Skip to main content

Aseteollisuus on vankalla pohjalla maassa, joka on feministisen ulkopolitiikan keulakuva – miten Ruotsi sen tekee?

Aseteollisuus on vankalla pohjalla maassa, joka on feministisen ulkopolitiikan keulakuva – miten Ruotsi sen tekee?

Ruotsin feministinen ulkopolitiikka on mediaseksikäs ja kiistelty pehmeän vallankäytön väline. Sen siivellä on kuitenkin uudistettu ulkoasiainhallinnon rakenteita kauaskantoisin seurauksin.

Teksti Johannes Jauhiainen

Kuvat Alexander Gustavsson/Ruotsin Puolustusvoimat

Maaliskuussa 2015 Ruotsi ajautui diplomaattiseen kriisiin. Maan ulkoministeri ja feministisen ulkopolitiikan keulakuva Margot Wallström oli Egyptissä, jossa hänen oli tarkoitus pitää puhe Arabiliiton kokouksessa. Wallström ei kuitenkaan päässyt kokoussaliin asti.

Saudi-Arabia esti puheenvuoron. Wallström oli arvostellut Ruotsin valtiopäivillä Saudi-Arabian kuningasperheen itsevaltaisuutta, ihmisoikeuksien tilaa ja naisten oikeuksien puutteita. Pari päivää aiemmin hallitus oli kumonnut maiden välisen sopimuksen, joka mahdollisti muun muassa sotilaskoulutusten ja puolustusmateriaalin myymisen saudeille.

Wallström oli kuitenkin laittamassa ulko­politiikan mannerlaattoja uuteen järjestykseen. Heti ulkoministeriksi tultuaan lokakuussa 2014 hän ilmoitti Ruotsin edistävän feminististä ulkopolitiikkaa. Ilmoitus yllätti monet puolueet ja ulkoasiainhallinnon virkamiehet, sillä feministinen ulkopolitiikka ei ollut liiemmin esillä sosiaalidemokraattisen puolueen vaalikampanjassa. Siitä ei myöskään ole mainintoja puolueen vaaliohjelmassa tai edellisenä vuonna julkaistussa puolueohjelmassa.

Hallituskokoonpanosta riippumatta Ruotsi on kuitenkin jo pitkään edistänyt sukupuolten välistä tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia maan rajojen sisä- ja ulkopuolella. Siksi feministinen ulkopolitiikka voidaan nähdä valtiollisen feminismin jatkeena ja laajentumisena ulkopolitiikkaan, arvioi Lundin yliopiston kansainvälisten suhteiden ja valtiotieteiden dosentti Annika Bergman Rosamond.

Bergman Rosamondin mukaan ulkopolitiikan uudistaminen vaatii kuitenkin alkusysäyksen ja suunnannäyttäjän. Ei siis kannata aliarvioida Wallströmin henkilökohtaista panosta.

»Wallström toimi ennen ulkoministerikauttaan YK:n erityisedustajana, jonka vastuu­alueena oli seksuaalisen väkivallan torjuminen sodissa ja konflikteissa. Hänellä oli siksi poliittista painoarvoa ja uskottavuutta feministisen ulkopolitiikan edistämiseksi».

Vuonna 2014 Hillary Clinton otti ensi askeleita presidentinvaalikampanjassaan ja feminististä ulkopolitiikkaa pidettiin trendikkäänä ja tärkeänä tietyissä länsimaiden edistyksellisissä piireissä. Tämä näkyi muun muassa Ruotsin Yhdysvalloissa saamassa media­näkyvyydessä.

Clinton ei kuitenkaan ollut ainoa politiikan nouseva tähti, eikä Ruotsin turvallisuuspoliittinen ilmapiiri ollut sillä hetkellä feministiselle ulkopolitiikalle erityisen suotuisa. Venäjä oli keväällä vallannut Krimin niemimaan, ja Ruotsin vaalien jälkeen turvallisuustilannetta ravisteli puolustusvoimien sukellusvenejahti Tukholman saaristossa. Se näyttäytyi kovan turvallisuuspolitiikan ilmentymänä, jota oli vaikea sovittaa yhteen feministisen ulkopolitiikan kanssa.

Wallströmin ilmoituksen yhteydessä ei myöskään esitelty mitään feministisen ulkopolitiikan strategiaa tai toimintasuunnitelmaa, mikä aiheutti hämmennystä etenkin ulkoasiainhallinnossa.

»Vaikutti siltä, että Wallström oli tehnyt päätöksen melko itsenäisesti, mikä pakotti valmistautumattomat virkamiehet työstämään feministisen ulkopolitiikan sisältöä ja soveltamista», kuvailee Ruotsin maanpuolustus­korkeakoulun professori Robert Egnell.

Erityisen vähättelevästi feministiseen ulkopolitiikkaan suhtauduttiin puolustussektorilla, jossa sitä pidettiin pehmoiluna. Kysyttiin, meneekö Wallström nyt luennoimaan ­Putinille feminismistä, Egnell muistelee.

Vaikka kohut saattavat kestää kuukauden tai kaksi, aseteollisuus ja asekauppa seisovat Ruotsissa vankalla pohjalla.

Kielteinen suhtautuminen feministiseen ulkopolitiikkaan kielii Egnellin mukaan myös ulkoasianhallinnon ja puolustushallinnon erilaisista tehtävistä ja jännitteistä, jotka purkautuvat aika ajoin. Puolustushallinto vastusti esimerkiksi ydinaseiden täyskieltosopimuksen allekirjoittamista, vaikka ulkoministeri oli aikaisemmin äänestänyt sopimuksen puolesta. Lopulta Ruotsi jättäytyi sopimuksen ulkopuolelle.

Naljailusta huolimatta feministinen ulkopolitiikka on Egnellin mukaan paljon muutakin kuin pehmeää vallankäyttöä.

»Se on aito ja konkreettinen uhka monelle itsevaltaiselle ja patriarkaaliselle diktaattorille, koska se suhtautuu niihin kriittisesti. Siksi pitää myös hyväksyä, ettei feministinen ulkopolitiikka paranna kaikkia kahdenvälisiä suhteita. Jos taas ei harjoita arvoihin perustuvaa ulkopolitiikkaa, ei altista itseään samalla tavalla arvostelulle», Egnell sanoo.

 

Julistusta seurannut hämmennys ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä Ruotsin hallitus julkaisi puolisen vuotta valtaannousunsa jälkeen ensimmäisen vuosittaisen feministisen ulkopolitiikan toimintasuunnitelman. Sen jälkeen hallitus on julkaissut aiheesta myös käsikirjan, nimittänyt tasa-arvosta ja feministisestä ulkopolitiikasta vastaavan suurlähettilään sekä laatinut raportteja, jotka listaavat feministisen ulkopolitiikan saavutuksia.

Ensimmäisestä toimintasuunnitelmasta lähtien feministisen ulkopolitiikan painopisteiksi nostettiin naisten oikeudet, edustaminen ja resurssit eli kolme r:ää: rättigheter, representation ja resursser.

Hallitus pyrki varmistamaan, että esimerkiksi kehitysyhteistyön budjeteissa tasa-arvon edistämiseen varattaisi tarpeeksi resursseja, ja toisaalta naisilla olisi mahdollisuus elinkeinon harjoittamiseen ja yrittämiseen.

Hallituksen toimintasuunnitelmissa ja saavutuksia listaavassa raportissa toistuvat sanat: edistää, peräänkuuluttaa ja vaatia. YK:n turvallisuusneuvoston jäsenenä Ruotsi vaati, että neuvosto kuuntelisi naisjärjestöjä ja kansalaisyhteiskuntaa arvioidessaan konflikteja. Afganistanin kehitysapu puolestaan tuli kytkeä naisten osallisuuteen eli siihen, että naiset pääsisivät mukaan rauhanneuvotteluihin ja elinkeinoelämään. Näin Ruotsi tukisi afgaani­naisten edustamista ja resursseja.

Euroopan unionissa taas Ruotsi on vaatinut tasa-arvokysymysten sitomista itäisten kumppanuussuhteiden syventämiseen.

Lue lisää Ulkopolitiikka-lehdestä, miten Ruotsin feministinen ulkopolitiikka heijastuu Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjiin.

Erityisen kokonaisvaltaista on ollut maan ulkoasiainhallinnon uudistaminen. On järjestetty sisäisiä koulutuksia, päivitetty toimintastrategioita ja rekrytointipolitiikkaa sekä panostettu aiempaa enemmän naispuolisten diplomaattien turvallisuuteen.

Ruotsin ulkoasianhallinnon henkilöstöstä yli puolet on ollut naisia jo pitkään, mutta viime vuosikymmeninä naisten osuus johtotehtävissä on kasvanut. Esimerkiksi vuonna 2006 ulkoasiainhallinnon johtajista vain 31 prosenttia oli naisia, mutta viime joulukuussa jo liki puolet.

Myös konsulaattien ja suurlähetystöjen taideteosten tekijöiden sukupuolijakaumaa on selvitetty, ja hankintoja on pyritty tekemään naispuolisilta taiteilijoilta.

Muutokset ovat vaikuttaneet myös Ruotsin kehitysyhteistyöviranomaiseen Sidaan. Esimerkiksi El Salvadorissa Ruotsi tuki maan aborttioikeutta puolustaneita aktivisteja ja Liberiassa Ruotsi on tukenut naisten osallistumista politiikkaan. Tasa-arvotyöhön keskittyvät Sidan hankkeet ovat saaneet lisää resursseja ja vuonna 2019 peräti 88 prosenttia kehitysyhteistyöstä keskittyi tavalla tai toisella tasa-arvon edistämiseen.

Sidan johtavan poliittisen neuvonantajan Eva Johanssonin mukaan kyse ei kuitenkaan ole täysin uudesta suunnanmuutoksesta vaan pikemminkin asteittaisesta varojen lisäämisestä.

Ruotsi on kasvattanut tukeaan myös YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenille. Vuonna 2013 Ruotsi oli jo järjestön suurin yksittäinen rahoittaja. Viime vuonna Ruotsi tuki UN Womenia järjestön alustavien tietojen mukaan noin 60 miljoonalla eurolla, Suomi noin 27 miljoonalla eurolla.

 

Koska naisten oikeuksien edistäminen ei ole uusi piirre Ruotsin ulko- tai sisäpolitiikassa lienee paikallaan kysyä, onko feministinen ulkopolitiikka tapa sanoittaa ja brändätä jo pitkään harjoitettua politiikkaa. Vai onko kyse aidosta suunnanmuutoksesta?

Maanpuolustuskorkeakoulun Egnellin mukaan kyse on molemmista.

Feministinen ulkopolitiikka on selkeyttänyt Ruotsin ulkopoliittista linjaa, Egnell sanoo. Se oli ratkaisevaa, kun Ruotsi haki ja pääsi YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi vuosina 2017–2018.

»Ulkoasiainhallinnon rakennemuutokset eivät ole yhtä seksikkäitä kuin lippulaivahankkeiden esitteleminen medialle tai omille kannattajille, mutta uskon, että niillä on sitäkin kauaskantoisemmat vaikutukset», Egnell sanoo.

Vaikka ulkopolitiikan linja on kirkastunut, feministinen ulkopolitiikka on myös altistanut Ruotsia kritiikille. Vuonna 2015 selvisi, että puolustushallinnon alaisuudessa toimivalla Ruotsin kokonaismaanpuolustuksen tutkimuslaitoksella (FOI) ja Saudi-Arabialla oli yhteistyön mahdollistava sopimus, jonka puitteissa Ruotsi saattoi myydä aseita, koulutusta ja muuta osaamista saudeille. Vuonna 2012 FOI kaavaili auttavansa Saudi-Arabiaa asetehtaan rakentamisessa. Hanke ei koskaan toteutunut.

Viime vuosikymmenten ajan valtiot ovat suhtautuneet naisten roolia rauhantyössä painottavaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan 1325 kuin buffet-pöytään.

Yhteistyötä pidettiin Ruotsissa ongelmallisena ja tekopyhänä. Ajateltiin, ettei feminististä ulkopolitiikkaa edistävä valtio voi myydä aseita naisten oikeuksia sortavalle valtiolle. Lopulta hallitus päätti, ettei sopimusta jatketa.

Ruotsi voi kuitenkin myydä aseita Saudi-Arabialle ilman FOI:n nyt jo päättynyttä sopimusta. Saudivyyhdin aikana asekauppa nousi julkisen keskustelun tikun nokkaan.

Egnell ja Bergman Rosamond eivät kuitenkaan usko Ruotsin asekaupan muuttuvan julkisesta porusta huolimatta.

»Asekauppa kytkeytyy tiiviisti teollisuuteen ja vientivetoiseen politiikkaan. Se on oleellinen osa sosiaalidemokraattisen puolueen ja sitä lähellä olevien ammattiliittojen identiteettiä. On siis olemassa merkittäviä talousintressejä, jotka eivät aina sovi yhteen feministien ulkopolitiikan kanssa», Bergman Rosamond sanoo.

Niin ikään Egnell painottaa, että ulko­politiikka on aina sekoitus arvoja ja reaali­politiikkaa.

»Vaikka kohut saattavat kestää kuukauden tai kaksi, aseteollisuus ja asekauppa seisovat Ruotsissa vankalla pohjalla.»

Feminististä ulkopolitiikkaa Ruotsissa on myös arvosteltu sen nais- ja tyttökeskeisyydestä, intersektionaalisuuden kustannuksella. Intersektionaalisuus tarkoittaa, että ihmisen asemaan yhteiskunnassa vaikuttavat sukupuolen lisäksi moni muukin tekijä, kuten tausta, ikä, synnyinpaikka tai vammaisuus.

»Toki miehet ja pojatkin ovat erityisen haavoittuvaisessa asemassa konflikteissa. Miehiä tarvitaan myös edistämään naisten oikeuksia ja tasa-arvoa», sanoo kritiikkiin yhtyvä Bergman Rosamond. Keskustelu intersektionaalisuuden integroimisesta feministiseen ulkopolitiikkaan on hänen mukaansa vielä aikaisessa vaiheessa.

Intersektionaalisuuden ja asekaupan lisäksi sotilaallinen voimankäyttö on aiheuttanut jonkin verran kysymyksiä feministisen ulkopolitiikan toimeenpanosta. Egnellin mukaan kyse on aktivistien ja pragmaatikkojen yhteenotoista. Aktivistit kokevat, että varustautuminen ja voimankäyttö itsessään kampittavat tasa-arvotyötä, kun taas pragmaatikot ovat valmiita käyttämään voimaa rauhan ja naisten oikeuksien turvaamiseksi. Egnell ei halua mainita nimiä mutta toteaa, että niin kauan kuin osapuolilla on samat tavoitteet, pitäisi löytää tapoja tehdä yhteistyötä.

Näkemyseroista ja julkisista kohuista huolimatta feministinen ulkopolitiikka vaikuttaa olevan Ruotsissa niin vakiintunutta, että maltillisen kokoomuksen johtama oikeistohallitus ilman ruotsidemokraatteja voisi jatkaa sen edistämistä, arvioivat sekä Annika Bergman Rosamond että Robert Egnell.

Myös ennen vuotta 2014 hallinneella oikeistoblokilla oli Bergman Rosamondin mukaan tapana pitää esillä naisten turvallisuutta ja rauhantyötä painottavaa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa 1325. Lisäksi feministisen ulkopolitiikan taloudellista itsenäisyyttä ja yritteliäisyyttä painottava r-kirjain, resurssit, sopii hyvin liberaalin oikeistohallituksen arvomaailmaan.

Ruotsidemokraattien johtama hallitus taas saattaisi heidän mukaansa viis veisata feministisestä ulkopolitiikasta. Toisaalta puolueen viime vuonna julkaisemasta raportista ilmenee, ettei se sinänsä lyttää ajatusta. On siis mahdollista, että tulevaisuudessa myös ruotsidemokraateilla täydennetty hallitus edistäisi feminististä ulkopolitiikka – mutta erilaisilla painotuksilla.

Suomessa naisten ja tyttöjen oikeuksien edistämisellä on myös pitkät perinteet ulko- ja kehityspolitiikassa. Lisäksi Sanna Marinin hallitus on aikaisempia hallituksia selkeämmin osannut sanoittaa omaa ulkopoliittista linjaansa, jossa korostuu ihmisoikeudet, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Matti Pesu.

Hänen mielestään on kuitenkin epätodennäköistä, että Suomi alkaisi edistää feminististä ulkopolitiikkaa – ainakaan sillä nimellä ja brändillä. »Suomi toimii Ruotsiin verrattuna matalammalla profiililla ja pragmaattisemmalla otteella – normatiivisemman ja arvolatautuneemman lähestymistavan sijaan. Ulkopolitiikkaan suhtaudutaan Suomessa myös astetta suurvaltakeskeisemmin», Pesu sanoo.

Vaikka kansainvälisessä politiikassa on viime vuosina nähty paljon itsevaltaisuutta, maskuliinisuutta ja sapelinkalistelua, on Ruotsi saanut myös hengenheimolaisia. Viime vuonna Meksiko ilmoitti edistävänsä feminististä ulkopolitiikkaa. Ranskassa taas on vallalla  Emmanuel Macronin mukaan feministinen diplomatia, ja Kanadassa harjoitetaan feminististä kehityspolitiikkaa.

London School of Economicsin tutkija Paul Kirbyn mukaan Kanadan, Meksikon ja Ranskan julistukset herättävät kuitenkin kysymyksiä siitä, miten feminististä ulkopolitiikkaa aiotaan käytännössä soveltaa.

»Viime vuosikymmenten ajan valtiot ovat suhtautuneet naisten roolia rauhantyössä painottavaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan 1325 kuin buffet-pöytään. Päätöslauselmasta on toimeenpantu vain itselleen sopivia osa-alueita», Kirby toteaa sähköpostissa Ulkopolitiikka-lehdelle.

Hyvesignaloinnin ja brändityön sijaan Kirby ehdottaa, että valtiot pitäisi velvoittaa tekemään aidosti merkittäviä feminismiä edistäviä uudistuksia osallistamalla kansalaisyhteiskuntaa. Näin on Kirbyn mukaan tehty esimerkiksi Alankomaissa, jossa järjestöt ja valtio yhdessä suunnittelevat ja toteuttavat YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1325:en suosituksia.

Käytännön kysymyksistä huolimatta ilmassa on Kirbyn mukaan nähtävissä aitoja muutoksen tuulia.

»Sukupuoli on aina ollut osa kansain­välistä politiikkaa, mutta nyt siitä keskustellaan uudella tavalla, etenkin verrattuna perinteiseen maskuliiniseen kansallisvaltioiden tarinankerrontaan, jossa korostuvat sota, väkivalta ja ylpeys.»