Skip to main content

Talibanit eivät luovuta

Talibanit eivät luovuta

Yhdysvaltain johtama liittouma syöksi Taliban-liikkeen vallasta 15 vuotta sitten. Naisten kivityksistä tunnetuksi tullut liike on muuttunut, mutta Afganistanin tulevaisuus näyttää yhä loputtomalta sodalta.

Teksti Kaarina Vainio

Miksi ei enää tehdä Titanicin kal­taisia elokuvia? Kysymys yllätti amerikkalaistoimittaja Anand Gopalin, joka istui talibanien keskellä erään vuoren huipulla Wardakin maakunnassa lähellä Kabulia.

Elettiin kesää 2008. Gopal oli onnistunut pääsemään talibanien joukkoihin toimitta­jana. Hän oli taivaltanut vuorelle koko päivän, ja haastatteli alkajaisiksi joukkojen komenta­jaa. Gopal halusi tietää, mitä talibanit tavoit­televat ja miksi he sotivat.

Kesken teenjuonnin komentaja alkoi kui­tenkin udella Gopalilta: Miksi kotimaasi hyök­käsi Afganistaniin? Miksi Yhdysvallat yrittää tehdä Afganistanista kristityn maan? Miksi maassasi naiset saavat tehdä mitä haluavat? Gopal yritti parhaansa mukaan selittää asioita, kunnes tuli vielä kysymys Titanicista. Komenta­jaa kiinnosti, miksei Yhdysvallat enää tee niin hienoja elokuvia.

Kävi ilmi, että alle kolmikymppinen Gopal oli ensimmäinen amerikkalainen, ehkä myös ensimmäinen ulkomaalainen, jonka Tali­ban-komentaja oli tavannut. Gopal puoles­taan on yksi harvoista amerikkalaisista, joka on onnistunut pääsemään lähelle talibaneja.

»Kentällä sota näyttää täysin erilaiselta kuin Yhdysvalloissa», Gopal toteaa helsinkiläisyleisön edessä. Vastikään hän puolusti Colum­bian yliopistossa väitöskirjaansa, joka käsitte­lee Afganistanin sisällissotaa ja valtionraken­nusta verkostoanalyysin keinoin.

Kun Afganistanissa järjestäytyneen al-Qai­dan terroristit iskivät Yhdysvaltoihin syyskuussa 2001, Gopal oli parikymppinen fysiikan opiske­lija New Jerseystä. Vuosia myöhemmin kypsyi päätös lähteä paikan päälle Afganistaniin.

»Halusin ymmärtää, miksi he näyttivät vihaavan meitä niin paljon.»

Gopal lähti Afganistaniin vuonna 2008 ja vietti maassa nelisen vuotta. Nyt hän työsken­telee tutkijana New America -tutkimuslaitok­sessa ja on keskittynyt enemmän Syyriaan ja Irakiin kuin Afganistaniin, joka muutti hänen elämänsä.

Talibanit ovat yhäerittäin konservatiivisia, mutta modernimpia kuin 1990-luvun valta­kaudella, Gopal kertoo Ulkopolitiikan haastat­telussa. Kun liike nousi valtaan 1990-luvulla, sitä johtivat köyhät kandaharilaiset opiskeli­jat. Sen jälkeen useimmat heistä ovat käyneet ulkomailla, opiskelleet ja nähneet elämää myös toisenlaisissa muslimiyhteiskunnissa.

Parikymmentä vuotta sitten Taliban-liike kielsi afganistanilaisilta television, elokuvat ja musiikin sekä pakotti miehet kasvattamaan parran ja naiset verhoutumaan burkaan. Liik­keen vastustajia teloitettiin satamäärin julki­sesti Kabulin stadionilla. Uskonnollinen poliisi vastasi kurin ylläpidosta. Näkemykset ovat nyt loiventuneet. Liike on sallinut television ja sosiaalisen median ymmärrettyään myös niiden mahdollisuudet propagandavälineinä. Osa nuoremmista talibaneista hyväksyy myös tyttöjen oikeuden käydä koulua.

Yhdysvaltain hyökättyä Afganistaniin loppuvuodesta 2001 monet talibanit vaihtoi­vat puolta paremman toivossa. Gopal on tut­kinut väitöskirjaansa varten 145 silloisen Tali­ban-päällikön taustat. Heistä 59 vaihtoi puolta ja alkoi tukea Afganistanin hallitusta. Vaihdon syytä ei selitä koulutus, etninen tausta tai lojaalisuus tietylle heimolle. Talibanit tekivät valintansa arvioimalla riskejä ryhmässä pysy­misen ja puolen vaihtamisen välillä. Ratkaisu perustui siihen, kenen joukossa on parempi seistä tai edes pysyä hengissä.

Osa talibaneista painui maan alle tai pakeni Pakistaniin, josta he palasivat myöhemmin Afganistaniin tuoden mukanaan vierastaistelijoita. Vuoteen 2006 mennessä Taliban-liike oli jo vahvistunut melkoisesti.

Talibanin tukijat eivät ole yhtenäinen joukko. Osa heistä tukee liikettä, koska vas­tustaa Afganistanin hallitusta. Osa afganis­tanilaisista vastustaa molempia osapuolia, mutta antaa tukensa sille ryhmälle, joka kul­loinkin sattuu miehittämään omaa kylää. Kyse on myös suojelusta. Rahaa vastaan saa turvaa, erityisesti siellä, minne hallituksen valta ei ulotu. Gopalin mukaan esimerkiksi Etelä-Afganistanissa ihmisten ei ole mahdollista pysyä puolueettomina.

»Ihmiset taistelevat pääsystä valtaan ja toisaalta hallituksen mielivaltaista väkivaltaa vastaan», hän lisää.

Talibanit edustavat Gopalin mukaan ennen kaikkea niitä, jotka on suljettu poliittisen jär­jestelmän ulkopuolelle vuonna 2001 alkaneen sodan takia.

Talibaneja ei kutsuttu lainkaan mukaan esi­merkiksi Afganistanin tulevaisuutta käsitel­leeseen Bonnin kansainväliseen konferenssiin joulukuussa 2001. Tapahtumaa on kutsuttu myös »sodan voittajien hätäkokoukseksi».

»Niin kauan kuin ihmisiä jätetään politii­kan ulkopuolelle, he eivät tue valtiota. Se on mielestäni talibanien ideologista perustaa olennaisempi asia ymmärtää», Gopal sanoo.

Talibanit ovat realistisempia kuin 1990-luvulla: he ymmärtävät, että on muita­kin poliittisia voimia. Gopalin mukaan suurin ongelma on kuitenkin se, että heiltä puuttuu suunnitelma valtion rakentamiseksi. Kolle­gansa Borhan Osmanin kanssa Gopal on tut­kinut Taliban-johtajien näkemyksiä siitä, mil­laisen valtion he haluavat. Lopputulos on, että he eivät tiedä sitä itsekään.

Tutkimus kuitenkin osoitti, että talibanit haluavat eroon ulkomaisista joukoista. Valtion perustaksi he haluavat islamilaisen šaria-lain. Talibanien mielestä ulkomaisten joukkojen lähtö tekisi Afganistanista oikeasti suvereenin valtion. Afganistanin nykyinen perustuslaki kelpaisi Taliban-johdolle.

Perustuslaki määrittelee maan islamilai­seksi tasavallaksi ja takaa demokratian sekä naisten oikeudet. Šariakin on siinä mainittu. Ongelma tosin on, ettei edes Afganistanin nykyinen hallitus noudata maan perustuslakia.

Talibanien rivimiehille vallan jakaminen ja mahdolliset rauhanneuvottelut ovat vaikeita hyväksyä ilman merkittäviä myönnytyksiä, koska he ovat kärsineet sodasta henkilökoh­taisesti.

Gopalin ja Osmanin tutkimuksen vastaa­jien mielestä ihanteellinen valtio suojelee kansalaistensa elämää, mutta tasa-arvon tai ihmisoikeuksien edistäminen ei kuulu heistä valtion tehtäviin. Joillakin alueilla talibanien islamintulkinta vastaa islamilaisten puoluei­den konservatismia Pakistanissa ja Egyptissä.

 

Grafiikka: Kauko Kyöstiö

Grafiikka: Kauko Kyöstiö

Gopal tutustui talibaneihin henkilökohtai­sesti asuessaan Afganistanissa. Hän onnistui voittamaan Taliban-joukkojen luottamuksen vankilassa.

Hän matkusti Yhdysvalloista Afganistaniin pienen budjetin reppureissaajana ilman suuria suunnitelmia. Ideana oli viettää maassa muu­tama kuukausi englantia opettaen, mutta se osoittautui sodan vuoksi mahdottomaksi. Hän majaili paikallisten luona ja pyrki elämään maan tavalla.

Gopal matkusti uusien tuttavuuksiensa kanssa Kabulin ulkopuolella ja vietti erityi­sesti aikaa Etelä-Afganistanissa Kandaharin seutuvilla. Reissu venähti neljään vuoteen. Liikkumista saattoi helpottaa se, että Gopalin sukujuuret ovat Intiassa.

Gopal myöntää olleensa aluksi hieman naiivi. »Vuokrasin moottoripyörän ja ajoin Kabulin ja Kandaharin välistä valtatietä, joka oli ehkä yksi maailman vaarallisimmista teistä. Näin poltettuja tankkeja ja tuhottuja siltoja.»

Elantonsa Gopal sai kirjoittamalla muun muassa Wall Street Journaliin ja Christian Science Monitoriin, vaikka ei ollutkaan ammattitoimit­taja. Siitä tuli kuitenkin työ, joka laajeni tutki­mukseksi. Hänen Afganistania käsittelevä kir­jansa No Good Men Among the Living oli ehdolla vuoden 2015 Pulitzer-palkinnon voittajaksi.

Gopalin kirjaa on arvosteltu siitä, että se vähättelee Pakistanin vaikutusvaltaa Tali­ban-liikkeeseen ja päästää talibanit liian hel­polla. Pakistanin tiedustelupalvelun on väi­tetty tukevan Talibania.

Gopal itse sanoo lähinnä pyrkineensä ymmärtämään eri osapuolia. Hän kulki taliba­nien lisäksi Afganistanissa myös amerikkalais­joukkojen mukana. Afganistanilaisissa kylissä Yhdysvaltain aloittama terrorisminvastainen sota nähtiin Gopalin mukaan hyökkäyksenä paikallista väestöä vastaan.

Tähän mennessä sodassa on kuollut arviolta 31 000 siviiliä.

»En olisi ikinä päätynyt näihin paikkoihin tavallisena toimittajana», Gopal sanoo.

Talibaneihin Gopal tutustui vankilassa työskennelleen ystävänsä avulla, joka avitti Gopalin kiven sisään. Puolen vuoden ajan Gopal rakensi luottamusta talibaneihin ja al-Qaidan jäseniin puhumalla ja syömällä heidän kanssaan.

Lopulta hän sai Pakistanista Taliban-joh­dolta suojelukirjeen turvallisuutensa takeeksi. Sijoituskohteena oli pieni Taliban-yksikkö Wardakissa. Siellä hän päätyi keskustelemaan Titanicista yksikön johtajan kanssa.

»Virallinen reitti ei vie Afganistanissa pit­källe. Kaikki perustuu maassa luottamukseen», Gopal sanoo. Hän tosin uskoo, ettei enää onnis­tuisi vastaavassa tempussa, koska Taliban-liike on hajautunut niistä ajoista.

Juuri nämä hyvä veli -verkostot ovat Afganis­tanin kehityksen esteitä, sanoo EUPOL-siviilikriisinhallintaoperaatiota maassa johtanut suomalainen Pia Stjernvall. Hänen mieles­tään maan suurin ongelma on korruptio.

EU-operaatio päättyi vuodenvaihteessa. Stjernvallin mukaan se onnistui parantamaan Afganistanin siviilipoliisin toimintaa, viran­omaisten valvontaa sekä poliisien jatkokoulu­tusta, mutta kehitettävää riittää. Esimerkiksi poliisin, syyttäjien ja oikeuslaitoksen yhteispeli pitäisi saada toimimaan, jos Taliban-liike halu­taan kukistaa.

»Talibanilla on tukea, koska se pystyy järjes­tämään toimivan oikeussysteemin, vaikka se ei sinällään ole oikeudenmukainen.»

Talibanit pönkittävät asemaansa oikeus­istuimilla, jotka yhdistävät šariaa ja paštujen tapaoikeutta. Tuomarit ovat uskonoppineita, ja käytännöt uppoavat kansalaisiin paremmin kuin valtion byrokraattinen kieli. Monet afga­nistanilaiset pitävät Talibanin oikeusistuimia Gopalin mukaan vähemmän korruptoituneina kuin valtion oikeuslaitosta.

Sekä Stjernvall että Gopal näkevät Afganis­tanin tulevaisuuden synkkänä.

Yhteenotot eri puolilla maata jatkuvat. Ihmiset pakenevat edelleen maasta, talousti­lanne on kehno ja poliittinen tilanne lukossa. Pari vuotta sitten väliin jääneet parlamentti­vaalit ovat yhä pitämättä. Massatyöttömyys ja turhautuminen hallituksen politiikkaan ruok­kivat nuorten miesten radikalisoitumista.

Afganistanin hallitus pysyy vallassa vain ulkomaisten valtioiden tuella. Se on liian heikko kukistaakseen talibanit, ja talibanit puolestaan ovat liian heikkoja kaatamaan hal­lintoa ja marssimaan Kabuliin.

Yhdysvaltalaisen valvontaviranomaisen SIGARin tammikuussa julkaisemien tietojen mukaan Afganistanin hallituksella on halus­saan 60 prosenttia maasta. Loput ovat taliba­nien tai äärijärjestö Isisin hallussa. Sigar on Yhdysvaltain kongressin perustama viran­omainen, joka seuraa Afganistanin jälleenrakentamista.

Saksalainen tutkija Thomas Ruttig suhtau­tuu lukemiin epäillen. Hän huomauttaa, että laskeminen on kiistanalaista.

»Hallitus kertoo kontrolloivansa aluetta, jos sen hallussa on alueen keskuskaupunki, mutta joissakin alueen kaupungeissa tietyt osat voi­vat silti olla talibanien hallussa», Ruttig sanoo.

Ruttig johtaa Afganistaniin keskitty­vää tutkimusverkostoa AAN:ää. Hän vastaa puhelimeen lumisessa Kabulissa, jossa viettää osan vuodesta. Ruttig pitää hyvänä, että lunta on paljon, koska se rauhoittaa maata ja pää­kaupunkia.

Esimerkiksi viime vuonna Afganistanissa kuoli yli 11 000 siviiliä, mikä on YK:n laskel­mien mukaan ennätyksellisen paljon. Talvella taistelut laantuvat vaikeakulkuisessa maassa, mutta lumien sulaessa konflikti jälleen kiihtyy.

Viime vuonna talibanit yrittivät käynnistää dominoefektin hyökkäämällä useisiin pikku­kaupunkeihin. Menestys ei ollut kovin hyvä.

»Maan tulevaisuus riippuu ulkovalloista, koska niiden rahat pitävät instituutioita yllä.»

Ruttigin mukaan mitään rauhanneuvot­teluita talibanien ja hallituksen välillä ei ole käynnissä. Aiemmin osapuolet ovat yrittäneet tunnustella, voitaisiinko rauhasta neuvotella. Myös Yhdysvallat on keskustellut talibanien kanssa aiemmin esimerkiksi Qatarissa, mutta silloin kyse oli lähinnä vaihtokaupasta siepa­tun amerikkalaissotilaan ja Guantánamoon vangittujen Taliban-johtajien välillä.

Huumekauppa elättää Talibania

  • Sunni-islamistinen ääriliike, jonka tavoitteena on kaataa lännen tukema Afganistanin hallinto.Hallitsi suurinta osaa Afganistanista vuosina 1996–2001.
  • Saanut tukea Pakistanin tiedustelu­palvelulta.
  • Yhdysvallat, Britannia ja Afganistanin pohjoisosaa hallinnut Pohjoinen liitto hyökkäsivät talibaneja vastaan loka­kuussa 2001 ja syrjäyttivät liikkeen vallasta.
  • Vuosina 2002–2014 Afganistanissa taistelivat YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä monikansalliset ISAF-joukot, joihin Suomikin kuului. Operaatio jatkuu nimellä Resolute Support.
  • Taliban vahvistui uudestaan vuonna 2006 ja ulotti vuoteen 2010 mennessä valtansa eri puolille maata. Se käy sissisotaa sekä tekee itsemurha- ja räjähdeiskuja.
  • Liikkeellä on keskitetty hallintorakenne ja sotilaallinen varjohallitus.
  • Tärkeimpiä tulonlähteitä ovat suojelurahat sekä huumebisnes.

»Afganistanin hallitus on tietyllä tapaa luo­vuttanut ja etsinyt tilanteeseen sotilaallista ratkaisua», Ruttig sanoo. »Taliban ei ole ollut valmis neuvotteluihin, koska se haluaisi tulla nähdyksi itsenäisenä osapuolena eikä vain Pakistanin marionettina.»

Ruttig sanoo, että vielä viitisentoista vuotta sitten Afganistanissa oli paljon toivoa parem­masta, mutta nyt maa on täynnä pettyneitä ihmisiä, jotka pakenevat Eurooppaan.

Viime vuonna Afganistanin hallitus solmi rauhan toisen kapinallisryhmän, Hezbimin kanssa. Rauhansopimus on esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan liian edullinen järjestön johtajalle Gulbuddin Hekmatyarille. Hekmatyar syyl­listyi 1990-luvulla lukuisiin ihmisoikeus- ja sotarikoksiin. Human Rights Watchin mukaan sopimus vapauttaa hänet vastuusta ja vahvis­taa rankaisemattomuuden kulttuuria Afga­nistanissa. Toisaalta ketään muutakaan 1990-luvun sotapäälliköistä ei ole laitettu vastuu­seen teoistaan.

Afganistanin valtioei pysyisi koossa ilman Yhdysvaltojen ja muiden ulkovaltojen tukea.

Anand Gopalin mukaan ulkomaisten joukkojen vetäytyminen edellyttäisi rauhanneuvottelujen käynnistämistä osapuolten kesken. Taliban ei kuitenkaan ole valmis neu­vottelemaan ennen kuin ulkomaalaiset ovat ulkona.

Vain Yhdysvallat voi Gopalin mukaan viime kädessä ratkaista umpikujan etsimällä sovin­toa osapuolten välille. »Ei riitä, että tuodaan hallitus ja talibanit yhteen», hän sanoo.

Afganistan on kuitenkin pudonnut Yhdys­valtain ulko- ja turvallisuuspoliittisen asia­listan kärjestä jo ajat sitten. Gopalin mukaan syynä on tappioiden pienentyminen. Vuonna 2010 yli 700 amerikkalaissotilasta menetti henkensä Afganistanissa, kun viime vuonna heitä kaatui enää 15.

Gopal arvioi, että Donald Trump jatkaa Barack Obaman viitoittamalla tiellä.

»Se tarkoittaa vallitsevan tilanteen säilyttä­mistä eli loputonta sotaa. Yhdysvalloilla ei ole politiikkaa eikä strategiaa rauhan solmimiseen.»

Gopal ei säästele sanojaan, kun hän luet­telee kotimaansa Afganistanissa tekemiä vir­heitä. Suurimmaksi niistä hän nimeää sen, ettei Yhdysvalloilla ollut mitään suunnitelmaa Afganistanin valtion rakentamisesta.

Hyökätessään maahan Yhdysvallat tuki eri­näisiä sotapäälliköitä, joista osa oli vastuussa 1990-luvun kärsimyksistä. Lisäksi Yhdysval­lat harjoitti laajamittaista kidutusta, vangitsi miehet kokonaisista kylistä ja ajoi afganistani­laiset toisiaan vastaan. Teot ruokkivat Yhdys­valtain-vastaisuutta.

»Afganistan on ollut Yhdysvalloille aina kansallinen turvallisuusintressi. Afganistani­laisia ei ole koskaan ajateltu.»

Sen sijaan Yhdysvaltain terrorismin vas­taisesta sodasta tuli vientituote. Gopal huo­mauttaa, että monet hallinnot, kuten Bašar al-Assadin Syyria ja Vladimir Putinin Venäjä, ovat omaksuneet Yhdysvaltain terrorismin vastaisen sodan kehyksen ja kielen.

»Se on järkyttävä lahja, jonka amerikkalaiset antoivat maailmalle.»

Juttua varten on haastateltu myös Ulkopoliittisen instituutin vierailevaa vanhempaa tutkijaa Olli Ruohomäkeä.