Etyj sinnittelee kiistojen keskellä
Etyj sinnittelee kiistojen keskellä
Tuulinen Hampuri, on joulukuun alku vuonna 2016. Valtavan messuhallin ympäristöä vahtivat sadat poliisit, kun sisällä kokoustavat 57 maan ulkoministerit. John Kerry on paikalla edustamassa Yhdysvaltoja, Sergei Lavrov Venäjää.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjissä järjestetään ulkoministerikokous kerran vuodessa. Hampurin kokouksessa vältetään visusti puhumasta Venäjän ja lännen välisten suhteiden heikkenemisestä, vaikka poliittinen jännite paistaa jokaisesta puheenvuorosta.
Saksan Etyj-suurlähettiläs Eberhard Pohl mukailee muiden diplomaattien sanankäänteitä: »Etyjiä koetellaan tällä hetkellä syvästi. Osallistujamaat ovat loukanneet järjestön perusperiaatteita, ja syvät konfliktien jakolinjat kulkevat euroatlanttisten ja euraasialaisten maiden välillä.»
Pohlin mukaan eristäytyminen tai uhkailu ei pelasta Euroopan turvallisuutta.
»Etyjissä dialogia ja luottamusta etsitään aina uudestaan. Se on uskomattoman uuvuttavaa, mutta mikä olisi tilanne tänään Ukrainassa ilman Etyjiä?» Pohl kysyy.
Etyjin tarkkailumissio on vuodesta 2014 kerännyt tietoa ja raportoinut turvallisuustilanteesta Itä-Ukrainassa.
Suhteiden heikkenemisestä ei ehkä puhuta siksi, että Etyjissä päätökset niin kokousten asialistoista kuin valvontaoperaatioiden tehtävistä edellyttävät konsensusta. Jos yksikin pieni osallistujavaltio ei äänestä aloitteen puolesta, se kaatuu.
Konsensus liikuttaa järjestöä hitaasti, mutta antaa päätöksille pysyvyyttä.
Ulkoministeriön lähetystöneuvos Petri Hakkarainen huomauttaa, että Venäjän ja lännen kehnot suhteet eivät johdu Etyjistä, vaan yleisesti poliittisesta tilanteesta.
»Konsensusperiaate voi välillä lamauttaa Etyjin päätöksenteon, mutta toisaalta se on myös liima, joka pitää järjestön kasassa», Hakkarainen kuvailee kaksi kuukautta Hampurin kokouksen jälkeen.
Suomen Etyj-suurlähettilään Katja Pehrmanin mukaan ilman Etyjiä ei olisi olemassa monia tärkeitä sopimuksia ja asiakirjoja, jotka ovat syntyneet Etyj-valtioiden konsensuksella.
Urho Kekkonen ja Leonid Brežnev, v. 1975.
»Lisäksi meiltä puuttuisi laajan turvallisuuden käsite, jonka mukaan turvallisuus edellyttää ihmisoikeuksia ja taloudellista ulottuvuutta poliittis-sotilaallisten kysymysten rinnalla», hän kertoo.
Vuonna 1975 Helsingissä järjestetyssä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa luotiin pohja idän ja lännen yhteistyölle turvallisuusasioissa. Etykin päätösasiakirjaan ovat vedonneet niin itä kuin länsi. Venäjä vetosi siihen varoittaessaan Naton laajentumisesta itään, länsi silloin kun Venäjä anasti Krimin niemimaan.
Latautunut poliittinen ilmapiiri vaikeuttaa Etyjin kykyä ylläpitää sotilaallista luottamusta ja turvallisuutta. Järjestön tärkein väline siinä työssä on tähän asti ollut niin kutsuttu Wienin asiakirja.
Asiakirjan mukaan osallistujavaltioiden pitää jakaa toisilleen tietoa esimerkiksi joukkojensa ja sotilaskalustonsa vahvuudesta sekä sijainnista Euroopassa, puolustuspolitiikkansa kehityksestä sekä normaalista poikkeavista sotilaallisista liikkeistä.
Wienissä vuonna 1989 sovitut tarkkailukriteerit eivät kuitenkaan enää sovellu nykyaikaisten asevoimien kokoonpanoille. Wienin asiakirjaa on tarkoitus uudistaa niin, että se kattaisi maavoimien ohella myös esimerkiksi rajavartiolaitosten valvonnan.
»Wienin asiakirjan suhteen mikään ei liiku minnekään, koska Venäjä asettuu jatkuvasti poikkiteloin», rauhantutkimuksen professori Wolfgang Zellner sanoo.
Zellner johtaa Etyjin tutkimiseen keskittyvää CORE-yksikköä Hampurin yliopistossa ja on ollut mukana laatimassa konkreettisia ehdotuksia Wienin asiakirjan uudistamiseksi.
Myös neuvottelut tavanomaisten aseiden rajoituksista, eli niin kutsutusta TAE-sopimuksesta, ovat umpikujassa. Venäjä jäädytti osallistumisensa vuonna 1990 solmittuun sopimukseen vuonna 2007 vedoten Baltian maiden sopimusrikkomuksiin.
Etykin piirissä järjestettiin monia neuvottelukierroksia, kunnes yhteistyö sai kylmän sodan lopussa pysyvät raamit. Pariisin vuoden 1990 peruskirja sitoutti osallistujavaltioita työskentelemään yhdessä demokratian sekä kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksien vahvistamiseksi. Eurooppa toipui tuolloin vuosikymmeniä kestäneestä kahtiajakautumisesta.
Etykin ja myöhemmin Etyjin työ kehittyi myös jäätyneiden konfliktien hallinnassa ja ratkaisussa. Etyjin työn tuloksena konfliktien osapuolet neuvottelevat edelleen esimerkiksi Transnistriassa, Vuoristo-Karabahissa, Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa.
»Tilanne useassa maassa, etenkin entisen Jugoslavian alueella, olisi tänään hyvin erilainen ilman Etyjiä. Järjestö on rakentanut alueella demokraattista ja ihmisoikeudellista arvopohjaa kenttämissioiden ja instituutioidensa avulla», Katja Pehrman kuvailee.
Suomi on kokoonsa nähden hyvin aloitteellinen ja aktiivinen Etyjin jäsen
Samaa mieltä on Wolfgang Zellner: »Etenkin monissa entisissä Neuvostoliiton maissa mikään muu järjestö ei voi hoitaa Etyjin mandaattiin kuuluvia tehtäviä. Muilla järjestöillä ei ole yhtä laajaa hyväksyntää.»
Esimerkiksi Etyjin vuonna 1991 avattu Demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimisto (ODIHR) valvoo ihmisoikeuksien ja demokratian toteutumista. ODIHR on myös vastuussa vaalitarkkailun järjestämisestä kaikissa Etyj-maissa.
ODIHR:n kautta hallitukset saavat esimerkiksi neuvoja maidensa ihmisoikeustilanteen parantamiseksi. Toimisto julkaisee maakohtaisia katsauksia ja tarjoaa kansalaisjärjestöille koulutusta vaikkapa radikalisoitumisen torjumiseksi.
Etyjin vaalitarkkailu, konfliktien hallinta ja demokratian tukeminen eivät kuitenkaan ole liiemmin ylittäneet uutiskynnystä. Ukrainan sodan sytyttyä keväällä 2014 kansainvälinen yhteisö etsi kuitenkin mahdollisuuksia lähettää tarkkailijoita paikalle.
»Tilanteesta keskusteltiin myös YK:n turvallisuusneuvostossa, jossa ei päästy yhteisymmärrykseen. YK:ta alueellisesti keskittyneemmässä Etyjissä sen sijaan päästiin. Silloinen puheenjohtajamaa Sveitsi hoiti tilannetta erinomaisesti ja neuvotteli valvontamissiosta kaikkien osapuolien kanssa», Katja Pehrman kuvailee.
Venäjä tarttui mahdollisuuteen sisällyttää missioon venäläisiä tarkkailijoita. Etyj pystyi aloittamaan valvontaoperaation Ukrainassa jo maaliskuussa 2014 kaikkien 57 osallistujavaltion sekä Ukrainan hallituksen suostumuksella.
»Tilanne oli aika ristiriitainen Etyjille. Sen periaatteita oli rikottu räikeästi. Samaan aikaan Etyj löysi roolinsa uudelleen tämän kriisin kautta», Petri Hakkarainen sanoo.
Joulukuun ministerikokouksessa Hampurissa Venäjän ulkoministeri Lavrovin mikrofoniin syttyy punainen valo.
»Meidän täytyy ottaa yhdessä esille Euroopan kartta ja katsoa, kuka on järjestänyt joukkojaan ja minne», hän sanoo kollegoilleen.
Lavrov kehottaa Nato-maita lopettamaan »sotilaallisen toimintansa Venäjän rajoilla» – tai ainakin palauttamaan Naton itäisten joukkojen koon vuoden 2013 tasolle. Hän puhuu myös siitä, kuinka Venäjä »enemmän kuin kukaan muu» haluaa saavuttaa nopean ja rauhanomaisen ratkaisun »Ukrainan sisäiseen konfliktiin».
Hampurin dialogissa tuntuu olevan enemmän kyse toistensa ohi puhumisesta kuin aidosta keskustelusta. Konsensus tuntuu hyvin kaukaiselta.
Tutkija Zellnerin mukaan turvallisuustilanne kärjistyy Euroopassa vuonna 2017.
»Näkymät ovat erittäin synkät. Ukrainaan ei ole saatu edes pysyvää tulitaukoa, poliittisten muutosten toteuttamisesta puhumattakaan. Tunnelma on huonompi kuin kylmän sodan loppuvaiheilla.»
Myös kaikkien neljän Etyj-huippuviran tulevaisuus on epäselvä, koska osallistujamaat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen virkoihin nimitettävistä henkilöistä. Viime vuonna suomalaisen Astrid Thorsin mandaattia Etyjin vähemmistövaltuutettuna ei jatkettu, ja bosnialainen Dunja Mijatović sai vain vuoden lisäaikaa sananvapausvaltuutetun viralleen. Pääsihteerin lisäksi myös ODIHR:lle pitää tänä vuonna valita uusi johtaja. Zellner toteaa, että puheenjohtajamaa Itävallan tehtävä on vaikea.
Saksan Etyj-suurlähettiläs Eberhard Pohl kuitenkin muistuttaa, että luottamusta pitää rakentaa muun muassa uudistamalla asevalvontaa ja Wienin asiakirjaa. Etyjin osallistujamaille asiakirja on ratkaiseva, kun puhutaan sotilaallista luottamusta ja turvallisuutta lisäävistä toimista.
»Ne ovat edelleen päivälistamme kärjessä ja tarvitsevat uutta pontta.»
Suomi on kokoonsa nähden hyvin aloitteellinen ja aktiivinen Etyjin jäsen. Hakkaraisen mukaan Suomi on Etyjissä kokoaan isompi toimija.
»Pienille maille yhteiset periaatteet ja sitoumukset ovat vielä tärkeämpiä kuin suurille. Suomen kaltaisen valtion kannattaa pitää niistä meteliä, kun asioista on olemassa mustaa valkoisella.»
Suomi saattaa pian saada edustajan aivan Etyjin päätösketjun kärkeen: kansanedustaja ja entinen ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.) on tänä vuonna ehdolla Etyjin italialaisen pääsihteerin Lamberto Zannierin seuraajaksi.
Kirjoittaja on Berliinissä asuva vapaa toimittaja.
Vuonna 2016 hän työskenteli Schwarzkopf-säätiössä Saksan Etyj-puheenjohtajuuden rahoittaman projektin koordinaattorina, jossa Etyjiä tehtiin tunnetuksi nuorille.