Skip to main content

Protestiaalto saa voimaa sosiaalisesta mediasta

Protestiaalto saa voimaa sosiaalisesta mediasta

Johtajattomat kansanliikkeet haastavat eri puolilla maailmaa autoritaarisia hallintoja, valvontakoneistoja ja voimattomia poliitikkoja. Miksi?

Teksti Matti Koskinen

Kuvat Rex Features/All Over Press

Yli puoli vuotta jatkuneet rajut mielenosoitukset Hongkongissa hiljenivät ainakin hetkellisesti helmikuun alussa. Tärkein syy jäähdyttelyyn oli Manner-Kiinasta kulkeutunut koronavirus, jonka vuoksi suuria väenkokouksia halutaan välttää. Pekingiä myötäileville hong­kongilaispäättäjille tauko ei tosin tuonut helpotusta, vaan mielenilmaus sai uusia muotoja: helmikuun alussa 9 000 sairaanhoitajaa vastusti epidemian torjuntatoimien heikkoutta lakkoilemalla, kertoi sanomalehti South China Morning Post.

Hongkongin miljoonia osallistujia keränneet mielenosoitukset Kiinan käskyvaltaa vastaan olivat osa laajempaa kansainvälistä protestiaaltoa. Viime syksynä kaduilla kävi kuhina myös muun muassa Chilessä, Libanonissa, Irakissa, Iranissa, Egyptissä, Boliviassa, Ranskassa ja Espanjan Kataloniassa.

Levottomuudet käynnisti usein pieni kipinä. Chilessä se oli metrolippujen hinnankorotus, Libanonissa WhatsApp-viesteille suunniteltu vero. Polttoaineiden hinta sai väen kaduille Iranissa ja Ecuadorissa ja toimi sytykkeenä Ranskan keltaliiviliikkeelle, joka juhli vuosipäiväänsä viime marraskuussa uusilla mielenosoituksilla.

Monissa tapauksissa protesti levisi yksittäisestä veronkorotuksesta tai lakiesityksestä koko hallitusta vastustavaksi ja uudistuksia vaativaksi kansanliikkeeksi. Ja monessa maassa vallanpitäjät vastasivat kovin ottein. Hongkongissa oli tammikuun alkuun mennessä pidätetty noin 7 000 mielenosoittajaa. Irakissa ja Iranissa satojen raportoidaan kuolleen turvallisuusjoukkojen väkivaltaan.

Yhteistä monille viimeaikaisille protestiliikkeille on niiden spontaani ja johtajaton luonto. Niitä eivät vedä oppositiojohtajat, eivätkä niiden vaatimukset kumpua jäsennellystä aatteesta tai poliittisesta ohjelmasta. Sen sijaan kansalaisten keskuudessa kupliva raivo näyttää kiehahtavan ja valtavat ihmismassat mobilisoituvan kuin itsestään sosiaalisen median välityksellä.

Protestiliikkeitä tutkiva sosiologian professori Jacquelien van Stekelenburg Amsterdamin vapaasta yliopistosta varoo kuitenkin tekemästä liian kattavia johtopäätöksiä.

»Internet ei organisoi mielenosoituksia. Se on pelkkä kanava», van Stekelenburg sanoo.

 

Sosiaalinen media tuottaa van Stekelenburgin mukaan uudenlaisia yhteiskunnallisia liikkeitä, mutta sen merkitystä myös liioitellaan. Tutkimusten mukaan perinteisten yhteisöjen, organisaatioiden ja sosiaalisten verkostojen rooli on ollut suuri viime vuosien suurissa mielenosoitusliikkeissä.

Internetin tarjoamat viestintävälineet kuitenkin helpottavat verkostojen muodostamista, yhteisen identiteetin rakentamista ja väkijoukkojen mobilisointia. Tällaiset sosiaalisen median välityksellä syntyvät uudet joukkoliikkeet ovat tyypillisesti johtajattomia, eli niissä kuka tahansa voi olla organisoijana. Liikkeet ovat myös osallistujiltaan aiempaa heterogeenisempiä, sillä ihmiset tuovat niihin mukanaan omat ajattelutapansa ja valituksen aiheensa, van Stekelenburg sanoo.

Tutkimuksessa tällaisia uudenlaisia sosiaalisia liikkeitä on kutsuttu »yhdistäväksi toiminnaksi» (connective action), erotuksena perinteisten kansanliikkeiden kollektiivisesta toiminnasta.

 

Mielenosoittajat suojautuivat sateenvarjoilla Hongkongin Causeway Bayn alueella heinäkuussa 2019. Kuva: Doctorho/Flickr.

Mielenosoittajat suojautuivat sateenvarjoilla Hongkongin Causeway Bayn alueella heinäkuussa 2019. Kuva: Doctorho/Flickr.

 

Harvoin kyse on vain yhdenlaisesta toiminnasta, vaan sosiaalisessa mediassa organisoituun protestiin saattaa liittyä myös perinteisiä kansalaisjärjestöjä. Esimerkiksi Hongkongissa protestiliike on muuntautunut mielenosoitusten hiipuessa, ja South China Morning Postin mukaan ammattiliitot ovat vuoden alusta alkaen ottaneet entistä vahvemman roolin. Useimmat kansanliikkeet ovat sekoitus vanhaa ja uutta, van Stekelenburg sanoo.

Johtajattomilla protestiliikkeillä on omat haasteensa. Poliitikkojen on vaikea tietää, kenen kanssa neuvotella ja mistä. Esimerkiksi Ranskan keltaliivien kilven alle tuntuu mahtuvan monenlaisia epäkohtia vastustavia aktivisteja.

»Keltaliivit ovat hyvä esimerkki, sillä he pyrkivät esiintymään johtajattomana ja spontaanina organisaationa, mutta heillä on oma edustajansa viestimissä», van Stekelenburg sanoo. Vuodesta 2018 lähtien keltaliivien puolesta on mediassa puhunut aktivisti Laëtitia Dewalle.

Kööpenhaminan kauppakorkeakoulussa protestiliikkeiden käytäntöjä tutkiva Julie Uldam huomauttaa, että monet liikkeet ovat jo kauan ennen internetiä pyrkineet välttämään hierarkioita ja johtajia. Sosiaalinen media tarjoaa entistä paremmat välineet hajautettuun viestintään ja mobilisointiin. Protestien kuvasto, etenkin kuvat mielenosoittajiin kohdistuvasta väkivallasta, leviävät nopeasti ja lietsovat yhä laajempaa ihmisjoukkoa.

Johtajattomillakin liikkeillä on yleensä epävirallisia johtajia, joita etenkin media mielellään nostaa esiin, Uldam toteaa. Ilmastoaktivisti Greta Thunberg esimerkiksi on nostettu ilmastonvastaisten mielenosoitusten johtohahmoksi, vaikka hän ei varsinaisesti johda mitään kansanliikettä.

Lisäksi liikkeiden on pohdittava, miten toimintaa on mahdollista jatkaa varsinaisen protestin päätyttyä, kun muodollista organisaatiota ei ole. Tyypillisesti liikkeet syntyvät nopeasti ja kiivaina, mutta niistä ei ole pitkän aikavälin rakentavaan toimintaan. Monissa maissa kansanliikkeet ovat kuitenkin saaneet aikaan muutoksia: Esimerkiksi Indonesiassa seksuaalioikeuksia rajoittava lakiesitys peruttiin, Libanonissa ja Irakissa pääministeri on eronnut ja Algeriaa 20 vuotta hallinnut presidentti Abdelaziz Bouteflika astui syrjään.

Ja vaikka suoria voittoja ei saataisikaan, voi protestilla olla silti vaikutusta, Uldam sanoo. Vuonna 2011 alkanut finanssialaa ja varallisuuseroja kritisoinut Occupy-liike hiipui muutamassa vuodessa, mutta sen seurauksia voi nähdä esimerkiksi vasemmistolaisen Bernie Sandersin suosiossa Yhdysvaltain demokraattien presidenttikilvassa.

»Yksi liikkeiden tärkeimmistä vaikutuksista on avata keskustelua, asenteita ja tietoisuutta. Vaikka vaikutuksia ei näy lyhyellä aikavälillä tai politiikka ei välittömästi muutu, protestiliike voi toimia astinlautana muutosprosesseille», Uldam huomauttaa.

Internet ei organisoi mielenosoituksia. Se on pelkkä kanava.

Toisinaan pienet voitot lisäävät suuremman muutoksen nälkää. Hongkongissa protestit käynnistänyt lakialoite rikoksesta epäiltyjen luovuttamisesta Manner-Kiinaan vedettiin lopulta käsittelystä, mutta mielenosoittajien vaatimukset olivat jo laajentuneet muun muassa vapaisiin vaaleihin ja pidätettyjen aktivistien vapauttamiseen.

Hongkongin pitkään jatkuneet mielenosoitukset ovat näyttäneet myös määrätietoisen johtajattoman protestiliikkeen sitkeyden. Mielenosoittajien spontaani toiminta, nopea reagointi ja hajautettu päätöksentekorakenne tekivät protestien tukahduttamisen viranomaisille äärimmäisen vaikeaksi. Kungfu-tähti Bruce Leeltä omaksuttu iskulause »ole kuin vesi» osoittautui syksyn mittaan toimivaksi taktiseksi ohjenuoraksi.

Hongkongin protestiliike näytti myös Kiinan valvontakoneiston rajat. Näin totesi brittiläisen IISS-tutkimuslaitoksen kyberturvallisuustutkija Greg Austin lokakuussa. Valvontakamerat ympäri kaupunkia ovat kuukausien aikana kuvanneet lukemattomia tunteja marsseja ja mellakoita, mutta yksittäisten protesti­johtajien tunnistaminen yleisömerestä ja aineiston kerääminen syytteitä varten vaatisi Austinin mukaan poliisilta loputtomat resurssit.

Ihmisten tunnistaminen onkin yksi Hongkongin mielenosoitusten kilpalaji. Niin poliisit kuin aktivistit pyrkivät naamioitumaan ja suojelemaan henkilöllisyyttään sekä kaduilla että verkossa, ja vastaavasti tunnistamaan ihmisiä vastapuolella. Viranomaisten ja mielenosoittajien kesken on käynnissä jatkuva kissa ja hiiri -leikki, jossa uusi teknologia korvaa vanhan sitä mukaa kuin vastustaja saa yliotteen.

Manner-Kiinan kaltaista valvontaa pelkäävät Hongkongin mielenosoittajat jopa kaatoivat lyhtypylväitä, joiden epäillään sisältävän valvontakameroita, ja peittivät sirullisia henkilökorttejaan foliolla, jotta poliisi ei voisi etälukea heidän henkilötietojaan niistä. Viranomaisten mukaan tällaista teknologiaa ei ole käytössä, ja lyhtypylväidenkin tehtävä on vain valaista katuja.

Viestiyhteyksien salaaminen ja ylläpito ovat toinen alue, jolla mielenosoittajat ja viranomaiset haastavat alati toisiaan. Koska internetin viestipalvelut ja mobiiliverkot ovat alttiita häirinnälle ja tuppaavat ruuhkautumaan väkijoukoissa, on viestintä mielenosoitusten aikana siirtynyt vertaisverkoissa toimiviin sovelluksiin. Tietyn alueen sisällä viestejä puhelimesta toiseen ilman internetyhteyttä välittävän Telegram-sovelluksen latausmäärät nelinkertaistuivat Hongkongissa protestien alettua.

 

Teknologia tuo uusia mahdollisuuksia kansalaisten mobilisointiin ja viranomaisten vastustamiseen, mutta se ei selitä viime vuosien mielenosoitusten määrää.

Van Stekelenburgin tutkimusohjelman keräämän aineiston mukaan massaprotestien määrä OECD-maissa on vuodesta 2008 lähtien kasvanut selvästi. Viimeksi näin paljon mielenosoituksia nähtiin 1960-luvulla. Viimeisimmän protestiaallon syytä on vaikea arvioida.

»Kysymys on aina hankala. Vuosina 2008 ja 2009 esimerkiksi oli talouskriisi ja menoja leikattiin. Entä nyt?» van Stekelenburg sanoo.

Kansanliikkeet ovat ravistelleet hyvin erilaisia maita ja yhteiskuntia Ranskan eurooppalaisesta demokratiasta Latinalaisen Amerikan valtioihin ja Lähi-idän diktatuureihin. Myös protestien aiheet ovat vaihdelleet taloudellisesta epätasa-arvosta ja demokratiavaatimuksista ilmastonmuutoksen kaltaisiin ympäristökysymyksiin ja vanhoihin yhteiskunnallisiin jakolinjoihin, kuten vastakkainasetteluun Katalonian ja Madridin tai Hongkongin ja Kiinan välillä.

Yksi selitys on, että kapinahenki tarttuu ja kansainvälisessä mediassa näkyvät protestiliikkeet inspiroivat toisiaan. Esimerkiksi Katalonian itsenäisyyttä ajavat mielenosoittajat omaksuivat suoraan toimintatapoja ja iskulauseita Hongkongin aktivisteilta, ja liikkeet osoittivat julkisesti tukea toisilleen.

Politiikantutkija Paolo Gerbaudo Lontoon King’s Collegesta näkee taustalla vaikuttavan laajemman ideologisen muutoksen.

Kirjassaan The Mask And The Flag: Populism, Citizenism and Global Protest Gerbaudo kytkee Occupy-liikkeen, arabikevään ja muut viime vuosien johtajattomat protestiliikkeet uudenlaiseen sosiaalisen median ympärille syntyneeseen populismiin. Niitä yhdistää yhteiskunnassa laajalti koettu pettymys poliittisiin päättäjiin.

Siinä missä internet oli vuosituhannen alun aktivisteille vapaa autonominen alue, jota yritykset ja hallitukset halusivat suitsia, tämän päivän läpeensä kaupallistuneessa internetissä tärkeämpää on sen massoja tavoittava voima. Sosiaalisessa mediassa keskustelua rajoittavat Facebookin ja Googlen kaltaiset suuryritykset algoritmeineen, mutta siitä huolimatta kansa on siellä läsnä. Siksi myös populistiset poliittiset aatteet ja liikkeet syntyvät ja mobilisoituvat sosiaalisessa mediassa.

Gerbaudo onkin kuvaillut viime syksyn protesteja uuden globaalin kriisin ilmapuntareiksi. Ne »heijastelevat kansallisvaltion heikkouksia globaalina aikana», hän totesi The New Yorker -lehdelle joulukuussa. Pettymystä politiikkaan lietsoo muun muassa vaaleilla valittujen päättäjien kyvyttömyys ratkaista ilmastonmuutoksen, talouskriisien ja suurten muuttoliikkeiden kaltaisia globaaleja ongelmia. Protestiaalto ei Gerbaudon mukaan ole ohimenevä ilmiö.

»Nämä liikkeet saattavat olla tulevan kriisin ensioireita. Ne ovat kuin seismogrammeja, viisareita jotka ilmaisevat, että jotain on tulossa horisontissa.»