa tiedustelupalveluja johtavan James Clapperin selvittämään, onko Venäjä rahoittanut kymmenen viime vuoden aikana salaa eurooppalaisia puolueita. Uutisen julkaisseen The Sunday Telegraphin mukaan Venäjällä on käynnissä vaikutusoperaatio Ranskassa, Hollannissa, Unkarissa ja Tšekin tasavallassa.

Venäjä pyrkii todistamaan omille kansalaisilleen, ettei maa ole eristynyt muusta Euroopasta vaan on keskeinen tekijä kansainvälisellä areenalla.

Euroopan ääriliikkeitä tutkivan Anton Shekhovtsovin mukaan Venäjän mahdolliselle rahoitukselle ei kannata antaa kovin suurta painoarvoa. Huhuja on liikkunut myös Itävallan vapauspuolueen, Italian pohjoisen liiton ja eurokriittisen Vaihtoehto Saksalle -puolueen saamasta rahoituksesta, mutta tietojen vahvistaminen ei muuttaisi asetelmaa Euroopassa miksikään.

”Venäjän ei ole tarvinnut ostaa poliittista tukea näiltä puolueilta”, Shekhovtsov sanoo.

EU-alueen populisteja, maahanmuuton vastustajia, äärioikeistoa ja eurokriitikkoja yhdistää pyrkimys rajoittaa unionin valtaa ja vahvistaa kansallista suvereniteettia. Näiden liikkeiden tavoite on siinä mielessä yhtenevä Venäjän kanssa.

Ukrainalainen Shekhovtsov on tutkinut Euroopan äärioikeistoa kymmenen vuoden ajan ja työskentelee parhaillaan Humanististen tieteiden instituutissa IWM:ssä Wienissä. Shekhovtsovin mukaan Venäjällä on sekä sisä- että ulkopoliittisia syitä veljeillä EU-maiden äärioikeiston kanssa.

Sisäpolitiikassa Venäjä pyrkii todistamaan omille kansalaisilleen, ettei maa ole eristynyt muusta Euroopasta vaan on keskeinen tekijä kansainvälisellä areenalla. Äärioikeiston poliitikot ovat sille helppoja kumppaneita, sillä he eivät arvostele Venäjää demokratian kehnosta tilasta, vaalivilpistä tai ihmisoikeusloukkauksista.

”Huomattava osa venäläisistä kokee olevansa eurooppalaisia eikä tunne oloaan mukavaksi eristyksissä muusta Euroopasta”, Shekhovtsov muistuttaa. ”Heille on huojentavaa kuunnella ulkomaalaisia kommentaattoreita, jotka tukevat maata.”

Esimerkiksi Itävallan vapauspuolueen johtaja Heinz-Christian Strache tuki Venäjää Georgian sodan jälkeen syksyllä 2008 ja arvosteli Georgian presidentti Mikheil Saakašvilia. Voice of Russia -radio ja muut venäläisviestimet tarttuivat nopeasti Strachen lausuntoihin ja levittivät niitä edelleen.

Shekhovtsovin mukaan Venäjä tukeutuu ääriryhmien poliitikoihin osin epätoivoisista syistä.

”Yhä harvemmat eurooppalaiset valtavirran puolueet hyväksyvät Venäjän ulkopolitiikan”, hän toteaa. Poikkeuksena ovat maat, joissa on suuri venäläisvähemmistö. Viron keskustapuolueella ja Latvian keskustavasemmistolaisella Harmonialla on Venäjään läheiset suhteet, joita Krimin miehitys ei horjuttanut.

Euroopan äärioikeiston aktivisteille ja johtajille Venäjän tiedotusvälineet tarjoavat lisää näkyvyyttä.

”Heidän äänensä kuuluu niissä paljon voimakkaammin kuin kotimaisessa keskustelussa. Russia Today -kanavalla tai Sputnikin verkkosivuilla he saavat käyttöönsä teknisesti korkealaatuiset välineet ja miljoonayleisön propagandansa levittämiseen.”

Ulkopolitiikassa Venäjää ohjaa näkemys, että länsi on sodassa Venäjää vastaan.

”Venäjän vastaus on horjuttaa EU:n yhtenäisyyttä ääriliikkeiden avulla”, Shekhovtsov sanoo.

”Monet Venäjän korkeat viranomaiset voimaministeriöissä, tiedustelupalvelussa, armeijassa ja ulkoasiainhallinnossa ovat perehtyneet erilaisiin salaliittoteorioihin. He uskovat, että lännen valtakausi on päättynyt ja jotain uutta on nousemassa tilalle.”

Asetelma on samanlainen kuin kylmän sodan aikana. Neuvostoliitto käytti ideologiansa levittämiseen lännessä kommunisteja, rauhanliikettä sekä nuoriso- ja naisjärjestöjä. Venäjä tukeutuu konservatiivisia perhearvoja ajaviin järjestöihin sekä euroskeptisiin oikeisto- ja vasemmistopuolueisiin.

Muodostavatko nämä ryhmät EU-alueella Venäjän viidennen kolonnan, jonka avulla Venäjä toimii EU:ta vastaan sen sisäpuolella?

”Pikemminkin kuudennen kolonnan”, Shekhovtsov toteaa. Kuudennella kolonnalla tarkoitetaan ryhmiä, jotka levittävät huhuja ja tappiomielialaa sekä pyrkivät heikentämään puolustustahtoa sotaakäyvässä maassa.

Venäjä käyttää hybriditaktiikkaa, jossa se hyödyntää muukalaisvastaisia asenteita Euroopan yhtenäisyyden pirstomiseen. Tammikuussa Saksaa kuohutti tekaistuksi osoittautunut 13-vuotiaan venäläistaustaisen Lizan raiskaustapaus. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ehti syyttää Saksan johtoa ”ongelman lakaisemisesta maton alle”, ennen kuin selvisi, että raiskausta ei ollut tapahtunut.

Saksassa asuu yli miljoona etnisesti venäläistä ja lähes kaksi miljoonaa venäjänkielistä saksalaista, jotka ovat muuttaneet maahan toisen maailmansodan jälkeen entisen Neuvostoliiton alueelta. Venäjä nosti raiskaustapauksen näkyvästi esiin, koska sen tarkoitus on mobilisoida Saksan valtiojohdon vastaista ilmapiiriä, Shekhovtsov arvioi.

Samassa tarkoituksessa Hollannissa keskusteltiin tammikuussa Youtube-videosta, jossa ukrainalaisina Azov-pataljoonan vapaaehtoistaistelijoina esiintyneet miehet polttivat Hollannin lipun. Naamioidut asemiehet varoittivat videolla hollantilaisia terrori-iskuista, jos he eivät tukisi EU:n ja Ukrainan välistä assosiaatiosopimusta. Sopimus on allekirjoitettu, mutta se tarvitsee vielä jokaisen EU-jäsenmaan vahvistuksen.

Hollannissa järjestetään sopimuksesta huhtikuussa kansanäänestys, jossa ei-puoli on mielipidetiedustelujen mukaan vahvoilla. Azov-pataljoona sanoutui irti videosta, jota on pidetty Venäjän yrityksenä vaikuttaa kansanäänestyksen tulokseen.

Suomen kannalta kiinnostava on yhteys Venäjän kansallismielisen äärioikeiston ja Ruotsin vastarintaliikkeen välillä. Viime syyskuussa Venäjän keisarillisen liikkeen RID:n johtaja Stanislav Vorobjov tapasi Tukholmassa ruotsalaisia uusnatseja. Vihreässä asepuvussa esiintynyt Vorobjov kertoi ruotsalaisille, että Ukrainassa on käynnissä ”sota juutalaisia oligarkkeja vastaan”. Vorobjov antoi Ruotsin vastarintaliikkeen käyttöön myös rahaa, jonka määrä ei ole tiedossa.

RID on puolisotilaallinen järjestö, jonka tavoitteena on palauttaa Venäjän keisarikunnan aikaiset rajat. Järjestö on kouluttanut ja varustanut vapaaehtoisia taistelijoita Itä-Ukrainan rintamalle. Ruotsin vastarintaliikkeellä on puolestaan läheiset suhteet Suomen vastarintaliikkeeseen, joka on perustanut viime syksystä alkaen katupartioita useille paikkakunnille Suomessa.

Anton Shekhovtsov tähdentää, että RID ei toimi Venäjän valtiojohdon komennossa, vaan ryhmän tavoitteena on pikemminkin korvata nykyinen hallinto kuningasvallalla. Putinin hallinto on antanut äärikansallismielisille kuitenkin vapauden sotia Ukrainassa, koska se palvelee Venäjän päämääriä sodassa.

Yhä harvemmat eurooppalaiset valtavirran puolueet hyväksyvät Venäjän ulkopolitiikan.»

Venäjän ystävien piiriin on ilmaantunut myös joitakin pitkän linjan konservatiivipoliitikkoja. Nimekkäin heistä on Ranskan republikaanipuolueen puheenjohtaja Nicolas Sarkozy, joka tapasi viime syksynä Putinin Moskovassa. Tapaamista edelsi kymmenen ranskalaisen parlamentaarikon vierailu Krimille viime kesänä.

Sarkozyn Moskovan-matkan tavoitteet olivat kuitenkin lähinnä sisäpoliittisia, arvioi ranskalaisen Strategisen tutkimuksen säätiön FRS:n johtaja Camille Grand. Sarkozy tähtää vuoden 2017 presidentinvaaleihin.

”Hän halusi erottautua muista oikeiston ehdokkaista esiintymällä presidenttinä, joka tapaa muita presidenttejä. Toisaalta Sarkozy halusi osoittaa, että [nykyinen presidentti] François Hollande ei ole hoitanut hyvin Venäjä-suhteita ja Ukrainan kriisiä”, Grand sanoo.

Putinin autoritaarisella linjalla on jonkin verran kannatusta myös Ranskan perinteisessä oikeistossa. Grand epäilee, ettei Ranskan ulkopolitiikka silti muuttuisi, vaikka Sarkozy valittaisiin presidentiksi. Sarkozyn linja on pragmaattinen, ja häntä pidettiin presidenttikaudellaan vuosina 2007–2012 amerikkalaismielisenä.

Ranskan suuri yleisö ei pitänyt Sarkozyn Moskovan-matkaa hyvänä ideana. Lisäksi Pew Research Centerin kyselyssä selvisi viime vuonna, että 85 prosenttia ranskalaisista ei luota Putinin linjaan maailmanpolitiikassa. Ranskalaisten luottamuslukema on yksi Euroopan alhaisimpia.

”Joidenkin oikeiston tai äärivasemmiston poliitikkojen suhtautuminen Venäjään poikkeaa siis hyvin paljon väestön pohjavireestä”, Grand toteaa.

Myönteisesti Putinin hallintoon suhtautuvissa on erilaisia ryhmiä arvokonservatiiveista muslimivastaiseen äärioikeistoon. Ranskan suhteita Venäjään haluaisivat parantaa myös suuryritysten ja maatalouden edustajat, joista osa kannattaa talouspakotteiden poistamista. Näiden lisäksi Venäjän-suhteiden lähentämistä kannattaa Ranskalle ominainen amerikkalaisvastainen älymystö politiikan molemmilla laidoilla.

”Nämä ihmiset näkyvät lehdistössä ja keskusteluohjelmissa, mutta he eivät ole onnistuneet muuttamaan Ranskan politiikkaa talouspakotteissa tai päätöstä perua Mistral-taistelulaivojen toimitus Venäjälle”, Grand sanoo.

Venäjän strategiana on peluuttaa EU-maita toisiaan vastaan, jotta unioni pysyisi niin hajanaisena kuin mahdollista. Camille Grandin mukaan EU:ssa ei ole täysin sisäistetty, kuinka suurena uhkana Putin näkee EU:n – mahdollisesti paljon suurempana kuin Naton, jonka toimintalogiikkaa venäläisten on helpompi ymmärtää.

”Putin maalaa EU:sta karikatyyriä heikkona ja jakautuneena, homoseksuaalisuuden hallitsemana unionina”, Grand sanoo. Todellisuudessa EU uhkaa hänen valtaansa Moskovassa. ”Kun EU sanoo, että haluamme kumppanuuden Ukrainan kanssa, jotta voimme edistää demokratiaa, avoimuutta ja vapaita markkinoita, se nähdään Moskovassa uhkauksena Putinille.”

Toistaiseksi Venäjä ei ole onnistunut strategiassaan kovin hyvin, Grand toteaa.

”Venäläiset laskivat ensin sen varaan, ettei unioni asettaisi talouspakotteita Ukrainan tapahtumien vuoksi – sitten sen varaan, ettei pakotteita jatkettaisi. Niin kuitenkin tehtiin yksimielisesti. Venäjä odotti tukea Kreikalta ja Unkarilta, mutta tuki jäi mitäänsanomattomaksi. Nämä maat eivät lopulta vastustaneet pakotteita, vaan jarruttivat vain hieman kaikkein tiukimpia toimenpiteitä.”