Skip to main content

Kirjaessee: Raharikkaiden ja teknologiajättien valta murentaa demokratiaa

Teksti Frank Johansson

Haluammeko yhteiskunnan, jossa meille kaikille tärkeät päätökset tehdään avoimen demokraattisen keskustelun kautta ja jossa päätöksentekijöiden ja yritysten toimintaa pystytään valvomaan ja ohjaamaan, vai onko parempi, että jotkut »viisaat ja rikkaat» tekevät päätökset puolestamme? Tuleeko markkinoiden antaa säädellä kaikkea ihmistoimintaa vai onko myös alueita, joissa markkinalogiikka ei toimi?

Anand Giridharadas ja Shoshana Zuboff paneutuvat näihin kysymyksiin kirjoissaan. Giridharadas matkustaa reportaasissaan yhteiskunnan voittajien, »viisaiden ja rikkaiden» keskuuteen ja antaa heidän kertoa, miten he muuttavat – tai kuvittelevat muuttavansa – maailmaa paremmaksi samoin keinoin kuin ovat itse rikastuneet. Zuboff puolestaan kuvaa yksityiskohtaisen historiallisesti isojen teknologiayritysten Facebookin ja Googlen luomaa liiketoimintamallia, joka hänen mukaansa on uhka demokratialle ja oikeuksillemme, kuten yksityisyyden suojalle ja sananvapaudelle.

Zuboff kirjoittaa valvontakapitalismista ja tarkoittaa sillä uutta kansainvälistä talousjärjestystä, joka käyttää ihmisten kokemuksia ja digitaalista käyttäytymistä kuvaavaa tietoa ilmaisena raaka-aineena piilotetun taloudellisen toiminnan hyödyksi.

Valvontakapitalismin ansaitsemis­logiikka on yksinkertainen mutta vaarallinen. Vapautta haluaville ihmisille tarjotaan ilmaisia ja elämää helpottavia palveluja, mutta fasadin takana Facebook ja Google (ja muutkin yritykset yhtä lailla) keräävät digitaalisilta alustoilta kaikkia käyttäytymistietojamme: mitä olemme etsineet, millä sivulla olemme käyneet, missä olemme, mitä viestimme. Lisäksi koneäly analysoi tätä valtavaa tietomäärää ja luo algoritmeilla malleja, jotka pystyvät ennakoimaan, mitä me haluamme.

Ennakoimalla tahtojamme teknologiajätit myyvät yrityksille ja esimerkiksi poliittisille toimijoille vain juuri meille tai meidän kaltaisillemme haarukoitua mainontaa. Algoritmit vaikuttavat myös siihen, mitä näemme digitaalisissa palveluissa: vain sen, mitä kaverimme näkevät ja mistä olemme aiemmin olleet kiinnostuneita. Tämä rajoittaa mielipiteen muodostumistamme ja luo kuplia, joiden maailmankuvat eroavat radikaalisti toisistaan. Sananvapautemme ja demokraattinen osallistumisemme perustuvat valikoituun tietoon.

Miljardeilta ihmisiltä kerätystä tiedosta kertyy yrityksille valtavasti louhittavaa raaka-ainetta. Zuboff vertaa sitä teollisen kapitalismin perustana olevan öljyn ja hiilen louhimiseen maasta. Hän väittää, että valvontakapitalismi on yhtä tuhoisaa ihmisluonnolle kuin teollistuminen oli fyysiselle luonnolle.

Zuboffin mukaan valvonta­kapitalismi ei olisi mahdollinen yhtäältä ilman uusliberalistisen markkinatalouden ylivaltaa, jonka mukaan kaikki yritysten sääntely on haitallista, ja toisaalta ilman terrorihyökkäyksiä Yhdysvaltoihin syyskuussa 2001. Niiden jälkeen viranomaisten suhtautuminen ihmisten elämää koskevaan tiedonkeruuseen muuttui ratkaisevasti aiempaa sallivammaksi.

Giridharadas puolestaan kertoo, miten voittopuolisesti juuri uusilla digitaalisilla palveluilla rikastunet pyrkivät tekemään hyvää. Hän kertoo kutkuttavan tarinan esimerkiksi IT-miljonääristä, joka keksii sovelluksen »auttamaan» alustaloudessa liian alhaisilla keikkapalkoilla kamppailevia ihmisiä »tasaamaan kuukausitulonsa». Sovellus tallentaisi vailla säännöllisiä tuloja, työterveyshuoltoa ja vakuutuksia sinnittelevien ihmisten tuloja silloin kun nämä tienaavat vähän tavallista enemmän, ja taas maksaisi heille, kun he tienaavat vähemmän. Köyhät maksaisivat 260 dollaria vuodessa sovelluksesta, joka opettaisi heitä säästämään. Kirja ei kerro, oliko tuote menestys.

Filantrooppisen kapitalismin kuvaajana Giridharadas on tarkkasilmäinen. Miten kummaa onkin, että omaan yrittäjyyteensä ja ongelmanratkaisukykyihinsä vannovat rikkaat näyttävät menettävän kykynsä hahmottaa yhteiskunnallisten ongelmien mahdollisia ratkaisuja, kun on kyse esimerkiksi verotuksesta, eriarvoisuuden poistamista ja yhteiskunnan infrastruktuurista. Onko oikeasti niin, että toimiva verotusjärjestelmä näyttää rikkaista huonommalta vaihtoehdolta kuin lukuisten kansainvälisten kokousten järjestäminen, jossa rikkaat saavat »antaa takaisin»? Osasyy tähän näköharhaan lienee menestyjien ylivertainen usko omiin kykyihin ja epäilyt siitä, että valtio toimijana tai lainsäätäjänä voisi olla yhtä fiksu kuin he itse.

Sekä Giridharadas että Zuboff luottavat demokraattisiin valtioihin. Ne voisivat pysäyttää teknologiajättien vallan kasvun nykyistä tarkemmalla lainsäädännöllä, joka rajoittaisi yritysten keräämän tiedon käyttöä. Tähän saakka esimerkiksi Facebook on maksanut miljardiluokan sakkoja ja vain hiukan muuttanut toimintaansa, mutta ei itse liiketoimintamalliaan. Toimiva lainsäädäntö voi kuitenkin toteutua vasta, kun riittävän monet äänekkäästi sitä vaativat.  Meidän ei tule luovuttaa, sillä kyseessä on demokratiamme tulevaisuus.

Kirjoittaja on Amnesty Internationalin Suomen-osaston toiminnanjohtaja.

 

Anand Giridharadas: Winners Take All. The Elite Charade of Changing the World. Allen Lane 2019, 288 s.

Shoshana Zuboff: The Age of Surveillance Capitalism. The Fight for a Human Future at the New Frontier of Power. Profile Books 2019, 691 s.