Skip to main content

Tutkimusta ilman kansainvälisen politiikan ahdasta karsinaa – Susanna Hast rohkaisee ajattelemaan toisin

Tohtori Susanna Hast venyttää kansainvälisen politiikan tutkimuksen rajoja taiteellisella työllä ja feministisellä kritiikillä.

Teksti Ninni Sandelius

Kuvat Eeva Anundi

 

Aamu alkaa buddhalaisella lausunnalla.

Susanna Hastin tavallinen päivä sisältää niin taiteellista työtä, kirjoittamista kuin palaverejakin. Lausumisen jälkeen hän kirjoittaa kirjaa tai lukee, tanssii tai treenaa, ulkoilee koiriensa kanssa. Kirjoittaa lisää, soittaa kitaraa, ehkä äänittää jotain. Laulaa ja osallistuu Zoom- ja Teams -kokouksiin.

Koronapandemian vuoksi osa projekteista on keskeytynyt, mutta Hast tuntee olevansa etuoikeutettu. »Arkeni ei lopulta ole muuttunut kovinkaan paljon. Olen muutenkin hieman eristäytyvä luonne ja sillä lailla levoton, etten pysty istumaan koneen ääressä koko työpäivää», hän kertoo.

Hast sanoo kirjoittavansa iltakymmeneltä tai tekevänsä koko päivän vain musiikkia, jos inspiraatio iskee. »En osaa keskittyä vain yhteen asiaan, vaan teen kaikkea sekaisin», hän sanoo.

Hast todella tekee kaikenlaista. Hän on kansainvälisestä politiikasta kolmikymppisenä väitellyt tohtori, Suomen Akatemian ja Koneen säätiön rahoittama tutkija mutta myös taidetta ja tiedettä ennakkoluulottomasti yhdistelevä laulaja-lauluntekijä.

Työssään hän haastaa perinteisiä käsityksiä siitä, miten ja millaisista aiheista kansainvälisen politiikan tutkimusta voi tehdä.

 

Jo se on vaatinut pitkän matkan. Hast on kotoisin Rovaniemeltä Muurolan kylästä. Noin tuhannen asukkaan kylä sijaitsee Kemijoen länsipuolella, 25 kilometriä Rovaniemeltä Kemiin päin. Työväenluokkaisessa ­perheessä arvostettiin koulutusta, mutta hakeminen yliopistoon oli iso juttu.

»Muurolasta porukka ei ole kovin pitkälle yleensä ponnistanut. Pikkukylän kasvattina minulla ei ollut sellaista mahdollisuus­horisonttia, että voisin kuvitella hakevani lääketieteelliseen tai taidealoille.»

Tosissaan hän alkoi opiskella lukiossa – ja huomasi pärjäävänsä.

Hast oli kiinnostunut historiasta ja politiikasta, joten yhteiskuntatieteellinen ala tuntui sopivalta. Hän haki Tampereen yliopistoon opiskelemaan kansainvälistä politiikkaa ja Lapin yliopistoon kansainvälisiä suhteita. Hast hyväksyttiin opiskelijaksi Lapin yliopistoon. Opiskeluja edeltävänä kesänä kylvettiin siemenet tulevalle uralle kansainvälisten suhteiden kentällä.

»Kävin Paavo Väyrysen legendaarisen Pohjantähti-opiston kurssin Kemissä. Kaikki halukkaat pääsivät kurssille. Meitä opiskelijoita oli kolme.»

Väyrynen itse opetti, ja kurssilla kävi myös vierailevia luennoitsijoita. Kurssin lopuksi Väyrynen maksoi opiskelijoille matkan Brysseliin tutustumaan EU-parlamenttiin.

»Se oli eeppinen kokemus monella tapaa. Paavo esitteli meille parlamenttia ja tarjosi illallisen. Muistan syöneeni ranskanperunoita ja merenelävää. Sain kurssista viisi opintopistettä ja varaslähdön kansainvälisen politiikan maailmaan», Hast muistelee.

Haavoittuvaisuus ei useinkaan kuulu kansainvälisen politiikan tutkijan työkalupakkiin.

Kansainvälisten suhteiden opintoja aloitellessaan hänellä oli »perinteinen illuusio» automaattisesti aukeavasta diplomaatti- tai virkamiesurasta ulkoministeriössä.

Hast valmistui neljässä vuodessa yhteiskuntatieteiden maisteriksi, vaikka asui puolet ajastaan Helsingissä, kävi Brysselissä harjoittelijana ja siivosi osa-aikaisesti lentokoneita. Opintoja vauhditti Hastin menneisyyden trauma, lapsuudessa koettu seksuaalinen väkivalta.

»Kun opiskelin, minun ei tarvinnut muistaa vaikeita aikoja. Lisäksi olin todella kunnianhimoinen.»

Nyt Hast kirjoittaa traumasta autoetnografista kaunokirjallista teosta, osana tämänhetkistä tutkimushankettaan.

Uradiplomaattia Hastista ei kuitenkaan tullut. Hän ryhtyi tekemään väitöskirjaa Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen tohtori­ohjelmassa. Vuosituhannen vaihteessa kansain­välisten suhteiden opinnoissa oli painotettu kriittistä geopolitiikan tutkimusta Vilho Harlen johdolla. Se vaikutti myös Hastin suuntautumiseen. Väitöskirjassaan hän tutki, miten etupiirin käsitettä käytetään kansainvälisen politiikan teoriassa, etenkin suhteessa Venäjän ulkopolitiikkaan.

Väitöskirjaa tehdessään hän muutti miehensä töiden vuoksi perheineen Sveitsiin. Kun tohtorin arvonimi oli saavutettu, olo tuntui tyhjältä.

»Minulla ei ollut töitä, ei ideoita, ei kollegoita, ei tukiverkostoja, ei mitään. Päätin hakea apurahaa suomalaisten säätiöiden post doc -poolista. Koska siihen vaadittiin tutkimussuunnitelma, nurkkaan ajettuna aloin miettiä, mitä oikeasti halusin tutkia.»

 

Hastia kiinnostivat sota ja tunteet, etenkin myötätunto.

Väitöskirjassaan hän tarkasteli asioita käsitteiden ja valtioiden tasolla. Vallankumouksellinen oivallus syntyi kuitenkin siitä, että se mitä ihmisille tapahtuu ja mitä he kokevat ja tuntevat on myös kansainvälistä politiikkaa.

Hast tarvitsi tutkimuskohteekseen konfliktin, jonka kautta tarkastella myötätuntoa.

Hän valitsi Tšetšenian sodat, koska saattoi siten hyödyntää myös Venäjän-tutkimuksen osaamistaan. Hast haastatteli Tšetšeniasta pois lähteneitä ja Euroopassa asuvia tšetšeenejä. Lisäksi hän tutki sotiin liittyvää aineistoa, kuten elämäkertoja ja tietokirjallisuutta ja dokumentti- ja fiktioelokuvia.

Hast halusi selvittää, miten ihmiset selviävät konfliktin keskellä; mitä muuta kuin kauhua, kipua ja traumaa sodan keskellä eläneet ihmiset ovat kokeneet. Perehtyessään siihen, mitä myötätunto oikeastaan on, Hast kiinnostui kehoista. Hän pyristeli irti politiikan­tutkimuksen diskursiivisuudesta.

»Politiikantutkijan voi olla vaikea sisäistää, että tunteet ovat kehollisia tapahtumia ennen kuin niistä tulee kielellisiä. Halusin päästä kiinni siihen, mitä kehollisuus on materiaalisella tasolla, ei vain diskurssien tasolla».

Hast uppoutui kehollisuuden teemaan käydessään läpi keräämäänsä aineistoa. Samalla oma paikka tutkijana asettui uuteen valoon, kun hän luki ja näki kertomuksia käsittämättömästä väkivallasta ja kärsimyksestä. Toisten kokeman kärsimyksen analysointi kaukana konfliktista tuntui etuoikeutetulta ja väärältä, hän kertoo.

Hastilla ei ollut keinoja käsitellä tutkijan aseman ja tšetšeenien kokemusten välistä ristiriitaa. Akateeminen kieli ei taipunut siihen, miten hänen ajatuksensa myllersivät. Hän ahdistui ja alkoi nähdä painajaisia. Sitten päässä alkoi muodostua melodioita. Hast äänitti ne puhelimeen talteen. Soittaa tai laulaa hän ei ennestään osannut, vaan kävi laulu- ja kitaratunneilla laulujentekemistä helpottaakseen.

»Laulut hyökyivät spontaanisti ylitseni kuin aallot ja ahdistuneet ajatukseni purkautuivat musiikin kautta. Se oli jännittävää.»

Syntyi lauluja, joiden sanoitukset kumpusivat tutkimuksen aineistosta: ihmisten kokemuksista, rohkeuden, myötätunnon ja rakkauden osoituksista sodan keskellä.

Lauluista tuli osa tutkimusta. Vuonna 2018 Hast julkaisi projektistaan digitaalisen soivan kirjan Sounds of War: Aesthetics, Emotions and Chechnya, jossa laulut keskustelevat tieteellisen analyysin kanssa, sekä Hast & Cast -yhtyeellä levyn Man State War.

Musiikin tekemiseen uppoutuminen avasi väylän runsaalle taiteelliselle ilmaisulle. Taiteilijuudesta on tullut pysyvä osa Hastia. Hän on tehnyt videotaidetta, tanssi­teoksia, räppiä, spoken wordia, pop-musiikkia ja äänitaidetta. Oman kehon käyttäminen ja kokeellisuus ovat aina kuulunut hänen taiteeseensa.

Kun joku kuuntelee Hastin laulavan festareilla, Hast haluaa jättää kuulijaan jonkin jäljen, houkutella esiin uuden ajatuksen, haastaa pohtimaan asioita toiselta kantilta.

Susanna Hast

Susanna Hast

  • Syntynyt vuonna 1981 Ruotsissa, kasvanut ja opiskellut Rovaniemellä.
  • Asuu Helsingissä puolison, kahden lapsen ja kahden koiran kanssa.
  • Väitteli yhteiskuntatieteiden tohtoriksi Lapin yliopistosta vuonna 2012.
  • Tutkimusaiheita muun muassa sota ja myötätunto, kehollisuus, militarismi, yhteisöllisyys, ääni ja rytmi.
  • Toimittaa tieteellisen Critical Military Studies -aikakauslehden Encounters-palstaa.
  • Laulaja, lauluntekijä, joka on julkaissut musiikkia sooloartistina sekä Hast & Cast -yhtyeen kanssa. Tekee lisäksi tanssi-, ääni- ja videoteoksia.
  • Opettaa vapaaehtoisena tanssia Irakin naisten yhdistyksessä.

»Sellaista vaikutusta on vaikeaa saada aikaan, jos ei pane itseään alttiiksi. Haavoittuvaisuus ei useinkaan kuulu kansainvälisen politiikan tutkijan työkalupakkiin, mutta minulle se on tärkeää.»

 

Samalla kun Hast perehtyi tunteisiin liittyvään akateemiseen tutkimukseen Tšetšenia-hankkeessa, hän ei voinut olla törmäämättä feministisiin ­teorioihin. Opintojensa aikana hän ei ollut niistä kuullutkaan.

»Väitöskirjani on oppikirjaesimerkki siitä, miten miehinen kansainvälisen politiikan tutkimuksen opetus ja teoriaperinne on. Lähdeluetteloni oli varsinainen all white, all male -lista. Šokeeraavinta on se, kuinka kauan minulta kesti huomata, että se on ongelma ja että sukupuolella on merkitystä.»

Nyt feministinen teoria on Hastin tutkimuksen lähtökohta.

»Pidän feministisen tutkimuksen rehellisyydestä, sillä se on lähtökohtaisesti poliittista: haluamme toisenlaisen maailman. Feministinen tutkimus antaa äänen niille, joita yhteiskunnassa on vaiennettu ja auttaa nimeämään valtarakenteita, jotka ylläpitävät epätasa-­arvoa. Kun meillä on kieli ja ääni, meillä on mahdollisuus nähdä maailma tarkemmin.»

Oma tieteenala ei silti vieläkään ole riittävästi ottanut onkeensa feministisestä kritiikistä, Hast sanoo. Hänen mukaansa kansainvälisen politiikan tutkimusta määrittää voimakkaasti sulkeutuneisuus ja sisäinen portinvartijuus: mitä kansainvälisen politiikan tutkimuksen piiriin oikeastaan kuuluu ja mikä aihe on aidosti tutkimisen ja opettamisen arvoinen.

Tämä jaottelu on myös sukupuolittunut. Niin sanotut kovat, maskuliiniseksi ymmärretyt aiheet kuten sodankäynti tai geopoliittiset käänteet saavat enemmän arvostusta ja tukea kuin niin sanotut pehmeät, feminiinisemmiksi ymmärretyt aiheet kuten siviilien tai pakolaisten kokemukset ja tunteet.

Hast sanoo, ettei ole ajamassa vallan­kumousta. »Tavoitteenani on vain se, että vallan ilmentymiä pystyttäisiin tarkastelemaan tieteenalan sisällä nykyistä enemmän.»

Tšetšenia-tutkimus vaikutti ratkaisevasti Hastin tutkijaidentiteettiin. Hän ymmärsi, ettei voi enää palata perinteiseen kansainvälisen politiikan tutkijan rooliin.

Hastin tietokoneen kantta koristaa muun muassa hänen ensimmäisen capoeira-ryhmänsä Gorill­a Girlsin tarra sekä ystävän antama tarra, joka muistuttaa siitä että »kaikki me olemme hulluja».

Hastin tietokoneen kantta koristaa muun muassa hänen ensimmäisen capoeira-ryhmänsä Gorill­a Girlsin tarra sekä ystävän antama tarra, joka muistuttaa siitä että »kaikki me olemme hulluja».

Post doc -poolista Hast sai toisen apurahan, jonka avulla hän pystyi jatkamaan kehollisuuden ja tunteiden tutkimusta niin, että taiteellinen tuotanto olisi osa tutkimusta ja sen tuloksia. Tutun ja turvallisen tutkija­n roolin muovautuminen kokonaan toisenlaiseksi, tutkijan ja taiteilijan hybridiksi, arvelutti ja pelotti.

Ystävän kannustamana Hast selvitti, millaisia mahdollisuuksia hänellä olisi tehdä tutkimusta Taideyliopistossa. Hän päätyi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun esittävien taiteiden tutkimuskeskukseen ja löysi uuden tiedeyhteisön.

»Tajusin, että hitto vieköön, taiteellinen tutkimus on juuri se kenttä, johon minun kannattaisi kiinnittyä.»

Hastin tapaan yhdistää tiedettä ja taidetta suhtaudutaan kansainvälisen politiikan ympyröissä joskus epäluuloisesti. Hän käyttää myös usein autoetnografisia menetelmiä, joissa tutkija arvioi ja analysoi omia kokemuksiaan suhteessa tutkimaansa ympäristöön. Sekin herättää toisinaan kummeksuntaa.

»Olen aikamoinen pala nieltäväksi politikantutkimuksen näkökulmasta», hän naurahtaa.

Hastin lähestymistapa nostattaa jopa vastarintaa. Kerran erään konferenssin edustaja säikähti ja huitoi ovelta Hastia lopettamaan, kun Hastin esitys sisälsi laulua.

»Jos aina sysätään marginaaliin ja joutuu puolustelemaan osaamistaan, kuluttaa se henkistä kapasiteettia. On stressaavaa pohtia alati sitä, mitä minusta ajatellaan.»

Hän löysi kansainvälisen politiikan tutkijoita, jotka rikkoivat alan perinteisiä asetelmia, ja hän sai heiltä kollegiaalista tukea. Hast sanoo, ettei kuitenkaan enää halunnut viedä tutkimustaan sellaiseen tieteellisen keskusteluun, jossa tutkimuksen perusta kyseen­alaistetaan.

»Halusin tehdä tutkimusta ilman tätä kansain­välisen politiikan ahdasta karsinaa.»

Hän huomasi myös nopeasti taidepuolen ja kansainvälisen politiikan tutkimuksen eron. Pelko siitä, että politiikantutkijaa kyräiltäisiin ja kummeksuttaisiin, oli turha.

»Minulla on onnekas olo, että löysin akateemisen kodin taiteellisen tutkimuksen piiristä ja että minut hyväksyttiin osaksi sitä tiede­yhteisöä».

 

Hast sijoittaa itsensä nyt kansainvälisen politiikan tutkimuksen reunamille. Häntä ei haittaa olla marginaalissa, sillä sieltä hän on löytänyt myös kriittisen militarismitutkimuksen (critical military studies).

Uusi monitieteinen tutkimusala on syntynyt sotatieteellisen ja turvallisuustutkimuksen viitekehyksistä. Se yhdistää muun muassa kansainväliset suhteet, sukupuolen­tutkimuksen, kulttuurintutkimuksen ja antropologian tarkastellessaan sotilaallista voimankäyttöä, sotilasvaltaa ja sotavoimia kriittisellä otteella.

Viime vuodet Hast on työskennellyt Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessaan Kehot sodassa, kehot tanssissa. Hän tutki sitä, miten brasilialaisen taistelulaji capoeiran koreografia, rytmi ja synkroninen kehon liike vaikuttavat myötätuntoon, häpeään ja ylpeyden tunteisiin pakolaisleireillä ja millaista on kehollinen ryhmäytyminen suomalaisessa sotilaallisessa kadettikoulutuksessa.

Hankkeen tarkoituksena oli selvittää, millaisilla kehotekniikoilla voidaan vaikuttaa kehojen välissä liikkuviin tunteisiin ja millä tavalla kehollinen ryhmäytyminen edistää tai ehkäisee militarisoitumista.

Vuonna 2018 tutkimus vei Hastin Jordanian aavikolle, Za’atarin pakolaisleirille lähelle­ Syyrian rajaa. Hän havainnoi sotaa pakenevien nuorten ja lasten capoeira-ryhmän toimintaa, haastatteli ohjaajia ja nuoria sekä osallistui tyttöjen ja nuorten naisten capoeira-tunneille.

Hast sai tutkimuksessaan selville, että traumasensitiivisesti opetettuna capoeiralla oli selviä myönteisiä vaikutuksia lapsiin ja nuoriin. He kokivat yhteisöllisyyttä, rohkeutta, tunteiden hallintaa ja saivat onnistumisen kokemuksia.

Tanssista on tullut luonteva tutkimuskohde sekä tapa tehdä tutkimusta. Hän kiinnostui Tšetšenia-projektin aikana tšetšeenitanssi lezginkasta ja sufi-rituaali zikr’istä ja niiden merkityksestä yhteisöllisenä, kehollisena ja tunteellisena ilmaisuna.

»Kliinisissä tutkimuksissa synkronisen liikkeen ja äänen on huomattu tuottavan empatian tunteita. Tanssi voi olla myös vastarinnan ja vapauden ilmaus.»

Tanssi on tehnyt Hastista myös pedagogin. Hän opettaa Irakin naisten yhdistyksessä tanssia ja on ollut mukana järjestämässä Suomessa ja Saksassa työpajoja, joissa maahanmuuttaja­naisille tarjottiin mahdollisuus tutkia omaa kehoa tanssin kautta ja opettaa omaa kulttuurista tanssiaan muille.

Tärkeät innoituksen lähteet

  1. Olen harjoittanut japanilaista Nichiren Daishonin buddhalaisuutta 17 vuotta. Se on kaiken tekemiseni pohja, ja voin sen avulla jatkuvasti kasvaa ihmisenä. Myös kiinnostus myötätuntoon on peräisin buddhalaisuudesta.
  2. Capoeira on afrobrasilialainen tanssi ja taistelulaji. Rakastan sen yhteisöllisyyttä ja kehollista oveluutta. Se on älykäs laji, joka haastaa jatkuvasti. Pakkomielteeni on erityisesti käsilläseisonta, jota treenaan joka päivä.
  3. Koronan aikaan olen löytänyt huikean vocal improvisation -opettajan Briony Greenhillin. Äänellä improvisointi ja kurssitovereiden kanssa yhdessä improvisointi on järjettömän hienoa. Olen löytänyt uuden luovuuden tason.

»Tarkoitus oli toimia vastapolitiikkana turva­paikanhakuprosessille, jossa keho on jatkuvan tarkkailun alaisena ja jossa kehon on todistettava kärsimyksestä.»

Tutkijalle ympäröivä maailma ja sen ihmiset näyttäytyvät herkästi potentiaalisina tutkimuksen kohteina. Hast on oppinut, että kaikkea ei kannata tutkia. On tutkimustyötä tärkeämpiäkin asioita.

Pedagogina Hast haluaa vaalia opettajan ja oppilaiden välistä suhdetta.

»En voisi olla se ihminen, joka olen opettajana, jos analysoisin itseäni ja muita. Silloin suhteemme muuttuisi.»

Osana Kehot sodassa, kehot tanssissa -projektia Hast eläytyi sotilasopiskelijan rooliin. Hän pyysi päästä havainnoimaan sotilaskoulutusta armeijan kasarmeille, mutta Maavoimat ei myöntynyt. Maanpuolustuskorkeakoulusta tutkimuslupa heltisi.

Hast joutui samalla kohtaamaan omat ennakkoluulonsa, sillä sai hyvin toverillisen vastaanoton. Hän marssi kadettien joukossa, havainnoi itseään ja muita sekä haastatteli kadetteja. Tutkimuksensa hän puki ääni­teoksiksi, joissa kuullaan kadettien marssivan ja Hastin tulkitsevan omalla äänellään kadettien ajatuksia sotilaskoulutuksesta ja sotilaan identiteetistä.

Hastille selvisi, että aivan kuin capoeirankin kohdalla, sotilaskoulutuksessa synkronisella liikkeellä on ryhmäyttävä vaikutus. Hast oli myös esittänyt kadeteille kysymyksen, onko taistelu tappamista. Se oli monelle vaikea kysymys ja oli selvää, että moni ei ollut edes ajatellut asiaa aiemmin. Hän arvelee, että koulutuksessa ei huomioitu tätä näkökulmaa.

Hastin mukaan epämääräiset käsitykset sodankäynnistä ja erityisesti vaikeus puhua tappamisesta olivat kiinnostavia löydöksiä.

»Kiinnostavinta oli kuitenkin se, miten paljon kadetteja itsejään alkoi kiinnostaa kehollisuuteen liittyvät kysymykset, kun aloimme keskustella niistä.»

Kun politiikan vaikutukset tuntuvat ja näkyvät kehoissamme, olemme kansainvälisen politiikan ytimessä.

Kriittisen militarismitutkimuksen tavoite onkin haastaa perinteisiä käsityksiä armeijasta ja sotilasvallasta. Suomessa kritiikki tosin Hastin mukaan nostattaa usein vastareaktion.

»Suomessa maanpuolustukseen ja sota­voimiin liittyvän tutkimuksen ja julkisen keskustelun lähtökohta on lähestulkoon aina isänmaallisuus. Se haittaa kriittistä tarkastelua», Hast sanoo.

 

Menetelmiensä ja tutkimus­aiheidensa avulla Hast pyrkii tekemään tilaa uudentyyppiselle lähestymistavalle, joka ei olisi perinteisintä kansainvälisen politiikan tutkimusta. Hän haluaa olla sinnikäs esimerkki tutkijasta kansainvälisen politiikan ja taiteellisen tutkimuksen risteyksessä.

»Toivon, että tekemiseni kannustaa huomaamaan, että näinkin voi tehdä.»

Hast haluaa työskennellä myös yhteiskunnallisen muutoksen kannalta merkityksellisten asioiden parissa. Hän muistuttaa, että kriittinen militarismitutkimus houkuttelee tutkijoista esiin myös aktivistin. He käyttävät luovia menetelmiä tarkastellessaan militarismia kriittisesti ja kyseenalaistavat tapaa, jolla puhutaan vallasta ja voimankäytöstä.

»Yhtenä tavoitteenani on herättää keskustelua suomalaisen yhteiskunnan militarisoitumisesta. Sotilaalliseen maanpuolustukseen liittyvät kysymykset ovat edelleen vaiettuja, ja siihen toivoisin muutosta.»

Haaveita akateemisesta tähteydestä Hastilla ei ole. Aiempi kunniahimo on muuntautunut joksikin muuksi.

»Minulla ei enää ole isoja tieteellisiä ambitioita, fokukseni pienenee koko ajan. Minulle tärkeää on pohtia, miten voisin tukea hankekumppaniani, mitä voisin häneltä oppia.»

Tällä hetkellä Hastin kumppani on iranilainen tanssija-tutkija. Tarkoitus on luoda yhteistyötä iranilaistaiteilijoiden sekä Suomessa toimivien esittävän taiteen osaajien kesken ja tarkastella esittävän taiteen ja runollisen ilmaisun mahdollisuuksia keskustella vaietuista aiheista. Korona on kuitenkin vaikeuttanut työtä.

Hast ei voi puhua projetiktista kovin tarkasti, jotta iranilaisten kumppaneiden turvallisuus ei vaarantuisi. Iranissa taiteilijoiden asema on vaikea.

Vaikka tutkimus koskee marginaalista yhteisöä, se voi Hastin mukaan heijastua koko yhteiskuntaan. Hankkeen iranilaisen tutkijan videoteoksessa kaksi naista liikkuu oudoilla tavoilla julkisessa tilassa Teheranissa, tutkien sitä, kuinka he voivat venyttää hyväksytyn liikkeen normia. Hast näki videon ollessaan vierailevana tutkijana Aucklandin yliopiston tanssin laitoksella. Se, miten naiset asettavat itsensä alttiiksi heille mahdollisesti vihamielisessä ympäristössä, iski syvälle Hastin tajuntaan.

»Silloin ymmärsin, millainen voima taiteessa: se paljastaa sellaista, jota ei voi muuten näyttää, sanoa tai tehdä. Silloin, kun politiikan vaikutukset tuntuvat ja näkyvät kehoissamme, olemme kansainvälisen politiikan ytimessä.»

 

Muokattu 11.2.2021 klo 15.30: Hastin tutkimus kadettikoulussa ei käsittele capoeiran vaikutuksia vaan kehollista ryhmäytymistä.