Kuka kukin on Kiinassa
Kiinan autoritaarisessa poliittisessa järjestelmässä päätöksenteon läpinäkymättömyys yhdistyy korkeimpien johtajien vahvaan asemaan. Hiljattain »ydinjohtajaksi» nimetyn Xi Jinpingin vuonna 2012 alkanut valtakausi ei ole tässä suhteessa poikkeus.
Erityistä on, että Kiinan kommunistisen puolueen pääsihteeri Xi on haalinut edeltäjäänsä Hu Jintaota huomattavasti enemmän sekä institutionaalista että henkilökohtaista valtaa. Tämä on herättänyt jopa kysymyksiä vuoden 2022 jälkeisestä ajasta: aikooko Xi säilyttää nykyisen asemansa välittämättä vallanvaihdoksen traditiosta, joka takaa hänelle vain kymmenen vuotta maan johdossa?
Tätä silmällä pitäen kokenut Brookings-instituutin Kiina-tutkija Cheng Li esittelee teoksessaan Kiinan nykyisen johtajiston ennennäkemättömän laajasti. Hän on koonnut teokseensa satojen Kiinan kommunistisen puolueen korkeimpien virkailijoiden taustatiedot. Lin lähtökohta on tärkeä. Kiinan politiikkaa ymmärtääkseen on tarkasteltava, miten Kiinaa hallitsevan puolueen johtajat valitaan sekä millaisia jakolinjoja eliitin sisällä kulkee.
Lin mukaan kommunistisen puolueen vallasta kamppailevat »elitistit» ja »populistit». Elitistit ovat ryhmittyneet Xi Jinpingin sekä vuosien 1989–2002 pääsihteerin Jiang Zeminin ympärille. Vastassa olevia populisteja edustavat Hu Jintao sekä nykyinen pääministeri Li Keqiang.
Cheng Li: Chinese Politics in the Xi Jinping Era. Reassessing Collective Leadership. Brookings Institution 2016, 494 s.
Nämä kaksi liittoumaa jakautuvat useisiin ryhmittymiin, kuten »Shanghain klikkiin», »prinsseihin» sekä »nuorisoliittolaisiin» (tuanpai). Puolueen sisäiset ryhmittymät ovat tuttuja jo Richard Baumin vuonna 1994 ilmestyneestä teoksesta Burying Mao, mutta Lin analyysi on poikkeuksellisen yksityiskohtainen. Eliitin taustat, kuten ammatit, koulutus, toiminta erityisavustajina (mishu) tai kommunistisen puolueen nuorisoliitossa luetellaan pikkutarkasti. Ideologisia jakolinjoja Li ei kuitenkaan kuvaa.
Li ei ota myöskään vahvaa kantaa kysymykseen seuraavasta vallanvaihdosta, vaan esittää useita erilaisia skenaarioita. Todennäköisin niistä on, että Xi Jinping pyrkii miehittämään puolueen huippuvirat tämän vuoden syksyllä järjestettävässä 19. puoluekokouksessa omilla suosikeillaan. Näin hän säilyttäisi vaikutusvaltansa luopuessaan asemastaan vuoden 2022 seuraavassa puoluekokouksessa.
Jos valta vaihtuu Kiinassa jälleen hallitusti, Xin seuraajat valitaan joukosta, johon kuuluu sekä »elitistejä» että »populisteja». Seuraava presidentti on joku kirjassa esitellyistä monista korkeista puoluevirkailijoista.
Kirja perustuu laajaan tutkimustyöhön, mikä valitettavasti näkyy myös lopputuloksessa. Teoksessa on kymmeniä kuviota sekä taulukoita, jotka yhdessä valtavan henkilömäärän kanssa tekevät siitä raskaan, lähes hakuteosmaisen luettavan.
Kirjoittaja viimeistelee väitöskirjaa Kiinan ulkopolitiikasta Helsingin yliopistossa.