Euroopan komission on määrä ehdottaa euromaiden talousarviosääntöjen uudistamista ensi kesään mennessä. Saksa valmistautuu löysäämään linjaansa maiden velkaantumiseen.

»Jopa kovimmat konservatiivit ovat nyt sitä mieltä, ettei tämän vuosituhannen alun tiukka linja valtion velkaantumista vastaan toimi», sanoo Alexander Kriwoluzky, saksalaisen DIW-taloustutkimuslaitoksen makrotalousosaston johtaja Berliinissä.

Esimerkiksi Kreikan talous kiihdytti kovaan vauhtiin vuosina 2001–2008, kun menoja kasvatettiin reippaasti ja velkaa otettiin huoletta. Kun korttitalo kaatui, lääke oli talouskuri, austerity. Lainan nimellismäärän kasvu saatiinkin kuriin, mutta samalla kutistui myös bruttokansantuote. Velan suhde bruttokansantuotteeseen ei kutistunut, Kriwoluzky muistuttaa.Tiukat säästötoimet antoivat virtaa uudenlaisille poliittisille liikkeille. Populistit nousivat eri puolilla Eurooppaa.

EU etsii siksi uusia keinoja talouden hoitamiseksi. Tarvitaan talouskasvua, jota varten etsitään rahaa investointeihin ja investointeja varten moni haluaa lisää velkaa.

Muutokset eivät käytännössä voi toteutua ilman suurimman nettomaksajan eli Saksan hyväksyntää. Kriwoluzkyn mukaan on hieman epäselvää, miten Saksa haluaa asiassa edetä. Hallituksessa on kaksi vastakkaista linjaa.

Sosiaalidemokraateissa ja vihreissä on valmiutta tiiviimpään eurooppalaiseen yhteistyöhön, myös EU:n omaan lainanottoon. Saksan sosiaalidemokraattien vaaliohjelmassa vaadittiin pandemian elpymisvälineestä pysyvää ratkaisua EU:lle. Vihreät olivat valmiita menemään vieläkin pidemmälle.

Toisaalta myös liberaalit haluavat tiiviimpää talousyhteistyötä, mutta vain tiukoin taloussäännöin, jotta saksalaiset eivät missään nimessä joudu muiden velkojen maksajiksi.

Hallitusohjelmassa ristiriita on ratkaistu sopimalla asiasta varsin vähän ja epämääräisesti. Sen mukaan Euroopan keskuspankin (EKP) täytyy pysyä itsenäisenä, mutta muotoilut pitävät porttia auki myös sille, että Saksa joustaa tiukasta säästölinjastaan. Maa odottaa ja katsoo, miten keskustelut etenevät, ja ottaa kantaa vasta nähdessään, minne virta on viemässä.

Saksan asenteesta kertoo sen suhtautuminen omaan velkaansa. Perustuslakiin kirjattu talouskurisääntö eli velkajarru tulee koronatauon jälkeen voimaan taas ensi vuonna. Se rajoittaa lisävelkaantumisen mahdollisuutta. Liikkumavara jää hyvin pieneksi.

Liberaalien puheenjohtaja Christian Lindner on tiukasti torjunut veronkorotukset ratkaisuna kerätä valtiolle lisävaroja investointeihin. Samaan aikaan valtionvarainministerinä Lindner etsii kuitenkin tapoja kiertää voimakkaasti puolustamaansa velkajarrua.

Kriwoluzkyn mukaan keinoja voivat olla esimerkiksi velkojen ottaminen julkisen ja yksityisen sektorin yhteishankkeiden nimissä ja koronan hoitoon varattujen varojen käyttö. Näin Saksa saisi kaipaamansa investoinnit velkarahalla käyntiin, mutta talouskurin nimiin vannoneet liberaalit säilyttäisivät kasvonsa.

Saksa ilmoittaa tekevänsä politiikkaa, joka ei sovi velkaantuneille maille. Se voi perustella ratkaisujaan sillä, että maalla on julkista velkaa muita vähemmän.

»Tämä perustelu on silti hieman hankala», Kriwoluzky toteaa.

Eri euromaiden riippuvuus EKP:sta on ongelma. Kun EKP pohtii korkojen nostoa, se joutuu miettimään korkojen vaikutusta velkaantuneisiin jäsenmaihin. Tämä rajoittaa keskuspankin vapautta.

Vaikka korkojen nosto voisi auttaa taltuttamaan inflaatiota koko euroalueella, samalla Italian, Kreikan ja muiden velkaantuneiden maiden tilanne voi vaikeutua.

Jos Italian valtio ei pysty maksamaan korkojaan, maan pankit ajautuvat kriisiin. Italian julkinen velka on 155 prosenttia bkt:sta ja korot nielevät jo lähes 60 miljardia euroa, noin 3,5 prosenttia kansantuotteesta. Korkomenojen vuoksi Italian budjetit ovat kroonisesti alijäämäisiä. Ilman korkoja valtion budjetti olisi ollut ylijäämäinen jo kaksi vuosikymmentä.

Suomessa ja monissa muissa tiukan talouskurin maissa elää pelko kurista lipsumisen seurauksista, ja ne tyrmäävät euromaiden yhteisen lainanoton. Kriwoluzky arvioi, että siitä huolimatta Suomikin joutuu hyväksymään vuosi­kymmenen loppuun mennessä euromaille osittain yhteisen finanssipolitiikan ja EU-maiden yhteisen lainanoton.

»Suomen kaltaisissa maissa moni ajattelee, että muiden talousongelmat eivät ole meidän huoliamme. Kyllä Italian ongelmat ovat myös Suomen ongelma», Kriwoluzky sanoo.

Italian talouden kriisiytyminen iskisi myös Suomen vientiin. Jos Italian pankit ajautuvat pahaan kriisiin, joutuvat pankit myös Suomessa ja muualla EU:ssa kiristämään lainanantoaan ja Suomen talous heikkenee, hän selittää.

»Taloutemme ovat jo monin osin yhdentyneet».

Kun velkasääntöjä on aiemmin haluttu huojentaa, tiukin vastustus on tullut Alankomaista, jossa tammikuussa työnsä aloitti neljäs pääministeri Mark Rutten johtama koalitiohallitus. Monet odottivat, että uudesta hallituksesta voisi löytyä velkahaluisille euromaille aiempaa enemmän ymmärrystä.

Vaikka Rutte on aiemmin saanut lempinimen »Herra Ei» tyrmätessään kaikki euro­alueen velkasääntöjen löysennysyritykset, uuden valtionvarainministerin Sigrid Kaagin keskustavasemmistolainen D66-puolue on kannattanut ajatusta euromaiden yhdessä liikkelle laskemista joukkovelkakirjoista. Jo hallitusneuvottelujen aikana keskusteltiin tavoista kiertää budjettimenosääntöjä uuden ison investointiohjelman vauhdittamiseksi.

Haagissa Adriaan Schout tyrmää odotukset. Hän on vanhempi tutkija kansainvälisiin suhteisiin erikoistuneessa Clingendael-instituutissa ja Euroopan julkishallinnon professori Radboudin yliopistossa.

»Edellinen hallitus antoi asiasta virallisen kantansa parlamentille joulukuussa. Sen sisältö oli koordinoitu tulevan hallituksen kanssa, joten kyllä se [tiukka] linja edelleen varsin hyvin pitää», Schout sanoo.

Hänen mukaansa Alankomaista voi nyt löytyä pientä joustonvaraa, mutta se koskee lähinnä aikataulua, jossa euromaiden pitäisi saada julkinen velkansa takaisin alle 60 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Myös Schout kavahtaa kovien leikkausten vaatimusta, mutta niille on vaihtoehto: »Investointien lisääminen ei ole tie ulos ongelmista, vaan rahan käyttäminen oikeisiin kohteisiin ja uudistusten tekeminen.»

Schout ohjaa katsomaan julkisten menojen suhdetta bruttokansantuotteeseen eri maissa. Mitä korkeampi suhde on, sitä vähemmän yksityiselle sektorille jää Schoutin mukaan tilaa toimia. Alankomaissa julkisen menojen osuus on euromaiden keskiarvoa pienempi.
Schout ei myöskään ole valmis erottelemaan velkaa käyttötarkoituksen mukaan.

»Loppujen lopuksi ei ole olemassa hyvää velkaa. Velka on riski ja vähentää hallitusten liikkumavaraa, resilienssiä», Schout napauttaa.

Jos velkaa on liikaa, korkokustannusten nousu on aina riski. Se on Schoutin mukaan vakava taakka esimerkiksi Italian, Ranskan ja Belgian kaltaisille maille riippumatta siitä, mihin velkaa käytetään.

Alankomaat ei ole ollut tiukalla linjallaan yksin. Viime vuonna se, Itävalta, Tanska ja Ruotsi alkoivat »nuukana nelikkona», frugal four, vastustaa yhdessä EU:n elvytysrahastoa. Suomenkin tulkittiin liittyneen joukkoon myöhemmin. Tämän vuoden kesäkuun keskusteluissa selviää viimeistään, mitkä maat ovat edelleen kovimpina kirstunvartijoina budjettisääntömuutoksia vastustamassa.

Italian valtiovarainministeriön entinen pääekonomisti Lorenzo Codogno vastaa kysymyksiin Lontoossa. Nykyään hän on London School of Economicsin vieraileva professori ja itsenäinen makrotalouden konsultti.

Codognon mukaan Italia, kuten kaikki euroalueen maat, tarvitsee uutta velkaa tasoittaakseen pandemian vaikutuksia, lisätäkseen julkisia investointeja ja tehdäkseen uudistuksia maan talouskasvun parantamiseksi.

Suurten julkisten infrastruktuurihankkeiden toteutus kestää Italiassa 14 vuotta. Italian on saatava nopeutettua tätä.

»Noin isoa velkaa voidaan maksaa pois vain vahvistamalla talouden kasvukykyä. Mitä muitakaan vaihtoehtoja olisi», Codogno kysyy Italian tilanteeseen viitaten.

Italian talouskasvu on jämähtänyt hyvin alhaiselle tasolle, koska uusia investointeja on tehty pitkän ajan kuluessa vähän ja erilaiset esteet jarruttavat kasvua. Italialaisilla on varallisuutta, mutta se on sijoitettu kiinteistöihin, mikä ei kasvata taloutta. Työntekijöiden tuottavuus on alhainen ja väestö vanhenee nopeasti. Eurovaluutan vuosina maan kilpailukyky on heikentynyt ja tuottavuus parantunut hitaammin kuin monissa muissa euromaissa.

Italian bruttokansantuote asukasta kohden on Suomea selvästi matalampi. Maat olivat suurin piirtein tasoissa vielä 1990-luvun lopulla, mutta Suomessa bkt asukasta kohden on sittemmin kasvanut noin kolmanneksella.Kasvua hankaloittavat edelleen suuri, tehoton julkinen sektori sekä se, että Pohjois-Italia on noin kaksi kertaa etelää rikkaampi.

Italian talous kasvoi kohisten 1980-luvulle asti, kun maassa rakennettiin teollisuutta, investoitiin terveydenhuoltoon ja tehtiin muita uudistuksia. Italia pehmitti liiallista kotimaan inflaatiota devalvoimalla määräajoin liiraa, silloista valuuttaansa. 1980-luvun alussa velkaakin oli vain 55 prosenttia bkt:sta.

Yhtä paljon kuin Italia tarvitsee lisää velkaa saadakseen talouskasvuun vauhtia, se tarvitsee myös rakenteellisia uudistuksia, Codogno huomauttaa. Näin velka voidaan ohjata kasvua vauhdittaviin investointeihin ja sitä jarruttavia jähmeyksiä saadaan karsittua.

»Esimerkiksi suurten julkisten infrastruktuurihankkeiden toteutus kestää Italiassa 14 vuotta. Italian on saatava nopeutettua tätä», Codogno kertoo.

Toteutuslistalla ovat lisäksi eläkkeitä ja julkisia hankintoja koskevat uudistukset.

Codogno on helpottunut siitä, että Euroopan keskuspankin entinen pääjohtaja Mario Draghi jatkaa pääministerinä. Draghi tietää hyvin, mitä Italia tarvitsee, Codogno sanoo.

Draghin keskeisimpiä avustajia on taloustieteen professori Francesco Giavazzi.

»Giavazzi on ajanut säästötoimia niin tiukasti, että edes minä en pysty olemaan täysin samaa mieltä niin pitkälle menevistä johtopäätöksistä. Finanssipoliittinen kurinalaisuus on palautettava, mutta vasta vähitellen, kun talous palaa kriisiä edeltävälle tasolle.»

Codognon mukaan haaste on siinä, miten Draghi ja Giavazzi pystyvät suostuttelemaan puolelleen Italian löyhempiä sääntöjä haluavat poliitikot.

Italian rajojen ulkopuolelta Draghi on hakenut ja saanut tukea erityisesti Ranskasta, EU:n toiseksi suurimmasta taloudesta. Tuki voi olla katkolla huhtikuussa, jos Emmanuel Macron ei saa presidentinvaaleissa jatkokautta.

EU-velka, josta jäsenmaa voi hyötyä vain Brysselin valvomat ehdot täyttämällä, on Codognon mieleen. Brysselin ohjauksessa rahalla voidaan saada aikaan uudistuksia.

Kurinpitotoimet, jotka nykyisin periaatteessa koskevat euroalueen velkasääntöjen rikkojia, eivät ole enää uskottavia. Codognon mukaan menettelytapojen on muututtava: rangaistukset on korvattava palkkioilla. EU:n kautta otettu velka on tällöin jäsenmaiden käytettävissä, jos uudistuksia tehdään.

Tulevaisuudessa yhteisen eurooppalaisen edun nimissä tehtävät suurhankkeet olisi rahoitettava suoraan EU:n talousarviosta.