EU-maat haluavat nopeita tuloksia, mutta rauhanrakentaminen vaatii aikaa, sanoo CMI:n Jibecke Jönsson

Tuo on kauhea kysymys!» Jibecke Jönsson huudahtaa.

Kysymys kuuluu: mikä konflikti tarvitsisi nyt kaikkein kipeimmin EU:n huomiota.

»Vielä hetki sitten olisin sanonut Jemen, mutta nyt ehkä Sahelin lähiympäristö», Jönsson empii. Muita Afrikan maita ei saa myöskään unohtaa, eikä Syyriaa. Lista jatkuu vielä Etelä-Kaukasiaan, Keski-Aasiaan, Kolumbiaan, Filippiineille ja Myanmariin.

Jönsson nimitettiin äskettäin Martti Ahtisaaren perustaman konfliktinratkaisujärjestö CMI:n Brysselin-toimiston päälliköksi. Hän vahvistaa CMI:n siteitä EU:n ja sen jäsenmaiden päättäjiin sekä muihin eurooppalaisiin järjestöihin.

CMI:hin Jönsson siirtyi Euroopan ulkosuhdehallinnosta. Vaikka hänellä on kriittistä sanottavaa entisen työnantajansa tontista, merkkejä turhautumisesta tai kyynisyydestä EU:ta kohtaan ei ole havaittavissa. Eurooppalaisille päättäjille hän haluaa painottaa, että kaikki konfliktialueilla elävät yhteisöt on otettava mukaan rauhanneuvotteluihin. Esimerkkinä Jönsson mainitsee juuri Jemenin.

EU tukee YK:ta Jemenin rauhanneuvotteluissa, jotka sakkaavat. Lähestymistapa on jumiutunut valtiokeskeiseksi. Epäviralliset toimijat, kuten paikalliset heimopäälliköt, poliittiset johtajat ja etenkin naiset, ovat jääneet neuvotteluiden ulkopuolelle.

Periaatteessa EU-koneistossa halutaan Jönssonin mukaan kuulla epävirallisten toimijoiden ja paikallisten ajatuksia, mutta kontaktien puute ja kiire vaivaavat päättäjiä. Asian korjaamiseksi hän järjesti tilaisuuden, jossa Jemenin heimopäälliköt ja poliittiset johtajat pääsivät kertomaan näkemyksistään EU:n suurlähettiläille. Keskustelu koettiin hedelmälliseksi, ja sille toivottiin jatkoa.

Heimopäälliköillä ja poliittisilla päättäjillä on paljon vaikutusvaltaa Jemenissä, millä on suuri merkitys rauhanprosessille. Heidän osallistamisensa neuvotteluihin ei kuitenkaan käy helposti. Heimopäälliköitä on satoja, ja heidän keskinäiset suhteensa ovat kimurantteja. Jönssonin mukaan tärkeintä on, etteivät EU ja sen jäsenmaat luovuta vain, koska neuvotteluiden käyminen on hankalaa.

»Kestävän rauhan rakentaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja sitoutumista», hän korostaa.

Suunta on EU:ssa toinen. Jäsenmailta tuleva paine saada nopeita ja mitattavia tuloksia konfliktien ratkomisessa kannustaa sotilasoperaatioihin, joille asetetaan lyhytnäköisiä ja epärealistisia tavoitteita. Jönssonin mukaan ne olisi uskallettava kyseenalaistaa.

EU on edelleen humanitaarisen työn, rauhanvälityksen ja konfliktialueiden kansalaisyhteiskuntien suurimpia rahallisia tukijoita. Unioni ei kuitenkaan kerro siitä työstä riittävän näkyvästi, Jönsson sanoo.

Ennaltaehkäisevään työhön ja aikaiseen puuttumiseen on vaikea saada päättäjien tukea. Riskitekijät osataan tunnistaa, mutta ne eivät johda toimintaan. Konflikteihin reagoidaan vasta niiden puhjettua, kun on jo liian myöhäistä.

Muutama vuosi sitten olimme huolissamme Burkina Fasosta, Jönsson sanoo. »Nyt kyse ei ole enää ennaltaehkäisystä.»

Tammikuussa Burkina Fason armeija käytti hyväkseen kansalaisten tyytymättömyyttä pitkään jatkunutta heikkoa turvallisuustilannetta kohtaan ja kaappasi vallan. Maassa vuodesta 2015 jatkuneet jihadistien hyökkäykset ovat vaatineet yli 1 500 kuolonuhria, ja yli miljoona ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.

Aseelliset konfliktit syntyvät, kun valtio ei kykene suojelemaan kaikkia väestönosia, Jönsson korostaa. Jemenin tapaan konfliktialueilla turvallisuutta ylläpitävät usein monet epäviralliset yhteisöt.

»Neuvotteluita pitäisi käydä myös niiden kanssa, joiden arvoja ja toimintatapoja ei hyväksy.»