Siirry sisältöön

Intia kampittaa omaa nousuaan talousmahdiksi

Intia kampittaa omaa nousuaan talousmahdiksi

Talouden kasvuloikkaan varustautuva Intia tahtoo pitää kasvun hedelmät visusti itsellään eikä luota entisiin siirtomaavaltoihin. Se on kuitenkin riippuvainen ulkomaisesta teknologiasta ja pääomasta, jotka eivät tule maahan ehdoitta.

Teksti Matias Castrén

Kuvat ImagoImagesStock/Lehtikuva

Delhi

Spontaanit aplodit raikuivat Euroopan ja Intian välisessä bisneskonklaavissa helmikuussa, kun ulkoministeri Subrahmanyam Jaishankar puhui EU:n ja Intian välisistä kauppaneuvotteluista.

»Kauppasopimus on äärimmäisen tärkeä, jotta eurooppalaiset voivat valmistautua nousevaan Intiaan», hän julisti Delhin diplomaattialueella pidetyssä tilaisuudessa.

Jaishankar esitteli lukuja Intian väistämättömästä noususta maailman kolmanneksi suurimmaksi taloudeksi ja sen myötä supervallaksi vuoteen 2027 mennessä.

Vain hetkeä aiemmin eurooppalaiset kollegat olivat kehuneet kilvan Intian demokratiaa ja talouskasvua. Nyt samat vieraat kuuntelivat huulet pyöreinä, kun Jaishankar linjasi kenen ehdoilla maailmantalous vastedes toimisi.

Juhlapuheissa Intian odotetaan perivän Kiinan manttelin maailman tuotantokeskuksena. Kuvauksessa on kuitenkin huomattava valuvika.

Pandemian aikana yritykset alkoivat siirtää tuotantoa Kiinasta uusiin maihin. Useimmiten osoite oli kuitenkin Vietnam, ei niinkään Intia. Intia kerää toki paljon suoria investointeja eri puolilta maailmaa, mutta sijoittajat pyrkivät lähinnä hyötymään Intian suurista ja alati kasvavista kotimarkkinoista.

Intia ei hehkutuksesta huolimatta näyttäydy aidosti houkuttelevana tuotantokohteena, ja siihen on monia syitä liiketoiminnan helppoudesta infrastruktuurin laatuun. Keskeisin tekijä on kuitenkin sääntely-ympäristö.

Monikansallisilla yrityksillä ja niiden pääkonttoreiden kotimailla on vaatimuksia siitä, millaisin ehdoin ne tuovat pääomaa ja tarvittavaa teknologiaa maahan. Yritykset kaipaavat ennalta arvattavaa sääntely-ympäristöä. Spontaaneista sääntelymuutoksista on kuitenkin tullut Intian politiikassa tapa, josta esimerkiksi korealainen elektroniikkayhtiö Samsung on joutunut kärsimään.

Tuotannon ehdoista sovitaan kansainvälisillä sopimuksilla, erityisesti kauppasopimuksilla. Tästä on kyse myös EU:n ja Intian välisissä neuvotteluissa.

Intia ei ole hylännyt kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää mutta haastaa radikaalisti sääntöjen sisällön.

EU:n pyrkimyksenä on luoda niin kutsuttu »syvä» kauppasopimus, jossa tullimaksujen lisäksi sovittaisiin myös investoinneista, ympäristöasioista ja patenteista. Intialle paholainen piilee juuri noissa yksityiskohdissa, joita se ei ole valmis hyväksymään.

Intia luottaa siihen, että sen 1,3 miljardin kuluttajan kotimarkkina riittää houkuttelemaan ulkomaisia yrityksiä ehdoilla millä hyvänsä. Silloin globaalit toimijat, kuten EU, saavat unohtaa roolinsa kansainvälisten sääntöjen sanelijoina.

Helmikuisessa bisneskonklaavissa Intian kauppaministeri Piyush Goyal jatkoi ulkoministeri Jaishankarin linjalla.

»Joidenkin tahojen tulisi jo ravistella päästään vanhat kolonialistiset ajatukset. Intia on valmis solmimaan sopimuksia. Intia on valmis toimimaan yhdessä, mutta ehdot määrittelemme me.»

Eripura tuotannon ehdoista onkin vaikuttanut Intian nykyiseen kehitysstrategiaan ja tulevaisuudennäkymiin taloudellisena valtana.

 

Jotta Intian kauppapolitiikan logiikkaa voisi ymmärtää, on palattava ajassa taaksepäin aina 1990-luvun alkuun. Tuolloin Intia kärsi talouskriisistä, jonka syitä olivat muun muassa Persianlahden sodan aiheuttama energianhinnan nousu, Neuvostoliiton romahdus ja maksutasevaje. Intia ratkoi kriisiä avaamalla talouttaan ja astumalla vientivetoisen talouskehityksen polulle.

Tämä oli muutos aiempaan nähden. Itsenäistymisestään lähtien Intia oli nojannut tuonnin korvausmalliin: se vähensi riippuvuuttaan ulkomaisista tuontitavaroista ja samalla suojeli omaa teollisuuttaan. Korvausmallissa tuontitavaroille asetetaan niin korkeat tullimaksut, etteivät ne voi kilpailla hinnalla kotimaisten tuotteiden kanssa. Näin kotimaiset yritykset saavat kehittyä suojassa kilpailulta.

Vuonna 1991 käynnistetyillä talousuudistuksilla Intia pyrki houkuttelemaan maahan ulkomaisia investointeja kiihdyttääkseen teollistumista ja saadakseen maahan tuotannolle tärkeitä teknologioita. Uudistusten myötä talous kasvoi huimasti. 2000-luvun puoliväliin mennessä Intian bruttokansantuote lähes kolminkertaistui.

Pääministerinä vuosina 2007–2014 toimineen Manmohan Singhin silloinen neuvonantaja Sanjaya Baru muistaa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen optimismin aikana.

»Se oli kovan kasvun ja suuren toivon aikaa, liberaalille kauppapolitiikalle ei löytynyt paljoa kritisoijia. Solmimme nopeaan tahtiin kauppasopimuksia Asean-maiden, Singaporen, Japanin sekä Korean kanssa», Baru muistelee maitoteetä hörppien Intian kansainvälisen seuran IIC:n klubiravintolassa.

Ravintola sijaitsee Intian poliittisen eliitin kohtauspaikalla, jonka isot, hienosti hoidetut nurmikot reunustavat suihkulähteitä. Vuonna 2019 julkaistussa kirjassaan India’s Power Elite Baru kuvailee pääsyään IIC:n jäseneksi nousuna kansalliseen eliittiin.

Vuonna 2007 myös Intia ja EU aloittivat ensimmäistä kertaa kahdenväliset kauppaneuvottelut.

»Ei ole epäilystäkään, etteikö Intian ja EU:n välinen kauppasopimus olisi ollut tärkeä!» Baru lisää.

»Ongelmaksi muodostuivat kuitenkin seikat, joita Intia kutsuu kaupan ulkopuolisiksi asioiksi: lausekkeet investoinneista, ympäristöstä ja niin edelleen.»

Intialaisten johtajien on vaikea löytää luottoa globaaliin pohjoiseen.

EU:n tarjoamalle syvälle kauppasopimukselle ei Intiassa ollut ruokahalua. Sen sijaan Intian kanssa investoinneista kilpaileva Vietnam on solminut useita syviä kauppasopimuksia, muun muassa Japanin, EU:n ja Yhdysvaltojen kanssa.

JNU-yliopiston professori Gulshan Sachdeva näkee, että Intian tarve pitää nyörit tiukasti omissa käsissään on keskeinen syy maan vastahakoisuudelle syviä sitoumuksia kohtaan.

Neuvottelut jatkuivat toiveikkaina vuonna 2007 alkaneeseen maailmanlaajuiseen finanssikriisiin asti.

»Erityisesti kun alettiin neuvotella tullimaksuja laajemmista asioista, intialainen yhteiskunta alkoi yskiä», Sachdeva sanoo työhuoneessaan.

Intian ulkopolitiikalle onkin Sachdevan mukaan keskeistä pitää huolta, ettei kansainväliset sitoumukset rajoita Intian suvereniteettia. Kolonialismin muisto elää Intiassa vahvana.

»Intialaisten johtajien on vaikea löytää luottoa globaaliin pohjoiseen.»

 

Finanssikriisistä alkanut epävakauden aikakausi ja maailmantalouden kasvun hidastuminen toivat myös lopun Sanjay Barun kuvailemalle toivon aikakaudelle. Vallassa ollut pääministeri Singhin johtama Kongressi-puolue sai maksaa talouskasvun hidastumisen lisäksi korruptioskandaaleista.

Vuonna 2014 pääministeriksi nousi hindunationalistista BJP-puoluetta johtanut Narendra Modi. Bisnesorientoituneen Modin valinta pääministeriksi herätti länsimaisissa johtajissa toiveikkuutta kauppasuhteiden edistymisestä, mutta siitä alkoikin hiljainen kausi Intian kansainvälisessä talousyhteistyössä.

Modi on valtakaudellaan suhtautunut entistä epäileväisemmin kauppasitoumusten ja ulkomaankaupan hyödyllisyyteen. Intia kärsii kroonisesta kauppataseen alijäämästä. Ulkomailta tuodaan maahan valtavasti hyödykkeitä, mikä on johtanut kuluttajahintojen laskuun. Ongelmana on, etteivät intialaiset tuotteet löydä tietään ulkomaille.

Intiassa tämä on tulkittu niin, että 2000-luvun alussa solmitut kauppasopimukset ovat epäreiluja. Intia on vaatinut sekä Koreaa, Japania että Asean-maita avaamaan sopimukset uudelleen neuvoteltaviksi. Vastakaikua ei ole tullut.

Modin aikana Intia on myös irtisanonut suuren osan kahdenvälisistä investointisopimuksistaan. Sopimukset ovat avainasemassa ulkomaisten sijoitusten houkuttelussa, sillä ne takaavat investoijille, ettei kohdevaltio vahingoita investointeja esimerkiksi takautuvalla lainsäädännöllä.

2010-luvulla Intia hävisi useita oikeustapauksia ja joutui maksamaan korvauksia ulkomaisille yrityksille investointisuojan rikkomisesta. Kuppi meni nurin vuonna 2011, kun Intian valtio määrättiin maksamaan yli neljän miljoonan Yhdysvaltain dollarin korvaukset australialaiselle White Industries ­-kaivosyhtiölle.

Yhtiö oli vuonna 1989 tehnyt pitkäaikaisen sopimuksen valtio-omisteisen Coal India Limitedin kanssa laitteiden toimittamisesta Biharin osavaltiossa sijaitsevalle kaivokselle. White Industries kuitenkin katsoi, etteivät sille asetetut sakkomaksut, bonuskäytännöt ja hiilen laatu vastanneet sopimusta.

White Industries vei Intian valtion lopulta kansainvälisen kauppakamarin välitystuomioistuimeen, joka päätti australialaisyrityksen eduksi. Ratkaisussa kauppakamari vetosi maiden solmimaan kahdenväliseen investointisopimukseen.

Intiassa tulkittiin, että maailma oli lyöttäytynyt maata vastaan. Vuonna 2016 Intia loikin kahdenvälisiä investointisopimuksia varten uuden mallin, joka käytännössä estää yrityksiä haastamasta Intian valtiota vastaaviin oikeustoimiin. Samaa periaatetta maa pyrkii soveltamaan myös uusissa kauppasopimuksissa. Intia ei ole hylännyt kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää mutta haastaa radikaalisti sääntöjen sisällön.

Vuoden 2020 jälkeen Intia on solminut kauppasopimukset Mauritiuksen, Australian, Arabiemiraattien sekä viimeisimpänä EFTA-maiden kanssa. Yksikään sopimuksista ei ole »syvä», vaan ne keskittyvät alentamaan tullimaksuja yksittäisillä sektoreilla tai tuotteissa. Näihin lukeutuvat esimerkiksi kulta, korut, fossiiliset polttoaineet ja tekstiilit.

 

 

Aasian tiikerit – Korea, Hongkong, Taiwan ja Singapore – siirtyivät 1970-luvulta alkaen vientivetoisen kehityksen polulle. Tuotantomenojen kasvusta kärsineet amerikkalaistyritykset alkoivat ulkoistaa tuotantoaan Itä-Aasian maihin palauttaakseen kilpailukykynsä. Ulkomaiset investoinnit sekä kotimainen teollisuuspolitiikka johtivat maiden nopeaan teollistumiseen ja teknologiasiirtoon.

Saman polun ovat kulkeneet myös Japani, Kiina ja viimeisimpänä Vietnam. Ne ovat avanneet taloutensa ulkomaisille investoinneille ja nousseet korkean lisäarvon tuotannon maiksi.

Koreassa puolijohdeteollisuus käynnistyi ensin tytäryhtiöiden kootessa mikrosiruja yhdysvaltalaisille ja japanilaisille valmistajille. Teknologiasiirron sekä korealaisten ja ulkomaisten teknologiayritysten yhteistyöprojektien kautta esimerkiksi Samsung alkoi nousta itsenäiseksi mikrosiruvalmistajaksi.

Intia jättäytyi tietoisesti tämän aallon ulkopuolelle. 2000-luvun ensimmäistä vuosikymmentä lukuun ottamatta se on mieluummin suojellut kotimaista tuotantoa ja taloudellista suvereniteettiaan.

»Intian tavoitteena on nyt vahvistaa kotimaisia yrityksiä ja teollisuudenaloja tullimuurien suojissa», sanoo delhiläisen CSD-ajatuspajan tutkija Biswajit Dhar. Keskeisinä aloina hän mainitsee elektroniikka-, auto- ja lääketeollisuuden.

Vuodesta 2018 alkaen Intian on nostanut tullimaksuja, mikä on johtanut kotimaisen tuotannon pieneen kasvuun. Intialaisten talousasiantuntijoiden keskuudesta sanotaankin, että Intian tulee laittaa »oma talo kuntoon» ennen sitoutumista kansainvälisiin velvoitteisiin.

Intian kääntyminen pois vientivetoisesta mallista ei ole toki poikkeuksellista tänä päivänä. Maailmantaloudessa puree nyt vihreään siirtymään ja palveluihin perustuva kehitysmalli. Intia on kuitenkin riippuvainen ulkomaisesta pääomasta ja innovaatioista, joita siltä omasta takaa uupuu. Yli puolet intialaisista on alle 30-vuotiaita, ja maata kalvaa krooninen nuorisotyöttömyys.

Modin lanseeraaman Make in India -strategian keskeinen idea on pitää tullimuurit korkeina ulkomaisille tuotteille mutta tarjota samalla etuuksia yrityksille, jotka siirtävät tuotantoketjunsa Intiaan. Tullien vuoksi Volvo ei pysty kilpailemaan hinnoissa paikallisten autovalmistajien kanssa, mutta jos se perustaa tuotantokeskuksen Tamil Nadun osavaltioon ja tuottaa ainakin osan autojensa komponenteista Intiassa, on Intian hallitus valmis tukemaan hanketta.

Myös matkapuhelinvalmistajat Samsung ja Apple sekä mikrosiruvalmistaja Micron ovat ilmoittaneet investoinneista. Yritykset sanovat mielivänsä sekä paikallisille että globaaleille markkinoille, mutta ensisijainen kohde tuotteille lienee Intia.

Samalla Intia pyrkii teollisuuspolitiikan kautta tukemaan omia yrityksiään, jotta ne pystyisivät kilpailemaan ulkomaisten tuottajien kanssa. Intiassa uskotaankin, että maa voi houkutella ulkomaista pääomaa ilman kauppasopimusten velvoitteita parantamalla omaa kilpailukykyään ja infrastruktuuriaan sekä vähentämällä sisäistä byrokratiaa.

Liike-elämästä raportoiva Business Standard järjesti maalikuussa BS Manthan -nimisen tapahtuman, jossa kauppaministeri Goyal julisti yleisölle: »Saatte nähdä, uusi Intia on Intia, johon maailma luottaa. Koko maailma tahtoo tulla Intiaan.»

 

Intian uutta teollisuuspolitiikkaa on lännessä tulkittu tuontikorvausmallin paluuna. Make in India -strategia ja tullimuurit pakottavat yrityksiä siirtämään tuotantoketjuja Intiaan, mutta firmoilla on vaikeuksia löytää toimittajia kaikille komponenteille, joita tuotteiden valmistukseen tarvitaan.

Jos valmistajia ylipäänsä löytyy, on ongelmana usein komponenttien alhainen laatu. Tämän kanssa ovat painineet niin huonekalujätti Ikea, suurinvestointinsa Intiaan perunut mikrosiruvalmistaja Foxconn kuin ranskalainen sotilaalliseen meriteollisuuteen keskittyvä Naval Group.

Tutkija Biswajit Dhar tuo esiin myös kolmannen seikan konservatiivisesta teollisuuspolitiikasta ja protektionismista.

»Perinteisesti niiden yhdistelmä tuppaa tuottamaan suuryrityksiä suosivaa kaverikapitalismia.»

Modin kaudella demokraattisen yhteiskunnan peruspilarit ovat heikentyneet. Samalla Intian sijoitus erilaisissa demokratiaindekseissä on romahtanut.

Yleensä reseptiin kuuluu myös autoritarismi. Esimerkkejä kyseisen cocktailin seuraamuksista taloudelle ja yhteiskunnalle löytyy niin Francon Espanjasta, Juan Perónin Argentiinasta kuin nyky-Venäjältä.

Modin kaudella Intian demokraattisen yhteiskunnan peruspilarit – kansalaisyhteiskunta, vapaa media, parlamentarismi sekä itsenäinen lainsäädäntövalta– ovat kaikki heikentyneet. Samalla maan sijoitus erilaisissa demokratiaindekseissä on romahtanut.

BJP-puoluetta avokätisesti tukeneet miljardöörit ovat saaneet hoidettavakseen suuria julkisia infrastruktuurihankkeita sekä kaapanneet ison siivun teleoperaattorimarkkinoista. Intiassa asiasta ei kuitenkaan ole aina soveliasta puhua.

Tähän asti eurooppalaisillakaan poliittisilla johtajilla ei ole ollut sanomista Intian sisäisistä tapahtumista. Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka kauan EU-maat jaksavat käydä Delhissä keksimässä kohteliaisuuksia ja juhlimassa yhteisiä arvoja, ellei kaupallinen yhteistyö etene.

 

Intian kansainvälisen seuran klubilla entinen pääministerin neuvonantaja Sanjaya Baru hörppää jälleen teetä. Hänkin epäilee, onnistuuko Intia tavoitteissaan. »Kaksi asiaa määrittelee Intian strategiaa tällä hetkellä. Ensiksi hallinnon vastustus kaupan ulkopuolisia lausekkeita kohtaan jatkuu», hän kertoo.

»Toiseksi nykyinen hallitus on myös ideologisesti globalisaatiota vastaan. He myös tuntuvat ajattelevan Intian talouden olevan niin houkutteleva, että kaikki haluavat tulla Intiaan.»

Intia saattaakin yliarvioida valttikorttinsa eli kotimarkkinoiden vetovoiman.

Intialaisista ainoastaan yhdeksän prosenttia ansaitsee yli 350 euroa kuukaudessa. Parhaassa tapauksessa markkinoiden koko on todellisuudessa ehkä 110 miljoonaa kuluttajaa, mikä on vain hieman enemmän kuin Italian ja Espanjan väkiluku yhteensä. Se on murto-osa mainostetusta markkinapotentiaalista.

Pohjimmiltaan taistelua käydään siitä, kenen ehdoilla Intian talouskasvu tapahtuu. Vaakakupissa painavat materiaaliset valtasuhteet. Se päättää, jolla on rahaa ja tarvittavat välineet.

Intia ei ole valmis hyväksymään ulkopuolelta annettuja sääntöjä, ja siksi ulkoministeri Jaishankarin julistama tulevaisuuden Intia näyttääkin sisäänpäin kääntyneeltä jättiläiseltä, jonka keskeisin intressi on suojella maan suvereniteettia.

Ainakaan toistaiseksi Intia ei ole valmis kompromisseihin. Maassa ei luoteta siihen, etteivät vanhat siirtomaavallat yrittäisi jälleen kerran muiluttaa sopimusten lisäpöytäkirjoihin pykäliä Intian talouden kontrolloimiseksi.

Valtavan kokonsa puolesta Intia pystyy eristäytymään, mutta ilman syvempää integraatiota globaaleihin tuotantoketjuihin se on suurvalta ainoastaan omassa maassaan.

Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa Intian globaalista strategiasta ja taloudellisesta ulkopolitiikasta Heidelbergin yliopiston Etelä-Aasian tutkimuksen instituutissa.