Skip to main content

Kirja: Mitä tulee globalisaation jälkeen?

Teksti Tuomas Koponen

Kylmän sodan vastakkainasettelun tapaan valtioiden keskittymät jakautuvat tulevaisuudessa kahteen poliittiseen leiriin, sanoo Credit Suissen sijoitusjohtaja Michael O’Sullivan kirjassaan The Levelling: What’s Next After Globalization. Toisessa korostetaan länsimaista demokratiakäsitystä ja vapaata markkinataloutta, toisessa hyväksytään niukemmat vapaudet valtiojohtoisen talousjärjestelmän menestyksen hintana.

Leireihin jakautuneet suuralueet eroavat toisistaan paitsi politiikassa ja taloudessa, myös kulttuurissa ja lainsäädännössä. Jakautuminen hankaloittaa leirien välistä yhteistyötä ja vahvistaa alueellistuvaa maailmanjärjestystä. Esimerkiksi Aasiassa Vietnam, Laos ja Malesia ovat alkaneet käydä yhä enemmän kauppaa Kiinan kanssa Yhdysvaltojen sijaan.

Globalisaation aikakausi on takana. Edessä on monenkeskisen sijaan moninapainen maailmanjärjestys.

O’Sullivan määrittelee globalisaation maailmanlaajuisen taloudellisen ja poliittisen vuorovaikutuksen kasvun ajaksi, joka perustui kansainvälisen sopimusarkkitehtuurin ja kansainvälisten instituutioiden merkityksen kasvuun. Nyt rakentumassa oleva järjestys on moninapainen. Sen keskukset muodostuvat Kiinan, Yhdysvaltojen ja Euroopan sekä mahdollisesti Intian ympärille.

Keskikokoiset valtiot, kuten Venäjä, Britannia ja Japani, kamppailevat löytääkseen paikkansa maailmassa. Sen sijaan pienet, teknologian ja osaamisen edelläkävijämaat, kuten Pohjoismaat tai Singapore, kasvattavat merkitystään keskusten kumppaneina alueiden välisessä kilpailussa.

Globalisaation legitimiteetti lännessä horjuu ja Yhdysvallat on Trumpin johdolla alkanut irtautua roolistaan kansainvälisen sopimusjärjestelmän ankkurina, mikä kielii O’Sullivanin mukaan aikakauden päätöksestä.  Finanssikriisin jälkeen talouden kasvu on hiipunut ja keskiluokan asema on uhattuna. Abstrakti globalisaatio on helppo syntipukki kansallismielisille poliitikoille.

O’Sullivan ei povaa suur­alueiden syntyvaiheesta sujuvaa. Teollisesta vallankumouksesta saakka kansainvälisellä järjestyksellä on ollut selkeä valtakeskus – Britannia 1800-luvulla ja Yhdysvallat 1900-luvulla. Tulevaisuudessa napoja on vähintään kolme, mikä tarkoittaa taloudellisen ja sotilaallisen voiman hajautumista.

Thukydideen ansan – nousevan ja perinteisen supervallan välisen konfliktin – todennäköisyys ei ole uudessa järjestyksessä ainakaan aiempaa pienempi. Valtioiden sijaan vastakkain voivat olla suuralueet.

Kirjan nimi viittaa vallan uudelleenjaon lisäksi tasaajiksi (eng. levellers) kutsuttuun poliittiseen liikkeeseen, joka 1600-luvun Englannissa kampanjoi luotettavan hallinnon, parlamentaarisen demokratian ja oikeusvaltion puolesta. Liikkeen ytimessä oli silloin työväenluokka, ja uudistukset nähtiin lääkkeiksi politiikan luottamuksen palauttamiseksi.

O’Sullivan näkee sen ajan vaatimuksissa luottamuksen palauttamisesta yhtäläisyyksiä nykyhetkeen. Vaatimusten sisältö näyttää kuitenkin monin paikoin kovin erilaiselta.

Michael O’Sullivan: What’s Next after Globalisation. Public­Affairs 2019, 358 s.