Skip to main content

Kirja: Kuinka uusliberalismin aika muutti Eurooppaa

Teksti Yrjö Lautela

Itävaltalainen historiantutkija Philipp Ther nimeää kirjansa ensimmäiseksi virikkeeksi matkan itäblokkiin vuonna 1977. Hän oli silloin kymmenvuotias.

Leirintäalueella Budapestissa oli kaksi jonoa. Lyhyt jono niille, jotka maksoivat D-markoilla, ja pitkä jono niille, lähinnä itäsaksalaisille, jotka käyttivät omaa valuuttaansa. Philippiä nolotti kulkea isän vanavedessä pitkän jonon ohi.

Therin mukaan vuoden 1989 mullistuksiin vaikuttivat suuresti kylmän sodan aikaiset kokemukset lännestä, joita varsinkin puolalaisilla, unkarilaisilla ja tšekkoslovakialaisilla oli turisteina, maatalouden kausityöntekijöinä tai virallisina liikekumppaneina. Muistan minäkin erään puolalaisen kertoneen, kuinka hän puhkesi itkuun nähdessään ensimmäisen kerran hienon länsisaksalaisen ostoskeskuksen.

Ther pohtii monipuolisesti Euroopan historiaa vuoden 1989 jälkeen. Pääkohde on Itä-Eurooppa, mutta eteläisen Euroopan EU-maita, Saksan liittotasavaltaa ja Itävaltaa ei unohdeta. Kirjaa voi pitää uusliberalistisen talousjärjestyksen kritiikkinä, vaikka se ei Therin mukaan ole periaatteellista; hän kertoo tarkastelevansa uusliberalismin käytäntöä ja sosiaalisia seurauksia.

Talouspolitiikan suuntaan vaikutti Chicagon koulukunta, jonka opit vahvistettiin vuonna 1989 niin sanotussa Washingtonin konsensuksessa. Sitä muotoilivat Maailmanpankin, Kansainvälisen valuuttarahaston sekä Yhdysvaltain valtiovarainministeriön ja kongressin edustajat. Kohteena olivat ensin Etelä-Amerikan valtiot, mutta ohjelmaa sovellettiin myös entisiin kommunistimaihin. Markkinoiden vapauttaminen, sääntelyn purkaminen ja yksityistäminen olivat pää­vaatimukset.

Uusliberalistisella linjalla oli saavutuksia, myöntää Ther. Puolassa niin sanottu šokkihoito merkitsi vuosina 1990–1991 bruttokansantuotteen putoamista 18 prosenttia, mutta kahden vuoden kuluttua talous alkoi elpyä. Šokkeja oli kuitenkin tullut liikaa, ja kommunistien manttelin perinyt vasemmistopuolue SLD voitti vuoden 1993 vaalit. Vaalitulokset eivät kuitenkaan Puolassa tai muuallakaan muuttaneet ratkaisevasti talouspolitiikkaa, sillä alueen valtiot olivat edelleen riippuvaisia läntisten rahoittajien suopeudesta.

Läntinen vaikutus epäonnistui Therin mukaan eniten entisessä DDR:ssä ja Venäjällä. DDR:n markan arvo alentuessa itäsaksalaiset menettivät säästöinä 62 miljardin D-markan pääomat, kun 2 000 markkaa ylittäneiden säästöjen arvo puolitettiin. Venäjällä yksityistäminen aloitettiin läntisten asiantuntijoiden neuvosta jo ennen kuin olemassa oli
oikeusvaltion puitteita.

Yhdistyneessä Saksassa niin sanottujen Hartz-uudistusten luoma matalapalkkasektori ja vuokratyön lisääntyminen merkitsevät tulevaisuudessa eläkeläisköyhyyden uhkaa. Samankaltainen tilanne on Italiassa, jossa alle 35-vuotiaiden keskimääräiset verotettavat kuukausitulot olivat vuonna 2013 vain 540 euroa.

Kirjan loppusanoissa Ther pohtii uusliberalismin ja Unkarin pääministerin Viktor Orbánin julistaman illibe­ralismin sukulaisuutta. Molempia yhdistää hänen mielestään julkisen arvostelun torjuminen. Tämä on vastakkaista 1800-luvun liberalismille ja sosiaalidemokratialle, jotka arvostivat julkista debattia, hän sanoo.

Philipp Ther: Euroopan historia vuodesta 1989. Uusi talous­järjestys. Vastapaino 2019, 440 s.