Europarlamentti on altis ulkomaiden vaikuttamiselle – korruptiosta on selvinnyt pikku näpäytyksellä

Rikoskumppaneita, juonittelua ja matkalaukku täynnä käteistä. Kun Belgian poliisi joulukuussa takavarikoi kotietsinnöissä jopa 1,5 miljoonaa euroa sekä puhelimia ja tietokoneita, yksityiskohdat olivat kuin dekkarista.

Tällä kertaa rikoksesta teki erikoislaatuisen epäiltyjen joukko: Euroopan parlamentin varapuhemies Eva Kaili, parlamentissa avustajana työskennellyt Kailin puoliso Francesco Giorgi sekä lobbarit Pier Antonio Panzeri ja Niccolo Figa-Talamanca eivät vastanneet kuvaa talousrikollisista.

Nelikko on syytettynä Euroopan parlamentin historian suurimmasta korruptiotapauksesta.

Pidätettyjen epäillään ottaneen lahjuksia Qatarin hallinnolta vastalahjaksi maan ihmisoikeustilanteen kaunistelemisesta. Puhemies Kaili muun muassa kutsui Qataria »työntekijöiden oikeuksien edelläkävijäksi» tavattuaan maan työministerin.

Kaiken takana on todennäköisimmin paitsi raha myös luottamus siihen, ettei kiinnijäämisen riskiä ole.

Qatar-skandaali on mittaluokassaan jotain aivan muuta kuin aiemmat korruptiotapaukset parlamentissa, toteaa Transparency International EU:n asiantuntija Shari Hinds.

Epäselviä tapauksia löytyy kuitenkin viime vuosilta useita.

Yksi merkittävimmistä 2010-luvun tapauksista oli niin kutsuttu Cash for Amendments, jossa lobbaajiksi tekeytyneet Sunday Times -lehden toimittajat tarjosivat parlamentin edustajille rahaa toivotun lakialoitteen edistämisestä. Lehti lähestyi 60 meppiä, joista 14 suostui tapaamiseen keskustellakseen 100 000 euron vuosittaisesta korvauksesta.

Tapauksen seurauksena kolme parlamentin jäsentä tuomittiin. Romanialainen demari Adrian Severin ja itävaltalainen keskustaoikeistolainen Ernst Strasser saivat neljän vuoden tuomiot. Slovenialainen keskustavasemmistolainen Zoran Thaler sai kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistuksen, joka hänen tosin annettiin suorittaa viikonloppuisin.

Severinin, Strasserin ja Thalerin rangaistukset ovat armottomia verrattuna lepsuihin sanktioihin, joita parlamentti itse langettaa sääntöjä rikkoneille jäsenilleen.

On aika kaivella menneitä.

Järjestelmä katsoo läpi sormien rikkomuksia, jotka voivat olla haitallisia parlamentille.

Europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.) astui parlamenttiin ensi kertaa vuonna 1995 ja palvelee nyt viidettä kauttaan Brysselissä. Hautalan mukaan ulkomainen vaikuttaminen on parlamentissa vakava ja hyvin tiedossa oleva ongelma, josta kuitenkin harvoin seuraa tekijöille mitään oikeasti ikävää. Kuunnellaan siis esimerkkejä.

Vuonna 2018 parlamentissa käsiteltiin Marokon ja EU:n välistä kauppasopimusta. Aloitteen esittelijänä toimi ranskalainen Alde-ryhmän parlamentaarikko Patricia Lalonde. Myöhemmin samana syksynä paljastui, että Lalonde oli mukana Marokon perustamassa EuroMedA-järjestössä, joka rakentaa yhteistyötä Välimeren alueen ja EU:n välillä.

Hautalan mukaan EuroMedA pyrki vaikuttamaan EU:n kantoihin erityisesti suhtautumisessa kiisteltyyn Länsi-Saharaan. Lalonde toimi järjestön hallituksessa. Seuraukset kummastuttavat Hautalaa edelleen.

»Hänet todettiin esteelliseksi tehtävään, ja ryhmän piti korvata hänet esittelijänä. Siitä ei tullut mitään muita seurauksia.»

Kerta voi olla vahinko, toistuvat tapaukset jo menettely. Täysin vastaava tilanne nähtiin seuraavana vuonna, kun tšekkiläinen konservatiivisen ECR-ryhmän parlamentaarikko Jan Zahradil johti Vietnamin ja EU:n välisen kauppasopimuksen neuvotteluja omien intressiensä mukaisesti. Myös tällöin »rangaistuksena» oli esittelijän vaihto.

Hautala on ollut vuodesta 2019 parlamentin jäsenten toimintaa käsittelevän neuvoa-­antavan komitean jäsen. Nykytilanne on hänen mukaansa kestämätön.

»Järjestelmä katsoo läpi sormien rikkomuksia, jotka voivat olla haitallisia parlamentille.»

Parlamentissa vallitsee rankaisemattomuuden kulttuuri, toteaa myös EU:hun kohdistuvaan korruptiooon erikoistunut Shari Hinds.

»Euroopan parlamentin suurin ongelma on, että valvonta ei ole riittävää. Vaikka jokin ongelma ilmenee, siitä ei seuraa todellisia sanktioita, eikä sillä näin ollen ole myöskään pelotevaikutusta.»

Kuka haluaa vaikuttaa parlamenttiin ulkopuolelta? Esiin nousevat ainakin Persianlahden maat, joista viime aikoina julkisuudessa ovat olleet Qatar ja Bahrain. Qatar-skandaaliin on tiettävästi sekaantunut keskeisesti myös marokkolainen suurlähettiläs.

Hautalan mukaan vaikuttamiseen pyrkiviä maita yhdistää vähemmän demokraattinen tapa tehdä politiikkaa.

»Nämä ovat autoritaarisia maita, jotka kokevat, ettei Euroopan parlamentti anna tarpeeksi vastakaikua heidän pyrkimyksilleen.»

Parlamentin valta on kasvanut vuosikymmenessä runsaasti. Joulukuussa 2009 voimaan astunut Lissabonin sopimus antoi parlamentille täyden lainsäädäntövallan yli 40 uudella alalla, kuten taloudessa, oikeudessa, energia­varmuudessa ja maahanmuutossa.

Euroopan parlamentti on profiloitunut toimijaksi, jonka teemat pyörivät usein ­ihmisoikeuksien ja ilmastokriisin ympärillä. Nyt pehmeän ja kovan politiikan raja näyttää sumentuneen. Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin (sd.) mukaan ihmisoikeusongelmien kanssa painivat maat näkyvät niin energiapolitiikassa kuin asekaupassa.

Onkin arvioitu, että Venäjän hyökkäyssodan käynnistämä energiakriisi on osaltaan kiihdyttänyt myös korruptioon liittyviä ongelmia.

Pehmeää tai ei, parlamentin valta selvästi noteerataan ulkovalloissa.

Viime marraskuussa parlamentti tuomitsi Venäjän terroristista toimintaa tukevaksi valtioksi. Muutama tunti lausunnon jälkeen parlamentin nettisivuille tehtiin kyberhyökkäys, jonka tekijäksi ilmoittautui pian venäläinen hakkeriryhmä. Parlamentin työtä kuunnellaan sielläkin, missä sitä väheksytään, toteaa Kumpula-Natri.

Samaa mieltä on EU-tutkimuksen väitöskirjatutkija Laura Nordström Helsingin yliopistosta. »Se, että parlamentti on lobbauksen kohde, kertoo sen merkittävyydestä.»

Vaikuttamisyrityksistä puhuttaessa korruptio ja lobbaus alkavat helposti kulkea vieretysten, vaikka kyseessä on kaksi hyvin erilaista tapaa vaikuttaa.

Nordström sanoo, että lobbaus ei itsessään ole väärin vaan normaali osa päätöksentekoa. Lobbaus on päätöksentekijöihin sekä valmisteleviin ja toimeenpaneviin tahoihin kohdistuvaa suoraa tai epäsuoraa vaikuttamista, jolla pyritään muovaamaan päätöksentekoa. Lobbauksessa pyritään vaikuttamaan tietoa jakamalla – korruptiossa rahaa tai muita vastikkeita tarjoamalla.

Europarlamentaarikko Silvia Modig (vas.) on työskennellyt Brysselissä vuodesta 2019. Hän ihmettelee parlamentin toimintaa ja lobbauskulttuuria entisen kansanedustajan näkökulmasta.

»Suomessa eduskunnan valiokunnat kuulevat asiantuntijoita yhdessä ja ovat siten jaetun tiedon äärellä. Täällä kun ei ole yhteisiä kuulemisia, ei tule yhteistä keskustelua, jossa esitettäisiin kysymyksiä tai kriittisiä kantoja.»

Brysselissä lobbaamista tekee äärettömän suuri koneisto, johon eri organisaatiot käyttävät vuosittain arviolta 1,8 miljardia euroa. Vapaaehtoiseen lobbausrekisteriin on Brysselissä rekisteröity lähes 12 000 toimijaa.

Parlamentissa lobbaritapaamisten kirjaaminen on vapaaehtoista. Läpinäkyvyydestä on keskusteltu viimeksi vuonna 2021, jolloin parlamentti kieltäytyi valjastamasta pakollista tapaamisraportointia lobbarirekisteriä uudistettaessa.

Nordströmin mukaan kieltäytymisessä on joillekin parlamentaarikoille kyse vapauden säilyttämisestä. Meppien mielestä heidän tulisi olla vapaasti äänestäjien, yritysmaailman ja kansalaisyhteiskunnan tavattavissa ilman rajoituksia.

»Se on vähän outo peruste. Eiväthän tavalliset kansalaiset ole lobbareita tai velvollisia kirjautumaan rekistereihin.»

Väärinkäytösten estämiseksi yhteisen käytännön olisi kuitenkin löydyttävä. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok.) mukaan korruptio rapauttaa demokratiaa ja päätöksentekojärjestelmän uskottavuutta.

»Ei se voi mennä niin, että Olaf tutkii jokaisen mepin ja katsoo, putoaako taskusta jotain», Sarvamaa sanoo viitaten Euroopan petostentorjuntavirastoon.

Tällä hetkellä parlamentaarikkojen syytesuoja on niin voimakas, ettei Olafilla edes ole pääsyä esimerkiksi meppien toimistoihin.

Qatar-skandaali on erityisen kiinnostava, koska monet sen tapahtumista ovat sijoittuneet parlamentin pehmeimpään nurkkaan.

Syytettyjen penkillä istuva lobbari Pier Antoni Panzeri on entinen europarlamentaarikko ja parlamentin ihmisoikeuksien alivaliokunnan puheenjohtaja. Edellisen parlamenttikauden jälkeen hän perusti kansalaisjärjestö Fight Impunityn, joka ilmoittaa tavoitteekseen edistää vastuuvelvollisuutta ihmisyyttä vastaan tehdyissä rikoksissa.

Tällä hetkellä vaikuttaa, että Fight Impunity on jo alkujaan perustettu epärehellisin tarkoitusperin. Siihen nähden järjestö todella eteni parlamentissa ällistyttävän pitkälle – siitä tuli lyhyessä ajassa ihmisoikeusalivaliokunnan merkittävä yhteistyökumppani, joka järjesti tilaisuuksia myös muun muassa parlamentin tutkimuspalveluosasto EPRS:n kanssa.

»Se on osoittautunut keppihevoseksi, jolla [Panzeri] on ratsastanut pääovesta Euroopan parlamenttiin – ikään kuin hän olisi edelleen ollut ihmisoikeusalivaliokunnan puheenjohtaja», Heidi Hautala sanoo.

Parlamentin ulkopoliittiset lausumat voivat sisältää mitä tahansa.

Kalabaliikki alivaliokunnan puheenjohtajan paikalla on jatkunut. Myös Panzerin seuraaja Maria Arena joutui eroamaan tehtävästä, kun selvisi että Qatarin hallitus oli maksanut hänen lentonsa ja hotellinsa. Qatarin-matkoja ei ollut rekisteröity parlamentin sääntöjen mukaisesti.

Ihmisoikeusalivaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin helmikuun alussa saksalainen Udo Bullman. Puheenjohtajuus on suurten poliittisten ryhmien tekemän sopimuksen mukaan sosiaalidemokraattien hallussa.

»Demarit joutuivat etsimään henkilön, josta ei pitäisi löytyä mitään poikkipuolista», itsekin samaisen valiokunnan puheenjohtajana toiminut Hautala sanoo.

Parlamentin 705 jäsenen, heidän avustajiensa ja muiden asiantuntijoiden joukkoon mahtuu monenlaista tallustajaa. Oman lisänsä tuovat Panzerin kaltaiset lobbaajat, joilla ­entisinä meppeinä on suora pääsy parlamenttiin. Tämä pyöröovi-ilmiö hämärtää rajaa demokraattisesti valittujen ­parlamentaarikkojen­ ja muita intressejä ajavien lobbareiden välillä.

Parlamentissa ei ole määritelty karenssia, joka meppien tulisi odotella ennen lobbariksi loikkaamista. Esimerkiksi komissiossa karenssiajaksi on asetettu kaksi vuotta.

Myös muunlaiset suhteet parlamentin ulkopuolisten kanssa lisäävät riskiä vaikuttamiselle. Parlamentin ystävyysryhmät ovat epämuodollisia yhteydenpitoväyliä unionin ulkopuolisten valtioiden kanssa.

Yhteydenpidossa tai ystävällisissä suhteissa muihin valtioihin ei ole mitään pahaa. Paitsi jos ystävyysryhmän tapaamisia aletaan käyttää suoraan vaikuttamiseen.

»Tutkan alapuolella on lentänyt yksittäisiä meppejä, jotka ovat olleet tiiviissä yhteyksissä kolmansiin valtioihin ja olleet aika aktiivisesti mukana laatimassa urgency-päätöslauselmia, joita tehtaillaan aina jokaisessa Strasbourgin täysistunnossa», Petri Sarvamaa sanoo.

Kiireellisistä päätöslauselmista äänestetään perinteisesti täysistuntoviikon viimeisenä päivänä. Usein niiden tavoitteena on kiinnittää huomio ihmisoikeustilanteeseen EU:n ulkopuolisissa maissa.

Koska päätöslauselmat tuodaan parlamentin eteen nimensä mukaisesti nopealla aikataululla, niihin ei ole aina aikaa erityisemmin perehtyä. Sisältö voi olla melkein mitä tahansa – esimerkiksi ulkopuolisen valtion toiveiden mukaista.

Kiireelliset päätöslauselmat ja epäviralliset ystävyysryhmät kuvaavat myös laajemmin parlamentin ulkopolitiikan ongelmia, sanoo Sarvamaa.

»Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja David McAllister on huomauttanut useaan otteeseen, ettei ole mitään järjellistä syytä sille, miksei kaikkea parlamentin kanssakäymistä kolmansien valtioiden kanssa hoidettaisi ulkoasiainvaliokunnan tai virallisten maadelegaatioiden kautta.»

Myös Silvia Modig kritisoi kiireellisten päätöslauselmien värittämää ulkopolitiikkaa, josta hänen mukaansa puuttuu yhtenäisyys.

»Ulkopolitiikan pitää olla pitkäjänteistä, maltillista ja ennakoitavaa. Parlamentin ulkopoliittiset lausumat voivat sisältää mitä tahansa. Parlamentti ottaa viikoittain kantoja ulkopolitiikkaan tuulesta riippuen.»

Joulukuun skandaalin mukanaan tuoma kuumotus saattaa parhaimmassa tapauksessa kääntyä muutosvoimaksi.

Parlamentin puhemies Roberta Metsola koosti joulukuussa 14 kohdan listan, jota parlamentti käsittelee kevään aikana. Metsolan ehdotukset tarttuvat monipuolisesti lobbaamiseen: Kaikkien parlamentissa työskentelevien tapaamiset pitäisi jatkossa tarkistaa ja julkistaa. Kolmannet maat tulisi listata lobbarirekisteriin. Meppien urasiirtoihin luotaisiin komissaarien tapaan karenssiaika, eivätkä entiset mepit voisi liikkua parlamenttirakennuksessa enää täysin vapaasti.

Helsingin yliopiston Nordström kuvaa listaa kunnianhimoiseksi, mutta pitää uudistusta mahdollisena. »Jos edes osa ehdotuksista menee läpi, edessä on iso muutos.»

Yksi tapa parantaa sisäistä valvontaa olisi myös ilmiantojärjestelmän kehittäminen, jonka myötä parlamentaarikot voisivat ilmoittaa anonyymisti havaitsemastaan epäilyttävästä toiminnasta.

Ennen kaikkea parlamentissa olisi kuitenkin vedettävä selkeät rajat sille, mikä on hyväksyttävää. Jos henkilö pitää korruptiota sopivana eikä siitä rangaista, mikään määrä itsesääntelyä ei korjaa ongelmaa.

Silvia Modig pitää Metsolan ehdotuslistaa suoraselkäisenä mutta suhtautuu kriittisesti tämän tapaan puhua »kolmansien maiden hyökkäyksestä» EU-instituutioihin.

»Ongelmaksi muotoillaan muiden vaikuttaminen – ei se, että vaikuttaminen menee meiltä läpi.»