Skip to main content

Nuoret radikaalit – puolueisiin pettyneet sukupolvet uudistavat politiikkaa

Nuoret radikaalit – puolueisiin pettyneet sukupolvet uudistavat politiikkaa

Finanssikriisien maailmassa varttunut sukupolvi on pettynyt puoluedemokratiaan ja suosii suoraa toimintaa. Onko nuorissa kansanvallan toivo vai uhka demokratialle?

Teksti Matti Koskinen

Kuvat Antti Valta

»Vaikka demokratiaa voi ajoittain viivyttää, sitä ei voi koskaan täysin lyödä. Tähän totuuteen, tähän uskoon luotamme.»

Näin lausui 22-vuotias runoilija Amanda Gorman ja varasti show’n Yhdysvaltojen presidentin virkaanastujaisissa tammikuussa.

Entinen presidentti Barack Obama ylisti Gormania tämän runoa lainaten: »Hänen kaltaisensa nuoret ovat todiste siitä, että aina on valoa, jos meillä vain on rohkeutta nähdä se; jos vain on rohkeutta olla se.» Hillary Clinton toivoi Gormanin pitävän lupauksensa pyrkiä presidentiksi 36-vuotiaana.

Gorman herätti ihastusta niin mediassa kuin politiikkojen joukossa. Älykäs, valveutunut nuori nainen nostettiin toivon majakaksi demokratian perustuksia repineen vaali­kamppailun jälkeen.

Yhdysvaltalaisnuoret myös äänestivät marraskuun vaaleissa poikkeuksellisen innokkaasti, merkittävin seurauksin. NBC-uutiskanavan mukaan nuorison ja etenkin ei-valkoisten nuorten äänet käänsivät tuloksen demokraattien Joe Bidenin eduksi ratkaisevissa vaa’ankieliosavaltioissa kuten Arizonassa ja Michiganissa.

Nuoria on viime vuosina juhlittu poliittisena voimana monessa maassa.

Nuorten ilmastoliike on luonut päättäjiin painetta toimia vähähiilisen talouden edistämiseksi. Vasta 18-vuotias ruotsalainen Greta Thunberg on noussut muutamassa vuodessa nuorten ilmastokapinan keulakuvaksi ja istuu yhteisissä neuvonpidoissa EU-komissaarien kanssa.

Nuoret ovat tyypillisesti eturintamassa mielenosoituksissa ja erilaisissa verkko­kampanjoissa, kuten Puolan aborttioikeutta puolustavissa protesteissa viime syksynä.

Euroopan parlamentin vaaleissa 2019 äänestysprosentin kasvu oli pitkälti nuorten ansiota, samoin kuin Uuden-Seelannin viime lokakuun vaaleissa, jossa 40-vuotias pääministeri Jacinda Ardern sai murskavoiton.

Samaan aikaan nuoret eri puolilla ­maailmaa ovat entistä tyytymättömämpiä demokratian toimivuuteen. Luottamus puolueisiin ja päättäjiin on alamaissa. Äärilaidat, politiikan ulkopuoliset populistit ja protestiliikkeet houkuttelevat enemmän kuin työskentely puoluepoliittisen järjestelmän sisällä.

Systemaattisten arvojärjestelmien sijaan nuoret sukupolvet lähestyvät politiikkaa useammin ilmiöpohjaisesti ja valikoiden.

 

Nuoriso on vuosikymmeniä ollut politiikantutkijoiden ja puolueiden erityinen huolenaihe.

Lähestulkoon kaikissa maissa ja kaikissa vaaleissa nuoret äänestävät ja osallistuvat puolueiden ja poliittisten järjestöjen toimintaan muita ikäluokkia vähemmän. Tämä on vahvistanut käsitystä nuorista apaattisina ja itsekeskeisinä hunsvotteina, joita kiinnostaa enemmän tuijottaa omaan napaan kuin ottaa selvää politiikasta.

Osaksi tätä kuvaa on vahvistanut tutkijoiden kapea käsitys politiikasta ja poliittisesta osallistumisesta. Sitä on mitattu tarkastelemalla vain äänestämistä tai osallistumista puoluetoimintaan.

»Viime vuosina kertomus nuorten poliittisesta osallistumisesta on muuttunut. Osa äänestyskäyttäytymistä korostavista politiikan­tutkijoista tuki käsitystä nuorten apaattisuudesta. Viime vuosikymmenen aikana olemme saaneet kokonaisvaltaisemman kuvan siitä, miten nuoret toimivat politiikassa», sanoo nuorten poliittisen osallistumisen tutkija Sarah Pickard Pariisin Sorbonne Nouvelle -yliopistosta.

Pickardin vuonna 2019 julkaistu kirja Politics, Protest and Young People käsittelee brittinuorison poliittista osallistumista.

»Kiinnostavaa on, että käsityksemme nuorten poliittisuudesta on parantunut, mutta se heijastaa myös muutosta todellisuudessa. Kuva on tarkempi, mutta se on myös muuttunut», Pickard sanoo.

Tiivistetysti niin sanotut millenniaalit (noin vuosina 1980–1995 syntyneet) ja äänestysikään tuleva z-sukupolvi (noin 1995–2010 syntyneet) ovat erittäin kiinnostuneita ja aktiivisia politiikassa, mutta heidän luottamuksensa politiikan instituutioihin ja poliitikkoihin on entistä heikompaa. Kahtiajakoinen kuva herättää sekä optimistisia että pessimistisiä tulkintoja.

Muutos kuvaa toki ikäluokkaa vain osittain. Nuorisotutkimuksen perinteinen haaste on kuvata äärimmäisen monimuotoista ja nopeasti muuttuvaa ryhmää yhtenä kokonaisuutena. Nuoriso ei ole monoliitti, tutkijat muistuttavat. Länsimaisissa kehittyneissä demokratioissa on kuitenkin havaittavissa samansuuntaista kehitystä.

Osaksi kehitystä selittävät Pickardin mukaan muutokset siinä, millaisessa maailmassa ja poliittisessa tilanteessa nykyinen nuoriso on kasvanut verrattuna aikaisempiin sukupolviin.

Yksi muutostekijä on teknologian kehitys. Internetin yleistymisen jälkeen varttuneella nykynuorisolla on ulottuvillaan digitaalinen informaation valtameri. Heillä on käytettävissään enemmän tietoa ja eri tietolähteitä. He ovat jo nuorella iällä kytkeytyneet globaaleihin verkostoihin.

Nettimeemit, puheenaiheet, aatteet ja ilmastokapinan kaltaiset protestit leviävät ympäri maailman. Kun Black Lives Matter -liike viime kesänä veti mielenosoittajat kaduille vastustamaan rasismia Yhdysvalloissa, kaadettiin Britanniassa ja Belgiassakin pian entisten siirtomaa­valtiaiden patsaita.

Nykynuoret ovat länsimaissa myös paremmin koulutettuja kuin aikaisemmat suku­povet. Yhä suurempi osa jatkaa opintojaan keskiasteen jälkeen korkeakoulussa. Tutkimusten mukaan tämä ennakoi aktiivisempaa osallistumista politiikkaan niin äänestyskopissa kuin sen ulkopuolella.

 

Merkittävä muutos yhteiskunnassa on pitkään jatkunut puolueuskollisuuden mureneminen sekä puolueiden ja äänestäjien välisen yhteyden hiipuminen useimmissa länsimaissa. Edesmennyt irlantilainen politiikantutkija Peter Mair totesi jo vuosituhannen vaihteessa puolueiden etääntyneen äänestäjistä ja muuttuneen pelkiksi valtionhoitajiksi.

»Jos vanhemmat ovat etääntyneet politiikasta ja heidän puolueidentiteettinsä on heikentynyt, se värittää myös heidän lastensa poliittista sosialisaatiota», Pickard sanoo.

Puolueiden hierarkkinen rakenne ei innosta millenniaaleja ja z-suku­polvea samalla tavoin kuin sosiaalisen median verkostojen ja uusien sosiaalisten liikkeiden notkeus ja moniäänisyys sekä suora vaikuttaminen. Suomessa esimerkiksi nuoret aikuiset ovat muuta väestöä aktiivisempia osallistumaan verkossa kansalaisaloitteisiin, joilla voi saada tärkeäksi koetun asian eduskunnan käsiteltäväksi.

Nuorten keskuudessa on myös vähemmän kiinnostusta perinteisiin vasemmiston tai oikeiston tarjoamiin poliittisiin ideologioihin. Systemaattisten arvojärjestelmien sijaan he lähestyvät politiikkaa useammin ilmiöpohjaisesti ja valikoiden. Nuorten poliittinen toiminta kanavoituu helpommin yksittäisiin tärkeiksi koettuihin asioihin kuten ilmastonmuutoksen torjuntaan tai vähemmistöjen oikeuksiin.

»Ympäristö, feminismi, seksuaalisuus, nämä asiat puhuttelevat nuoria. Jos jokin koetaan tärkeäksi, on selkeämpää pyrkiä sitä kohti sen sijaan, että omaksuisi kokonaisen poliittisen ideologian», Pickard sanoo.

Nuoret ovatkin usein muuta väestöä selvemmin jakautuneita uuden poliittisen jakolinjan mukaisesti arvoliberaaliin ja kansallismieliseen konservatiiviseen laitaan.

Kun nuoret innostuivat äänestämään vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa, monissa maissa vihreät ja kansallismieliset populistit saivat suuria voittoja. Suomessakin nuorten (18–29-vuotiaiden) äänestäjien keskuudessa suosituimmat puolueet ovat vihreät, kokoomus ja perussuomalaiset.

Britanniassa työnväenpuolueen Jeremy Corbyn onnistui puhuttelemaan brexit-­kansanäänestykseen pettyneitä nuoria vuoden 2017 parlamenttivaaleissa. Samana vuonna Ranskan presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella yli puolet nuorten äänistä jakautuivat laitaoikeiston Marine Le Penin ja sosialisti Jean-Luc Mélenchonin kesken. Vaalit voittanut Emmanuel Macron jäi nuorten äänissä kolmanneksi.

Corbynin aikaansaama innostus oli poikkeuksellinen osoitus, että sopiva ehdokas ja oikea viesti voivat mobilisoida nuoria äänestäjiä myös perinteisten valtapuolueiden tueksi. Oxfordin englannin kielen sanakirjaan jopa hyväksyttiin vuonna 2017 vaali-ilmiötä kuvaava sana youthquake.

Tutkijat Matt Henn ja James Sloam näkevät Corbyn-maniassa yhtäläisyyksiä esimerkiksi Barack Obaman vuonna 2008 aikaansaamaan nuorten äänestäjien aaltoon ja Justin Trudeaun menestykseen Kanadan vaaleissa 2015. He kaikki vetosivat menestyksekkäästi poliittisesti aktiiviseen joukkoon nuoria äänestäjiä, jota Henn ja Sloam kuvaavat »uudeksi kosmopoliittiseksi vasemmistoksi».

Tätä poliittisesti aktiivisten nuorten kategoriaa yhdistää myönteinen suhde monikulttuurisuuteen, vasemmistolaiset talousnäkemykset, huoli ympäristöstä ja ilmastonmuutoksesta sekä vahva käsitys sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta.

Yhdysvalloissa tällä aatemaailmalla näyttäisi olevan vahva tuki nuorten parissa. Pew-tutkimuslaitoksen mukaan millenniaalien ja z-sukupolven enemmistö on vanhempia sukupolvia suvaitsevaisempaa ja vasemmistolaisempaa.

Yli 60 prosenttia yhdysvaltalaisista nuorista pitää yhteiskunnan lisääntyvää etnistä monimuotoisuutta hyvänä asiana ja 64–70 prosenttia katsoo, että hallituksen tulisi puuttua vahvemmin sosiaalisiin ongelmiin. Suurten ikäluokkien keskuudessa näin ajattelee alle puolet. Viime vaaleissa alle 24-vuotiaista 65 prosenttia äänesti Bidenia.

Demokraattipuolueen sisälläkin nuoret ajavat entistä vasemmistolaisempaa linjaa. Nuoria äänestäjiä innostavat etenkin senaattori Bernie Sandersin ja kongressiedustaja Alexandria Ocasio-Cortezin kaltaiset sosiaali­demokraatit, jotka ratsastavat teemoilla kuten ilmainen koulutus ja terveydenhuolto tai kestävä energiatalous.

Vastaavasti politiikan oikea ääri aktivoi nuoria. Esimerkiksi Itävallan vapauspuolue on noussut 16–29-vuotiaiden keskuudessa suosituimmaksi puolueeksi, ja Puolassa nuoret suosivat oikeistokonservatiiveja. Uutiskanava DW:n mukaan vuoden 2015 vaaleissa peräti kaksi kolmannesta 18–29-vuotiaista puolalaisista äänesti oikeistopuolueita – vaikka osa nuorista marssi konservatiivihallinnon kaavailemaa aborttioikeuden kaventamista vastaan.

 

Sekä laitaoikeiston populisteja että Corbyn ja Sandersin kaltaisia vasemmistolaisia ehdokkaita yhdistää asettuminen perinteistä puoluehierarkiaa ja politiikan valtavirtaa vastaan. Molemmat laidat vetoavat nuoriin, jotka ovat paitsi etääntyneet perinteisistä keskustalaisista valtapuolueista, kokevat myös tulleensa niiden pettämiksi.

Tuo pettymys voi levitä koskemaan koko demokraattista järjestelmää, joka nostaa vaaleissa toisensa jälkeen valtaan samat suuret puolueet.

Cambridgen yliopiston yhteydessä demokratian tulevaisuutta kartoittavan Bennet-­instituutin lokakuussa 2020 julkaistun raportin mukaan nuoret ovat maailmanlaajuisesti kasvavassa määrin pettyneitä demokratian toimivuuteen. Sama pätee koko väestöön, mutta nuorten tapauksessa luottamuksen luisu on vielä korostuneempaa.

»Globaalisti nuoret ovat pettyneempiä demokratiaan kuin vanhemmat sukupolvet samassa iässä», kertoo politiikantutkija Roberto Foa Bennet-instituutista sähköpostitse.

Yleisesti ottaen luisu alkoi noin kaksi vuosikymmentä sitten, mutta se on kiihtynyt viime vuosikymmenellä, etenkin Etelä-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Aasiassakin nuoren sukupolven kiinnostus länsimaista liberaalia demokratiaa kohtaan on viilennyt. Taiwanilaisen politiikantutkija Yun Han-chun mukaan nuoret aasialaiset ovat yleensä ottaen avoimia demokratialle, mutta pitävät tärkeämpänä hyvää hallintoa ja hyviä tuloksia – esimerkiksi ympäristön ja tasa-arvon edistämisessä – kuin vapaata ja läpinäkyvää demokraattista prosessia.

»Kehittyneissä demokratioissa tilanne on kuitenkin hyvin vaihteleva. Monissa maissa, etenkin Pohjois-Euroopassa, nuorten ja vanhempien sulkupolvien välillä ei ole suuria eroja tyytymättömyydessä», Foa toteaa.

Suomessa luottamus demokraattisia instituutioita kohtaan on vuoden 2018 nuorisobarometrin mukaan jopa hieman lisääntynyt.

Pettymyksen syyt ovat hieman erilaisia läntisissä demokratioissa ja esimeriksi Latinalaisen Amerikan, Afrikan ja itäisen Euroopan nuorissa demokratioissa. Jälkimmäisissä äänestysikään tulleella nuorella sukupolvella ei ole kokemuksia autoritaarisesta hallinnosta tai demokratiakamppailusta. Heitä saattaa vaivata siirtymäajan väsymys: demokratia ei olekaan tuottanut sellaista hyvinvointia ja hyvää hallintoa kuin kenties odotettiin.

Britannia ja Yhdysvallat puolestaan muodostavat oman klusterinsa, jossa pinttyneen kaksipuoluejärjestelmän ongelmat kärjistävät nuorten näkemyksiä demokratiasta rikkinäisenä järjestelmänä.

Useimmiten tyytymättömyyden syyt ovat kuitenkin pitkälti taloudessa.

Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen nuorten tulevaisuudennäkymät ovat synkentyneet ja taloudelliset mahdollisuudet kaventuneet. Euroopassa sekä vasemmisto- että oikeistohallitusten ajama tiukka talouskuripolitiikka, kitulias talouskasvu ja sen seurauksena hirmuisiin lukemiin noussut nuorisotyöttömyys ovat monessa maassa ajaneet nuoret ahtaalle. Koronaviruspandemia on omiaan pahentamaan syöveriä.

EU-alueella nuorisotyöttömyys on keskimäärin 16 prosenttia. Suomessa lukema on lähes 20 prosenttia, Kreikassa yli 33 ja Espanjassa peräti 40 prosenttia. Britanniassa ja Yhdysvalloissa nuoret valmistuvat työ­markkinoille niskassaan valtava määrä opintolainaa.

Englannissa opiskelijoilla oli maksamatonta velkaa viime vuonna lähes 160 miljardia euroa, ja määrän ennustetaan paisuvan yli 600 miljardiin vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Yhdysvalloissa ongelma on omaa luokkaansa: maksamatonta opintovelkaa on jo lähes 1 900 miljardia euroa.

»Nuoret elävät epävarmuudessa. Ennen melko suoraviivainen siirtymä nuoruudesta aikuisuuteen on nykyisin yhtä siksakkia, ja nuoret itsenäistyvät huomattavasti myöhemmin», tutkija Sarah Pickard sanoo.

»Nuori sukupolvi on ensimmäinen, jolle ennusteet eivät povaa vanhempiaan parempaa toimeentuloa. Eikä tulevaisuus näytä järin toiveikkaalta.»

Se on merkittävä selittävä tekijä nuorten poliittisen kiinnostuksen taustalla. Huoli omasta taloudellisesta tulevaisuudesta ei kuitenkaan aja muiden arvojen edelle.

Maailmanlaajuisen vertailevan arvotutkimuksen World Value Surveyn perustaja Ronald Inglehart esitti jo 1970-luvulla, että niukkuuden oloissa kasvanut vanhempi sukupolvi on arvoiltaan materialistisempi, turvallisuutta ja taloudellista hyvinvointia korostava. 1900-luvun jälkipuoliskolla lisääntyvän vaurauden aikana kasvaneiden sukupolvien keskuudessa arvopohja on kehittynyt kohti post-materialistisia arvoja, joita ovat esimerkiksi itseilmaisu, tasa-arvo ja ympäristön suojelu.

Pickardin mukaan tämä selitys on liian yksinkertaistava. Ihmisten arvot eivät ole joko materialistisia tai post-materialistia vaan sekoituksia molemmista. Viime vuosikymmenen aikana monissa länsimaissa varallisuuserot ovat kasvaneet jyrkästi ja taloudellinen yltäkylläisyys on kasvanut rinta rinnan niukkuuden ja epävarmuuden kanssa.

»Osa tutkijoista uskoo, että nuorten huoli ympäristöstä on merkki post-materialistista arvoista. Mutta on ihan mahdollista huolehtia ympäristöstä ja olla samaan aikaan korviaan myöten opintoveloissa», Pickard sanoo.

»Asiat linkittyvät toisiinsa. Ympäristön ja ihmisten oikeudenmukainen kohtelu ovat asioita, joissa demokraattiset hallitukset näyttävät, miten ne tehtäviään hoitavat. Nuorten näkökulmasta vanhemmat poliitikot ja vallanpitäjät ovat sotkeneet asiat.»

 

Perinteiseen puoluedemokratiaan pettyneet nuoret sukupolvet eivät välttämättä ole jättäytyneet politiikan ulkopuolelle vaan omaksuneet uusia politiikan tekemisen tapoja, Pickard toteaa.

Vaikka äänestämistä pidetään yhä tärkeänä, on vaikuttaminen vaalien ja puolueiden kautta usein hidasta ja tehotonta. Nuoret ovat äänestäjäkunnassa vähemmistö, joka jää äänestysaktiivisuudessa muista ikäluokista jälkeen. Puolueorganisaatioissa nuorilla on usein rajatusti mahdollisuuksia päästä ehdokkaiksi tai muutoin viedä tärkeinä pitämiään asioita eteenpäin.

Nuorten näkökulmasta vanhemmat poliitikot ja vallanpitäjät ovat sotkeneet asiat.

Siksi yhä nuoret sukupolvet kokevat yhä useammin paremmaksi painostaa vallan­pitäjiä suoraan: mielenosoituksilla, boikoteilla, kampanjoimalla sosiaalisessa mediassa ja levittämällä poliittista viestiään ympäristöönsä.

Tällainen politiikka nivoutuu osaksi nuorten jokapäiväistä elämää. Yhteiskunnallista vaikuttamista ei koeta vain vaaleissa toteutuvana kansalaisuutena, vaan politiikkaan osallistutaan itsensä toteuttamisen kautta. Esimerkiksi vegaanisen ruokavalion noudattaminen on elämäntyyli, jolla halutaan kantaa vastuuta ilmastonmuutoksen torjunnasta ja kenties myös viestiä omaa arvomaailmaa ulospäin.

Tutkimuksissa nuoret itse määrittävät poliittisuuden eri tavoin, mutta keskustelut sosiaalisessa mediassa, poliittisten meemien jakaminen, vetoomusten allekirjoittaminen, boikotit ja eettinen kuluttaminen tai mielenosoittaminen voidaan kokea yhtä lailla tärkeinä, joskaan ei välttämättä yhtä vaikuttavina, kuin äänestäminen tai toiminta puolueen nuorisojärjestössä.

Yhdysvalloissa on pantu merkille esimerkiksi teinien suosiman videopalvelu Tiktokin yllättävä politisoituminen viime presidentinvaalien alla. Pääasiallisesti tanssivideoiden jakamiseen palvelu toimi New York Timesin haastattelemien tutkijoiden mukaan myös alustana nuorten omakohtaisille poliittisille kommenteille ja muun muassa mielenosoitusvideoille.

Palvelussa jopa mobilisoitiin kampanja Donald Trumpin vaalitilaisuuden sabotoimiseksi. Kesäkuussa 2020 Tiktok-teinit ilmoittivat tilaisuuteen tuhansia väärennettyjä osallistujia ja saivat järjestäjät varautumaan paljon todellista suurempaan väenpaljouteen.

Käsitykset tällaisen omaehtoisen poliittisen toiminnan merkityksestä ovat viime vuosina muuttuneet. Esimerkiksi verkkoaktivismia on parjattu tehottomaksi, laiskaksi ja itsekeskeiseksi tavaksi osallistua politiikkaan. Kuinka suuri vaikutus on sillä, että muuttaa sosiaalisessa mediassa profiilikuvansa sateenkaareksi pride-viikon ajaksi?

Lue lisää Youtuben poliittisesta puolesta Ulkopolitiikka-lehdestä 1/2021.

Toisaalta suora toiminta saatetaan pahimmillaan mieltää jopa vaaralliseksi radikalismiksi. Mielenosoituksiin saattaa liittyä myös kansalaistottelemattomuutta, jonka vuoksi protestit on mahdollista tyrmätä laittomuuksina ja jopa leimata vaaraksi demokratialle.

»On tavallaan huolestuttavaa, että nuoret kokevat suoran toiminnan tarpeelliseksi. Pelkästään omilla kulutusvalinnoilla ja perinteisen politiikan keinoin vaikuttaminen ei toimi. Asiat on otettava omiin käsiin», Pickard sanoo.

Yhdenlainen toiminta ei kuitenkaan sulje pois muita poliittisen osallistumisen muotoja. Päinvastoin nuoret, jotka osallistuvat boikotteihin, mielenosoituksiin ja verkkokampanjoihin, ovat tilastojen valossa myös aktiivisempia äänestämään.

Elleivät puolueet löydä jatkossa uusia keinoja tavoittaa nuoria ja vastata heidän tarpeisiinsa, saattavat kokonaiset sukupolvet irtautua yhä kauemmas puoluepolitiikasta ja jopa katkeroitua koko demokraattiseen järjestelmään.

Viime vuosien nouseva trendi etenkin kaikkein nuorimpien, vasta täysi-ikään päässeiden äänestämisessä on silti demokraattisen prosessin kannalta suotuisa suuntaus.

Kerran äänestäneet nimittäin antavat äänensä todennäköisemmin myös jatkossa.

Juttua varten haastateltiin väitöskirjatutkija Janette Huttusta Åbo Akademista, sosiologian professori Hilary Pilkingtonia Manchersterin yliopistosta sekä politiikan tutkimuksen professori Florence Faucheria Sciences Po -yliopistosta. Lisäksi lähteenä käytettiin teosta Youthquake 2017. The Rise of Young Cosmopolitans in Britain.

Eurokriisi aktivoi nuoria eri tavoin

Vuonna 2007 alkanut talouskriisi ja sitä seurannut eurokriisi jättivät syvän jäljen Euroopan maiden talouteen ja politiikkaan, mutta myös nuorten poliittiseen aktiivisuuteen.

Tutkijat Kari Paakkunainen, Juhani Saari ja Juri Mykkänen toteavat helmikuussa julkaistussa kirjassa Nuorisopolitiikka ja poliittinen nuoriso, että kriisien vaikutus oli erilainen eri maissa, riippuen taustalla vaikuttavasta poliittisesta kulttuurista ja hyvinvointi-­ideologiasta.

Esimerkiksi Suomessa ja muissa pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa, joissa demokratia on hyvin sisäistetty, sen arvostus säilyi vahvana. Näissä maissa nuoret etsivät vastuullisia ratkaisuja ilmastonmuutokseen.

»Nuoret naiset ja millenniaalisukupolvi jopa yhdistävät sosiaaliset ja ekologiset tavoitteet. Marinin hallitus ohjelmineen ei nouse tyhjistä», toteaa tutkimukseen osallistunut Kari Paakkunainen Helsingin yliopistosta.

Toisaalla Euroopassa demokratiausko on yleisesti heikkoa tai horjuvaa.

Välimeren alueen maissa usko demokratiaan laski talouskriisin myötä, mutta nuoriso aktivoitui muun muassa Podemosin kaltaisiin uusiin autonomisiin liikkeisiin. Vaikka tyytyväisyys kansanvaltaan laski, kansalaisaktiivisuus lisääntyi. Tämä näkyy etenkin viime vuosien ilmastonmuutosaktivismissa.

Itä-Euroopan entisissä sosialistimaissa sitä vastoin ilmastonmuutos ei ole samanlainen nuorison liikuttaja. Demokratia ei ole vahvistunut eikä nuorten osallistuminen ole merkittävästi kasvanut. Uudet yhteiskunnalliset liikkeetkin ovat usein luonteeltaan nationalistisia .

»Talouskriisit eivät joka suunnassa luoneet uusia osallistumisen kanavia eivätkä heilauttaneet demokratia­tyytyväisyyttä», Paakkunainen huomauttaa.